Konnia vai sankareita?

Ulkoministeri Pekka Haaviston tapauksen päätymistä perustuslakivaliokunnan kautta esitutkintaan on juhlittu journalismin riemuvoittona. Tutkiva journalismi voitti, ja sosiaalisessa mediassa on vaadittu anteeksipyyntöä niiltä, jotka epäilivät Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Timo Haapalan toimintaa ja motiiveja asian paljastamisessa. Tapauksen juridiikasta kerroin jo eilen, joten ei siitä sen enempää.

Pentti Haanpää neuvoi aikoinaan kiertämään kiven toiselle puolelle ja katsomaan, miltä se sieltä katsoen näyttää. Yritetäänpä tätä nyt. Asiahan tuli julkisuuteen, kun Ilta-Sanomat kertoi ulkoministerin käynnistämästä mystisestä operaatio Korvesta , jonka tarkoituksena oli tuoda al-Holin leirillä olevat suomalaiset konsulikyydillä Suomeen.

Sitä ennen oli kuitenkin tapahtunut paljon. Ulkoministeri Haavisto oli pyytänyt ministeriön virkamiestä selvittämään palauttamisen mahdollisuutta, mutta tämä kieltäytyi, koska katsoi mahdollisesti joutuvansa rikkomaan lakia. Lisäksi alueelle meneminen olisi liian vaarallista, ja näin tärkeässä elämän ja kuoleman kysymyksessä virkamiehillä tulisi olla selkänojanaan selkeä poliittinen päätös.

Tehtävä annettiin toiselle virkamiehelle, joka meni alueelle ja sai neuvoteltua kahden alaikäisen lapsen palauttamisen. Hän ei joutunut rikkomaan lakia eikä tarvinnut tuekseen erityisen vahvaa poliittista päätöstä. Eivät tarvinneet myöskään vuonna 1973 Chilessä hengenvaarassa olevia auttaneet suomalaisdiplomaatit, jotka joutuivat suorastaan salaamaan toimintansa oman maan päättäjiltä. He toimivat vastoin määräyksiä ihmisiä auttaen, mutta sellaisia virkamiehiä ei taida enää olla.

Kuten eilen kerroin, niin nyt selvitetään vain sitä, yrittikö Haavisto siirtää kieltäytyneen virkamiehen toisiin tehtäviin lainvastaisesti vielä sen jälkeen, kun tehtävä oli jo annettu toiselle.

Operaatio Korpi ei ollut aktiivinen ja toiminnassa oleva operaatio, vaan vasta suunnitelma. Siksi se oli määrätty pidettäväksi salassa, mutta jotenkin se pääsi lipsahtamaan Ilta-Sanomille. Kyseessä on salassapitorikos, mutta siitä ei ole pidetty meteliä. Salaisen asiakirjan vuotaja on tehnyt rikoksen, mutta asiakirjaa työssään käyttänyt toimittaja ei ole, eikä hänen pidäkään olla. Toimittajan lähdesuoja on vahva.

Asiakirjan vuotajaa ei itsekriminointisuojan takia saada koskaan selville. Kukaan ei ole velvollinen edistämään oman syyllisyytensä selvittämistä, eikä kenenkään tarvitse todistaa itseään vastaan. Se sanotaan jo kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Kun Anneli Jäätteenmäki aikoinaan sai pyytämättä ja yllättäen salassa pidettävän asiakirjan faksina, niin syyllinen kyllä löytyi, mutta ajat ovat muuttuneet.

Entäpä sitten tuo tutkivan journalismin riemuvoitto? Minun mielestäni ei vaadita hirveästi tutkivaa journalismia saadun salaisenkaan asiakirjan siteeraamiseen ja värittämiseen, mutta minä en olekaan toimittaja. Ainakin media sai asiasta valtavasti uutisaiheita, ja niinpä uutisointi on rönsyillyt spekulaatioita ja yksityiskohtia niin paljon, että  suurin osa yleisöstä on ihan pihalla. Itse kukin poimii jotain omaan ajatteluunsa sopivaa, ja niinpä Haavisto on yhden konna ja toisen sankari. Niin on tietenkin myös Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Haapala.

Minulle kukaan ei ole konna eikä sankari. Kiersinpähän vain sen kiven toiselle puolelle ja katselin sitä sieltä.

puheenaiheet laki yhteiskunta politiikka
Kommentit (69)
  1. Pekka Laitinen
    20.2.2020, 13:13

    On tässä(kin) tapauksessa yksi varma voittaja, ns. Klikkimedia.

