Kahden lajin populismia

Toissapäivänä tuli selväksi, että media on kaivannut Timo Soinia. Koko päivä tuutattiin vanhaa tuttua Soinia, joka sutkautteli ja kehui itseään ja populismista eli itsestään kirjoittamaansa satasivuista kirjaa. Hän sivuutti kokonaan sen tosiasian, että menetti puolueensa Jussi Halla-ahon johtamille populisteille.

Onhan Soini viihdyttävä, mutta median lisäksi hän ei oikeastaan kiinnostanut enää ketään. Hänen ja hänen edustamansa populismin aika on ohi. Se on sinänsä harmi, sillä Soinin populismi ei sisältänyt vihaa, rasismia, törkeitä käytöstapoja ja muita ikäviä ilmiöitä, jotka ovat Jussi Halla-ahon johtaman populismin ydin. Kuten Soini itsekin sanoi, niin hän on vennamolainen. Ainakin kaikki minun ikäiseni muistavat hyvin Veikko Vennamon, joka oli melkoinen väriläikkä oman aikansa politiikassa. Nyt puhaltavat uudet, kylmemmät tuulet.

Nykyisten perussuomalaisten sanotaan olevan erityisen taitavia käyttämään sosiaalista mediaa. Ainakin maanantain A-studiossa mukana olleen ja asiaa Underhoodin analytiikalla mitanneen Sami Kuuselan mukaan heidän näkyvyytensä ei kuitenkaan ole erityisen suurta. Itse ajattelen, että he itse eivät välttämättä näy sosiaalisessa mediassa muita paremmin, mutta heistä puhutaan sitäkin enemmän.

Se taas johtuu siitä, mitä he sanovat ja miten niistä sanomisista uutisoidaan. Perussuomalaisten kansanedustajien pahimmatkin möläykset uutisoidaan somekohuna, ja Jussi Halla-ahon ivalliset twiitit asiapoliitikkojen avauksiin ovat iltapäivälehtien mukaan “jäätäviä kuittauksia”. Näin heistä ja heidän sanomisistaan tehdään kiinnostavampia, ja molemmat osapuolet hyötyvät. Poliitikot saavat näkyvyyttä ja media klikkiotsikoita.

Kansanedustaja Iiris Suomela sanoi Facebookissa, että suomalainen laitaoikeisto ei ole mitenkään erityisen taitava käyttämään sosiaalista mediaa. Heihin vain sovelletaan täysin eri pelisääntöjä kuin muihin, mikä mahdollistaa huomion hakemisen keinoilla, jotka eivät ole sallittuja kenellekään muulle. Valehteleminen, trollaaminen ja kaikkein aggressiivisimpien trollaajien valjastaminen mukaan on heille sallittua.

Kuvitelkaapa jonkin muun puolueen puheenjohtaja maalittamassa toista puoluetta edustavaa kaupunginvaltuutettua tai kansanedustaja solvaamassa hänelle poikittaisen sanan sanonutta kansalaista. Kuvitelkaa vaikkapa Petteri Orpo twiittaamassa, että joku kunnanvaltuutettu jossain päin Suomea valehtelee. Kuvitelkaa minkä tahansa muun puolueen kansanedustaja sanomaan somessa, että joku yksittäinen kansalainen on typerys. Siitä syntyisi valtava meteli ja kannatuksen menetys. Perussuomalaisille tällainen käytös sallitaan, ja se on jopa puolueen elinehto. Osa kansasta kuvittelee, että suorapuheinen ja rumasti sanova on viisas.

Soinin edustama populismi on historiaa, ja sen on korvannut uusi ja julmempi populismi. Yhteistä molemmille on, että populismilla ei hoideta maan asioita. Se nähtiin Soinin johtamien perussuomalaisten toiminnasta hallituksessa. Populisti puhuu kuulijaa miellyttääkseen, joten hän ei voi mitenkään toteuttaa kaikille antamiaan lupauksia.

