Entäpä jos?

Eduskunnan eilinen välikysymyskeskustelu oli tasoltaan melkein samaa luokkaa kuin USA:n presidenttiehdokkaiden vaaliväittely, ja se kertoo ikävällä tavalla poliittisen keskustelun muuttumisesta samanlaiseksi kuin “keskustelu” Twitterissä. Asiaa saa ilkeilyn seasta hakea kissojen ja koirien kanssa, mutta ei mennä nyt siihen. Mietitäänpä tilannetta, että hallitus oikeasti kaatuisi tähän välikysymykseen. Mitä sitten tapahtuisi, katoaisiko korona, löytyisikö uusia työpaikkoja ja lähtisikö talous nousuun?

Hallitusta rupeaisi tietenkin muodostamaan viime vaalien toiseksi suurimman puolueen eli perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Mukaan lähtisivät ainakin kokoomus ja kristillisdemokraatit. Talouslinjaukset sanelisi kokoomus, ja perussuomalaisille kävisi ihan kaikki, kunhan vain he saisivat sanella maahanmuuttopolitiikan. Näin kävi Sipilän hallitusta muodostettaessa, ja sama toistuisi. Johan perussuomalaiset yhdessä kokoomuksen kanssa vastustivat kaikkein köyhimmille annettavaa 75 euron koronakorotusta toimeentulotukeen, joten sama linja jatkuisi.

Viimeaikaisten ulostulojen mukaan maan taloutta kohennettaisiin kaikkein hyvätuloisimmille annettavilla tuntuvilla veronalennuksilla. Tuloverojen alentamisen lisäksi poistettaisiin autovero ja asuntokaupan varainsiirtovero. Muutokset marginaaliveroasteisiin tarkoittaisivat lähes miljardin tulonsiirtoa kaikkein rikkaimmille. Perintö- ja lahjavero poistettaisiin, ja se maksaisi miljardin verran. Kokoomuksen ajamat muutokset tarkoittaisivat valtion verotulojen vähentymistä lähes neljällä miljardilla eurolla. Samanaikaisesti valtion menoja lisättäisiin antamalla lisää tukia ja verohelpotuksia koronasta kärsiville yrityksille.

Tämä kaikki rahoitettaisiin velanoton lisäksi leikkaamalla työttömyysturvaa ja opiskelijoiden etuja, poistamalla eläkeputki ja romuttamalla kotihoidon tuki. Todennäköisesti peruttaisiin kaikki Marinin hallituksen tekemät uudistukset hoitajamitoitusta myöten. Oppivelvollisuuden pidentäminen peruttaisiin. Melko varmasti saataisiin takaisin aktiivimalli, jonka työllisyysvaikutuksia ei ole pystytty todentamaan, mutta joka oli tehokas tukileikkuri. Sosiaaliturvaa heikennettäisiin ainakin jäädyttämällä indeksikorotukset ja mahdollisesti myös suorilla leikkauksilla. Käyttöön otettaisiin koko Sipilän hallituksen repertuaari, ja köyhät maksaisivat rikkaiden veronkevennykset.

Kun verotulot vähenisivät, niin julkinen sektori kutistuisi. Saataisiin vähemmän varhaiskasvatuksen ja vanhustenhuollon työntekijöitä, vähemmän opettajia ja vähemmän tukea tavallisille perheille. Saataisiin leikkauksia eläkkeisiin, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Tämä herättäisi tietenkin tyytymättömyyttä, mutta perussuomalaisilla on ratkaisu tähänkin. Syyllisiksi osoitettaisiin maahanmuuttajat. Heidän tukiensa kerrottaisiin vievän maan perikatoon, ja valitettavan moni uskoisi. Lisäksi voitaisiin syyttää laiskoja työttömiä, jotka lojuvat kotisohvilla ruhtinaallisia tukia nauttien.

Kuulostaa dystopialta, mutta muistakaa, että vastahan me elimme siinä dystopiassa yhden vaalikauden ajan. Jos joku haluaa uusintaa, niin siitäpä sitten vain.

Opposition tehtävänä on tietenkin haastaa istuva hallitus ja yrittää kaataa se. Tässä välikysymyksessä on autuaasti unohdettu korona, jota hallitus ei tilannut ja jonka taloudellisia vaikutuksia se on hoitanut antamalla runsaasti yritystukia. En tiedä, miten jokin muu koalitio olisi asiat hoitanut, ja suoraan sanoen en halua sitä kokeillakaan.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (39)
  1. Petri Sakkinen
    1.10.2020, 09:36

    En enää jaksa seurata näitä eduskuntahölinöitä, mutta uutispätkästä sain sen käsityksen, että työtuloverojen alentaminen on Kokomustan mielestä työllisyystoimenpide. Osaako joku kertoa, miten veron alentaminen lisää työllisyyttä ja päinvastoin.

    1. Ehkä sillä samalla logiikalla, jolla työllisyyttä kuulemma lisäsi myös kikytyksen 6 min päivittäinen työajan pidennys ja lomarahojen leikkaus kolmanneksella. Itse en kyllä huomannut vaikutusta kuin omassa ostovoimassa, eikä se ainakaan parantunut…

    2. Pertti Heikkinen
      1.10.2020, 10:02

      Tietenkin tuloveron alentaminen lisäisi sohvilla makailevien laiskojen työttömien intoa mennä töihin kun palkasta jäisi käteen enemmän kuin huiman suurista sosiaalituista. Minusta tämä olisi oikein hyvä. Ennen kuin kokeillaan, haluaisin kuitenkin luotettavan selvityksen siitä, mihin töihin ne työttömät menisivät.

