Joulun lapset

Kaksi suomalaislasta on kotiutettu al-Holin leiriltä, ja toivottavasti heidät on viety hyvään piiloon sekä uteliaalta medialta että vihaa tihkuvilta rähinöitsijöiltä. Media on ollut suorastaan raivostuttavan utelias ja toimittajat tenttaavat jatkuvasti viranomaisilta yksityiskohtia, joita nämä eivät tietenkään kerro lasten yksityisyyden suojan takia.

Toimittajiksi tekeytyvät vihastriimaajat olivat ilmeisesti lentokentällä vastassa ruokkiakseen omia seuraajiaan ja omaa pankkitiliään. Erityisen innokkaita ovat Jessikka Aron vainoamisessa kunnostautuneet Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki.

Nämä kaksi eivät siis ole mitään toimittajia. Lokakuussa he häiritsivät Jessikka Aron esiintymistä kirjamessuilla, kunnes vartijat poistivat heidät paikalta. Aro haki heille lähestymiskieltoa oikeudenkäynnissä, jonka nämä kaksi venyttivät asiattomilla jaarituksillaan kestämään kaksi päivää.

Näin siis media ja valemedia. Poliitikot puolestaan kiirehtivät keräämään irtopisteitä lasten saapumisesta. Facebookissa kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen iloitsee lasten saamisesta turvaan ja paheksuu hallituksen hidastelua heidän kotiuttamisessaan. Hänen mukaansa hallitus teki poliittisen linjauksen vasta välikysymyksen aiheuttaman paineen takia.

Grahn-Laasonen yrittää häivyttää sen tosiasian, että juuri hänen puolueensa yhdessä perussuomalaisten ja kristillisten kanssa teki kaikkensa viivyttääkseen palautuksia ja kaataakseen hallituksen. Nyt odottelen mitä sanotaan sitten, kun al-Holista tulee ensimmäinen äiti yhdessä lapsensa kanssa. Varmaan sekin sitten lasketaan kaikkien muiden paitsi hallituksen ansioksi.

Näin joulun alla sopii vanha sanonta, jonka mukaan on oksan ottajia, jos on kuusen kaatajia. Hallitus määräsi ulkoministeriön virkamiehet valmistelemaan palautuksia jo kauan sitten, ja juuri siitä syntyi koko välikysymysjupakka. Hallituksen väitetään salailleen asioita ja ulkoministeri Pekka Haaviston rikkoneen lakia asian valmistelussa. Kokoomus ja kristilliset ovat linjanneet selkeästi, että jos äiti ei luovu lapsestaan, niin lastakaan ei auteta. Kun palautukset ovat nyt alkaneet, niin se on kaikkien muiden paitsi hallituksen ansiota. Erityisesti se tuntuu olevan palautuksia vastustaneiden ja viivästyttäneiden ansiota.

Älkää viitsikö enää, minä en ainakaan jaksa seurata median hääräämistä näiden lasten ympärillä. Antakaa viimeinkin viranomaisille toimintarauha ja menkää kuvaamaan vaikka joulukuusta. Poliitikot ovat jo ihan tarpeeksi sekoittaneet vallan kolmijako-oppia häpeällisellä tavalla ja media on pyörinyt asian ympärillä kuin korppiparvi. Jotkut asiat nyt kerta kaikkiaan ovat sellaisia, että kansalaisten ei tarvitse eikä pidäkään tietää yksityiskohtia.

Jos joku yrittäisi nostaa jonkun suomalaisen lapsen Suomessa tapahtuvan huostaanoton yksityiskohdat samalla tavalla julkisuuteen, niin hän löytäisi itsensä hyvin äkkiä oikeudesta syytettynä salassapitorikoksesta ja viranomaisten toiminnan haittaamisesta.

***
Älkääkä taas aloittako jankuttamista alusta alkaen, vaan lukekaa asiasta aiemmin kirjoittamani jutut. En aio selittää samoja juridisia tosiasioita jokaiselle erikseen.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (50)
  1. Kimmo Rossinen
    22.12.2019, 10:34

    Olen hämmentyneenä seurannut jo viikkojen ajan suomalaisen poliittisen keskustelukulttuurin alamäkeä. Johtuisiko siitä, että konkaripoliitikot heittivät vinkkelinsä vintille ja antoivat siten tilaa tunkioitten kätköistä kivunneille älämölöttäjille.

    Saku, en pidä blogiasi totuuden torvena, mutta kiitettävällä sitkeydellä jaksat nostaa esiin sitä ahdistusta, mikä Suomea nyt akuutisti, toivottavasti ei joskus kroonisesti, vaivaa.

    Mielestäni ei aina ole kysymys Perussuomalaisista, vaan poliittinen syöpä on pesiytynyt laajemmalle. Gallupeihin tuijottelu vie voimia valtakunnan edun ajamiselta. Vinoutuneisiin aiheisiin vastailu vie aikaa oikeisiin ongelmiin tarttumiselta.

    PS on onnistunut nostamaan kannatustaan keinoilla, mitkä ns. isot puolueet ovat sysänneet syrjään kyseenalaisina keinoina. Ja nyt ne puolueet löysät housussa yrittävät kelkkaan, mihin eivät koskaan liene halunneet.

    Voi meitä, voivoi Suomea.