Populismi ei ole ideologia eikä puolueohjelma, vaan se on pelkkää puhetta. Se voi olla soinimaista sutkauttelua tai halla-aholaista ilkeyttä, mutta yhtä kaikki se on vain puhetta ilman asiasisältöä. Jos saisin valita, niin mieluummin kuitenkin kuuntelisin sitä sutkauttelua.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (76)
  1. [P]erussuomalaisten sanotaan olevan erityisen taitavia käyttämään sosiaalista mediaa.

    Panu Raatikainen sen sanoi twitterissä.

    Ei siihen paljon #some-taitoa vaadita, jos monet suurimmat #mediat pelaavat toistuvasti sinun pussiisi.
    #persut #osaaminen

    https://twitter.com/panuraatikainen/status/1216759942172041217

    https://kaspian.kapsi.fi/uppblog/panu_raatikainen_ps_media.PNG

    Hugenbergiläinen media hakee yhteistä rajapintaa oikeiston (kok) ja laitaoikeiston (ps) välille, koska intressit voidaan sovittaa yhteen kompromissitta. Media puhuu omistajansa ja sidosryhmiensä äänellä.

    Googlatkaa Alfred Hugenberg.

  2. Rosa Warski
    15.1.2020, 09:05

    Persuja kohdellaan mediassa todella silkkihansikkain.

    Halla-Aho haluaa rangaista niitä, ketkä pelastavat pakolaisia hukkumiskuolemalta. Kuitenkin häntä otetaan jatkuvasti erilaisiin makasiiniohjelmiin ja haastatteluihin, joissa rupatellaan mukavasti ja asiallisesti. Haastatellaan kuin valtionmiestä.

    Samalla ohitetaan yhä uudestaan ja uudestaan epäinhimilliset ja verenhimoiset kannat, joista Halla-Aho ei ole sanoutunut irti.

    1. Huoleton asenne ja jopa myötäsukaisuus paljastuu hyvin jälkiviisaiden perjantailähetyksestä (10. tammikuuta 2020). Mukana Heidi Sabanadesan, Maryan Abdulkarim ja Janne Saarikivi.

      Sabanadesan suorastaan hykertyy nauruun puhuessaan silakkaliikkeestä “puoluepoliittisesti sitoutumattomana”, koska vastustetaan yhtä poliitikkoa (H-a:ta). Saarikiven mukaan “[vielä] ei näy kaasukammioita”, joten fasismin tai natsien vastustaminen on liioittelua “koska pitäisi ensin määritellä fasismi”. Ensin mainitun mukaan ei voi nimetä uskottavasti vastustajaa ja jälkimmäisen mukaan ei voi vastustaa nimeämättä.

      https://kaspian.kapsi.fi/uppblog/jalkiviisaat_silakkaliike-100120.m4v

      1. Siis sardiiniliikehän perustettiin ha,ta vastaan italiassa, josta se levisi muualle eurooppaan myös suomeen. Tätähän nämä liikkeelle naureskelijat sanovat.
        Kopioin wikistä: Italian sardiiniliike on ilmoittanut tavoitteekseen vaikuttaa tammikuun paikallisvaaleihin, mutta ilman omaa ehdokaslistaa. Sillä on kuusi vaatimusta politiikan muuttamiseksi:
        Poliitikkojen on keskityttävä hoitamaan tehtäviä, joihin heidät on valittu [eikä omaan kampanjaansa seuraaviin vaaleihin].
        Ministerien on käytettävä vain virallisia viestintäkanavia
        Läpinäkyvyyttä sosiaalisen median käyttöön politiikassa
        Pysytään tosiasioissa
        Väkivalta pois politiikasta, sanallinen väkivalta rinnastettava fyysiseen
        Peruutetaan Salvinin (vaihtakaa suomalainen nimi) antama asetus [joka helpottaa maahanmuuttajien karkottamista]
        Minusta aika hyviä vaatimuksia. Ja he joille nämä ei käy, harrastavat ekaa viittä kohtaa ja ainoa julkinen vastustus koskee kohtaa kuusi.

