Oikeusvaltion horjuttajat

Viime päivien poliittinen keskustelu sekä eduskunnassa että erityisesti sosiaalisessa mediassa on saanut minut ajattelemaan, että al-Holin leiriltä palautettavat lapset on suojattava sekä medialta että poliitikoilta. Lisäksi on käynyt selväksi, että lakien tuntemus ja oikeusvaltioperiaate ovat isolle osalle kansalaisia ja heidän edustajilleen täysin vieraita asioita.

Kun Helsingin Sanomat julkaisi eilen illalla uutisen kahden alle 7-vuotiaan orpolapsen palauttamisen käynnistymisestä, niin Ylen tv-uutisissa uutisankkuri Matti Rönkä tivasi ulkoministeri Pekka Haavistolta tarkkoja aikatauluja. Molemmat iltapäivälehdet julkaisivat asiasta omat uutisensa, ja lehtien Facebook-sivut uutisen alla täyttyivät ennätysajassa vihaa tihkuvista kommenteista ja uhkauksista mennä lentokentälle vastaan estämään palautukset. Myös asiasta vastuussa olevien virkamiesten ja heidän läheistensä nimet ja osoitteet luvattiin kaivaa esille. Sivujen ylläpitäjät eivät nähneet kommenteissa mitään vikaa.

Olen ennenkin sanonut, että näistä lehtien kommenttiosioista ja Facebook-sivuista voisi milloin tahansa tehdä rikosilmoituksen. Lehtien rahanahneus on sitä luokkaa, että ne eivät piittaa tuon taivaallista laista, saati moraalista. Rahan ansaitsemisen lisäksi lehdet pelaavat toiminnallaan suoraan oikeistopopulistien pussiin, kun kaikki viha kanavoituu lehtien kautta perussuomalaisten laariin. Siellä sitä sitten pöyhitäänkin oikein sontatalikolla.

Kansanedustaja Peltokangas ei näköjään viitsi ottaa selvää Suomen lainsäädännöstä, vaikka on itse lainsäätäjä. Lapsen kansalaisuuden määräytymisperusteet voisi helposti selvittää kansalaisuuslaista, mutta faktat eivät populisteja kiinnosta. Paljon mieluummin he huudattavat kannattajajoukkoaan ja lietsovat sitä yhä suurempaan vihaan.

Kansanedustajille ja kansalaisille ei kuulu tippaakaan lasten henkilöllisyys. Viranomaiset selvittävät heidän kansalaisuutensa ensimmäiseksi. Kaikesta päätellen iso osa poliitikoista haluaisi median tavoin tuoda kaksi pientä lasta Suomeen salamavalojen räiskeessä ja mielenosoittajien mölistessä soihdut ja talikot kourassa. Ilmiselvästi he haluaisivat myös seurata lasten elämää tauotta suorana tv-lähetyksenä BB:n tapaan. Yksityisyyden suojaa ei haluta antaa edes lapsille, vielä vähemmän heidän äideilleen. Tähän asti ihan järkevinä pitämäni ihmiset huutavat somessa, että eivät missään tapauksessa haluaisi näitä terroristilapsia samaan päiväkotiin omien lastensa kanssa.

He eivät ole tulleet ajatelleeksi, että siellä voi ihan hyvin olla jo nyt vaikka murhasta tuomitun rikollisen lapsi. Oikeusvaltiossa lapset eivät ole vastuussa vanhempiensa teoista, ja vanhemmatkin ovat syyllisiä vasta sitten, kun oikeus on heidät syyllisiksi todennut.

Olen jo monessa jutussa yrittänyt selittää oikeusvaltion periaatetta, mutta tällainen puhe hautautuu kansanjoukkojen mölinän alle. Oikeusvaltiossa poliitikot säätävät lait, viranomaiset panevat ne täytäntöön ja tuomarit hoitavat laintulkinnan.  Kansalaisten perusoikeudet on määritelty perustuslaissa, tuomioistuimet ovat riippumattomia ja valtioelinten ja viranomaisten on noudatettava lakia. Perusoikeuksia ei aseteta vastakkain, vaan valtion on taattava niiden kaikkien toteutuminen.

Populistien villitsemät kansanjoukot haluavat lainsäädäntövallan, täytäntöönpanovallan ja tuomiovallan itselleen, ja kovimmalla äänellä huutavien kanta voittaa.

