Uskonto ja sanomisen vapaus
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) esitutkinnasta käytävän keskustelun seuraaminen on juristille yhtä piinaa, sillä ylivoimainen enemmistö keskustelijoista suhtautuu asiaan puhtaasti tunteella ja edes yrittämättä ymmärtää tapauksen juridiikkaa. Puhutaan uskonvainosta, kiusaamisesta, sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta ja tietenkin siitä, että enää ei saa sanoa mitään. Jos näin sanovat käyttävät faktoja, niin ne useimmiten ovat jo lähtökohtaisesti pielessä.
Yritetään vielä kerran. Aloitetaan siitä sananvapaudesta, joka on turvattu perustuslaissa. Sananvapaus tarkoittaa ennakkosensuurin kieltoa, ja kuka tahansa saa sanoa ihan mitä tahansa sellaisella foorumilla, joka sanomisen hyväksyy. Seuraukset voivat sitten tulla jälkikäteen, jos sanominen sisältää jotain rikoslaissa kriminalisoitua. Jo tämän ymmärtäminen on edelleen monille vaikeaa.
Viimeisin meteli on aiheutunut valtakunnansyyttäjän määräyksestä jatkaa esitutkintaa asiassa, jonka esitutkinnan poliisi on jo kertaalleen lopettanut. Kyse oli Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmassa sanotusta, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, mitä siellä sanottiin tai ei sanottu. Ei ollut esitutkinnan lopettaneella poliisillakaan, sillä poliisi ei pyytänyt ohjelman nauhoitusta nähtäväkseen. Juuri tämän puutteellisuuden takia valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan jatkumaan. Valtakunnansyyttäjää on moitittu siitä, että hän ei itse katsonut ohjelmaa. Ei hänen pidäkään, sillä hän ei ole esitutkintaviranomainen.
Jo aiemmin valtakunnansyyttäjää on moitittu siitä, että hän määräsi esitutkinnan aloitettavaksi Räsäsen 16 vuotta sitten kirjoittamasta pamfletista, joka on yhä netissä nähtävillä. Normaalisti mahdollinen rikos olisi jo vanhentunut, mutta koska teksti on yhä luettavissa netissä, niin asia on epäselvä. Tämä on nettiajan mukanaan tuoma ongelma, josta ei ole ennakkopäätöstä. Kyse on siitä, onko teko vanhentunut vai jatkuuko se yhä niin kauan kuin teksti on edelleen nähtävillä.
Tämän asian yhteydessä on vedetty esiin myös taannehtivan lainsäädännön kielto. Se tarkoittaa sitä, että vain tekohetkellä rikokseksi säädetystä teosta voidaan tuomita. Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevaa lainkohtaa täydennettiin vuonna 2011 lisäämällä siihen seksuaalinen suuntautuminen. Tutkittavana oleva Räsäsen teksti on kirjoitettu yhdeksän vuotta ennen tätä lisäystä. Taas on kyse tekohetkestä. Jos se oli kirjoittamisen hetki, niin taannehtivan lainsäädännön kiellon takia lainkohtaa ei voi käyttää. Jos teko jatkuu yhä niin kauan kuin teksti on netissä nähtävillä, niin lainkohtaa voi käyttää.
Älkää kysykö minun mielipidettäni älkääkä kertoko omaanne. Juristina minua kiinnostaa vain tämän ennakkotapauksen lopputulos, koska sillä on merkitystä monille tuleville tapauksille. En pidä Räsästä syyllisenä enkä syyttömänä, koska se ei ole minun tehtäväni.
Asiat eivät ole helppoja silloin, kun puhutaan uskonasioista, sananvapaudesta ja juridiikasta saman asian yhteydessä. Ymmärtämistä helpottaa ymmärrys siitä, että kyse ei ole huutoäänestyksestä, vaan oikeusvaltiosta. Oikeusvaltiossa on sovittu, että yhdet säätävät lait, toiset panevat ne täytäntöön ja kolmannet tulkitsevat niitä. Yhteiskunta muuttuu nopeasti ja laki vähän hitaammin. Erityisen nopeasti muuttuu sähköinen viestintä. Siksi tarvitaan aika ajoin uusiin tilanteisiin sopivaa tulkintaa vanhalle lainsäädännölle, ja juuri sitä haetaan nytkin.
Selvää on, että asia on epäselvää. Miten, jos tuo netissä oleva kirjoitus on myös painettuna versiona? Koskeeko taannehtiva lain tulkinta myös nitä? Nehän ovat edelleen luettavissa.
