Tarinamylly pyörii

Perussuomalaisten juhannus huipentui juopuneen nuorison rähinöintiin, josta koetettiin väkisin vääntää Black Lives Matter -hengessä organisoitu rotumellakka. Tarinan mukaan yllyttäjinä toimivat pääministeri Sanna Marin ja sisäministeri Maria Ohisalo. Somessa päivystävät perussuomalaiset pitivät Matias Turkkilan johdolla tarinaa yllä vielä sittenkin, kun poliisi tiedotti pitävänsä tapahtunutta humalaisten päähänpistona.

Poliisitiedotteen jälkeen kuvittelin perussuomalaisten kellokkaiden entiseen tapaan vaikenevan ja teeskentelevän, että väärää puuta ei olekaan haukuttu. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan he tarrautuivat tarinaansa entistä tiukemmin. Poliisi, jota vielä aamulla vaadittiin kunnioittamaan, olikin iltapäivällä taas poliittinen poliisi, joka valehtelee. Itse asiassa poliisi on asianosainen.

Somessa kansa tiesi, että maahanmuuttajat mellakoivat maan hallituksen luvalla ja ghetot palavat, mutta poliisi katsoo sivusta ja valehtelee, koska on asianosainen. Kaiken takana on tietenkin sisäministeri Ohisalo, jonka käskystä poliisitiedotekin on valheellinen. Pakko olla näin, koska Suomen Uutiset tietää asiat ja eräs oululainen ”kansalaisaktivisti” on leikannut jonkun toisen kuvaamasta videosta tarinaan sopivan koosteen.

Poliisin tiedote aiheutti pettymyksestä kumpuavan raivon, josta itse sain oman osani Twitterissä. Läheskään kaikki rähisijät eivät olleet edes lukeneet juttuani, mutta pitivät sitä osana punavihreää salaliittoa. Itkunsekainen raivo oli epätoivoista, kuten se on aina silloin, kun totuus ei vastaakaan tarinaa, mutta tarinasta halutaan pitää kiinni.

Tällä kertaa totuus sattui liikaa ja tarinaan takerruttiin entistä tiukemmin. Tämä on merkki puolueen vallanneesta paniikista ajatuspaja Suomen Perustan julkaiseman ja täydelliseksi fiaskoksi osoittautuneen ”tutkimuksen” jälkeen. Julkaisulle nauroivat naurismaan aidatkin, ja puolueelle tuli kiire kieltää sekä kirja että kirjoittaja. Huomio piti suunnata pois, ja siihen kelpasi paremman puutteessa juopuneen nuorison rähinöinti.

Tämä on merkki myös siitä, että puolue on kovaa vauhtia muuttumassa kultiksi, jossa johtajien pitää koko ajan miellyttää kannattajiaan sopivilla uhkakuvilla, joilta vain puolue pystyy suojelemaan. Jos johtajat eivät ruoki kannattajiaan, niin kannattajat kääntyvät heitä vastaan.

Saa nähdä, millaiseksi tarina tänään muuttuu. Kun mylly on lähtenyt pyörimään tarinan voimalla, niin sille pitää syöttää koko ajan lisää tarinaa, jotta myllyn tuotoksilla elävät pysyvät tyytyväisinä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (35)
  1. Mirja Pekkonen
    22.6.2020, 09:46

    Osallistuin itse joihinkin somekeskusteluihin. Suurin osa keskustelijoista kertoi omana kantanaan, että näitä nuorisotappeluita on järjestetty kautta aikojen ja niistä linkitettiin uutisiakin 1920-luvulta lähtien. Silti siellä muutamat keskustelijat inttivät yhtä ja samaa mantraa siitä, että kyseessä oli värillisten ihmisten masimoima Amerikasta rantautunut mellakka.

    Siinä käytiin läpi Pohjanmaan häjyt ja lukuisten henkilöiden itse eri vuosikymmeninä näkemät ja kokemat joukkotappelut ja poliisien kimppuun käymiset mutta asialla ei ollut vaikutusta. Sama levy pyöri rahisten ympäri ja ympäri. Marin ja Ohisalo kuulemma hyväksyvät mellakoinnin ja kohta syytetään poliisia nuorison pahoinpitelystä ja kuinka ihmiset ovat sinisilmäisiä kun eivät näe totuutta. Ei auttanut linkitykset Ohisalon poliisia tukevasta kannanotosta. Oululaisen kunnanvaltuutetun kokoonkyhäämää videota tyrkytettiin katsottavaksi vaikka monet kommentoijat pitivät sitä feikkinä.

    Mutta ei anneta periksi. Buranaa veden kera jotta kirjoittamisesta kipeytynyt käsi antaa jatkaa kommentointia. Tätä ottelua meillä ei ole vara hävitä.

    1. Minäkin yritin muutamaa videota katsoa, mutta laatu oli todella huono ja pääasiassa videoissa näkyi poliiseja. ”Mellakoitisjoita” en videoissa nähnyt. Nämä sitten todistivat, että maahanmuuttajat olivat mellakan takana. Ai niin, olihan yhdessä videossa teksti, jossa sanottiin kurdin hajoittaneen poliisiauton ikkunan, tosi sitä ei näytetty, eikä kurdiakaan. Oli kuvaa rikkonaisesta ikkunasta ja kädestä, joka pitelee kiveä, muuta todistetta asialle ei ollut.

      1. Raili Sergejeff
        22.6.2020, 16:34

        Katsoin tänään Youtube-videon, jossa näkyi ilmeisesti yksi raketin räjäyttänyt poika, ja tyttöystävä, jonka mielestä tuo teko oli hieno.

    2. Kyllä tässä näyttää vähän siltä, että PS yrittää haihduttaa Hankamäen kirjan julkaisua, jossa he taas lähtivät irtiottoa tekemään vaikka siinä oli muutamia tuttuja PS:läisiä lukemassa ja kirjassa oikein seisookin heidän nimet.

      Pohjanmaasta tuli mieleen, kun kauan sitten lukemaniYrjö-kirjasarja käsitteli isoa pohjanmaan joukkotappelua, se oli kuulemma niin kauhea, että väkeä vietiin rekkalasteittain sairaalaan parsittavaksi. Mutta sitten jäi vielä ylimääräisiä ruumiinjäseniä ja siitä koottiin kokonaan uusi mies, kun sitä miestä ei löytynyt mistään kirkonkirjoista, se piti tappaa uudestaan.

      Toinen on se, että mies saapui lekurin vastaanotolle ja pyysi häntä sahaamaan kirvesvarren, että saisi lakkinsa mahtumaan päähän.

      1. Peräpeilistä katsoen
        22.6.2020, 14:31

        Tämä pyyntö kirvesvarren katkaisusta tapahtui talvipakkasilla ja paljain päin – ilman karvalakkia – kotiin meno olisi ollut hengenvaarallista puuhaa . . .

  2. Hankamäen sekoilut yritetään peittää vielä suuremmalla sotkulla. PS halusi profiloitua järkevänä keskustelijana ja sortuu kuitenkin ilmeiseen valehteluun.

Kommentointi suljettu.