Ei pitänyt politikoida

Kaikki sanovat, että koronaepidemialla ja sen vaatimilla toimenpiteillä ei pitäisi politikoida, mutta kiusaus näyttää olevan monelle liian suuri. Kun hallitus päätti eilen purkaa Uudenmaan eristämisen, niin politikointi alkoi heti. Helpoimmillaan se käy näin:

Onpa helppoa. Todetaan vain mitenkään perustelematta päätöksen olevan virhe, ja ilmeisesti se riittää samaa mieltä oleville kannattajille. Näin nämä asiat koetaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio otti asiaan kantaa perustellummin. Hänen mielestään hallitus asettui perustuslain ylimmäksi tulkitsijaksi.

Tavio on juristi, joten hänen on pakko tietää väitteensä ontuvaksi. Perustuslakivaliokunta hyväksyi Uudenmaan eristämisen, mutta painotti toimenpiteen tilapäisyyttä. Liikkumisvapaus on perusoikeus, jonka rajoittaminen vaatii erityisen painavat perustelut. Lausunnon mukaan välttämättömyyden edellytykset täyttyivät kerran, mutta ei ole ollenkaan varmaa, täyttyisivätkö ne myös jatkossa.

Hallituksen päätöksenteon perusteina olivat muun muassa Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijamuistiot, joissa todettiin, että liikkumisen rajoittaminen ei ole enää 19.4. jälkeen välttämätöntä. Samaa mieltä oli myös oikeuskansleri. Perustuslakia siis tulkitsivat perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri, ja maan hallitus toimi näiden tulkintojen pohjalta asiantuntijalausuntoihin nojaten.

Valmiuslaki edellyttää, että rajoitusten on oltava ehdottoman välttämätön ja ainoa keino. Näin ei enää ole, joten hallituksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin purkaa rajoitukset. Kuten oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi, niin kyse ei ole mielipiteestä, vaan juridiikasta. Jos hallitus olisi toiminut vastoin perustuslakivaliokunnan ja oikeuskanslerin kantaa, niin se olisi päätynyt valtakunnanoikeuteen.

Juridiikka on oikeusvaltiossa ehdotonta, mutta sitä yritetään kumota pelkällä mielipiteellä. Vielä ikävämpää on koronatilanteen käyttäminen ennakkoluulojen ja vastakkainasettelun lietsomiseen. Ilmassa alkoi jo olla henkeä Uusimaa vastaan muu Suomi, mutta vielä sitäkin ikävämpää on leimata jokin vähemmistö koronaviruksen kantajaksi ja levittäjäksi. Näin tekee perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin.

Tämä alkaa olla lähellä kansanryhmää vastaan kiihottamista. Somalit asuvat keskimäärin muuta väestöä ahtaammin ja työskentelevät lähinnä hoiva- ja palvelualoilla, joissa tartunnan riski on suurin. Tällainen ennakkoluulojen lietsominen on pahimman lajin populismia, jolla ongelma ulkoistetaan muiden syyksi.

Näinhän se aina menee. Kun itsellä ei ole yhtään rakentavaa ehdotusta ongelman ratkaisemiseksi, niin syytetään muita ongelman aiheuttajiksi. Tällainen onttous on populismin ydintä, ja juuri tällaisessa tilanteessa se ydin paljastuu.

puheenaiheet politiikka laki koronavirus
Kommentit (91)
  1. Ei hyvää päivää mitä sakkia… Sanattomaksi vetää. Tuo Vallinin “Trumpin vika” oikein piste i:n päälle.

  2. Jos käännetään asia toisin päin ja kuvitellaan tilanne, jossa sulkua olisi päätetty jatkaa. Silloinhan oppositio olisi syyttänyt hallitusta perustuslain rikkomisesta ja tehnyt välikysymyksen. Nyt se ei voi tehdä, koska päätös oli juridisesti oikea. Ratkaisevina olivat perustuslakivaliokunnan ja oikeuskanslerin kannat.
    Ja Kike olisi joka tapauksessa kuvauttanut itsensä Suomi-paidassaan. Vain teksti ennen sanaa VIRHE olisi ollut toinen. Kike on armoitettu poliitikko. Hänen ei tarvitse ajatella, vain olla mieltä. Siihen hän vielä kykenee jos vain joku kuiskaa

    1. Kikehän on aikaisemminkin kunnostautunut osoittamaan virheitä, kuten kuinka ydinvoimaloita ei pitäisi rakentaa mannerlaatoille.

      Muutenkin perussuomalainen politiikka on tuttua jo koulumaailmasta: jos osaat asiasi luokassa, saat kuulla kuinka on väärin, koska olet hikari. Jos erehdyt tekemään virheen, olet tyhmä. Ja ne öykkärin myötäilijät vaan hihittelevät mukana, etteivät joudu itse silmätikuksi. Saati että uskaltaisivat itse tehdä sitten mitään, onnistua tai tehdä virheitä. Nyt nämä samat myötäilijät pudottavat äänestyslappuja uurnaan.

