Johtaja ja lauma

Yleensä puoluejohtajien avaukset koskevat yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, mutta suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on poikkeus. Häneltä ei kuulla koskaan mitään rakentavia ehdotuksia, vaan hän keskittyy repimään. Sen hän tekee samalla tavalla kuin aikoinaan Scriptaa kellarissaan kirjoittaessaan. Hän yllyttää seuraajiaan hyökkäämään sanallisesti vähemmistöjen kimppuun antamalla vihjeen ja luottamalla siihen, että lauma toimii hänen haluamallaan tavalla ja lauma myös kantaa siitä itse vastuun. Tätä sanotaan maalittamiseksi.

Tästä nähtiin taas eilen esimerkki, kun helsinkiläinen kunnallispoliitikko ja taksikuski Abdirahim Husu Hussein kertoi sosiaalisessa mediassa jättäneensä rasistisesti käyttäytyneen asiakkaan bussipysäkille. Tässä on hänen postauksensa Facebookissa.

Husun ensimmäinen twiittaus oli sikäli epätarkka, että siinä puhuttiin moottoritielle pysähtymisestä. Hän kuitenkin täsmensi asiaa seuraavassa twiitissään.

Halla-aho oli jo kuitenkin ennättänyt tarttua ensimmäiseen twiittiin ja kertoi kannattajilleen mitä näiden pitää sosiaalisessa mediassa asiasta sanoa.

Halla-aho siteerasi 1.6.2020 voimaan tulevaa tieliikennelakia, ja sen 37 §:n 2 momentin 12-kohdan mukaan ajoneuvon saa pysäyttää moottoritiellä liikennemerkillä merkitylle linja-auton pysäkille matkustajan ottamista tai jättämistä varten. Tällä hetkellä voimassa olevan tieliikennelain 37 § koskee valojen käyttöä. Pysäyttämisestä säädetään 27 §:ssä, mutta siellä ei erikseen mainita moottoritietä. Se löytyy tieliikenneasetuksen 2 luvun 6 §:stä, jonka mukaan ajoneuvon saa pysäyttää linja-auton pysäkille.

Mutta se ei haittaa menoa, sillä hyvin lyhyessä ajassa sosiaalinen media ja asiasta kertovat lehtien nettijulkaisut täyttyivät tästä virheellisestä tiedosta. Husu on rikkonut lakia paitsi pysähtymällä moottoritiellä, niin myös jättämällä asiakkaan heitteille. Näin päästiin itse asiasta eli rasistisesti käyttäytyneen asiakkaan poistamisesta siirtymään Husun syyttämiseen.

Näin tämä aina menee. Rasismin kohteeksi joutuneesta tehdään sosiaalisessa mediassa syyllinen joko itse rasistiseen tekoon tai ainakin johonkin ihan muuhun. Nyt suunnilleen puolet Halla-ahon maalitusvihjettä noudattaneista ei usko tapahtuneeseen ollenkaan ja toinen puoli syyttää Husua lain rikkomisesta. Saa nähdä kuinka monta turhaa rikosilmoitusta tämäkin episodi taas poikii. Häiritsevästi käyttäytyvän asiakkaan saa poistaa kyydistä, kunhan hänen turvallisuutensa ei vaarannu. Hänet olisi voinut kuljettaa myös lähimmälle poliisiasemalle.

Tämäkin episodi kertoo miten suurinta oppositiopuoluetta johdetaan. Laumalle näytetään suunta ja siirrytään itse sen tieltä pois.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida, koska en halua laumaa mellastamaan blogiini.

EDIT 4.11.2019 klo 13.15
Täsmennetty lakiviittauksia tieliikennelain ja -asetuksen osalta.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (0)