    Itseäni eniten hämmästyttää Haaviston kiertely ja kaartelu. Siirtää Tuomisen pois tehtävistä, sitten pyytää takaisin ja pyytää anteeksi.

    Miksi perua ja pyydellä anteeksi jos kyseessä on normaali virkamieskierto kuten Haavisto sanoi?

    1. Onko se todella ainoa ihmettelemisen arvoinen asia koko prosessissa?

      Työhullu Haavisto ei välttämättä ole UM:n virkamiesten suosiossa. Soinin aikana oli varmasti paljon helpompaa.

      Oikein hyvä, että asia perataan läpikotaisin. En muuten muista yhtään hallitusta, joka olisi joutunut samanlaisen taukoamattoman ja monipuolisen häirinnän kohteeksi kuin nämä kaksi demarivetoista hallitusta. Opposition tehtävä on kritisoida ja esittää vaihtoehtoja. Eduskunnan muuttuminen huutokuoroksi ei ole kritiikkiä eikä rajat kiinni ja rättipäät ulos ole mikään kaiken ratkaiseva vaihtoehto. Ja mistä instanssista se lopullinen oikeus löytyy, kun Korkeimman Oikeuden tuomiokin on persupäällikön mukaan “vain muutaman ihmisen mielipide”?

      1. Pekka Laitinen
        20.2.2020, 13:59

        Ei ole ainoa. Kuinka niin?
        Onhan tässä sotkussa paljonkin mielenkiintoisia haaroja.

        Eikä minusta kyseessä ole ollut mikään häirintä kun Rinne kuitenkin joutui eroamaan ja Haavistosta aloitettiin esitutkinta. Eikös kritiikki ole silloin ollut juurikin aiheellista?

        1. Mari Ryyppö
          20.2.2020, 14:09

          Kritiikki, kun se pysyy asiassa on toivottavaa, mutta kun se muuttuu asiattomuudeksi ja asioiden vääristelyksi, puhutaankin jo ihan jostain muusta.

          1. Tuosta “jostain muusta” löytyy Areenassa sujuva kanadalaisdokkari nimellä “Assholes”.

        2. Jos pidät normaalina sitä, että sekä presidentti että eduskunnan puhemies ovat joutuneet huomauttamaan eduskuntaa käytös- ja esiintymistavoista, käsityksemme normaalista ovat erilaisia. Ja kun löydät jommasta kummasta suuresta iltalehdestä hallitukselle myönteisen artikkelin tai kolumnin, pistä ihmeessä linkki.

          1. Pekka Laitinen
            20.2.2020, 14:41

            En kai minä missään ole kertonut että pitäisin tuollaista normaalina?

            Iltalehtiä taas tulee aika vähän selailtua koska minua ei aivan hirveästi kiinnosta millaisessa asennossa jonkun elämänkumppani saa x määrän orgasmeja, kenen kanssa joku Maija Torppa seurustelee, ja mitä kuuluu brittien hoviperheille päivittäin.

            Mutta tuskin noiden iltalehtienkään perimmäinen tarkoitus on kulloisenkin hallituksen myötäily?

            1. En kai minä ole sanonut, että iltalehtien perimmäinen tarkoitus pitäisi olla kulloisenkin hallituksen myötäily.

              Fiksua ilmoittaa, ettei niitä edes lue. Vähemmän fiksua olisi väittää, ettei suurten medioiden päivästä toiseen jatkuvalla pommituksella olisi päämäärää ja merkitystä.

              Ei tarvitse vastata. Voin vastata puolestasi. En kai minä ole väittänyt, ettei suurilla medioilla olisi mielipiteitä ohjailevaa merkitystä.

              Kun palstaa ei Sakun mukaan ole tarkoitettu jankutukseen, lopetan tähän.

            2. Pekka Laitinen:Jos et noita lehtiä seuraa, mistä sitten tiedät, että noilla juttuilla juuri ip-lehdet klikkauksia kalastelee. Itse silloin tällöin avaan lehtien nettiversiot ja ihmettelen kuinka Maisa Torpan henkinen terveys kestää päivästä toiseen noita hänestä tehtyjä juttuja. Ehkä raha ratkaisee..
              Saku Timoselle kiitos näistä blogeista, hän kirjoittaa juuri niin kuin itsekin ajattelen. Mulla ei vaan ole noin paljon faktoja hallussa.

