Kaikille keppiä!

Valtiovarainministeriön virkamiehet julkaisivat eilen oman esityksensä työllisyystoimiksi, ja listaus näyttää ihan EK:n laatimalta. Ajatus lähtee siitä, että laiskoja eivät ole vain työttömät, vaan myös ikääntyvät työntekijät. Kaikille on annettava keppiä. Työttömyyttä verrataan liikennerikkomukseen ja eläkkeelle karkaaminen kesken työuran on estettävä.

Katsotaanpa näitä maan tärkeimmän ministeriön virkamiesten esityksiä tarkemmin. Aikuiskoulutustukea esitetään poistettavaksi tai aikuisopinnot muutettaisiin lainalla maksettavaksi. Eläkeputki, osittainen varhaiseläke ja vuorotteluvapaa esitetään poistettavaksi, samoin työttömyysturvan eläkekarttuma. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa esitetään kiristettäväksi ja työkyvyttömyyseläkkeiden ammatillista harkintaa poistettavaksi. Tällä tavalla saataisiin jopa 60 000 uutta työpaikkaa.

Ministeriön virkamiesten mukaan koulutus ei siis parannakaan työllistymismahdollisuuksia, työnantajat alkavat palkata ikääntyneitä työttömiä töihin, joihin heillä ei välttämättä ole edes koulutusta ja palkkatyö lisääntyy työttömien työnhakuvelvoitetta kiristämällä, työnhausta raportoimalla ja työttömien ostovoimaa heikentämällä, kuten Tiina Arlin blogissaan kummastelee.

Näissä esityksissä on aina se ongelma, että työttömiä ja nyt myös ikääntyviä työntekijöitä piiskaamalla kuvitellaan saatavan uusia työpaikkoja. Eivät työpaikat näillä toimilla lisäänny, vaan niillä saadaan vain uusia ja entistä köyhempiä työttömiä. Kun avoimet työpaikat lasketaan kymmenissä tuhansissa ja työttömät sadoissa tuhansissa, niin miten ihmeessä ministeriössä kuvitellaan niitä uusia työpaikkoja löytyvän?

Vastaus on, että ei kukaan täysijärkinen uskokaan näillä keinoilla saataviin uusiin, kokoaikaisiin ja TES:n mukaisen palkan työpaikkoihin. Ääneen lausumaton ajatus on saada työttömät ja kokoaikaiseen työhön kelpaamattomat ikääntyvät tekemään alipalkattuja hanttihommia. Tilastokeskuksen virallisen luokittelun mukaan työllinen on sellainen henkilö, joka tekee viikossa yhden tunnin palkkatyötä. Näillä toimenpiteillä saataisiin lisää sekä pätkätöitä että työllisiä, joten tilastot kaunistuisivat. Palkalla ei kuitenkaan eläisi, joten pääasiallinen toimeentulo tulisi sosiaaliturvasta. Näin palkat saataisiin valtion maksettaviksi.

On ihan selvää, että Marinin hallitus ei tule näitä esityksiä ottamaan omakseen. Niin ei olisi uskaltanut tehdä edes Sipilän hallitus, vaikka sen tavoitteet olivat samanlaisia. Kuitenkin jo aktiivimallin aiheuttamat mielenosoitukset osoittivat, että yleistä hyväksyntää tällaiselle kyykyttämiselle ei tule. Poliittista ongelmaa valottaa hyvin Ilta-Sanomien Timo Paunonen.

Virkamiesten esityksen ottaminen hallituksen työkaluksi olisi poliittinen itsemurha ainakin niin kauan kuin ay-liikkeellä on jotain sanottavaa.

Kuva: Sira Moksi

puheenaiheet yhteiskunta politiikka tyoelama
Kommentit (75)
  1. Verot valtion maksettaviksi!
    15.8.2020, 09:21

    Koska aletaan puhua metsävähennyksen poistamisesta? Paljon muutakin nannaa kepulaiset ovat omilleen järjestäneet, mutta niistä ei kuitenkaan pahemmin puhuta. Tai siis itse asiassa ei puhuta lainkaan. Ideana on kuitenkin tulojen hankkiminen ja omaisuuden kartuttaminen muiden kustannuksella, verovähennykset maksimoiden.

    1. Merkityksetön
      16.8.2020, 02:02

      Niin totta kuin totta voi olla. Itse kepulaiset todellisia yhteiskunnan elättejä.
      Ja voi poikaparat nämä valtiovarainministeriön erikoisasiantuntijat. Vai olivatko erityisasiantuntijoita.
      Ei mitään kosketusta todelliseen reaalimaailman elämään.

      1. Nämä ministeriön virkamiehet voitaisiin lähettää marjanpoimijoiksi Kainuuseen, tulisi realismia heidän yhteiskuntaoppiinsa.

  2. A. TALVISAARI
    15.8.2020, 09:21

    Voi hyvää päivää näitä ratkaisuesityksiä.
    Kyseenalaistan VM:n, EK:n ja KAIKKIEN niiden järjenjuoksun ja todellisuudentajun, jotka näitä kannattavat.

Kommentointi suljettu.