Kun usko on vahva

Toissailtainen tv:n ajankohtaisohjelma on aiheuttanut somessa poliittisen myrskyn. Kun Li Andersson sanoi Jussi Halla-ahon puhetta paskapuheeksi, niin se tuntuu järkyttäneen syvästi perussuomalaista sielua. Tuntuu siltä, että nyt on loukattu kaikkein pyhimpiä arvoja. Tekopyhyys on huipussaan, kuten eilen sanoin. En voinut olla nauramatta, kun näin kansanedustaja Jani Mäkelän ilmaisevan järkytyksensä.

Mäkelä on sanonut minua muistaakseni ainakin kommariksi ja valehtelijaksi, mutta enpä tuosta ole viitsinyt numeroa tehdä. Sanoihan Sebastian Tynkkynenkin viime syksynä Juuassa käydessään julkisesti minua Suomen vittumaisimmaksi mieheksi ja kieltäytyi keskustelemasta kanssani, vaikka esittäytyessäni sanoin olevani paikalla kunnanjohtajan ja teknisen johtajan kanssa kunnan edustajana, en bloggaajana.

Mutta mitäpä näistä. Tärkeintä on vahva usko, ja Halla-aho veti kuulemma pisteet kotiin.

Kun eiliseen juttuuni tuli useamman kerran kommentiksi linkki Ilta-Sanomien juttuun hallituksen päästötavoitteiden vaikutuksesta alueiden taloudelliseen ahdinkoon, niin kummastelin ensin kommenttien määrää. Sitten selvisi, että Suomen Uutiset oli ihan kädestä pitäen opastanut somekeskustelijoita.

Muutaman kerran jaksoin vastata kommentoijille, mutta sitten kyllästyin. Ihan tavan mukaan kukaan ei lukenut aiempia kommentteja, joten kommentoin tutkimusta nyt erikseen.

Tuo tutkimus ei ole mikään hallituksen toimenpide- tai tavoiteohjelma, eikä se ole edes hallituksen tilaama. Se on vain tutkimus, joka kommentoijien kannattaisi itse lukea. Se ei todista Halla-ahon puheita todeksi.

Ei siellä sanota Halla-ahon käyttämin sanoin, että hiilineutraaliustavoite johtaisi siihen, että ”alueet Suomessa muuttuvat vähitellen asuinkelvottomiksi ja ihmisten on pakko keskittyä kaupunkeihin”. Siellä sanotaan, että hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen voi tarkoittaa ”esimerkiksi bensan ja dieselin korkeampaa verotusta tai myyntikiintiöitä, öljylämmityksen kieltämistä ja muiden energiaverojen nostamista”. Siis voi tarkoittaa, ei välttämättä tarkoita.

”Jos polttomoottorien varassa toimivien alueiden talouskehitys on muutenkin heikkoa, voi liikkumisen kallistuminen syventää näiden alueiden taloudellista ahdinkoa – tai ainakin kehityksen kelkasta tippumisen tuntua”, julkaisussa todetaan.

Muuten paperi on kyllä mielenkiintoista luettavaa. Halla-aho ei maininnut, että siellä todetaan myös näin:

”Työhön ja opiskeluun perustuvaa maahanmuuttoa on lisättävä ja tulijoiden motivaatiota asettua Suomeen pitkäaikaisesti on tuettava määrätietoisesti.”

Lisäksi lopusta löytyy suositus:

”Hiilineutraalien kaupunkien ja Suomen rakentaminen on saatava kaupunkipolitiikan keskiöön”.

Näistä Halla-aho tai Suomen Uutiset eivät mainitse mitään, joten tutkimuksesta nostettiin esille vain itselle sopivia kohtia. Näin annetaan sellainen kuva, että hallitus on ihan tahallaan autioittamassa maaseutua. Hallitus on minun tietääkseni sitoutunut pitämään koko maan asuttuna. Kuten eilen sanoin, niin paljon tehokkaammin maaseutua autioittaisi Jussi Halla-ahon usein esittämä valtionosuusjärjestelmän lakkauttaminen.

Eilisessä jutussani otin esille myös perussuomalaisten ajatuspajan oman tutkimuksen maahanmuuttajien tuista. Se tuotti tuttuakin tutumpia kommentteja maahanmuuttajien toimeentulotuesta. Tähän keskusteluun olen jo täysin kyllästynyt, sillä jotkut uskossaan vahvat eivät kerta kaikkiaan suostu uskomaan laskennallisten tukien olevan sama kaikille. Erityisesti nostetaan esille tarveharkintainen toimeentulotuki, jonka määrää ei kuulemma pystytä selvittämään.

Täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea eli tätä niin sanottua tarveharkintaista tukea myöntää kunta, ja kuntien tilinpäätökset ovat julkisia. Niistä voi jokainen katsoa, kuinka vähän kunnan kokonaismenoista käytetään täydentävään ja ennaltaehkäisevään toimeentulotukeen. Sitä tukea myönnetään hyvin vähän, eikä sillä niitä Mersuja ja kultahampaita ostella, mutta vahva usko voittaa tosiasiat ja terveen järjen.

Ihan oikeasti tunnen joskus väitteleväni uskonlahkolaisten kanssa. Tämä johtunee siitä, että perussuomalaiset ovat saaneet mukaansa paljon niitä aiemmin nukkuneita, joilta puuttuu oikeaa tietoa ja halua saada sitä. Heitä on helppo ohjeistaa, mutta he osaavat sanoa vain sen, mitä heitä on neuvottu sanomaan. Kun sanottava loppuu, niin kiroilu alkaa.

puheenaiheet politiikka
Kommentit (70)
  1. Vahvaa on perussuomalaisten usko puheenjohtajaansa.

    Odotan melkein innolla sitä päivää, kun joku esiintymistaitoinen asiapoliitikko, vaikkapa Li Andersson, tipauttaa H-a:n suorassa lähetyksessä koko Suomen kansan nähden ja kuullen alas persujen pilvilinnasta ja Suuren Johtajan kuplastaan.

    1. Jukka Laine
      8.2.2020, 12:06

      Niin on jo tapahtunut, mutta ei se Mestarin opetuslapsia hetkauta. Jussin tarvitsee sanoa mistä aiheesta tahansa vain “maahanmuutto”, niin väki iloitsee että Jussi on voittaja, huippuälykäs ja pääministeriainesta.

      1. Ehkä tätä tapahtuu politiikassa aivan koko ajan. Vähän väliä nostetaan joku “Mestariksi”. Jos en aivan väärin muista meillä on ollut “Mestareina” Katainen, Sipilä ja viimeisin “mestari”taisi olla Rinne. Ja mitä kaikkia “mestareita” meillä nyt onkaan ollu vaaleista toiseen.

        Mutta miten lopulta on käynyt kaikille “mestareille” ? Ja miten uskotte käyvän Perussuomalaisten nykyiselle mestarille?

        Itse uskon, että tämäkin mestari löytää itsensä joku päivä entisen mestarin Soinin seurasta. Toki nostelee itselleen myös kuuluvaa sopeutumisrahaa ja kirjoittelee vaikka mestarin muistelmia kirjaksi. Aivan kuten muutkin entiset ja mahdollisesti kannattajiensa hylkäämät mestarit tekee. Mutta he ovatkin arvostettuja idelogisia mestareita. Ei mitään sohvalla makaavia kaljaa juovia ja työttömyystukia nostelevia mahdollisia persujen kannattajia ja/tai mahdollisesti jopa kirjaa kirjoittelevia idelogisisesti kammottavia työttömiä.

        1. Ei meillä kyllä ole tainnut olla yhtään puolueen puheenjohtajaa, jota kannattajat kritiikittä kutsuvat Mestariksi.

        2. En ole muistini mukaan koskaan kuullut tai nähnyt näitä muita mainitsemisiasi kuin Halla-ahoa kutsuttvan isolla M kirjaimella Mestariksi. Ei Soiniakaan käsittääkseni Mestariksi kutsuttu. Mestarit isolla ämmällä kuuluvat uskonnollisten palvojien kohteisiin ei kannattajien politiikan johtohahmoihin.

      2. Sydän siitä, että kirjoitat niin kuin se on! Luonnollisestikaan ei siitä, että asioiden tila on tällainen…

      3. Meinasin siis sellaista oikeaa kölin alta vetämistä, tervaa ja höyhennystä 😀.

  2. Näinhän se on ja käy, jos ja kun ei lueta kuin otsikko ja sekin vain jos se tukee omaa mielipidettä.

    1. Vahvistusharha.

      Uutistulvan keskellä.

Kommentointi suljettu.