Mediakäräjöintiä

Antti Rinteen ero pääministerin tehtävistä alkaa olla jo vanha uutinen, mutta vieläkään ei kukaan ole ihan tarkasti ja selkein sitaatein yksilöinyt Rinteen eduskunnalle puhumaa muunneltua totuutta. Minulle jäi epäilys, että jos Rinne puhui muunneltua totuutta, niin Posti puhui omaa muunneltua totuuttaan paremmin. Tai ei välttämättä edes paremmin, vaan Postin totuus sopi paremmin iltapäivälehtien agendajournalismille.

Niin sopii myös ulkoministeri Pekka Haaviston ympärillä pyörivä mediakäräjöinti. Ulkoministeriön virkamies tuli harvinaisella tavalla julkisuuteen omaa virkasuhdettaan koskevassa asiassa, ja politiikan toimittajat asettuivat heti hänen puolelleen. Haavisto on kertonut oman näkemyksensä ulkoasiainvaliokunnalle, ja sen mukaan ainakin uutisointi asettuu outoon valoon.

Myös virkamiehen kertomuksessa on outoja ja jopa kestämättömiä väitteitä, kuten Martin Scheinin Twitter-ketjussaan osoittaa. Ainakaan hallintolakia ei ole rikottu, koska lakia ei sovelleta tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista koskeviin hallinnon sisäisiin määräyksiin. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että virkamiehelle annettu käsky tehdä työtään tai määräys antaa se jonkun muun tehtäväksi ei riko hallintolakia. Kuten aiemmin on kerrottu, niin Haavisto on määrännyt virkamiehet suunnittelemaan ja valmistelemaan asioita. Iltapäivälehtien kehittelemää salaista operaatiota ei ole meneillään, koska mitään päätöstä ei ole tehty.

Mutta se ei haittaa tahtia, sillä kansa pitää saada kokemaan asioita. Sehän onnistuu, ja eilen illalla Yle Uutiset kertoi Rinteen tapauksen mediakäräjöinnin lopputuloksen. Sen mukaan kansa on antanut murskatuomion Rinteelle, sillä Ylen Taloustutkimukselta tilaaman kyselyn mukaan yli puolet kansalaisista on sitä mieltä, että Rinteen oma toiminta oli pääsyy siihen, että hallituskumppani keskusta menetti luottamuksensa pääministeriin. Todistajiksi kutsuttiin vielä tv-uutisiinkin yksi ay-vastainen yrittäjä ja pari asiasta mitään tietämätöntä ohikulkijaa.

Näin meitä johdatellaan, eikä varsinaisen totuuden selvittäminen enää näytä mediaa pahemmin kiinnostavan. Kuvio menee näköjään niin, että iltapäivälehtien politiikan toimittajat määräävät muun median tahdin ja heiluttelevat hallitustakin, eikä kukaan viitsi selvittää tapahtumien todellista kulkua. Kansan mielipiteen kertominen on tärkeämpää, vaikka se mielipide voi perustua vaikka vain ihan puhtaaseen tietämättömyyteen.

Mediakäräjöinnin mukaan itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa kansaa puhutti eniten tissi. Toiseksi eniten puhuttiin iltapukuun tyylitellystä hirttoköydestä. Kolmas puheenaihe oli ikävä huutelu natseille, jotka marssivat rauhallisesti. Jo etukäteen kerrottiin, että ne vastamielenosoittajathan niitä varsinaisia rähisijöitä ovat.

Tänään SDP:n puoluevaltuustossa valitaan tulevan hallituksen pääministeriehdokas ja muut puolueen ministeriehdokkaat. Saapa nähdä, miten kansa pannaan kokemaan heidän tuleva asemansa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (47)
  1. Meistä on tullut pellekansaa jopa koko maailman silmin,kun lukee tuon yhden euroedustajan jutun KSML. Nämä ihmiset hoitaa tärkeitä asioita maailmalla.Taas saa Hakkarainen miesten miesten kehut ja jos olis nyt vaaalit kohta pääministeri ansioillaan.

    1. Jouni Kotiaho on persujen kansanedustaja. Hän veti “herneet nenään” kun Husun “kaikki persut on rasisteja” -kommenttia ei poliisi sen enempää tutkinut. Taisi häneltä olla kommentti lehdessä, ettei tämä jää tähän…. onko tämä nyt sitä….

  2. Voi olla noinkin. Mutta ulkoministeriön virkamiehiltä ei kiitosta tule.

Kommentointi suljettu.