Ja jos se koskee painettua tekstiä, onko silloin myös vanha filmimateriaali “vaarallista”. Homoseksuaalisuushan oli luokiteltu sairaudeksi vielä 70-luvulla (vai oliko 60-luvulla?). Täten vanhat lääketiedettä käsittelevät filmit ovat “vaarallisia”. No toivotaan,että joku selvyys tulee asioihin
Päivi Räsäsen kirjoittama pamfletti on julkaistu sekä vihkosena että julkaistu netissä PDF-dokumenttina ja sen on julkaisut (lahjoittanut) Luther-säätiö, joiden sivuilta ko. PDF-pamfletti on edelleen saatavissa. Täten pamfletti ei edes (suoraan) ole Päivi Räsäsen poistettavissa, joten mielestäni valtakunnansyyttäjä Toiviainen on heikoille jäillä, kun on perustellut päätöstään sillä, että vaikka vihkosen julkaisusta on jo viisitoista vuotta, mahdollisen rikoksen tekoaika on voimassa niin kauan kuin julkaisu on luettavissa ja jaettavissa. Tällä perusteella oikeampi tutkinnan kohde olisi Luther-säätiö.
Kaiken lisäksi tulee muistaa, että kaiken minkä nettiin julkaiset on siellä “ikuisesti”ja monessakin paikassa tallessa itsestäsi riippumatta, poistaa voit vain omassa hallinnassa olevilta sivuilta tai estää näkyvyyden/pyytää sitä palveluntarjoajien sivuilta.
Tämä on juuri niitä asioita, joihin haetaan ennakkopäätöstä.
Mikäli käy ilmi, että Räsänen on pyytänyt ko. materiaalin poistamista, mutta tästä on kieltäydytty, niin ehkä tämä katsotaan lieventäväksi asiaa tutkittaessa.
Onhan sekin mahdollista, että Räsänen on pyytänyt sen julkaisemista. Onko silloin molemmat syyllisiä, Räsäsen lisäksi Luther-säätiö. Onko tähän edes mahdollista saada selkeää lakimuutosta, kun tuntuu ikuisuusvääntämiseltä suuntaan jos toiseenkin..
Niin, rikosoikeudessa tunnetaan presidentti Niinistönkin julkisuudessa käyttämä “tehokas katuminen”, joka voidaan ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä lieventävänä seikkana.
Räsäsen tapauksessa tämä varmaankin käytännössä tarkoittaisi julkista irtisanoutumista vanhoista puheista ja kirjoituksista, ja omien höpinöiden päivittämistä.
Tähänhän Räsänen käsittääkseni ei ole ollut suostuvainen; päinvastoin ilmoittanut ettei kadu mitään – ihan riippumatta siitä kuka poistaa materiaalin tai päättää sen saatavilla säilyttämisestä.
Sen verran Räsänen on sentään myöntänyt, että kun häneltä kysyttiin k-kriisin akuuteimmassa vaiheessa, eikö olisi sopivaa keskeyttää politikointi joksikin aikaa ja alkaa sen sijaan tehdä sitä ns. kliinistä työtä Räsänen sanoi, että “minä olen jo niin out-of-date-lääkäri (tai jotain) että “osaamiseni päivittämiseen menisi aikaa”.
Noh, varmaankin menisi mutta härskiä politikointiahan se ei hidasta. Kun asiaa ymmärrättämättömälle kannattajalle sanoo “homo” ja “perversio” samassa lauseessa lääkärin auktoriteetilla, niin sehän on sitten siinä?
Kun henkilö toimii “in good faith”, vodaan olettaa, että hän kertoo jossain julkisuudessa pyytäneensä aineiston poistoa saatavilta tai irtisanoutuu sen sisällöstä. Vastuu lakkaa, kun on tehnyt ensin kohtuuden verran täyttääkseen lain vaatimukset.
Ehkä Räsänen on näin jo tehnytkin, mene ja tiedä.
Internetin katoamattomuuden laki on muussa tapauksessa lain kirjaimen tai hengen rikkomisen väline.
“Ei sitä voi mikään laki estää, että henkilö rikkoo lakia kiertoteitse.”
Muistuttaa hokemaa Krollin oopperassa (Orpo ja kumppanit): “Mikään laki ei sitä voi estää, että henkilö välttelee veroja.”
How convenient.
Fyysista kappaletta ei kirjoitaja/julkaisija enää hallinnoi, eikä voi sitä poistaa, joten siihen ei tietysti voikaan mitään velvollisuutta olla.
Tekijänoikeus on kirjoittajalla. On mahdollista irtisanoutua kirjoituksista ja vannoa muuttaneensa mielensä asioista. Luvatta esillä pito on tekijänoikeusloukkaus.
Fyysinen julkaisu on toki laillinen, jos se on julkaisun ajankohtana ollut laillinen. Uusintapainosta koskisi tietysiti sen ajanhektken lainsäädäntö. Sen sijaan digitaalisessa muodossa luodaan käyttäjälle aina uusi kopio, jolloin julkaiseminen patahtuu koko ajan.
