Rahalinko

Hallitus sopi eilen kaikkiaan 5,5 miljardin euron lisätalousarviosta osana koronakriisin jälkihoitoa. Kokonaisuuteen sisältyy sekä suoria tukia että muita talouden elpymistä vauhdittavia toimenpiteitä, ja varsinaisen lisätalousarvion osuus kokonaissummasta on 4,1 miljardia euroa. Hallituksen yksityiskohtainen tiedote löytyy täältä.

Lisätalousarviossa annetaan vielä suoria yritystukia 300 miljoonaa euroa, mutta muuten keskitytään enemmän elvyttämiseen. Tarkoitus on elää ja pitää yhteiskunta toiminnassa myös koronan jälkeen. Lasten ja nuorten tukemiseen suunnataan 320 miljoonaa, joka käytetään muun muassa koulutuksen tukemiseen, lapsiperheiden sosiaalipalveluihin sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille järjestetään työvoimakoulutusta ja kesätyöpaikkoja. Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen ehdotetaan yhteensä 124 miljoonaa euroa, jolla tavoitellaan 4 800 uutta aloituspaikkaa.

Asuntotuotantoa lisätään ja väyläverkkoa kehitetään, kuntien ja sairaanhoitopiirien taloutta tuetaan noin 1,4 miljardin euron tukipaketilla ja luontokohteisiin, joukkoliikenteeseen ja ilmastorahastoon satsataan lisää.

Erityisesti huomiota kiinnittää kaikkein köyhimmille annettava raha. Perustoimeentulotukeen ehdotetaan tehtäväksi määräaikainen korotus ajalle 1.8.–31.12.2020. Siihen on varattu 60 miljoonan euron määräraha. Tämä on hyvä uutinen jokaiselle perustoimeentulotuella elämään joutuvalle, ja tuen korotuksen soisin jäävän pysyväksi. Tällä hetkellä perustoimeentulotuki on yksin asuvalle 502,21 euroa kuukaudessa.

Hallitus on siis ihan tosissaan auttamassa myös kaikkein köyhimpiä ja satsaamassa tulevaisuuteen. Yritykset ovat jo osansa saaneet, nyt on muiden vuoro. Tämä ei tietenkään miellytä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa, joka jo eilen illalla kiirehti moittimaan hallitusta holtittomasta rahanjaosta.

Kun hallitus jakoi pikavauhtia yritystukea Business Finlandin kautta miljardin tietämättä edes tarkkaa osoitetta ja rahan käyttötarkoitusta, niin se kelpasi, vaikka olikin liian vähän. Liian vähän ja liian myöhään annettuja olivat myös kaikki muut suorat yritystuet. Valtion pitäisi korvata suunnilleen kaikki koronan yritystoiminnalle aiheuttamat tappiot, mutta verotusta ei missään tapauksessa saa kiristää.

Nyt kun hallitus ajattelee köyhiä, lapsia, nuoria, peruspalveluista vastaavia kuntia ja tulevaisuuden turvaavia investointeja, niin se on vastuutonta rahan linkoamista turhuuteen. Tässä arvomaailmassa ei ole sijaa köyhille, lapsille ja nuorille, ja julkiset investoinnit ovat myrkkyä. Raha pitää antaa suoraan yrityksille.

Entä mitä sanoo toinen oppositiopuolue perussuomalaiset? En tiedä vielä, sillä heillä on ainakin toistaiseksi ollut liian kiire huolestua kolmen aikuisen ja yhdeksän lapsen paluusta Suomeen.

Puolueiden arvomaailmoissa on eroja ja on hyvä, että nämä erot tulevat näin selvästi esille. Saa jokainen valita itselleen sopivan.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (81)
    1. Kimmo Paaso
      3.6.2020, 11:15

      Niin, vastuutonta rahan tuhlaamista. Mitäpä ne köyhät niillä muutamilla euroilla tekee, saako sillä rahalla edes mäyräkoiraa ostettua.

      Vaan rikkaalle se raha olisi tullut tarpeeseen. Kun nyt saita valtio ei enempää antanut kriisitukea. Eihän miljardilla pitkälle potkita…

    2. Virva Itäranta
      3.6.2020, 11:16

      150 € per nuppi eli 30 % korotus. Ei huono.

    3. Kimmo Paaso
      3.6.2020, 11:19

      60 milliä jaettuna 400 tuhannella on sataviisikymmentä euroa. Se jaettuna kuudella, eli joulukuun loppuun, tekee 25 euroa kuukaudessa.

      Se taas tekee köyhän vatsan kylläiseksi viikon ajan.

      Joten mitäpä sitä turhaan. Oppii vielä vaatimaan samaa ensi vuonna.