              1. Sami Virtanen
                21.2.2020, 03:40

                Anneli itse vaan ihan silloin tällöin, jos eds silloin. Kaikki muut luultavasti 24/7.

        3. En ota kantaa siihen mihin Haaviston esitutkinta johtaa, mutta Rinteen eroamiseen johtanut toiminta oli puhtaasti poliittista peliä kuten oli myös opposition yritys painostaa Haavisto eroamaan. Tavio (ps) sen Haaviston tapauksessa myönsikin.

          Kukaanhan ei tiedä vaikka Pasi Tuominen olisi juuri se joka vuosi salaisia asiakirjoja, eikä Tuominen ole missään tapauksessa luotettava virkamies tuollaisen episodin jälkeen. Jokainen ymmärtää asian jos vastaavaa tapahtuisi esimerkiksi Nokian pääjohtajan ja jonkun liiketoimintajohtajan välillä. Niin pösilöä liiketoimintajohtajaa ei olisikaan, etteikö tuollaisia asioita käsiteltäisi selväksi ilman että ne tuodaan julkisuuteen. Kun asiaan liittyy poliittinen peli niin järki katoaa. Tuomisen asemassahan ei tapahtunut mitään muuta muutosta kuin että hän sai kevennystä al-holin asian hoitoon, palkka ei muuttunut, häntä ei irtisanottu, ainut asia oli että hän ja oppositio alkoivat spekuloimaan kaikenlaista teoreettista siitä mitä Haavisto aikoi ja tarkoitti. Siis aikoi ja ajatteli, jos, jos, jos….
          Liike-elämässä lukisimme lööpeistä Tuomisen eronneen henkilökohtaisista syistä ja toimitusjohtajan kunnioittamassa hänen päätöstään.
          Omituista on myös tuoda ulkoministeriön sisäisiä asioita julkiseen käsittelyyn, niinkö pahaksi tilanne pääsi Soinin aikana.

          1. Poliittinen virkanimitys paletti on syvältä anuksesta, jos kerran nimitetään, eroon ei pääse (Soini/Tuominen). Jos jostain yksittäisestä käytännöstä onnelasta nimeltään Yhdysvallat voisi ottaa opiksi, niin se voisi olla korkeiden virkamiesten nimittäminen. Suomen pääministeri halutessaan muiden ministereiden kanssa yhteistyössä voisi antaa reilusti kenkää tuollaisille änkyrä Tuomisille ilman mitään selittelyitä. Jos olet tollo, epäkelpo, niin työmaa kestää hallituskauden. Jos osaat ja olet pätevä saattaa kestää kaksi tai useamman kauden. Hallitukset vaihtuu virkamiehet ovat eläke viroissa. Ei huolta huomisesta ja jos et mitään tee, niin ei satu virkavirheitä (Jaakko Teppo).

          2. “Omituista” eli tätä aikaa? Ja kuinka samaa kuin 1928 laman jälkeen? ..edelleen vinkkaan Areenasta löytyvästä “Assholes” dokkarista…

        4. Kimmo Paaso
          20.2.2020, 14:53

          Kyseessä oli pahimman laatuinen häirintä ja kosto Rinteen tapauksessa.

          Rinnettä ei erotettu, vaan hän erosi itse.

          Sano minulle yksikin Rinteen tekemä rike tai rikos, joka on myös todistettu. Käsittääkseni kukaan ei ole kyennyt todistamaan millään tavalla hänen tehneen väärin.

          Ja koko sotku lähti liikkeelle porvarihallituksen asettaman/valitseman postin hallituksen aikomuksesta heikentää työläisten palkkoja ja ehtoja.

          Toki kepu sai siinä oivan tilaisuuden kostaa…

          1. Timo Laakso
            20.2.2020, 15:42

            Rinnettä ei erotettu, mutta hänen oli erottava kepun menettäessä häneen luottamuksensa. Hyvä kun erosi. Nykyinen hallitus jatkoi tehtävissään jo sovittua hallitusohjelmaa.

        5. Lea Bäckman
          20.2.2020, 22:06

          “Mielenkiintoisia haaroja”?

          Päivän lehdessä keskustan kansanedustaja Kärnä kieltää lähettäneensä peniskuvakokoelmansa naistuttavalleen.