Homoseksualismi-niminen “sairaus” poistettiin suomalaisesta tautiluokituksesta vuonna 1981. Rikoslaista homouden “rikos” oli poistettu vuonna 1971. Käsittämätöntä on, että silloisten “räsäsläisten” vuoden 1971 lakiin vaatima “kehotuspykälä”, joka kielsi ei-heterouden esittämisen myönteisessä hengessä,oman muun kuin heteronormatiivisen seksuaalisuuden toteuttamiseen kannustavasti, kumottiin vasta vuonna 1999!
Vanhoista leffoista tuli mieleen, että onko vanhat lakiversiot poistettava netistä ja kirjastojen arkistolakikirjat lukittava visusti lukijoiden saavuttamattomiin? Lakihistorian tutkijat voisivat sitten anoa käyttölupaa noihin mahdollisesti näkijöitään vahingoittaviin aineistoihin…
Natsit takavarikoivat suunnattoman määrän kirjastoja valloittaessaan elintilaa tulevalle Suur-Saksalle, jossa ei eläisi kuin puhdasverisiä arjalaisia ihmisiä. He järjestivät näytösluontoisesti suuria kirjarovioitakin kyllä, mutta eivät he hävittäneet totaalisesti mielestään ei-hyväksyttävääkään kirjallisuutta. Kaikki tieteellinen tekstimateriaali otettiin talteen piiloon tavallisen kansan silmiltä, ainakin joinakin teosten kappaleina. Mukana oli ajan tiedeyhteisön tuntemia tutkimuksia, joiden mukaan homo- tai biseksuaalisuus ei ole itsessään mitenkään vahingollista ihmiselle. Havaitut ei-heteroseksuaalien huonommat elämänkokemukset kuin heteroilla johtuivat ainoastaan heidän kokemastaan syrjinnästä ja vainosta tai tietysti myös pelosta, että homouttaan salaava paljastuisi ja joutuisi vaikeuksiin.
Tuon faktan olisi luullut saavuttaneen yleisen tietoisuuden ihan tavallisenkin kansan keskuudessa niiden kuudenkymmenen vuoden aikana,mitkä natsi-Saksan sortumisesta kuluivat Päivi Räsäsen vuoden 2004 “päänavaukseen”. Lääkärin pätevyydellä Räsäsen kuvittelisi muodostavan käsityksensä todellisuuden entiteeteistä tutkittujen tosiasioiden eikä Raamatun jakeiden ja niiden ainakin osin täysin mielivaltaisen tulkinnan perusteella.
Natsit aikoivat pitää kristallinkirkkaaksi hiottuun kansallissosialistiseen ideologiaansa soveltumattoman tiedon poissa tavallisten ihmisten ja vähän oppineempienkin tietoisuudesta. Vain kaikkein luotettavimpien aatteen toteuttajien annettaisiin päästä korkeimpaan akateemiseen opetukseen, jossa heille paljastettaisiin nekin asiat, joiden natsivalta määräisi olevan toisin kuin ne todellisuudessa ovat. Näitä oli toki paljon muitakin kuin seksuaalisuuteen liittyviä. Ehkäpä Päivi Räsäsen viidesläinen kristillisyys toimii saman logiikan mukaan ja edellyttää kannattajiltaan silmien sulkemista sellaisilta tosiasioilta, jotka vain eivät satu tukemaan “oikeaa oppia”?
Eikä ole ainoa uskonsuunta, joka niin menettelee. Muutenkin kuin seksuaalisen suuntautumisen suhteen.
Tuolla on jonkun oikeusoppineen pähkäilyä asiasta.
Meneekö siihen että lehdet joutuvat poistamaan vanhoja juttujaan ?
https://www.edilex.fi/uutiset/61928
Arkistot ovat lähteitä, ja niiden pitää olla saatavilla historiantutkijoita varten ja muutenkin.
Saksan liittotasavallan arkiston (Bundesarchiv) aineiston ohessa on usein mainittu, että materiaali saattaa olla poliittisesti tai muutoin värittynyttä, vanhentunutta, äärimmäistä.
Tämä mainitaan Wikimedia Commonsin sivuilla.
For documentary purposes the German Federal Archive often retained the original image captions, which may be erroneous, biased, obsolete or politically extreme.
Minusta riittää maininta, että lehti tai arkiston ylläpitäjä irtisanoutuu lainvastaisista alkuperäisistä kirjoituksista yleisesti yksilöimättä jokaista tapausta erikseen. Yksittäistapauksissa (vinkin perusteella, lainvalvojan vaatimuksesta) voi tulla kyseeseen, että aineisto saatetaan lukkojen taa tai poistetaan erityisesti.