Mikä aktiivimalli kakkonen?

-Nyt kun demarit ovat hallituksessa, niin saadaan aktiivimallillekin siunaus.

Tällainen kommentti laitettiin eilen illalla sivulleni saatteeksi tälle Iltalehden tarinalle. Kieltäydyn sanomasta sitä uutiseksi, sillä sellainen se ei ole. Se näyttää olevan EK:n tarjoama tai kirjoittama juttu. Sen otsikko ja alkuosa ovat silkkaa puppua, ja oikea asia löytyy vasta tarkkaan lukemalla.

Jutun alkuosan mukaan Marinin hallitus suunnittelee aktiivimalli kakkosta tai yksilöllisen työnhaun mallia, jonka tarkoitus on leikata työttömyysturvaa. Siinä työttömäksi jääneelle laadittaisiin henkilökohtainen työllistymissuunnitelma. Työttömällä olisi velvoite hakea tiettyä määrää avoimia työpaikkoja ja paikallisen TE-toimiston hänen haettavikseen osoittamia avoimia työpaikkoja. Mallin yksityiskohdat ovat vielä päättämättä.

Takuulla ovat päättämättä, sillä kyseessä ei ole vielä hallituksen valmistelussa oleva asia, vaan vasta työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa täysin kesken oleva työllistämiskeinojen etsintä. Hallitushan antoi keinojen miettimisen työmarkkinajärjestöjen tehtäväksi ja antaa niiden pohjalta oman esityksensä joskus keväämmällä. Nyt Iltalehti antaa ymmärtää hallituksen jo täyttä päätä suunnittelevan toimia suoraan EK:n esitysten pohjalta, vaikka SAK on täysin eri linjoilla leikkausten suhteen.

Iltalehti kutsuu keskeneräisistä työmarkkinajärjestöjen pohdiskeluista saamiaan tietoja aktiivimalli kakkoseksi, jotta hallitus näyttäisi oikein rumalta ja syntyisi ikäviä mielleyhtymiä. Hätäisimpiin lukijoihin se meni täydestä, kuten oli tarkoituskin. Näin Marinin hallitus saadaan näyttämään työttömiä kurittavalta, vaikka se ei ole tehnyt vielä minkäänlaisia esityksiä.

Mitä itse asiaan tulee, niin edes Sipilän hallitus ei ollut niin tyhmä, että olisi edellyttänyt tiettyä määrää työhakemuksia ja niistä raportoimista, joten ei ole uskottavaa, että Marinin hallitus aikoisi sellaista esittää. Yksilöllistä työllistymissuunnitelmaa on jo nyt noudatettava ja TE-toimiston määräämiä työpaikkoja on jo nyt haettava karenssin uhalla. Mitään varsinaista muutosta ei näytä olevan tulossa, mutta tätä jo nyt voimassa olevaa yksilöllisen työnhaun mallia epäilemättä tullaan kehittämään. EK ajaa voimakkaasti leikkausten keppilinjaa, mutta SAK ei sitä hyväksy.

Mitään esitystä ei siis vielä ole, joten Iltalehden ”uutinen” näyttää perustuvan EK:n linjaan. Otsikolla ja jutun alulla asetetaan hallitus vastuuseen sellaisesta, mitä se ei ole esittänyt eikä todennäköisesti tule esittämäänkään. Pelkästään otsikon ja jutun alun lukeviin tehdään haluttu vaikutus, kuten jo illalla nähtiin vaikkapa Iltalehden Facebook-sivulla. Siellä iloitaan tämän olemattoman aktiivimalli kakkosen tuomasta hallituksen kannatuksen romahduksesta.

Näin mieliä muokataan. Suoraan sanoen alkaa tympiä nämä tarkoitushakuisesti laaditut uutiset, joista asia pitää seuloa esille tiheällä seulalla.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (77)
  1. Soumen talousvaikuttajat ovat siis vain ottaneet populistien vakiotyökalun käyttöön: valeuutiset. Muistetaan ketkä omistaa iltapäivälehdistön.

    1. jussi Parviainen
      17.1.2020, 12:25

      Niimpä! Yle ja muu poliittisesti ohjattu media!

  2. Pipsa Mäntykangas
    17.1.2020, 08:49

    Työnhaun velvoitteet ovat olleet ainakin yhtä kauan kuin minä työelämässä(62vee).Vasta viime vuosina törmäsin siihen kummallisuuteen,että työkkäriin ei pääse juttelemaan,sieltä tuli työtarjouksia,joihin ei ole mitään osaamista.Olin opiskellut 5 ammattia,mutta yhteenkään ei tullut tarjousta.
    Olin itse aktiivinen,viimeisin soitto tyssäsi kun kuulivat ikäni,silloin 50.
    Siihen asti olivat kovinkin kiinnostuneita.

Kommentointi suljettu.