Jokohan riittäisi?

Rähinä Abdirahim Husu Husseinin ympärillä ei näköjään lopu ollenkaan, vaan ottaa joka päivä lisää kierroksia. Maassa on yllättävän paljon täysin rehellisiä ja nuhteettomia kansalaisia, jotka katsovat asiakseen ensimmäisen kiven lisäksi heitellä niitä läjäpäin lisää. Iltapäivälehdet lietsovat kansanjoukkoja raivoon ja sosiaalinen media tottelee sokeana. Varsinkin tunnetusti nuhteettomien puolueen perussuomalaisten kannattajat ovat tohkeissaan. Nyt on löytynyt maasta todellinen harvinaisuus, valheen suustaan päästänyt kunnallispoliitikko. Sellainen epeli on heti lynkattava julkisesti.

Kaikkihan alkoi siitä, kun Husu kertoi poistaneensa taksistaan häntä rasistisesti solvanneen matkustajan. Tähän tarttui ensimmäisenä Jussi Halla-aho, joka ei epäillyt tarinaa, vaan puhui somalialaisen liikennekulttuurin tuomisesta Suomeen ja siteerasi väärää lakia. Lisäksi hän liitti maalittamistarkoituksessa mukaan täysin asiaan liittymättömän raiskaustapauksen vihjeeksi kannattajilleen.

Koska Halla-aho on aina uutisaihe, niin erityisesti iltapäivälehdet kiinnostuivat tapauksesta. Ne alkoivat selvittää tapahtuman todenperäisyyttä, ja auliisti selvitystyöhön osallistui myös Taksi Helsinki, jonka autoa Husu ajaa. Kävi ilmi, että ketään ei jätetty kyydistä, vaan vietiin perille. Näinhän taksin kuuluukin tehdä.

Normaalilla järjellä varustettu voisi ajatella, että asia olisi jäänyt siihen. Korkeintaan olisi voitu kysellä Jussi Halla-ahon toiminnan perään, mutta niin ei tietenkään tehty. Ruvettiin puhumaan valehtelusta. Eikä pelkästään tästä valehtelusta, vaan esille kaivettiin myös takavuosien epäilyt valehtelusta.

Tapaus sai niin suuret mittasuhteet, että Helsingin demareiden valtuustoryhmä erotti Husun toiminnastaan ensi kesään asti. Valtuuston kokouksiin hän tietenkin saa osallistua edelleen, mutta ei oman ryhmänsä kokouksiin. Tällä tempullaan valtuustoryhmä ilmeisesti halusi näyttää olevansa ryhdikäs ja nuhteeton, mutta valitettavasti se vain osoitti olevansa median ja poliittisten vastustajien pillin mukaan tanssiva klovni. On ihan turha kuvitella muiden ryhmien ja puolueiden seuraavan esimerkkiä, sillä muut yleensä tukevat omiaan myös vaikeissa tilanteissa. Oikeampi menettely olisi ollut antaa julkiset nuhteet, ja sillä selvä.

Todellisen pohjanoteerauksen teki eilen Iltalehti kaivamalla esille Husun 2000-luvun alkupuolella saamat petostuomiot perusteettomien tukien nostamisesta. Tämä ei enää poikkea millään tavalla törkyjulkaisu MV:n Jessikka Aroon kohdistamasta vainoamisesta. Maassa annetaan varmaan satoja petostuomioita vuosittain tukien perusteettomasta nostamisesta ja Suomen laki lähtee siitä, että kerran kärsitty rangaistus on sovittanut teon. Kun kävin sanomassa tämän Iltalehden Facebook-sivulla, niin sain kimppuuni koko siellä riehuvan lynkkausjoukon. Siellä alkaa olla sellaista tavaraa, että kommentoijien lisäksi myös Iltalehdestä sivun ylläpitäjänä voisi tehdä rikosilmoituksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkauksesta.

Miettikääpä oikeasti asian saamia mittasuhteita. Valheesta kiinni jäänyt kunnallispoliitikko tuomitaan somen kansanoikeudessa päiväkausia jatkuvassa oikeudenkäynnissä, ja samalla rangaistusta pannaan koko ajan täytäntöön. Eikö maassa tosiaan ole ketään muuta valehtelevaa ja joskus ammoin rikoksiin syyllistynyttä poliitikkoa? Onko motiivina kosto siitä, että Husu on sanonut perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi? Vai tuliko Ku Klux Klan näyttämään kaapin paikan, kuten Husun kesällä saamassa uhkauskirjeessä luvattiin?

En minä valehtelua puolusta, vaan ihmistä. Jostain 60-luvun koulun lukukirjasta on mieleeni jäänyt lause:

Vain pelkuri kurittaa voimainsa takaa sitä raukkaa, joka jo maassa makaa.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida. Lynkkausjoukko saa jatkaa riehumistaan jossain muualla.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (0)