Huipulla tuulee

Poliittisesta vastuunkannosta puhutaan paljon, mutta sitä nähdään harvoin. Eilen kuitenkin nähtiin, kun Katri Kulmuni ilmoitti eroavansa valtiovarainministerin tehtävistä. Ero tuli yllätyksenä kaikille, ja vieläpä mittaluokaltaan vähäisen asian takia.

Kulmuni sai konsulttitoimistolta koulutusta 50 000 euron arvosta ja laskun maksoivat ministeriöt, vaikka ainakin osa olisi kuulunut puolueen maksettavaksi. Verovaroin ne molemmat toimivat, ja julkisuuteen tulleiden sähköpostien perusteella olisi erityisavustajan ja lepsujen virkamiesten kuulunut erota. Erityisavustaja painosti ministeriöiden virkamiehet ostamaan koulutusta ohi hankintaohjeiden, ja nämä suostuivat.

Kun kyseessä on nuori naisministeri, niin poliittinen vastuu konkretisoitui yllättävän helposti. Muistelkaamme vaikkapa pääministeri Juha Sipilää, jonka hallitus käytti pari sataa miljoonaa perustuslakiin kaatuneeseen soteen ja upotti Talvivaaran kaivosmonttuun tuntemattoman summan rahaa. Sipilä uhosi, että jos ei miellytä, niin voidaan panna ukko vaihtoon, mutta eipä pantu. Sipilä tiesi, ettei hänellä ole mitään hätää.

Olen sitä mieltä, että ei Kulmuni eronnut, vaan hänet erotettiin. Oman puolueen sisäinen oppositio on ollut alusta lähtien hallitukseen osallistumista vastaan. Siltä jäi viime vaalikaudella kesken julkisen sektorin yksityistäminen.

Koko virallisen opposition ja sitä tukevan median toiminta on keskittynyt hallituksen harjoittaman politiikan sijaan kaatamaan yhden ministerin kerrallaan. Antti Rinne ja Sirpa Paatero painostettiin eroamaan heidän puututtuaan liikaa Postin toimintaan työnantajana, Pekka Haavistoa savustetaan jatkuvasti al-Holin leirillä olevien suomalaisten takia, ja nyt Kulmuni painostettiin eroamaan valtion mittakaavassa pikkurahojen takia.

Mutta se on melkoista hännänheittoa tuon valtiollisen kanssa, kuten Pohjantähden Preeti Leppänen totesi. Nyt Kulmunille etsitään nopeasti seuraajaa, ja julkisuudessa esitellään tuttuja nimiä. Joukossa on tietenkin myös Juha Sipilä, ja Ilta-Sanomien Timo Haapala kaipaili jopa Esko Ahoa.

Kaipuu menneeseen on kova, ja valitsijoiden kannattaa valita viisaasti. Juha Sipilän leikkauspolitiikka ja yksityistämisinto ovat niin tuoreessa muistissa, että hänen valintansa romauttaisi puolueen kannatuksen lopullisesti. Esko Ahoa eivät muista enää muut kuin 90-luvun laman leikkauspolitiikasta kärsineet.

Kulmunin pikaero jätti varjoonsa eilisen päivän tärkeimmän uutisen. Hallitus esitteli lausuntokierrokselle lähtevän sote- ja maakuntauudistuksen, joka antaa kylmää kyytiä yksityistäjille. Linjausten mukaan palvelun järjestäjä ja tuottaja on julkinen sektori, jota voidaan täydentää ostopalveluilla. Tämä pohjautuu perustuslakivaliokunnan linjaukseen, jonka mukaan julkisella sektorilla on aina vastuu palvelujen olemassaolosta, joten sillä itsellään on oltava myös riittävä palvelutuotanto. Yksityisten toimijoiden varaan ei palveluja voi jättää.

Tähän asiaan tulen varmasti palaamaan vielä monta kertaa, mutta tässä vaiheessa neuvon lukemaan sote-asioihin toimittajista parhaiten perehtyneen Tiina Merikannon analyysin.

Miksi yhdistin samaan juttuun Kulmunin eron, tulevan valtiovarainministerin henkilön ja soten? Ihan siksi, että sote tulee olemaan tämän hallituksen tärkein asia. Valinnanvapautta kaipaavat yksityistäjät haikailevat revanssia, ja siihen tarvitaan sopivaa valtiovarainministeriä.