    1. Raili Sergejeff
      22.12.2019, 11:01

      Minä pidän tätä blogia yhtenä harvoista totuudentorvista, mitä nykypäivänä näkee.

      Tässä blogissa käsitellään asioita lain kannalta, ja käsitykseni mukaan tähän ei ole sekoitettu kovin paljon politiikkaakaan, vaikka jokainen tietää, mitä puoluetta Saku Timonen kannattaa.

      Tämä blogi ei ole kiihkeästi kantaansa puolustava hörhöblogi, vaan asioita käsitellään lain kannalta. Se on hyvä.

      Rimonen arvostelee muitakin kuin vain perussuomalaisia, kaikki, jotka öyhöttävät tavalla tai toisella, saavat osansa. Ja hyvä niin.

      Toivoisin myös, että eräät nettijulkaisut siivoaisivat kommenttipalstojaan, siellä on niin paljon kaikenlaista roskaa, ja osasta voisi varmaan nostaa oikeusjutunkin. Klikkijournalismilla saatu raha on ilmeisesti tärkeämpää kuin totuuden kirjoittaminen ja journalistinen etiikka.

      Nostan virtuaalista kukkahattuani Uuninpankkopojalle! Kunpa “oikeat” toimittajatkin pystyisivät samaan, eivätkä menisi sopuleina mukaan öyhötykseen.

      1. Raili Sergejeff
        22.12.2019, 11:03

        Rimonen on tietysti Timonen. Kirjoitusvirhe paholainen jää joskus huomaamatta ennen julkaisua, ikävä kyllä.

      2. Kimmo Rossinen
        22.12.2019, 11:16

        Hei Raili! Itsekin pidän Sakun blogia erinomaisen hienona yhteiskuntamme kipukohtiin ampuvina luoteina. Välillä ihmetyttää, että eivätkö päättäjämme näitä kirjoituksia koskaan lue, sillä ongelmien esiinnosto (siis suurkiitos Sakulle!) ei näytä hätkäyttävän muita, kuin meitä täällä kommentoivia.

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että “Tämä blogi ei ole kiihkeästi kantaansa puolustava hörhöblogi, vaan asioita käsitellään lain kannalta.”

        Mutta erimielisyyttä löytyy siinä, että totuuden torvia on monenlaisia. Itse en kuuntele yhtä soittajaa, vaan kokonaiskuvaa tulee etsiä tutkailemalla mediakenttää laajemmin.

        Ihmettelen, miten Saku jaksaa perkata törkypalstoja (IL,IS… mitä lieneekin), sillä itse vähäinen vilkuilukin aiheuttaa yökkäilyn tapaista vastenmielisyyttä.

        1. Raili Sergejeff
          22.12.2019, 17:18

          Tottakai itsekin tutkin mediakenttää hyvin laajasti ja neutraalilla asenteella, ei se jää tämän blogin seurantaan, ei lähestulkoonkaan.

          Haen aina hyvin paljon muutakin tietoa selvittääkseni asioita omassa mielessäni, että voin muodostaa käsityksen asioista. Luen jopa noita harmittavia öyhöjuttuja, ja kaikkia medioita mitä meillä on, joskaan en vaivaudu lukemaan kovinkaan usein MV-tyyppisiä valemedioita, joskus kyllä käyn vilkaisemassa niitäkin.

          Ulkomaisetkin mediat ovat kiinnostukseni kohteita, niistä on hyötyä, jos on kyse kansainvälisistä asioista.

          Hyvin monen julkaisun uutiskirje tulee sähköpostiini kaikkialta maailmasta joko englanniksi tai saksaksi.

      3. Noo, itseäni kriittisenä lukijana pitävänä, kysyn aika-ajoin itseltäni on Saku totuudentorvi vai olenko vain hänen kanssaan suurin piirtein samaa mieltä. Olen perustellut itselleni täällä roikkumista sillä, että on kiva tietää faktat. Itse kun en laista tiedä mitään, on aina hyvä lukea mielipide joka perustuu faktoihin. Maailma on niin täynnä totuudentorvina itseään pitäviä, että väkisinkin osa heistä on pelkkiä torvia. Kysymys onkin lähinnä siitä, miten erottaa torvet toisistaan tai ainakin pitää heidät erillään pois toistensa kurkuista.

        Näillä mennään kohti uutta vuosikymmentä ja pahoin pelkään että Sakun on vain jatkettava kirjoittamistaan, sillä torvien määrä ei osoita minkäänlaista vähenemistä. Sitä odotellessa hyviä joulunpyhiä…

        1. > mielipide joka perustuu faktoihin.

          Monesti taas asia on niin, että “ei tarvita mielipidettä, koska laki”.

          Laki velvoittaa toimimaan tietyllä tavalla. Persut huutavat vastakkaista mielipidettä, ja keräävät irtopisteet. Olen IHAN varma että ainakin Halla-Aho tietää, että lain takia myös perussuomalaisten pitäisi toimia vastaavalla tavalla, mikäli olisivat hallitusvastuussa.

  2. Jarmo Mäkinen
    22.12.2019, 10:37

    Näinhän on. Ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Kiitos mieltä lämmittävistä osuvista kolumneistasi. Odotan lisää.
    Rauhallista Joulua ja parempaa uutta vuotta Sinulle Saku ja meille kaikille. Myös niille, jotka eivät sitä kaipaakaan!

Kommentointi suljettu.