          Häirintääkö? Ei välttämättä, mutta kritiikki lienee aiheellista, riippuen tietysti asian haaroista… Esitutkintaa ei vielä kai aloitettu. 😉

          1. Nollatunti Ukko
            20.2.2020, 23:00

            Tuosta Kärnän jutusta tuli mieleen vanha, ihan pätevä fraasi. Älykäs selviytyy tilanteista, joihin viisas ei edes koskaan joudu. Persumestarin kanssa käymistään paskahattukeskusteluista päätellen Kärnä ei selviydy mistään millään tavoin.

        6. Kaisa Jyräs
          21.2.2020, 09:48

          Entä asian ydin, al-Holin lapset? Eikö herätä mitään tunteita? Onko tämä suuri poliittinen näutelmä, jonka kiemuroita on hauska seurata? Asettukaa hetkeksi noiden lasten asemaan aavikkoleirillä? Tajuatteko, kuinka sadistinen tämä mäytelmä on?
          Kuvottavaa!

        7. Pieni kulkija
          26.2.2020, 10:30

          On kylmäävää, että Suomessa pystytään estämään pääoman ja työn hinnan välisen kuilun pienikin kaventaminen.
          Sipilä hermostui, kun demarilla oli pieni yritys kääntää työmarkkinoita hiukan työntekijän eduksi (posti).
          Rinteen erottaminen joulukuussa 2019 oli Sipilälle välttämätöntä kurjuutta kärsivien miljonäärien pelastamiseksi. Tulossa oli kova lakkokevät. Sijoittajakavereiden varat olivat vaarassa.
          Sipilä siis tarttui joulukuussa kännyyn ja sai mukaan Orpon. Molempia oli hyödyttänyt kausi 2015-2019 suomalaisen pääoman puolustamisessa. Onneksi myös media on pääoman kohtuuttomien vaatimusten puolella. Sipilä kavereineen pelkäsi ja pelkää, kun duunari voi saada hiukan lisää liksaa elämiseen. Siksi Rinne piti saada pois.

      2. Tarja Laaksonen
        20.2.2020, 19:56

        Totta kirjoitit. Samoi ajattelen.

      3. Kari Haapakangas
        21.2.2020, 04:45

        Minäpä muistan. Eikä tarvitse edes mennä kauaksi menneisyyteen, viime vaalikausi riittää.

        Muutoin tämä jupakka vaikuttaa lähinnä henkilöstön kostolta pomolle.

    2. Selkosen Roope
      20.2.2020, 16:28

      Nyt kirjoitat kyllä totuudenvastaisesti. Haavisto otti Tuomiselta pois Al-Holiin liittyvät tehtävä, eikä sitä päätöstä ole peruttu missään vaiheessa. Sen sijaan Haavisto ei siirtänyt Tuomista pois muista tehtävistä. Tämä tuntuu monilta muiltakin unohtuvan.

      Koko soppahan syntyi siitä, kun virkamieskierron valmistelun yhteydessä alettiin puhua Tuomisen siirrosta. Tästä asiasta ei kuitenkaan koskaan tehty päätöstä eikä Tuomista irtisanottu konsulipäällikön virasta. Kun tämänkaltaisia asioita valmistellaan ministeriössä, töitä ei suinkaan hoida ministeri vaan ylin virkamiesjohto. Luonnollisesti ministerin näkemykset painavat asiassa ja hän tekee lopulliset päätökset, mutta kyllä ulkoministerillä on varmasti tarpeeksi tekemistä muissa asioissa kuin tehtävänkuvien miettimisessä.

      On lisäksi selvää, että Tuomisen niskurointi vaikutti siihen, että hänen asemaansa ruvettiin arvioimaan uudelleen. Olisi aika omituista, jos näin ei olisi tapahtunut, kun vielä Tuomisen niskuroinnin perusteet olivat selkeästi murentuneet. Millaisessa työpaikassa näin ei tehtäisi? Yksityisessä yrityksessä työntekijä olisi jo lentänyt ulos kuin leppäkeihäs, mutta viranhaltijan asia on tietenkin erilainen.

      Varmastikin Haavisto oli tietoinen keskusteluista Tuomisen siirtämisestä, mutta hän ei välttämättä ottanut selkeää kantaa asiaan. Kun Tuominen nostatti asiasta julkisen kohun, Haavisto näki paremmaksi lopettaa keskustelut hänen siirtämisestään ja toimi myös korrektisti siinä mielessä, että hän pyysi anteeksi, ettei Tuomista ilmeisesti ollut kuultu asiassa ainakaan Tuomisen mielestä riittävästi.

