Tuuletusta vailla

Jätän liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten purkamisen suosiolla hallituksen huoleksi, mutta ihmisten muuttuneesta käytöksestä päätellen alkaisi olla päiden tuulettamisen aika. Muuttunut käytös näkyy minulle lähinnä sosiaalisen median kautta. Koronakriisin alkuaikoina ihmisten tiedonhalu oli valtava ja keskustelua käytiin aktiivisesti. Nyt on havaittavissa omiin oloihin käpertymistä, ja siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Hyvä puoli on lisääntynyt yhdessäolo perheen kanssa, ja se näkyy monien postauksista. Huonoja puolia sitten ovat oman pahan olon purkaminen lisääntyneenä ilkeytenä ja salaliittoteoreetikoiden aktivoituminen entisestään. Ilkeys näkyy minulle ivallisen töksähtelevinä kommentteina ja salaliittoteoretisointi valemedian linkkien tarjoamisena tämän blogin kommentteihin. Oma lukunsa ovat muille käsittämättömien sisäpiirivitsien viljelijät, jotka tavallisesti keskustelevat vain toistensa Facebook-seinillä. Nyt olen huomannut heidän ujuttavan näitä vain harvojen tajuamia vitsejä myös erilaisiin ryhmiin. Näin he itse huomaamattaan tiivistävät omaa somekuplaansa samalla sitä laajentaen.

Kaikki tämä kertoo ympyröiden kutistumisesta. Jokainenhan meistä pyörii muutenkin enimmäkseen omissa kuvioissaan, mutta nyt eristäytyminen on jalostanut jokaisen omat ongelmat maailmaa suuremmiksi asioiksi. Ennen pieneltä mäeltä näyttäneet asiat ovat kasvaneet vuoreksi, jolle itse kukin päivittäin kiipeää.

Jos on vaikeaa meillä taviksilla, niin julkkisten huolet ovat tietenkin paljon suurempia. 50 vuotta keikkaillut artisti suree kesän keikkatulojen menettämistä ja joku DJ-kaunotar joutui melkein myymään Porschensa, kun työt peruuntuivat. Onneksi haetut Kelan tuet pelastanevat hänet tältä kauhealta kohtalolta. Sivumennen sanoen eivät pelasta, sillä jos Kelan etuuskäsittelijät eivät myös ole tulleet hulluiksi, niin he kyllä neuvovat vaihtamaan sen luksusauton halvempaan viimeistään ennen toimeentulotuen myöntämistä.

Näin meitä viihdytetään omissa kärsimyskuplissamme. Samaan aikaan monet kärsivät ihan oikeasti, esimerkkinä vaikkapa päihdekotien lapset. Heille koulujen avautuminen tuo helpotuksen, kun he pääsevät päiväksi pois kotoa. Monet vanhukset kärsivät yksinäisyydestä ja eristetyksi tulemisen tunteesta, kun juttukaveria ei ole eikä netin käyttäminen suju. He lähtevät kauppareissulle suosituksista piittaamatta, koska lajikumppaneiden näkeminen nyt kerta kaikkiaan on ihmisen geeneihin kirjoitettu tarve.

Näillä koronakohtaloilla tehdään myös politiikkaa avoimesti ja peitellysti. Avoimen politiikan jokainen somen käyttäjä tunnistaa heti, mutta peiteltyä välttämättä ei. Peiteltyä politiikkaa on vaikkapa uutinen sadoista tuhansista työnsä menettäneistä, jotka eivät saa ansiosidonnaista päivärahaa siitä huolimatta, että ovat maksaneet työttömyysvakuutusmaksua. Eivätpä tietenkään saa, sillä he eivät kuulu mihinkään työttömyyskassaan, eivät edes siihen ammattiliitoista riippumattomaan.