        Ymmärtävätkö nuo jälki-puhujat että ovat itse true persujen poistettavien listalla? Siis naiset tietyissä tehtävissä, koulutetut, “ulkomainen” nimi, “väärä” kielitaito yms.
        Rinnastan tuon pakolaisten pelastuskiellon hukuttamiseen ja siitä aasinsilta heitteillejättöön.
        Seuraavan kerran kun näen persun makaavan kadulla tukehtumassa omaan oksennukseensa, jätänkö soittamatta apua siksi koska naama ei miellytä? Sori jaarittelu.

      2. Joni Pelkonen
        15.1.2020, 12:40

        Aika hurjaa, että vedotaan siihen ettei “vielä näy kaasukammioita”, kun varsin kammottavia asioita tapahtuu jo nyt. Edellishallitus sai läpi mm. sen, että ihmisiä suljetaan vankiloihin vaikka he eivä tole tehneet rikoksia. Pelkkä epäilys siitä, että henkilö ei vapaaehtoisesti poistu maasta, riittää vangitsemisperusteeksi. Ja ihmisiä taas karkotettiin periaatteella 85/15, eli oli etukäteen päätetty että 85 prosenttia turvapaikkahakemuksista hylätään.

        Tämän politiikan vuoksi ihmisiä on jo kuollut.

      3. Itsessäni herätti huomioita se kuinka ainakin Sabanadesan ja Saarikivi olivat nielaisseet persujen syötin ja lähtivät leimaamaan Silakkaliikettä puoluepoliittisesti sitoutuneeksi. Oikeastaan ihmettelin sitä intoa millä he esittelivät todisteita Silakkaliikkeen puoluepoliittiseta sitoutumisesta. Mihinkä puolueeseen Silakkaliike onkaan sitoutunut, ei mihinkään!

        Jälkiviisaat eivät ymmärtäneet edes sitä mitä sanotaan Silakkaliikkeen ohjelmassa, siitä että on jotain asiaa vastaan ei seuraa se että on puoluepoliittisesti sitoutunut. Ja jos on vaikka rasismia vastaan, niin se tarkoittaa toki että on kaikkea rasismia vastaan, vaikkapa kokoomuksen jos siellä sellaista esiintyy. Eikä siitäkään seuraa että liike on puoluepoliittisesti sitoutunut jos joku kannattaja on.

        Aika heikkoa pohdiskelua jälkiviisailta, yrittäkää edes ajatella omilla aivoillanne ja ottakaa lasit silmiltänne.

        1. Helvetin iso ikävä Claes Anderssonia jälkiviisaissa. Onneksi Aldulkarim on mukana yhtenä harvoista täysjärkisistä aamu-tv-lähetyksen vakiovieraista. Maryanin suusta tulee aina pelkkää asiaa. Eniten lähetyksessä häiritsee alareunassa rullaava lööppinauha. Viimeisimmän uudistuksen myötä aamutelkusta on tullut halpakopio Fox Newsista.

          1. Leif Salmenia myös. Otti asioista selvää.

      4. Janne Saarikivi ottaa kantaa Levykauppa Äxästä poispotkitun valkoisen ylivallan kannattajien bileissä soittaneen myyjän tapaukseen. Jannen mielestä “vapaa-ajalla saa harrastaa” (vaikka natsismia tai white power).

        Tästä tuli mieleen vanha kunnon Juice Leskinen ja Keskitysleirin ruokavalio -älppärin biisi Osapäivänatsi.

        https://youtu.be/cskIjsHR_Lw

      5. Milloin tämä muuttui tämmöiseksi?

        1. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/1877ee44-368f-460d-8bc8-ef8be4f8a51a

          Lokakuussa 2019 oli suuri kasvojenkohotus. Toimittajat vaihtuneet ja sisältö muuttunut pienin askelin viihteellisempään ja oikeistolaisempaan suuntaan muutenkin viime vuosien aikana. Päättivät sitten laittaa studion uusiksi kuosineen päivineen.

        2. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin aina syystä tai toisesta johtuen kaikki probleemat ajetaan vähäpalkkaisten tai työttömien syyksi. Helpoin kohde ilmeisesti ? Ei heillä ole resursseja vastustaa.