      1. Ei mene jako noin. Toimeentulotuen saajia oli huhtikuussa 232 503 henkilöä. 400 000 saajaa on vuodessa, mutta moni saa vain yhden tai pari kuukautta toimeentulotukea, joten se ei ole kuukausitason saajamäärä. Suoraan ei voi jakaa kuitenkaan 232 500:llakaan. Toimeentulotuen saajien määrä kasvanee ennen elokuuta olennaisesti, kun lomautukset ja työttömyys on nyt kasvanut niin paljon. Lisäksi toimeentulotuen korotus lisää sen saajien määriä, koska nyt niukasti sen saamisen alle jäävistä moni alkaa saada sitä. Korutuksen saavia voi olla esim. 300 000. 60 miljoonaa jaettuna sillä tekisi 200 euroa per nuppi.

    4. Anttipa vuan
      3.6.2020, 12:52

      Juuri elokuusta lähtien monelle toimeentulotuensaajalle tilitetään veronpalautukset, joilla sitten pitää varautua kattamaan toimentulotukilaskelman tuloja ylittävät menot ehkä parikin kuukautta, kun ķäsitykseni mukaan vain alle 50 euroa kuukaudessa saa olla ylimääräisiä tuloja, joita ei oteta huomioon tuloina laskelmassa. No, lyhentäähän se tietysti tuokin korotus sitten hieman sitä aikaa, jolla veronpalautuksilla pitää pärjätä. Että kyllä ne hyvinkin tarkalleen on syynätyt nämä köyhien tulot ja menot jatkossakin, joten älä ole Orpo siitä huolissasi.

      1. Merkityksetön
        3.6.2020, 13:23

        Veronpalautukset tulee mm. jos ei ollut perusturvatuloihinsa hakenut veronpidätyksen alennusta. Nyt se sitten se palautus syö tämän tt-tuen korotuksen. Miksi ihmeessä ei takautuvasti annettu kuten annettin yrksinyrittäjille ja lastaan hoitamaan kotiinsa palkatta jääneelle vanhemmalle. Kummassakin tapauksessa maksettiin takautuvasti. Hävytöntä, että vasta elokuusta lähtien, kun olisi voinut olla jo reaaliaikaisesti vähintään kesäkuusta lähtien ja vielä oikeudenmukaisempaa olisi ollut ollut huhtikuusta lähtien.

        Lisäbudjetti ei tuonut mitään hyvitystä niille perusturvan varassa eläville, jotka eivät saa toimeentulotukea tai saisivat, mutta eivät hae tai eivät osaa hakea. Kaikkiin perusturvaetuuksiin olisi pitänyt tulla samassa suhteessa korotus kuin perustoimeentulotukeen eli se n. 30 euroa/kk. Verollisena jäisi loppupeleissä vielä alle tuon, kun verojahan siitä menee kuntaveroprosentin verran, jota olisi voinut tietty kompensoida verotuksen perusvähennyksen nostamisella tämän vuoden verotuksessa.

        Mutta kun ei niin ei.

        1. Merkityksetön
          3.6.2020, 13:39

          Lisättäköön vielä se, että helpotuksilla muistettiin vain niitä, joilla ansioturva juoksee tai ovat yrittäjien tyttömyyspäivärahalla. Perusturvaetuuksiin ei siis mitään korotuksia/helpotuksia.

          P. Arhinmäki twitterissä eilen: ”
          Työttömyysturvan omavastuupäivien poistoa jatketaan vuoden loppuun, samoin yrittäjien työttömyysturvaa.

          Uutena elementtinä tulee vielä se, että ansiopäivärahan enimmäisajan kuluminen on pysähdyksissä vuoden loppuun asti kaikilla työttömillä.”

        2. Toimeentulotuen korotus on kustannustehokkaampi tapa parantaa heikoimmassa asemmassa olevien asemaa, kuin perusturvankorotus. Perusturvan korotus vaikuttaa kaikkiin työttömyyskorvausta saaviin, niin peruspäivärahaan kuin ansiosidonnaiseen. Isoimpia ansiosidonnaisia nostaa euroissa enemmän, kuin puhdasta työmarkkinatukea.

          Työmarkkinatuen nosto ei edes välttämättä hyödytä toimeentulotukea saavia nettona, koska osa toimeentulotuesta korvautuu sitten työmarkkinatuella. Toisaalta eipä kustannusvaikutustakaan tulisi yhteiskunnalle siitä yhteiskunnalle – mutta kustannusvaikutusta tulee, kun tuohon on sidottu myös peruspäiväraha ja ansiosidonnainen.

          1. Merkityksetön
            4.6.2020, 13:35

            Molempiin sekä tt-tukeen että perusturvaan olisi pitänyt tehdä ma. koronakorotus. Ei pelkkään tt-tukeen. Ei voi olla niin, että viimesijainen tuki on korkeampi kuin ensisijainset tuet eli perusturvaetuudet.
            Olisihan se voitu tehdä perusturvaetuuksiin ns. koronatukena, joka ei olisi korottanut ansiosidonnaisia etuuksia ollenkana. Onhan näitä laki- ja asetusrustauksia tehyt viime aikoina urakalla. Miksi ei sitten tämmöinenkijn olisi onnistunut.