Kassojen ulkopuolelle jättäytyminen on tietoinen valinta, jonka riskit on kaikille varmasti kerrottu. Kun asia nyt nostetaan isoksi uutiseksi, niin tarkoituksena on heikentää ay-liikkeen ja sen työttömyyskassojen asemaa. Tiettyjen tahojen tavoitteenahan on nujertaa ay-liike kokonaan, ja ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia on ollut ennenkin esillä.

Antaa olla, en jaksa politikoida tämän enempää. Halusin vain näyttää, miten näennäisesti neutraalilla uutisella muokataan koronaeristyksissä kärsivien mieliä.

Ja minä itse, miksi näitä mietin, kuten Eino Leino kysyi. Yksin viihtyvänä minulla ei ole mitään uusia ongelmia, mutta huomaan monilla olevan. Heille annan sellaisen neuvon, että tunnistakaa omat ongelmanne ja käykää niitä mielessänne läpi, jotta ette purkaisi pahaa oloanne ympäriinsä. Ja jos nyt tunnette tarvetta sanoa minulle jotain oikein ilkeää, niin menkääpä ensin kävelylle keväiseen luontoon. Se tuulettaa päätä mukavasti.

puheenaiheet koronavirus yhteiskunta
Kommentit (42)
  1. Jaana Kivistö
    3.5.2020, 10:55

    Hesarin työttömyysturvajuttu kyllä pisti jälleen miettimään,kannattaako sen “puolueettoman uutisoinnin” tukemiseen rahojaan laittaaa.

    1. Hesarin tilaamisen lopetin aikoja sitten.

    2. Ei kannata! Tuo ansiosidonnaisjuttu oli niin vääristävä ja vihamielisyyteen ohjaileva, että meinasin kommentoida jutun alle, mutta jätin tekemättä. Kiehukoon kommenttikattila ja poriskoon siellä missä onkin.

      Olisin kertonut, että ansiosidonnainen on keskimäärin noin 1300€/kk brutto, siitä pois ennakkovero 25%( 325), niin netto on max. 975. Ansiosidonnaista saa, jos on liittynyt työttömyyskassaan ja maksanut kassan jäsenmaksun (eikä tarvitse edes kuulua ammattiliittoon, mutta ammattiliiton jäsen kuuluu myös kassaan, – siinä ei ole mitään väärää, vaikka näitäkin huutajia on). Ammattiliittojen ulkopuolella oleva YTK on kertonut olevansa nyt pulassa, kun pitäisi auttaa pulassa olevia ihmisiä. Työnantajien perustama liitto ei pysty pitämään lupauksiaan ja ne jotka on jymäytetty jäseniksi kärsivät.

      1. YTK:n tilanne ei yllättänyt. Koko himmeli lienee perustettu vain hajottamaan työntekijöiden järjestäytymistä, eikä siellä liene edes ajateltu tilannetta, jossa läski lentää tuulettimeen. Kyseisen kassan maksut ovat niin pieniä, ettei niillä pahemmin mitään korvauksia maksella.

  2. Niin me olemme kaikki eläjät veistetty hieman erilaisista puulajeista, joten olemme hieman erilaisia, onneksi. En ole huomannut asioiden oikeinkaan paljon muuttaneen päivä rutiinejani. Asiat hoituvat ja minnekkään kauaksi ei tee autollakaan mieli ajella, kun sitä on elämän aikana ajettuja kilometrejä yli 2milj. Olen siis suhteellisen tyytyväinen olotilaan omalta osaltani olosuhteista riippumatta. Tietenkin on itsekästä ajatella asiaa näin, sillä on varmasti ihmisiä, jotka joutuvat “painimaan” isojen ongelmien kanssa, mutta ei tämä vallitseva asiaintila “normiksi” muuttuneena ratkaise kokonaisvaltaisesti ongelmia. Onhan kuitenkin kevätaika kohta kauneimmillaan ja jos neljä vuodenaikaa on “siunaus”, niin kyllä kevät kuitenkin on hienoin vuoden aika. Ei se niin mene, ettei se jotenkin mene.

Kommentointi suljettu.