Virus, päätöksenteko ja viisauden lajit

-Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan…  Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin…

Nämä Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan sanat ovat taas ajankohtaisia, kun media ja varsinkin sosiaalinen media ovat täynnä jälkiviisaita, joiden mielestä valmiuslait olisi pitänyt ottaa käyttöön, matkustamista olisi pitänyt rajoittaa ja kaikki ulkomailta tulevat olisi pitänyt eristää jo aikoja sitten. Some on täynnä virologian, lääketieteen, kriisinhallinnan ja päätöksenteon asiantuntijoita.

Yhteistä heille useimmille on, että he eivät tunnu tietävän kovinkaan paljoa yhteiskunnallisen päätöksenteon mekanismeista. He ajattelevat, että päätöksiä tehdään vain silloin, kun niistä voi lukea lehdistä. He eivät ymmärrä, että erityisesti kriisinhallinnan päätökset perustuvat etukäteen laadittuihin suunnitelmiin, joiden täytäntöönpanoa on myös harjoiteltu.

Viimeksi biologisen uhkan torjuntaa harjoiteltiin joulukuussa, ja silloin siitä levitettiin valheellisia huhuja, joiden mukaan kyseessä olisi ollut hämäysoperaatio. Nyt nämä samat huhujen levittäjät vaativat valmiuslain käyttöönottoa eli olisivat valmiit antamaan vastustamalleen hallitukselle laajat valtuudet rajoittaa kansalaisten elämää ohi eduskunnan päätösvallan.

Eiväthän nämä valmiussuunnitelmat koskaan voi simuloida todellisuutta täydellisesti, koska asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Tämänkin asian Konsta Pylkkänen osasi ajatella:

-Kaukoviisaus on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäkööt hyvänään!  Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää… 

Siksi meillä on valmiuslaki, siksi meillä on tartuntatautilaki ja siksi meillä on erilaisia valmiussuunnitelmia, joita päivitetään ja joiden täytäntöönpanoa harjoitellaan. Vaikka asiat tapahtuvatkin suunnitelmista poiketen, niin ainakin viranomaisten toimivaltasuhteet ja päätöksentekoprosessit ovat etukäteen tiedossa.

Tälläkin hetkellä virkamiehet ja ne paljon parjatut avustajat valmistelevat asetusta, jolla valmiuslaki voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön nopeasti. Sitten voidaan sulkea koko maan koulut, päiväkodit ja rajat sekä rajoittaa ihmisten liikkumista myös maan sisällä, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Itse en usko vieläkään valmiuslain käyttöönoton autuaaksi tekevään vaikutukseen, sillä omasta mielestäni osaan kuvitella, mitä ylimääräisiä ja jopa tarpeettomia hankaluuksia se voisi tuoda ihan jokapäiväiseen arkeen.

Jokainen voi toimia viisaasti ihan ilman hallituksen mahtikäskyä. Tämä on sitä käytännön viisautta, josta Pylkkänen ajatteli näin:

-Käytännön viisaus on sitä, kun vanha kalttopääkettu juosta hipsuttelee rämeellä ja astuu omiin jälkiinsä. Mutta polulla voi olla ketunrauta…  Vaan jos on lisäksi hyvä vainu, niin varmasti pärjää, paitsi jänis, joka menee mielellään lankaan, jos se on etevästi laitettu, vaan ei töherön käsialaa.

Kuunnelkaa tiedotuksia, noudattakaa viranomaisten antamia ohjeita, välttäkää huhujen levittämistä ja välttäkää paniikkia. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja auttakaa naapuria. Ja jakakaa somessa mieluummin niitä kissakuvia kuin kauhuskenaarioita. Tai menkää ulos nauttimaan kevätauringosta. Se on sitä käytännön viisautta.

Sen sijaan jopa jälkiviisauden ylittävää pöljyyttä on tällainen Setä Arkadian harjoittama epäluottamuksen lietsonta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (90)
  1. Ja jos ja kun valmiuslaki otetaan käyttöön kuten oppositio vaatimalla vaatii, käynee niin, että se sama oppositio valittaa siitä, että se otettiin käyttöön…

    1. yritin kertoa samaa iltamedioiden palstaöyhöttäjille, mutta siellä moderointi on tunnetusti, mitä on.

      siellä on tosiaan huudettu taas niin kauhiassa kiimassa rajoja kiinni, että eivät ilmeisesti hoksanneet luovuttuvansa ne vähätkin vaikutusmahdollisuutensa valmiuslain astuttua voimaan 🙂

      tai sitten tässä nimenomaan luotetaan tuurin – pandemia paisuu sellaisiin mittoihin, ettei sille enää kukaan voi mitään. ja niin voidaan taas syyttää hallitusta, se, kun on kansalaisten turvallisuutta tärkeämpi asia.

    2. Tai sitten oppositio taktikoi niin että ensin rutistaan siitä, että poikkeuslakia ei oteta käyttöön riittävän ajoissa. Jos otetaan, alkaa rutina siitä, että toimet oli ylimitoitettuja. Toisin sanoen, tehtiin miten päin, se on aina väärin.

      1. Näinhän se on. Jos nämä nyt vaaditut “kovat toimet” olisi otettu jo aikaisin käyttöön niinkuin nyt sanotaan että olisi pitänyt, niin oppositiosta olisi huudettu että katsokaa kun vasemmistohallitus tuo stalinismia Suomeen. Eihän yksilönvapauksia saa rajoittaa ja ajatelkaa mitä tämä tekee taloudelle.

        Näppärä pelinappula siis oppositiolle kun mitään täydellistä ratkaisua ei ole olemassakaan.

    3. Näin tulee käymään, koska poikkeuslakien vaatijoiden mielikuvitus ei riitä tajuamaan, että nuo lait tulevat rajoittamaan myös heidän elämistään. Niinpä he alkavat tästäkin syyttää hallitusta. Siis on ihan haileeta, mitä nuo herneaivot vaativat, koska he eivät koskaan tule olemaan tyytyväisiä.

  2. Ahti Granat
    15.3.2020, 10:28

    Niin ja lukekaa vaikka Veikko Huovisen tekstejä laajemminkin. Kyllä niistä parempaa asiaa ja viihdettä saa kuin iltapäivälehtien toimittajien tuskanparahduksista.

Kommentointi suljettu.