Me ja nuo muut

En yleensä pidä aloituksista, joissa johdantona asiaan kerrotaan kuullusta keskustelusta, mutta tällä kertaa sorrun siihen itse. Kaksi viikkoa sitten kuulin Helsingin rautatieasemalla, kun toisilleen ilmeisen tuntemattomat nuorehko nainen ja eilisillalta tuoksahtava noin kuusikymppinen mies juttelivat tupakkapaikalla maahanmuuttajien tuista. Kummallakaan ei kuulemma ollut mitään maahanmuuttajia vastaan, mutta kun heille annetaan yhteiskunnan tukia enemmän kuin syntyperäisille suomalaisille. Molemmat laittoivat tämän asian korjaamiseksi toivonsa perussuomalaisiin.

Maahanmuuttajien suuremmat tuet on sinnikäs myytti, jolla muun muassa Jussi Halla-aho on luonut koko poliittisen uransa. Jo vuonna 2006 hän keksi tarinan niistä lastenvaunuista, ja yhä vieläkin se putkahtelee esiin, vaikka se on kumottu moneen kertaan. Ihan samalla tavalla nousevat esille tarinat kultahampaista, Kelan luottokortista, maksusitoumuksista, autoista ja ajokorteista. Aina niihin uskovat ne, jotka haluavat uskoa. Satakaan asiantuntijaa ei voi muuttaa heidän mieltään.

Toivonsa perussuomalaisiin asettavat köyhät ja syrjäytetyt eivät ilmeisesti seuraa politiikkaa kovin tarkasti. Jos he niin tekisivät, niin viimeistään nyt heidän pitäisi ymmärtää tulleensa huijatuksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi eilen eduskunnassa toimeentulotuen saajille myönnettävää koronakorotusta vain julkisuustempuksi, ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio piti vääränä korotuksen myöntämistä myös ulkomaalaisille tuen saajille.

Halla-aholle 75 euroa kuukaudessa lisää on varmasti pikkuraha, mutta toimeentulotuella elävälle se on iso parannus. Tavio jatkaa huijausta nostamalla esiin tukea saavat maahanmuuttajat, vaikka tietää hyvin, ettei tukea voi rajata koskemaan vain Suomen kansalaisia. Tästä kerroin viimeksi eilen.

Ainoa keino estää tukeen oikeutettuja maahanmuuttajia saamasta korotusta on olla myöntämättä sitä kenellekään. Perussuomalaiset ovat siis valmiita heittämään kaikki köyhät yli laidan ihan vain sen takia, että maahanmuuttajat eivät saisi korotusta. Timo Soinin aikana puolue väitti olevansa köyhien asialla, mutta enää tätä ei edes teeskennellä. Puolue on selkeästi keskiluokkaisten, työssä käyvien puolue, eikä sitä enää mitenkään peitellä. Koska puolueen koko politiikka perustuu vastakkainasetteluun ja ihmisten asettamiseen eriarvoiseen asemaan, niin nyt on maahanmuuttajien syrjinnästä edetty jo köyhien syrjintään.

Seksuaalisia vähemmistöjä on puolue syrjinyt ja leimannut jo kauan, ja vauhti kiihtyy taas näin Pride-viikon aikana. Kansanedustaja Mauri Peltokangas on räyhännyt niin avoimesti seksuaalisia vähemmistöjä vastaan, että luulisi vaikkapa puoluetoveri Sebastian Tynkkystä hirvittävän. Kesäkuussa puolueen ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi niin avoimesti naisvihamielisen kirjan, että ministeriö päätti periä takaisin osan ajatuspajalle myönnetystä avustuksesta.

Kun ihmisiä jaetaan kiihtyvällä vauhdilla meihin ja muihin, niin helposti löydettävät muut loppuvat nopeasti. Sitten ruvetaankin etsimään niitä muita omista joukoista. Ketkä silloin ovat valittuja ja ketkä niitä muita? Miettikää itse omalle kohdalle.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta laki
Kommentit (61)
  1. Persujen viesti on muotoilu siten että kaikille ei rahaa riitä, joten kummalle annetaan suomalaiselle, vai tukien perässä maahan tulleille. Persut ovat mestareita siinä, miten he saavat monimutkaiset asiat näyttämään helpoilta ja yksinkertaisilta. He löytävät syylliset eivätkä koe mitään tunnontuskia syyllisiä osoitellessaan. Se että jonkun muutoksen esteenä on sellainen kuin perustuslaki, ei ole heille este vaan hidaste. Ei siis ihme, että tällainen suoraviivainen lähestymistapa viehättää sitä osaa kansalaisista, jotka ovat kyllästyneet politiikan ikuiseen soutamiseen ja huopaamiseen.

