Poliittinen farssi

Kuten jo eilen sanoin, niin al-Holin leirillä olevien suomalaisten ja ulkoministeri Pekka Haaviston ympärillä pyörivä poliittinen näytelmä alkaa tympäistä. Katsotaanpa vähän tilannetta.

Eilen illalla tv:n ajankohtaisohjelmassa keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni vaati etsimään juridista keinoa tuoda leiriltä vain lapset ilman äitejä, ja tänään hän vaatii eduskunnassa samaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho häiritsi viranomaisten toimintaa levittämällä väärää tietoa, jonka mukaan Tullin harjoitus oli vain peiteoperaatio leiriltä tuotavien maahantulolle.

Valtionhallinnosta on vuotanut salassa pidettäviä asiakirjoja muka sen todistamiseksi, että meneillään on salainen palautusten järjestämisoperaatio. Asiakirjat todistavat vain sen, että kyse oli suunnitelmista ja varautumisesta erilaisiin tilanteisiin, mutta jopa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaista on syytetty valehtelusta. Asioiden valmistelu ja suunnitelmien laatiminen eri tilanteita varten ei ole päätöksentekoa, mutta edes tätä eroa ei haluta ymmärtää.

Ilmeisesti surullisen kuuluisa keskustan kenttäväki painostaa taas Kulmunia, joka ei saa sanotuksi, että lain ja kansainvälisten sopimusten noudattaminen ei vaadi minkäänlaista poliittista päätöstä. Oikeusvaltiossa sen asian on oltava itsestään selvä, mutta näköjään ei ole.

Suomea sitovat kansainväliset sopimukset, kuten ihmisoikeussopimukset ja lasten oikeuksia koskevat sopimukset. Suomen lakien on oltava niiden mukaisia, ja jos eivät ole, niin sopimukset ohittavat lain. Lasten oikeudet on aina asetettava etusijalle. Sen lisäksi viranomaiset ovat sidottuja perustuslakiin, lastensuojelulakiin ja konsulipalvelulakiin. Ei tarvita hallituksen päätöstä siitä, että niitä joko sovelletaan kokonaan, osittain tai ei ollenkaan. Niitä on sovellettava.

Kurdihallinto on selvästi ilmoittanut, että se ei luovuta leiriltä lapsia ilman äitejä. Suomen viranomaisilla ei ole toimivaltaa leirin alueella, joten lapsia ei voida ottaa siellä huostaan ja erottaa äideistään. Sen sijaan lapset ja äidit voidaan tuoda Suomeen, jossa lapsiin voidaan kohdistaa lastensuojelutoimenpiteitä ja äitien asema tutkia rikosoikeudellisesti.

Mihin tässä tarvitaan poliittista päätöstä? Siihenkö, että jos ja kun ei löydy oikeudellista keinoa tuoda vain lapsia, niin jääkööt lapsetkin leirille kuolemaan tai radikalisoitumaan? Jos niin on, niin onnea vain poliitikoille.

Halla-ahon toiminnasta en viitsi sanoa enää muuta kuin että se alkaa hipoa viranomaistoiminnan haittaamista. Valtionhallinnon asiakirjavuoto puolestaan on poliisille kuuluva asia. Jos hallinnosta vuotaa salaiseksi merkittyjä suunnitelmia, niin kyseessä on salassapitorikos, joka pahimmillaan voi vaarantaa kansallista turvallisuutta.

Nämä ovat juristin mietteitä. Seuraavaksi tv:stä tulee eduskunnan kyselytunti, jonka aikana poliitikot sekoittavat juridisesti selvää asiaa entisestään.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (50)
  1. Jokin aika sitten uutisoitiin Suomessa olevan runsaasti vakoilijoita. Jos muu Suomi vuotaa salaisia asiakirjoja valtionhallinnon tapaan, niin eipä vakoilijoille paljon hommia jää.