Sitäkö tämä huutava kansanosa ja heidän edustajansa oikeasti haluavat? Jos haluavat, niin demokratiassa he voivat sen saada äänestämällä. Se on sitten demokratian ja oikeusvaltion loppu, mutta sitä saa mitä tilaa.

***
Tänne ei sitten kannata tulla mölisemään, koska täällä kommentit moderoidaan.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta laki
Kommentit (91)
  1. Ylen Annika Damström nyhtää pihdeillä tietoa ulkoministeristä, joka torjuu toimittajan utelut rautaisella ammattitaidolla. Haavisto on Suomen Steve McQueen – the King of Cool.

    https://areena.yle.fi/1-4584746

    “Luotetuin mies” Rönkä toistaa narratiivin avainsanoja “valehtelu”, “salailu”.

    https://areena.yle.fi/1-4558830

    Toimittajat ovat psykoosissa myös talousasioissa: kun “keppi” ei heilu, ihmettelee toimittaja. Sanna Marinin tapa kommentoida austeritya ihailevan toimittajan johdattelua on parasta mariinia. “Jos pienipalkkaiset ja palkattomat naiset menisivät lakkoon, ei Suomi siitä selviäisi.” Nyyh, toimittaja vyöryttää tarinan kentältä: “mummo ei enää halua äänestää, tämä tuntui tulevan sydämestä.”

    Toimittajat eivät koskaan kyseenalaista austeritya tai taloususkovaisten opinkappaleita. Talous on arvovalintoja, ja aina on useita vaihtoehtoja, joista valita.

    https://areena.yle.fi/1-4584899

  2. Mirjami Virtanen
    19.12.2019, 10:47

    Politiikot ovat kuin seiskan lukijoita, no, monihan kirjoitti mv-lehteenkin kommentteja ja linkittää sitä. Tämän peltokankaan tiedot monista asioista ovat hyvin heikot. Yleensä tuollaiset minä kyllä tiedän kaiken – tyypit eivät voi luonteeltaan edes perehtyä asioihin, vaikka koulun retkien maksuttomuus-periaatteeseen vaan menevät rökittämään oikeusasiamiehen.
    Näiden pitäisi päästä sossuihin katsomaan ihmisten tiedot, nyt pitäisi tietää lasten nimet jne. Ei ikinä nämä usko, että lapset saattavat tulla ihka suomalaisen mummon läheisyyteen kaivattuina. Viranomaisten pitäisi yksityiskohtaisesti selvittää salassapidettävät asiat. Ja kun ne voi sen aviosängyn tai pikku ystävättären kautta lähteä , vaikka ne olisi kansanedustajilla tiedossa. Samoin paikkakuntien terveydenhoidon, sosiaalitoimen vaitiolovelvollisuus näyttää olevan heille vieras. Ei myöskään muiden oppilaiden vanhemmille kuulu kenenkään perheasiat eikä opettajillekaan kuin holhoojien tiedot.
    Hommaforumia katsoin, se on samaa mölinää, pelkoa , epäuskoa, vihaa. Oikein esimerkki, miten ihminen vääristyy kun 10 vuotta päivittäin kirjoittaa vain tuollaiselle sairaalle sivulle, osa vaikuttaa vinksahtaneelta tietämättömyyden (vaikka mielestään tietää kaiken) lisäksi.

    1. “Yleensä tuollaiset minä kyllä tiedän kaiken – tyypit eivät voi luonteeltaan edes perehtyä asioihin”
      Niin ja nämä samat tyypit ovat niitä, joiden kanssa asioiden hoitaminen vie paljon ylimääräistä energiaa ja aikaa, koska heille vähänkin monivivahteisen asian joutuu vääntämään rautalangasta, niin työpaikalla, taloyhtiössä kuin eri tasoilla yhteisten asioiden hoidossa – eikä sekään aina auta, koska nämä tyypit hieman karrikoiden tietävät kaikesta kaiken perehtymättä asiaan.

      Sakulle kiitos siitä, että jaksat pitää tätä blogia vuodesta toiseen.

      Hyvää Joulua kaikille ja parempaa Vuotta 2020!

    2. Kuinka kestävällä pohjalla on vaitiolovelvollisuus viranomaisten esim. kunnissa. Joku kertoo “luottamuksella” kun ei pysty pitämään tietoaan salassa ja silloin on tuli irti.

Kommentointi suljettu.