      1. Tunnen tyypin. Meillä oli luokassa vastaavanlainen häirikkö. Häntä ei kiinnostanut koulunkäynti vaan juurikin tuntien häiritseminen. Kerran jouduin luokan muiden poikien kanssa osallistumaan hänen järjestämäänsä lakkoon englannintunnilla. Väkivallan uhalla.
        Hän lopetti keskikouluun ja jossain vaiheessa meni vapaaehtoisena armeijaan. Ilmestyi sitten koulun pihalle pullistelemaan täydessä sotilasasussa. En ihmettelisi, vaikka hänellä olisi ollut jonkinlainen asekin mukana.
        Persu jo 70-luvulla.

      2. En ole tuota tullut nähneeksi ettei pidä rakentaa mannerlaatoille niitä ydinvoimaloita, ehdottiko minne niitä pitäisi rakentaa?

        1. Jake Ronimus
          17.4.2020, 00:30

          Kyseinen “myrsky vesilasissa” oli Elomaan Fukushiman onnettomuusskenaarion kauhistelua blogissaan vaalien alla vuonna 2011; normaalia populistista jauhantaa, aivan samanlaista perätöntä höpötystä kuin tuo Sakun jutussa näkyvän kuvan teksti.

          Joten ei, ei tule varmaan yllätyksenä, ettei hänellä ollut mitään muuta paikkaa ehdottaa ydinvoimaloille.

          1. Joo, hän tosiaan siinä kitjoitti “mannerlaatoille ” tarkoitus oli varmaankin kirjoittaa mannerlaatojen reunoille, Fukushima kun on juuri rakennettu mannerlaatan reunalle,
            tämän kyllä useat ymmärsi.

            Maan kiinteä ulkokerros koostuu paristakymmenestä litosfäärilaatasta, jotka ”kelluvat” vaipan raskaamman kiviaineksen päällä. Mannerliikunnot tarkoittavat mantereiden liikkumista laattatektoniikan vaikutuksesta. Laatat liikkuvat jatkuvasti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, lähinnä laattojen reunoilla, jossa ne törmäävät tai työntyvät toistensa alle.

      3. Jos ne kuitenkin älyää että voivat sanoa mitä vain äänestäneensä ja äänestää kuitenkin ketä halua. Ei tarvitse siinä aisiassa myötäillä. Valehteluhan jo muutenkin ihan hyvin siinä myötäilyssä sujuu.

    2. Voihan sen noinkin halutessaan ajatella ja esittää. Todennäköisesti oppositiosta kumpikaan – ei Perussuomalaiset eikä Kokoomus olisi ollut vaatimassa hallitusta tilille suomalaisten terveyden puolustamisesta Uudenmaan eristystä jatkamalla. Vihervasemmistollehan rajoitukset ovat olleet huomattavasti vaikeammin nieltäviä (, koska oikeusvaltio tai perustuslaki tms.). Arvioidaan vaikka kahden viikon päästä sulun purkamisesta, miten todetut tartunnat, sairaala- ja tehohoitoon joutuneiden sekä kuolleiden määrät kehittyvät. Toivotaan parasta, mutta todennäköisesti tilanne pahenee.

      1. Eli arvelet kokoomuksen ja perussuomalaisten olleen valmiita rikkomaan perustuslakia. Se on vaarallinen piirre poliitikoissa ja puolueissa, eikä kuulu oikeusvaltioon. Laittomien rajoitusten vaatiminen osoittaa epäluottamusta myös kansalaisia kohtaan. Ei Suomea voi kuitenkaan pitää suljettuna loputtomiin, oppositio vaatii hallitusta aina tilille ja kun sillä ei ole mitään vastuuta se voi huudella ihan mitä vain ja niin se tekee. Onneksi meillä on nyt kansanrintamahallitus joka vastaa asioista, eikä politikoi vakavalla asialla. Oppositio ei ole muuten vielä ilmoittanut milloinka se olisi valmis luopumaan yhdestäkään rajoitteesta, vaan vaatii vain lisää, meinaisiko se jatkaa loputtomiin näin tai tehdä Suomesta peräti “vankilan”.

        Epidemian huippu on ennustettu olevan edessäpäin, huolimatta siitä mitkä ovat toimet. Rajoituksella haettiin vain aikaa sille ettei terveydenhuolto ylikuormitu. Ei koronaa saada pysäytettyä kokonaan, mutta sen etenmisvauhtia voidaan jarrutella sopivasti.Kannattaa kunnella niitä jotka ymmärtävät asiasta jotain, myös sen mitä yksittäiset toimet vaikuttavat kokonaisuuteen. Tässä Suomen tilanne nyt, Suomi on selvä ykkönen vaikka pitkin kevättä pahanilmanlinnut ovat ennustaneet koronan riistäytyvän käsistä THL:n ohjein ja hallituksen toimin. Eräskin persudosentti ennusti kolme viikkoa sitten että tänään ylitetään terveydenhuollon kapasiteetti, mutta kaikki opposition ennusteet ovat osoittautuneet perättömiksi.
        Tässä Suomen tilanne nyt, Suomi on selvä ykkönen, vaikka pitkin kevättä pahanilmanlinnut ovat ennustaneet koronan riistäytyvän käsistä THL:n ohjein ja hallituksen toimin.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/suomi-ja-vertailumaat-koronatilanne-10-16-huhtikuuta/

Kommentointi suljettu.