Eikö tule mitään?

Meille kerrotaan päivittäin, että hallituksen touhusta ei tule mitään. Hallituksen ilmastokokous ei saanut tehtyä mitään päätöksiä, eikä niistä työllisyystoimistakaan kuulu mitään. Hallitus vain vitkastelee ja suunnittelee.

Toista oli Sipilän hallituksen aikana, jolloin ei vatuloitu eikä jappastu, vaan oli tekemisen meininki. Vauhti oli niin kova, että edes perustuslakia ei joudettu ajattelemaan, vaan se koettiin suorastaan haitaksi. Muutenkin valmistelu oli huolimatonta. Ensin päätettiin muuttaa lakeja tietyllä tavalla, ja vasta sitten yritettiin kirjoittaa päätöksen mukaiset perustelut.

Kaikkein synkin päivä Sipilän hallituksen historiassa oli 15.12.2015, jolloin mm. rajattiin subjektiivista päivähoito-oikeutta ja leikattiin useita tukia. Siitä päivästä voitte lukea lisää täältä.

Eilen sitten kerrottiin, että Suomi on saanut Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta langettavan päätöksen lasten varhaiskasvatusoikeuden rajoittamisesta. Se ei ole mikään pikkujuttu, sillä Sosiaalinen peruskirja on Suomea sitova taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia suojaava ihmisoikeussopimus. Komitean päätös on sikäli myöhässä, että nykyinen hallitus on jo ennättänyt palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ensi elokuusta lähtien. Päivähoitoa rajoittaneet tunarit välttivät vastuun, ja nykyinen hallitus joutui käyttämään aikaansa heidän jälkiensä siivoamiseen.

Jälkien siivoamista on riittänyt muuallakin. Taksilain Sipilän hallitus tuhosi niin perusteellisesti, että enää kukaan ei ylistä taksien vapauttamista sääntelystä. Lakia on jo korjattu osittain, ja lisää korjauksia on odotettavissa.

Hoitajamitoitus oli viime vaalikaudella kuuma kysymys, ja niin se on ollut jo monta vuotta. Vuonna 2012 asiasta väännettiin kovasti, ja erityisesti silloin hallituksessa ollut SDP halusi hoitajamitoituksen kirjattavaksi lakiin. Hallituskumppani kokoomus sitä kuitenkin vastusti, ja niinpä päädyttiin kompromissiin. Annettiin vain hoitosuositus 0,5, mutta samalla sovittiin, että jos yksikin hoitolaitos jättää suositusta noudattamatta, niin vuonna 2015 mitoitus kirjataan lakiin. Suositusta ei noudatettu, mutta silti sitä ei kirjattu lakiin.

Pahempaa oli tulossa. Syksyllä 2016 Sipilän hallitus päätti säilyttää hoitajamitoituksen suosituksen 0,5, mutta samalla se päätti ruveta laskemaan hoitohenkilökuntaan kuuluvat ”joustavammin perustein”. Hoitohenkilökuntaan kuuluvaksi ruvettiin laskemaan sellaisetkin henkilöt, jotka eivät ole varsinaista hoitohenkilökuntaa. Mukaan voitiin laskea keittiöhenkilökuntaa, välinehuoltajia ja vaikkapa talonmies Pikkarainen, kuten Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super totesi. Edes se ei varsinkaan yksityisille hoitolaitoksille riittänyt, vaan hoitajiksi laskettiin joissain tapauksissa myös Jaska Jokunen ja Iines Ankka.

Seuraukset tiedämme, ja nyt hallitus on korjannut tämänkin asian. Pääministeri Sanna Marin ilmoitti eilen, että hallitus on päässyt sopuun hoitajamitoituksesta, ja se kirjataan viimeinkin lakiin. Mitoitus on luvattu 0,7. Samalla luvattiin lisää tarvittavaa koulutusta ja kunnille rahaa mitoituksen toteuttamiseen.

Hallituksen ilmastokokous ei ollut niin turha kuin on annettu ymmärtää. Hallitus päätti perustaa ilmastorahaston Vake Oy:n yhteyteen, joten viimeinkin ne Sipilän hallituksen Vakeen pumppaamat rahat saadaan hyötykäyttöön.

Voisin tietysti puhua vielä vaikkapa hallituksen päättämästä perhevapaauudistuksesta, mutta jo tässä vaiheessa moni on sanomassa, että hyvähän nyt on jakaa, kun Sipilä laittoi maan talouden kuntoon. He tuntuvat ihan vilpittömästi kuvittelevan, että kaikki nämä korjaukset olisi tehty myös siinä tapauksessa, että entinen hallituspohja olisi jatkanut.

Hallitus siivoaa edeltäjiensä jälkiä ja tekee hallitusohjelman mukaista uudistustyötä, vaikka media ei siitä oikein halua kertoa. Ja opposition suosittu kansanedustaja puolestaan asennoituu eduskuntatyöhön ja hallituksen vastustamiseen näin.

(Tynkkyselle tiedoksi, että tuo ei ole rynnäkkökivääri, vaan konekivääri, eikä sillä voi ampua käsivaralta kukaan muu kuin Rambo. Tai voi, mutta se karkaa käsistä ihan samalla tavalla kuin tällainen oppositiopolitiikkakin.)

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (77)
  1. Jonkun näppiksestä puuttuu U kirjan.

    1. tarkoititko Ü kirjainta?

  2. Kyllä tuo on ilmiselvä rynnäkkökivääri, koska “näin tämä koetaan”…😁

Kommentointi suljettu.