    Sitten venkoilematta. Todellakin tuo kyvyttömyys/haluttomuus ymmärtää valmistelun ja päätöksen ero ihmetyttää. Tosin Sipilän hallituksen aikana ei valmistelulle aikaa uhrattu. aniin paljon päätöksiä jouduttiin rukkaamaan.

    al-Holin leirillä olevien lasten kohtalo on ratkaistu. Sinne jäävät. Turhaa hymistelyä poliitikkojen ”tutkitaan lasten palauttamista”.

    Järkyttävää tämä misinformaation ja disinformaation aikakausi. Alan uskoa vahvasti Peccatum Originaleen, eli siihen, että,ihmisen olemukseen kuuluu taipumus pqhaan.

    1. Täysin samaa mieltä.

  2. Missä vaiheessa sopii sanoa ääneen että “mestari” on maanpetturi? Ei tuollaista toimintaa voi mitenkään muuten ymmärtää kuin että tässä ajetaan vieraan vallan ( tuskin tarvitsee sanoa mistä ilmansuunnasta on kyse) etua. Eihän jussipoju voinut armeijaakaan käydä, siellä kun olisi pitänyt vannoa vala tuota ihannevaltiota vastaan…

    1. Ja taas yksi joka vetää mukaan Venäjän, ja ihan persujen ja muiden lällärien tyyliin ei uskalla sanoa sitä suoraan.

      Putin todennäköisesti haistattaa pitkät paskat persuille ja Halla-aholle, mutta jotenkin tässä junttien maassa on niin kova pelko ja viha itäistä naapuria kohtaan, että sitä pitää syyttää riippumatta siitä, onko valtio kommunistinen vai kapitalistinen.

      Hyvä kuitenkin että maailmassa on jenkit, se supervalta missä sina on ollut viisaat päättäjät, ja joka meidätkin pelastaa jos sota syttyy. Tietenkin Venäjää vastaan…

      1. Kiitos Saku Timoselle taas kerran oivallisesta katsauksesta. Tämän disinformaation ja hulluuden keskellä kompassin neula taas hetkeksi osoittaa sinne, minne sen pitää. Koko al-Hol -sotku on naurettavaa farssia, tai olisi, ellei kyseessä olisi lasten henki ja terveys. Miten Suomen kävisi, jos joutuisimme ihan oikeasti tosi paikan eteen, kun 11 naista ja kasa lapsia saa persut ja heidän peesissään kokkarit ja kristilliset raivoon ja hysteriaan? Absurdia. Paitsi ei siinä mielessä, että kyseisten puolueiden tarkoitus on pelkästään hallituksen kaataminen, tietysti. Mitä Halla-ahoon tulee, hänen toimintansa on totisesti epäisänmaallista yhteiskunnan instituutioiden perusteetonta häiritsemistä. Listaan kuuluvat ainakin oikeuslaitos, poliisi ja nyt myös tulli. Sadannen kerran: Halla-aho on Suomen yhteiskunnlle turvallisuusriski valehtelun, vääristelyn, maalittamisen ja vihanlietsonnan primus motorina.

      2. Tomppo Hannu
        12.12.2019, 17:37

        Samaa mieltä Kimmo. Venäjähän on hyökkäämässä Suomeen, ellei huomenna niin lähitulevaisuudessa. Vielä tämänpäiväiseen eduskuntakeskusteluun . Persujen joukosta löytyy aina vaan tyhmempää porukkaa. Halla-ahokin lukenut mies voi olla noin typerän porukan johtaja. Vaikka ei se ainoa ole , kyllä sekoomuksestakin ne “tähdet alkavat erottua”.On se hyvä, että meillä on Saku joka jaksaa pitää meidät ajantasalla. Sakulla on hyvin terävä kynä.

        1. Kirkkoslaavilla ei pitkälle potkita .

        2. Kuka eniten hyötyy EUn sisäisestä hajaannuksesta ja on todistettavasti rahoittanut persujen eurooppalaisia toveri(pun intented) puolueita?
          Niinpä…

Kommentointi suljettu.