          Vaikka miten haluaisi.

          Puolueista kannattaa katsoa omaan ajatukseen paras, ennen kuin uurnaan lippunsa tiputtaa.

          1. Maahanmuuttajat unohtui. Heitä haukutaan jatkuvasti, vaikka mitä töitä tekisivät.

            Minäkin haluan töitä ihan kaikille. Mutta kun ei se onnistu vain perusvastustamisella.

            1. Vicktor Wojkozky
              16.1.2020, 13:46

              Ettei unehtuisi: meitä työttömiä maahanmuuttajia se vasta haukutaankin!

              1. Nollatunti Ukko
                16.1.2020, 17:24

                Kyllä meitä työttömiä kantasuomalaisiakin haukutaan ihan samalla mitalla. Kun pari vuotta sitten onnistuin työllistymään edes osa-aikaisesti ihmisarvoni muiden silmissä nousi kohisten.Ei kai sille mitään mahda, että kansalaiset on aivopesty uskomaan että työttömyyttä on vain koska “laiskurit makaavat sohvalla ja saavat valtavia tukia, eivätkä halua tehdä mitään.” Olen joskus ajatellut, että jokaiselle Suomessa tekisi hyvää joutua joskus työttömäksi, edes hetkeksi.Siinä voisi kummasti silmät avautua.

                1. Se on tämä tarjonnan taloustiede monella tavalla haitaksi.

        3. V. Laulajainen
          17.1.2020, 02:16

          Oma arvaukseni kuuluu – Silloin, kun SMP hajosi ja siitä tuli kaksi haaraa Keskusta ja Perussuomalaiset.

      6. on thin ice
        15.1.2020, 18:09

        Ihmettelin kyllä varsinkin Saarikiven kriittisen epäröivää kommentointia silakkaliikkeestä. Eikö hän näe mitään isompaa, monia huolestuttavaa kuviota, mikä lisääntyvän nettivihan ja sen lietsonnan taustalle hahmottuu. Somen ulkopuolisena seuraajana olen ymmärtänyt, että silakoissa nimenomaan tätä huolta jaetaan, sekä yritetään rakentavasti vihaa liennyttää.
        Sori aiheen vierestä,mutta toivottavasti Jälkiviisaissa tultaisiin jatkossakin näkemään myös toimittaja Anu Partasta. Teoksensa “Pohjoinen teoria kaikesta – parempaa elämää etsimässä” on realistinen, avartava kokemusasiantuntijakuvaus nyky-usan tilanteesta. Näkökulma on tavallisen keskiluokan, vertailukohteena Pohjoismaat.

        1. Luin tuon Anu Partasen kirjan kun vaimo sai sen joululahjaksi.Omiin kokemuksiin perustuva rauhallinen ja punnittu yhteiskunta-analyysi, jonka soisi kuuluvan koulujen yhteiskuntaopin kirjallisuusosioon.

          Tämä on tietysti toiveajattelua. Mitään asiallista julkista yhteiskuntakeskustelua meillä ei enää ole. Persupelko on halvaannuttanut sekä puolueet että median, josta muutenkin on savustettu/potkittu/lähtenyt paras osa kriittisistä kynistä. Julkisuutta hämmentelee kukertavaposkinen kukkakeppi, jolla ei ole mitään ajan ongelmien ratkaisuihin kelvollista sanottavaa. Hänkö, ja hänen laajalti ymmärtämättömät kannattajansa rakentavat seuraavan sukupolven tulevaisuuden?

          Aamulla 15.1. Iltalehti uutisoi että kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) on laskuttanut kilometrikorvauksia myös sairauslomapäiviltä. Tähän yön hetkeen mennessä uutinen on poikinut 952 kommenttia. Enin osa vihaisia ja hyvin huomattava osa ymmärtäviä ja puolustavia. Tämäkö raivoisa kommenttitehdas on sitä “sosiaalisen median haltuunottoa”, jossa Timo Soini ylisti päätoimittaja Matias Turkkilan olevan nero?