    Olin minäkin nuoruudessani henkisesti persu. Ylitöitä painaessani ja kotiin rättiväsyneenä tullessani, ei empatia ollut päällimmäisenä mielessä niitä kohtaan jotka saivat elantonsa sossun luukulta. Tosin siihen aikaan ei maahanmuuttajia katukuvassa näkynyt, joten olen jäävi sanomaan olisinko tuntenut heidän toimeentulonsa olevan minusta kiinni. No, sittemmin olen joutunut kohtaamaan elämän nurjan puolen, työttömyyksineen ja sairauksineen, eli elämä opetti rankalla kädellä miltä tuntuu olla ottavana osapuolena. En silti suosittele kenellekään kantapään kautta oppimista tässäkään asiassa.

    Tynkkynen on mielenkiintoinen tapaus. On koomista, että julkihomo edustaa puoluetta, jonka ideologia flirttailee 30- luvun homovainojen ja kaikenlaisen vähemmistöjen syrjinnän kanssa. Joku voisi pitää tuota epäpyhää liittoa opportunistisena ja tekopyhänä, mutta koska en tarkemmin tunne kyseistä herraa, tyydyn edelleen ihmettelemään, miten puolueeseen mahtuu noin erilaisista lähtökohdista olevia. Harva tai ei mikään puolue tuskin pystyy ylpeilemään petoksen tehneellä joulupukilla, bb- homolla, usealla rikostuomiolla kansan kiihottamisesta, litteään maapalloon uskovilla jne. Persut ovat onnistuneet keräämään marginaalit joukkoonsa ja tekemään heistä valtavirtaa. Tuo kaikki olisi kunnioitettavaa, ellei taustalla olisi pyrkimys palauttaa tuo marginaali takaisin marginaaliin eriskummallisella häränpyllypolitiikallaan…

    1. Järjestelmä tarvitsee aikansa kutakin.

  2. Persuja kannattavat joita
    tunnen/ tiedän ovat etupäässä kouluttamattomia työttömiä. Tietysti voi olla paikkakuntakohtaisia eroja, mutta heitä yhdistää tietty yksinkertaisuus.

    1. Tuo on minusta virheellinen ja jopa vaarallinen luulo. Oikeasti suurin osa persulaisista on tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, monenlaisella koukutustaustalla ja varallisuusasteella varustettuna.

      Mitä useampi nimittelee heitä luusereiksi, köyhiksi, tyhmiksi yms, sitä uhmakkaammin he äänestävät näitä vähettelijöitään vastaan ja kokevat että he ovat syrjitty ja vähätelty kansanosa.

      Kritiikkiä heitä kohtaan saa ja pitääkin esittää, mutta heidän yläpuolelleen asettumalla ja vähättelemällä ei saavuteta mitään hyödyllistä.

      1. Osa persuista on luusereita, osa ei. Mutta kenen puolella persut on puolueena, luusereiden vai menestyjien ja mistä syystä? Kaiken vastustaminen ja vastuun pakoilu on heille ainakin yhteistä. Sipilän hallituksessa he pääsivät valtaan, mutta kas kummaa he kieltävät kaiken mitä olivat tekemässä silloin, nekin jotka jatkavat eduskunnassa nykyinen puheenjohtaja mukaan lukien, ja äänestivät aina Sipilän hallituksen esitysten puolesta. Ja kaikki persujen ehdotukset ovat sellaisia jotka kaatuisivat heti omaan mahdottomuuteensa perustuslain vastaisina, eivätkä persut edes yritä tehdä sellaisia ehdotuksia jotka olisivat toteutuskelpoisia. Aivan älytöntä mesomista kerta kerran jälkeen.

        Persuilla taitaa olla yhteistä myös se etteivät he ymmärrä mitä synergia tarkoittaa, se on tullut erityisen selväksi nyt kun he arvostelevat EU:n koranatukipakettia. Jos ei ymmärrä synergiaa, tai montaa muutakaan monimutkaista asiaa, niin se ei tarkoita että toiset asettuisivat näiden ymmärtämättömien yläpuolelle. Toki ymmärtämättömät haluavat usein peitellä ymmärtämättömyyttään sillä että väittävät muiden asettuvan heidän yläpuolelleen.