      2. Luukas Pyykorpi
        3.6.2020, 16:32

        Veronpalautukset on nyt ‘taktisesti’ ajoitettu elokuulle ja kas – kiinteistöveromaksut sattuvat olemaan myös samalla kuukaudella ( 1. erä )

  1. Orpo tekee itsestään entistä naurettavamman pellen, jolle ei enää ole merkitystä sillä, miten maamme asioita hoidetaan, vaan sillä, että kaikkea hallituksen tekemää haukutaan. Nyt uskallan lanseerata opposition käyttämälle “vihervasemmisto” – nimitykselle vastapainoksi “perskokkare”-nimityksen.

    1. Puolueeton Pässi
      3.6.2020, 11:02

      Erona vain se että vihervasemmisto on neutraali ilmaisu vihreiden ja vasemmiston liittoumasta. Sitä ei tuollaiset ilmaisut taas ole vaan tarkoitus on herjaava.

      1. Markku T Koivisto
        3.6.2020, 12:53

        Kyllä vihervasemmisto on oikeiston käyttämä haukkumasana.

        Kumma muuten, kun kapitalisti ei ymmärrä että köyhän saama tuki menee suoraan kulutukseen, siis elvyttää kotimarkkinoita.

        1. Juha-Matti Perkkiö
          3.6.2020, 17:20

          En usko että varsinaisten kapitalistien kohdalla kyse on ymmärryksen puutteesta. Nuo niiden lakeijat ovat vain käyneet älyllisesti hieman laiskoiksi sanomisissaan, kun kaikki mitä ne tuuttaa toistetaan samojen kapitalistien määräysvallassa olevassa mediassa kuitenkin ilman kritiikin häivää.

          1. ..joo, tämän huomasi taas Jälkiviisaissa. Rahan tuhlauksesta sielläkin kailotettiin. Ja muutenkin vaan Halla-Ahon ja Orpon naama näkyy lähes joka uutisissa😖

      2. Eikös käyttöyhteys tee sen merkityksen ?

        Vihervasemmisto määritelmää on etenkin persujen suunnasta yritetty käyttää loukkaavassa ja vähättelevässä tarkoituksessa. Samalla on yritetty saada vasemmisto ja vihreät näyttämään yhtenäiseltä.

        vrt lahtari / lahtari, mamu / maahanmuuttaja, homo/homo, jätkä/jätkä yms yms

        1. Puolueeton Pässi
          3.6.2020, 15:16

          En tiedä miten on yritetty käyttää, kun en ole perussuomalainen, en kokoomuslainen, enkä myöskään vasemmistolainen enkä vihreä.Tarkoitin vaan sitä, että se on neutraali ilmaisu. Mikä olisi parempi vihreät-vasemmisto, vasemmistovihreät? Vihervasemmisto kuulostaa sanana luontevammalta. Ihmeellistä miten sen voi kokea haukkumasanana.

        2. Luukas Pyykorpi
          3.6.2020, 16:40

          Vihreät on oikeistopuolue! Joissain piireissä kehutaankin Kansallisen Kokoomuksen “puisto-osastoksi”! 😉 [ Ja jopa oikeistolaisempi kuin muinoin ( Kepun esiasteesta ) Maalaisliitosta 1950-luvun lopussa oman linjan ottanut Suomen Maaseudun Puolue ( SMP ), josta sittemmin kehkeytyi Perussuomalaiset )]

      3. kelatkaa huviksenne käsitettä kommunismi – sitähän on kaikki eipersut. jostain syystä itse kommunistinen puolue aitoine neokommareineen on jäänyt koko homman ulkopuolelle.

        ja ei. niidenkään agenda ei ole kommunismi, vaan eriarvoisuuden poistaminen 🙂

      4. Vihervasemmistossa ei ole mitään neutraalia. Se on puhdas haukkumasana, ja lisäksi kyseenalainen, koska niin lähellä moni vihreä on kokoomuslaista politiikkaa.
        Itse tuppaan käyttämään vastapainona sanoja sinioikeisto ja viheroikeisto, tilanteesta riippuen.

        1. Mitäs ehdotetaan tuon vihervahemmiston korvaavaksi neutraalimmaksi termiksi? Ilmiö kuitenkin on olemassa ja jollainhan sitä täytyy kutsua. Joidenkin vihervasemmistoon itsensä identifioivien ryhmien nimissä tuo taitaa olla muodossa “Vihreä vasemmisto”, mutta onko tuo nyt sitten jotenkin vähemmän haukkumasana?

Kommentointi suljettu.