          Kun tätä tulee päivästä toiseen, sillä on vaikutuksensa. Joku Jälkiviisaiden silakkakeskustelu oli irvokas merkki siitä, että viisautta ei enää tarvita. Ääni ja julkisuus riittävät.

          1. Tuo raivoisa kommenttitehdas ja kourallinen pidäkkeettömiä (maksettuja?) persuhenkisiä kirjoittajia esimerkiksi US puheenvuorossa sekä täysin propagandistinen ja kuplaantunut persulehdistö (Suomen uutiset, MV …) luo sen lisän persujen medianäkyvyyteen, mitä eivät edes ns. tutkijatkaan tunnu käsittävän. Kun lisäksi kirjoittajien tyyli on usein häikäilemätöntä totuuden jälkeisen ajan tekstiä, jopa silloin kun se tulee dosenttien, professorien tai varatuomarien kynästä, niin ei ihme jos osa lukijoista menee halpaan.

            Mitkä ovatkaan ne persujen konkreettiset poliittiset lupaukset? Siis sellaiset, muut kuin kehitysapuun ja maahanmuuttoon liittyvät, jotka he lupautuisivat toteuttamaan päästessään hallitukseen ja joiden osalta myös tulot ja menot kohtaisivat. Ei niitä ole, on vain mielikuvia ja tyhjää puhetta!

            Olisivatko persut valmiita kiristämään esimerkiksi suurituloisten verotusta pääomaverotuksen ja perintö/lahjaveron osalta, asettamaan lähdeveron verovapaille osingoille, ja korjaamaan listaamattomien yritysten osinkoverotuksen epäkohta. Jos persut eivät ole tuohon valmiita, niin heidän puheiltaan ainakin pieni-ja keskituloisten puolueena putoaa pohja. He ovat silloin kokoomuksen ja keskustan kanssa ajamassa suurituloisimpien ja varakkaimpien asiaa.

            https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4198885-saramolla-olisi-ratkaisu-kunta-alan-palkkakiistaan-mutta-se-tormaa-keskustan-vastustukseen

            Muiden puolueiden on laitettava persut puhumaan asiaa ja tehtävä sitä samalla intensiteetillä kuin persut puhuvat potaskaa. Ei riitä että painitaan persujen läävässä olkiukkoja vastaan ja annetaan keskusteluun vajota jatkuvasti persujen tasolle.

