Rasismia ja naisvihaa

Kun muut puolueet ovat keskittyneet koronakriisin hoitamiseen, ministerivaihdoksiin ja yleensä maalle tärkeisiin asioihin, niin perussuomalaiset elävät omassa maailmassaan. Heille ongelmia aiheuttanut kansanedustaja Ano Turtiaisen tapaus on puolueen osalta loppuun käsitelty. Puolueen eduskuntaryhmästä erotettu Turtiainen perusti oman ryhmän, jonka sihteeriksi hän värväsi James Hirvisaaren.  Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista 2013, kun hänen eduskuntaan kutsumansa vieras teki lehterillä natsitervehdyksen.

Puolueen kasvot on pesty, ja nyt mennään kohti kunnallisvaaleja. Ainoana puolueena Perussuomalaiset ei edellytä ehdokkailtaan irtisanoutumista syrjinnästä, kertoo Kuntalehti. Puoluesihteeri Simo Grönroosin mukaan sitoumus olisi vahvasti puolueen politiikkaa sääntelevä asia, sillä yritettäisiin hillitä maahanmuuttopoliittista keskustelua ja hiljentää suomalaisia.

Toisin sanoen puolue katsoo rasismin olevan niin olennainen osa puolueen politiikkaa, että ehdokkaita ei voida velvoittaa luopumaan siitä. Näin paikallisista asioista päättäviin valtuustoihin nousee taas vain maahanmuutosta puhuvia Jussi Halla-ahon kaikukammioita, vaikka kunnassa ei olisi yhtään maahanmuuttajaa. Äänekkäimmät saattavat seuraavissa eduskuntavaaleissa päästä eduskuntaan, ja sitten joku taas joudutaan erottamaan. Mylly pyörii, vaikka jauhettavaa ei ole.

Onhan puolueella muitakin tärkeäksi nähtyjä asioita hoidettavana. Muistamme hyvin puheet tuulimyllyjen lähellä räjähtävistä lepakoista, mutta nyt on kohdattu vielä isompi ongelma. Samanaikaisesti pihtaavat ja itseään myyvät naiset ovat uhka koko länsimaiselle sivilisaatiolle.

Perussuomalaisten ajatushautomo Suomen Perusta on julkaissut tohtori Jukka Hankamäen 420-sivuisen tutkimuksen siitä, mikä kaikki on maailmassa vialla. Jos kiinnostaa, niin se löytyy täältä. (EDIT: Ei löydy enää, koska julkaisun jakelu keskeytettiin.)

Sen mukaan “Ongelmien ongelma on yhteiskunnassamme vallalle päässyt ‘naisten tyrannia’, jonka vallitessa naiset pyrkivät tuottamaan itselleen seksuaalista lisäarvoa, haluttavuutta ja sosiaalista pääomaa sosiaalisen vaihdon markkinoilta tutulla tavalla: vaikeuttamalla omaa saatavuuttaan keinotekoisesti. Selitänkin naisten lamentaatioita ja kverulatoriaa heidän omilla kokemuksillaan ‘ei-haluttuina’ olemisesta. Seksiä pidättämällä naiset koettavat luoda itselleen seksuaalista lisäarvoa ja uskotella olevansa haluttuja, vaikka eivät olisikaan. Vanha sanonta kuuluu, että vain rumat naiset väittävät olevansa ahdistelun kohteina, niin kuin kauniit eivät puolestaan koskaan ole feministejä.”

Aiemmissa teksteissään Hankamäki on kertonut, että naiset eivät osaa ajatella ja argumentoida samalla tavalla kuin miehet, koska heiltä puuttuu penis.

Mukaan uuteen julkaisuun on saatu myös aimo annos etnonationalismia ja huonosti peitettyä raiskauksen hyväksymistä.

***

***

Että näin, akoillahan se tämän maailman pilasi, kuten vanha kansanviisaus kertoo. Enpä usko tämän kirjan kuluvan lukijoiden käsissä, mutta ehkä siitä saadaan vauhdikkaita puheenvuoroja kunnanvaltuustoihin.

Tässä puolueessa ovat perinteiset arvot kunniassa. Ikävä kyllä niillä ei ole mitään tekemistä nykymaailman kanssa, mutta ainakin menneisyyteen juuttuneilla on oma puolue.

***
Ensimmäiset viisi minuuttia julkaisun jälkeen osoittivat, että kommentointia ei kannata pitää auki. Tällä kertaa asialla eivät olleet perussuomalaisten kannattajat, vaan vastustajat. Opetelkaa käytöstapoja ennen kuin vaaditte niitä muilta.

EDIT 10.6.2020 klo 12.00
Korjattu tekstiä siten, että kuvakaappaus peniksen olemassaoloa koskevasta pohdinnasta on Hankamäen aiemmasta julkaisusta ja lisätty kuvakaappaukset naisen suostumuksen merkityksestä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)