Jotain on tehty oikein

Puoli vuotta on kuultu opposition ja politiikan toimittajien jollotusta siitä, miten maan hallitus on kyvytön hoitamaan koronaviruksen aiheuttamia ongelmia. Jo viruksen tulo Suomeen oli hallituksen vika, kun lentokenttiä ja yleensä maan rajoja ei ymmärretty sulkea jo ennen kuin koko viruksen olemassaolosta tiedettiin. Niinpä ajauduttiin sotkusta toiseen. Maan talous oli romahtamispisteessä ja yrityksille vaadittiin välitöntä tukea. Kun sitä sitten ruvettiin antamaan ihan roppakaupalla jopa pöytälaatikkofirmoille, niin toimet olivat oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä.

Maan velkaantumisesta huolestuttiin tosissaan vasta sitten, kun hallitus alkoi suunnitella toimeentulotukeen pientä koronakorotusta, joka myös toteutettiin. Se oli holtitonta rahankylvöä, jonka lasku jää tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Rajoitustoimet alkoivat nopeasti rassata niitä vaatinutta oppositiota, joka rupesi vaatimaan niiden pikaista purkamista. Terassit ja yökerhot piti nopeasti saada auki, jotta maan talous saataisiin pyörimään. Matkustamaan piti päästä, sillä tokihan kansalaisten pitää päästä etelän turistikohteisiin. Kun rajoituksia ruvettiin purkamaan, niin sekin oli väärin tehty. Rajat olisikin pitänyt pitää kiinni ja ainakin maskipakko olisi pitänyt määrätä jo kuukausia sitten, ja kun sitä sitten suositeltiin, niin sekin oli väärin suositeltu. Olisi pitänyt määrätä ehdoton maskipakko, joka ei kuitenkaan olisi pakko, vaan suositus.

Tältähän oppositiopolitiikka ja poliittiset kolumnit ovat koko ajan näyttäneet. Hallitus ei tiedä mitään eikä osaa mitään, vaan riitelee keskenään. Ministerit sooloilevat eikä yhteistä linjaa ole. Oppositio on heilahdellut koko ajan tilanteiden mukaan puolesta tai vastaan riippuen ihan siitä, mitä hallitus sanoo ja tekee. Sanoipa ja tekipä se mitä tahansa, niin oppositio kääntää kelkkansa ja vastustaa asiaa, jota eilen kannatti, jos hallitus sitä nyt suunnittelee. Oppositio on ihan tehtävänsä mukaisesti oppositiossa, eikä kukaan edes odota siltä mitään yhtenäistä linjaa.

Uutisoinnin keskellä tavalliset kansalaiset ovat ihmeissään. Hallituksen tiedotustilaisuudet ovat olleet harvinaisen selkeitä ja päätökset on perusteltu ymmärrettävästi. Kun kaikki nyt kuitenkin näyttää menevän pieleen ja maan talous on hallituksen kyvyttömyyden takia romahtamassa, niin maailmalta kuuluu kummallisia uutisia.

Nordean pääekonomisti, tanskalainen Helge J. Pedersen jakoi perjantaina Twitterissä kuvan, jossa Suomi on ykköspaikalla. Suomen talous on kestänyt koronakriisin parhaiten koko Euroopassa. Suomessa talous supistui toisella vuosineljänneksellä 3,2 prosenttia, Ruotsissa 8,6 prosenttia ja Tanskassa 7,4 prosenttia. Kaikkien maiden talous on  miinuksella, mutta Suomen talous on miinuksella kaikkein vähiten. Kaikki maat ovat velkaantuneet, mutta Suomessa velkarahalla on tuettu taloutta kaikkein onnistuneimmin.

Kuva: Taloussanomat

Nyt jään odottelemaan opposition ja politiikan toimittajien analyysiä, jonka mukaan tämä on tapahtunut maan hallituksesta huolimatta ja on korkeintaan ärhäkän ja johdonmukaisen oppositiopolitiikan ansiota.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka koronavirus
Kommentit (43)
  1. Hallitus on tehnyt jotain sellaista mikä ei ole ihan tavallista. Tiedottaminen on perustunut olemassaoleviin tosiasioihin eikä ole ryhdytty tarkoitushakuisesti valehtelemaan heti alkajaisiksi. Rehellisyys maan perii. Kun aloittaa pikku valheesta, huomaa kohta olevansa kaulaansa myöten suossa. Kysykää vaikka Stubbilta.

    1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001043661.html

      “Sain luvun päästäni”

      – Tietoa 90 prosentista ei ollut ja käytin sitä väärin. Sain luvun omasta päästäni, hän myöntää.

      Miten tämä eroaa vaikkapa Lukašenkan vaalituloksesta “istuvan presidentin kannatus uurnilla 80 prosenttia äänistä”?

  2. Persujen noloin kommentointi kohdistuu pääministeriin, jonka puhetyyli on ilmeisesti liian selkeä. Mutta pakkohan se on jostain räksyttää, kun rakkikoira on.

Kommentointi suljettu.