            1. Tulevaisuuden kivijalka. Mestarin äänestykset meppinä. Pitkä, mutta asiaa. (Pera1:n mukaan).

              25.11.2014 Tulisiko oikeuden selvittää, onko matkustajatietojen luovuttaminen
              Kanadaan EU:n perussopimuksen mukainen. Ei
              25.11.2014 Tarvitaanko yritysvastuuseen säännöt Ei
              17.12.2014 Tulisiko meppien yleisen kulukorvauksen käyttö olla läpinäkyvää Kyllä
              17.12.2014 Palestiinan valtio tulisi tunnustaa. Ei
              15.01.2015 Tarvitaanko äitiysloma direktiiviä Ei
              13.01.2015 Helpotetaanko Geenimanipuloitujen lajikkeiden pääsy EU:n Kyllä
              10.03.2015 Onko naisilla oikeus päättää omasta kehostaan?. Ei
              29.04.2015 Tarvitaanko Mare Nostrum 2 (välimerenetsintä ja -pelastusoperaatio) Ei
              29.04.2015 Asetetaanko EU-maille sitovat turvapaikkakiintiöt Ei
              20.05.2015 Tulisiko vastuullisuussääntöjä tarvittaessa laajentaa muihinkin
              luonnonvaroihin? Ei
              25.05.2015 Olisiko kännykänvalmistajien olla vastuussa tuotteidensa alkuperästä Ei
              10.06.2015 Kielletäänkö liuskekaasun hyödyntäminen Ei
              10.06.2015 Pitäisikö EU:n suosia uusiutuvia energialähteitä Ei
              22.06.2015 Pitäisikö ydinvoiman tukeminen verovaroin lopettaa Ei
              08.07.2015 Tarvitaanko TTIP-sopimukseen erillinen riitojenratkaisujärjestelmä Kyllä
              08.07.2015 Pitäisikö yritysten verotiedot julkistaa maittain? Ei
              09.07.2015 Tulisiko korjausta suosia kertakäytön sijaan Ei
              10.09.2015 EU:n tarvitaan pysyvä vastuunjako järjestelmä Ei
              08.09.2015 Tulisiko neuvoston ajaa syrjimättömyyttä? Ei
              08.10.2015 Tulisiko kuolemanrangastuksesta luopua Ei
              27.10.2015 Autonvalmistaja ei saa esittää virheellisiä ympäristöväittämiä Poissa
              27.10.2015 Poissa
              27.10.2015 Poissa
              25.11.2015 Tulisiko jäsenmaiden verotutkinnan estämiseen puuttua Ei
              25.02.2016 Tulisiko EU:n kieltää aseiden vienti Saudi-Arabiaan? Ei
              25.02.2016 Lisäävätkö palkkaerot eriarvoisuutta Ei
              08.03.2016 Tulisiko EU:n valvoa jäsenmaiden petosten vastaisia toimia Kyllä
              09.03.2016 Tulisiko komission yhteistyö tupakkafirmojen kanssa lopettaa Ei
              14.04.2016 Onko matkustajatietojen massakeruu hyväksyttävää Kyllä
              13.04.2016 Pitäisikö glyfosaatti kieltää puistoissa ja leikkipaikoita Ei
              12.04.2016 Tarvitaanko pakolaisktiisissä EU:n yhteistä vastuunjakoa Ei
              28.04.2016 Tulisiko kolmikantaneuvotteluiden kokoukset olla julkisia Ei
              28.4.2016 Tulisiko meppien yleisen kulukorvauksen käyttö olla täysin avointa Kyllä
              12.05.2016 Tulisiko vanhemmpainvapaiden käyttö olla molempien vanhempien
              käytössä Ei
              12.05.2016 Tulisiko jäsenmaiden välisten verotietojen olla julkisia ja avoimia? Ei
              06.07.2016 Tulisiko tietovuotajia suojella? Kyllä
              06.07.2016 Tulisiko patentteja siirtelemällä tapahtuva verovälttely kieltää? Kyllä
              14.09.2016 Tulisiko EU:n työ- ja sosiaalilainsäädäntöä vakavasti rikkoneista
              yrityksistä laatia lista? Ei
              06.10.2016 Tulisiko hormonihäirikkö bisfenoli A kieltää elintarvikepakkauksista Ei
              26.10.2016 Tulisiko elintarvikevalmistajien huomioida myös ympäristövaatimukset? Kyllä
              23.11.2016 Tulisiko parlamentin pyytää EU-tuomioistuimen lausuntoa
              CETA-sopimuksesta Ei
              23.11.2016 Tulisiko EU:maiden lopettaa asevienti maihin, jotka
              loukkaavat ihmisoikeuksia Ei
              14.12.2016 Tulisiko EU:lla olla paremmat valmiudet torjua infosotaa? Ei
              14.03.2017 Tulisiko jäsenmaille sallia oikeus asettaa kansallisesti tiukempia rajoja
              pakkausmateriaaleille Ei
              14.03.2017 Tulisiko jäsenmaiden luopua ympäristölle haitallisista tuista? Ei
              14.03.2017 Tulisiko jäsenmaiden vaiheittain luopua jätteenpoltosta Ei
              14.03.2017 Poissa
              16.02.2017 Tulisiko perustulosta keskustella ratkaisuna automatisaatiosta
              aiheutuvaan työpaikkakatoon? Ei
              16.03.2017 Tulisiko EU/ETA:n arktisille vesille asettaa öljynporauskielto? Ei
              04.07.2017 Pitäisikö samasta työstä maksaa sama palkka? Ei
              ei päiv. Antaako Unkarin heikko oikeusvaltio- ja demokratiatilanne aihetta
              virallisiin toimiin Ei
              ei päiv. Pitäisikö EU-maiden vauhditta pakolaisten sisäisiä siirtoja ja
              vastuunjakoa? Ei
              05.03.2017 Tulisiko EU:torjua UK: etuoikeudet sisämarkkinoilla, tulliunionissa
              sekä finanssisektorilla? Ei
              04.07.2017 Pitäisikö veroraportointivelvollisuuden kostea laajaa joukkoa
              suuria yrityksiä? Ei
              17.01.2018 Tulisiko runkopuu ja kannot rajata ulos kestävien biopolttoaineiden
              raaka-aineista Ei
              17.01.2018 Tulisiko energiatehokkuustavoite nosta EU:ssa 40%:iin 2030 mennessä Ei
              08.02.2018 Tulisiko EU:n investointipankkin julkistaa päästöhuijauksiin liittyvät
              volkwagen_lainapäätökset Ei
              01.03.2018 Tuleeko väkijuomien etiketteihin merkitä niiden energiasisältö Ei
              01.03.2018 Tuleeko neonikotinoiditorjunta-aineet kieltää mehiläisten
              suojelemiseksi? Ei
              15.03.2018 Tuleeko yritysten verosuunnittelustategiat julkistaa? Ei
              14.03.2018 Tuleeko EU:ja jäsenmaiden toimia pienentääkseen sukupuolten
              välistä palkkojen tasa-arvoa? Ei
              14.03.2018 Tuleeko korruption torjuntaan seurata vuosittain EU-jäsenmaissa? Ei