      Kokonaisuudessaan on erittäin hyvä, että asia tutkitaan perinpohjaisesti, vaikkei Tuominen kaikesta päätellen sitä haluakaan. Hänelle sopisi parhaiten, että asia jäisi epämääräisiksi ja vahvistamattomiksi syytöksiksi Haavistoa kohtaan, jolloin hän itse pystyisi parhaiten käyttämään uhriutumiskorttia, jos hän kokisi asemansa uhatuksi ulkoministeriössä.

      1. Pekka Laitinen
        20.2.2020, 19:09

        Tuomisen konsulipäälikkyyttä oli juuri kesällä-19 päätetty jatkaa vuoteen 2022 saakka, joten äkillinen virkamieskierrätys tuli varmaan aika yllätyksenä.

        Tuomisen mukaan Haavisto vaati häntä tuomaan Al-Holin lapset Suomeen konsulikyydillä ja Tuomisen omalla virkavastuulla ilman Haaviston myöntämää mandaattia sekä valtioneuvoston poliittista päätöstä, ja tähän Tuomisto ei halunnut ryhtyä lainvastaisuuden vuoksi koska koki että tällöin rikottaisiin lakia ja hän olisi itse rikosoikeudellisessa vastuussa.

        Haavisto kieltää tämän.

        Ja nyt selvitetään poliisivoimin kumpi puhuu silkkoa paskaa. (feat. Li A.)

        1. Selkosen Roope
          20.2.2020, 20:08

          Osuit asian ytimeen todetessasi, että virkamieskierrätyksen valmistelu ja siihen liittynyt keskustelu Tuomisen siirrosta toisiin tehtäviin tuli hänelle varmasti yllätyksenä juuri mainitsemastasi syystä. Juuri näin! Kuten totesin, koko soppa lähti ilmeisesti liikkeelle juuri Tuomisen paniikkireaktiosta tähän asiaan. Toisaalta siirron pohtiminen ulkoministeriössä ei ole yllättävää, kun asiaa miettii kontekstissaan: kyseessä oli niskuroiva virkamies, vaikka Tuominen oli varmasti asiasta jyrkästi eri mieltä.

          Tuomisen väite siitä, että Haavisto vaati häneltä lainvastaista toimintaa asettuu edelleen outoon valoon, kun tarkastellaan hänen seuraajansa toimintaa Al-Holin tapauksessa. Miten on mahdollista, ettei Tuomisen kaltainen kokenut virkamies pystynyt esittämään vastaavanlaista ratkaisua, joka sitten osoittautui sekä toimivaksi että lailliseksi, jos hän koki, että Haaviston ehdotus oli laiton? Jos Tuominen olisi lähtenyt keskustelemaan asiasta ja hakemaan ratkaisua hyvässä hengessä, tähän toimintamalliin olisi varmasti päästy jo hänen kohdallaan. Haavistohan sen lopulta hyväksyi. Kaikesta päätellen Tuominen kieltäytyi tehtävästä eikä suostunut edes keskustelemaan sen vaihtoehtoisista toteuttamistavoista. Tätä voi kutsua aivan suoraan niskuroinniksi. Mikä sen taustalla on, Tuomisen poliittinen ideologia tai jotain muuta, on mahdotonta tietää, mutta erittäin kummallista se on joka tapauksessa.

          Asian tekee vielä erikoisemmaksi se, että Tuominen väitti erityistehtävään valitun viranhaltijan nimityksen olleen laiton, mutta tämä väite on kumottu monelta eri taholta. Jälleen herää kysymys, miten kokenut virkamies voi päästää suustaan tällaisia väitteitä julkisesti?

          Ja lopuksi toistan vielä, että väite siitä, että Haavisto olisi siirtänyt Tuomisen syrjään muista kuin Al-Holin tehtävistä mutta ottanut sitten takaisin, on yksiselitteisesti valhe. Tuomisen pesti konsulipäällikkönä ei ole missään vaiheessa keskeytynyt.

          1. Hieman pomppaa blogin aiheesta, mutta tämä: “miten kokenut virkamies voi päästää suustaan tällaisia väitteitä julkisesti” nostatti mieleen Mikko Aho betoniporsasteluineen Malmin lentojen estämisestä Hgin kaupungin taholta laittomin keinoin…eikä mitään suurempaa äläkkää näkynyt.

            1. Joni Pelkonen
              20.2.2020, 23:33

              Tosin Aho ei tehnyt mitään tuollaista.

  2. Onneksi kiven takaa ei löytynyt rahapatjan päällä köllöttelevää työntä.

Kommentointi suljettu.