    2. Raili Sergejeff
      9.9.2020, 12:30

      Minä taas tunnen ainoastaan työssä käyviä, 35-45-vuotaiaita persuja, ja myös pienyrittäjiä, jotka tulevat toimeen melko hyvin. Kaikki melkolailla lähipiirissäni. Kaikki asuvat Etelä-Suomessa hyvinvoivissa, suurissa kunnissa, ja ovat aina asuneetkin, myös syntyneet.

      En pidä näitä ihmisiä yksinkertaisina sen perusmerkityksessä, ovat hyvin pärjänneet kouluissa yms. Mutta joku on saanut heidät tuollaisiksi. Heidän vanhempansa eivät ole persuja.

      1. Ehkä kyseessä on samantyyppinen ristiriita kuin käytännössä työväkeen kuuluvien, koulutettujen keskiluokkaisten into äänestää kokoomusta vaikka kokoomus on ajamassa suoria tulonsiirtoja työntekijöiltä suuryrityksille.
        ”Kuuluminen” johonkin ryhmään on tärkeämpää kuin ryhmän todellinen päämäärä, ihminen ei ole rationaalinen olento.

      2. Ritu Ripeä
        9.9.2020, 16:52

        Raili Sergejeff,
        yhteinen nimittäjä on maahanmuuttovastaisuus. Se on niin voimakas lataus, että peittää alleen koko muun persuideologian.

        1. koko muun persuideologian?

          sitä on koitettu useaan kertaan kysyä persuilta, onko heillä mitään muuta, kuin maahanmuuttajien vastustaminen.

          vastausta ei tule, korkeintaan lällättelyä siitä, että mene lukemaan puolueohjelma. siis se, mitä nämä lällättelijät eivät selkeästi ole itse lukeneet.

          koska jos olisivat, osaisivat he myös kertoa, mikä se persujen suuri ajatus oikein onkaan…

          (vastaus: sitä ei ole)

    3. Kyllä Persujen kannattajista löytyy kirjavasti hyvinkin erilaisia ihmisiä. Itse tiedän korkeakoulutettuja insinöörejä (3 kpl) (itsekin olen ohjelmistoinsinööri IT-alalla), maanviljelijöitä, erinäisiä “duunareita” mm. autokorjaajan, hitsarin, merkonomin .. Erilaisia ihmisiä, ja varmastikin lähtökohdat kannattamiselle voivat olla erilaisia. En toki osaa sanoa millaisissa prosenteissa eri yhteiskunta- ja tuloluokista ym. PS:n kannattajat pääasiallisesti tulevat, oma anekdoottinen kokemukseni puhuu kuitenkin “työttömät alkoholistit ym. juntit”-stereotypiaa vastaan. YMMV.

      Syyt lienevät moninaisia, mutta uskoisin että Saulin yllä listaamat asiat lienevät PS-“kannatushoukuttimista” loogisimpia.

      1. Ja mitä nämä erilaiset kannattajat kuvittelevat saavansa kannattaessaan persuja. Mitä kuvittelevat saavansa ne jotka viettävät paljon aikaansa nurkkapöydissä, erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat tai nämä korkeakoulutetut jne.

        Eivätkö edes nuo korkeakoulutetut ymmärrä että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja sortuvat asioiden yksinkertaistuksiin. Toistan itseäni kun totean että persut on höynäyttäjien ja höynäyttettävien puolue. Häpeäisin tunnustaa olevani korkeakoulutettu jos uskoisin moisia satuja joita persut suoltavat. Voin sanoa että on koulutus mennyt hukkaan jos korkeakoulutettu haluaa nyt lyödä rahahanat kiinni ja luopua vaikka EU:n elvytyspaketista kuten persut. Sitä en ihmettele yhtään ettei nurkkapöydissä häpeillä, missäs muualla sitä tuntisikaan olevansa muiden yläpuolella kuin pienessä kännissä tai vaikkapa tukevammassakin.

        1. Korkeakoulut ovat pikemminkin ammattikouluja kuin oikeasti korkeamman ajattelun tyyssijoja.

        2. Koulutuksen taso ei välttämättä korreloi sivistyneisyyden tai empatiakyvyn kanssa.

      2. Tuo uskomus se elää aina vaan sitkeästi, että korkeakoulutus jotenkin automaattisesti toisi mukanaan viisauden tai sivistyneisyyden.

Kommentointi suljettu.