            2. Ja olisivatko persut valmiita tekemään jotain konkreettista harmaan talouden torjunnan eteen?
              Siis muutakin kuin selittelemään. Selittelyä kyllä riittää, mutta ne teot?

              https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/merjamkisalo-ropponen/harmaan-talouden-torjunta-on-tuottavaa-toimintaa/

              1. Mahtaisiko persuja kiinnostaa tämä, vai menisikö taas selittelyksi?

                https://430.fi/pysaytetaan-verovalttely/

        2. Janne Saarikivi ei näe paljon muutakaan tai katsoo tahallaan sivuun. Hänen mielestään (jakaa ryhmästä trollauksen vuoksi poispotkitun Romakkaniemen mielipiteen) silakkaliikkeellä “vastustetaan työttömien protestikulttuuria ja väärinäänestämistä”.

          PS on jo nyt keskiluokan vaihtoehto. Laitaoikeistosta pitää huolestua viimeistään silloin, kun siitä on tullut valtavirtaa ja keskiluokka on omaksunut ja hyväksynyt sen tavoitteet.

          Työttömillä ei ole yleensä missään tilanteessa tai yhteiskuntajärjestelmässä valtaa muuttaa mitään, vaikka kuinka protestoisivat, jollei tätä tyytymättömyyttä kanavoida johonkin lukeneiston johtamaan poliittiseen liikkeeseen. Lakkoilukin auttaa vain niitä työllisiä, jotka voivat pysäyttää tuotannon. Siksipä EK siirtäisi lailla lakot työvuorojen ulkopuolelle vapaa-ajalle ja mieluiten jonnekin korpeen.

          Jälkiviisaiden perusteella Janne Saarikivi on aivan hakoteillä tai esittää väärinymmärtäjää. Miksi tekeytyy tyhmäksi, en osaa kuin arvailla.

    2. Tarja Laaksonen
      15.1.2020, 11:16

      Samaa mieltä ja katseet kääntyy yhä enemmän median puoleen.

    3. kroonikkokoomikko
      15.1.2020, 13:36

      Ilmeisesti toimittajat pelkäävät joutuvansa maalitetuiksi kuten eräs kollegansa elleivät hymistele H-a:ta ja persuja. Surullista, mutta inhimillistä valitettavasti. Kuinka toivoisinkaan, että silakkaliike olisi merkki ihmisten kyllästymisestä ilkeään trollaukseen.

Kommentointi suljettu.