      1. Työnäytteitä antamaan, kuntouttavaan työtoimintaan ym.

      2. Matti Rönkä
        2.10.2020, 13:41

        Pitää tienata reilusti yli 40000 euroa vuodessa, jotta joutuu maksamaan edes yli 2% bruttotuloistaan tuloveroa. Ajattelitko, että nämä tuilla eläjät pääsevät heti mediaanituloisen asemaan, jos tuloveroa laskettaisiin?

    3. Kyseessä on sama silmänkääntötemppu kuin siinä, missä eräs keikkatyöläisiä työvoimanaan käyttävä perusteli nostavansa heidän palkaansa alentamalla sitä: “Katsokaas, kun minä lasken teidän palkkaanne, jotta voin myydä teille enemmän töitä! Näin ollen teidän käteen jäävä osuus siis kasvaa”. Simsalabim!

    4. Koska veronalennuksille työllisyysvaikutuksineen ei löydy järkiperusteita niin uusliberaali oikeisto on keksinyt perustella niitä dynaamisilla vaikutuksilla ja valumaefektillä. Jos näillä olisi todellista vaikutusta työttömyyden vähenemiseen, niin Suomen työttömyysasteen tason olisi pitänyt laskea viimeiset 20-vuotta. Mutta tietenkään niin ei ole käynyt koska veronalennukset ovat vain varmistaneet sen että vaurain kansanosa vaurastuu entisestään, koska veronalennukset ovat kohdistuneet oikeasti vain kaikkein suurituloisimmille, sillä pieni-ja keskituloisten tuloverojen alennukset ovat hukkuneet “tasaverojen” korotuksiin. Ja näin tulee olemaan jatkossakin jos verotuksen progressiota vähennetään. Ja kuten huomataan, niin myös valtionvelka on jatkuvasti kasvanut kun verotuksen progressiota on kevennetty. Eivät valtion verotulot lisäänny sillä että kaikkein suurituloisimpien verotusta kevennetään, sillä lisätään vain suurituloisimpien tuloja! Valumaefekti on suuri huijaus jota tuetaan epämääräisillä dynaamislla vaikutuksilla. Havainnollinen esimerkki on se että nyt kokoomus vaatii miljardin veronalennusta suurituloisimmille jolla saataisiin teoriassa 6000 työpaikkaa. Kalliita olisivat nuo työpaikat, 170000€/kpl eikä mitään varmuutta että ne edes toteutuisivat. Ainut varma olisi että suurituloiset saisivat veronalennuksensa. Ajatelkaapa millaista röyhkeyttä tuollaisen esittäminen vaatii kokoomukselta, kun se vaaatii samalla mittavia leikkauksia pienituloisimmille, eikä tuo ole ainut esimerkki! Persujen ja kokoomuksen touhu on kuin Trumpin käsikirjasta. Uusliberaali- ja äärioikeisto ovat löytäneet nyt yhteisen talous-ja sosiaalipolitiikan Suomessakin.

      https://fi.m.wiktionary.org/wiki/dynaaminen_vaikutus
      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Valumaefekti

      Googlettamalla vaikka dynaamiset vaikutukset löytyy paljon tietoa, esimerkiksi tem.fi sivulta lyhyen aikavälin vaikutuksista Työllisyysvaikutusten jäsentäminen.pdf. Dynaamisten vaikutusten teoria on todella hataralla pohjalla, vaikka joissain tilanteissa se toimiikin.

      1. Jos suurempituloiset haluaisivat maksaa vähempi veroa siihenhän on konsti
        pienennetään heidän tulojaan tulokatto,eläkekatto jne
        ja kas kummaa veronalennus on tehty.
        Suostuisivatko? Pienituloisten on pakko suostua tälläiseenkin kun kukaan
        ei aja heidän etujaan.

        1. kokoomuksen logiikalla tämä myös lisäisi työllisyyttä.

    5. Pasi Virtanen
      1.10.2020, 13:15

      Muutama mahdollinen perustelu toki löytyy.

      Jos työntekijälle jää rahasta enemmän käteen niin työnteosta tulee houkuttelevampaa ja näin työttömät kannustuvat enemmän – tähän voi tietysti väittää vastaan, että kannustinloukut koskevat suurimmaksi osaksi pienpalkkaisia joiden verotus on jo matalaa.

      Mutkan kautta voi ajatella, että tästä jää duunarille enemmän rahaa käteen jonka hän sitten käyttää luoden kysyntää. Tässä siis täytyy myös ajatella että kansalaisille päätyvä raha työllistää tehokkaammin kun valtion kirstuun kilahtava raha.

      Sitten se todennäköisin ajattelu tämän taustalla – työn verotuksen alennukset käytännössä ohjaantuvat (tai siis ohjataan) enemmän yrityksille kuin työntekijöille ja näin yritykselle työvoima on halvempaa ja työllisyysvaikutus tulee täten suoraan siitä että jotkut työt joihin ei ennen kannattanut palkata onkin nyt kannattavaa tai mutkan kautta siitä että yrityksillä eli niiden omistajilla on sitten enemmän rahaa kun työvoimasta piti kerran maksaa vähemmän joka voidaan sijoittaa johonkin työllistävään.

      Tätä vaihtoehtoa ei haluta selvällä Suomella julkisesti sanoa koska halutaan antaa mielummin kansalaisille käsitys että työveron keventäminen näkyisi ensisijaisesti niin että työntekijöiden nettopalkka nousisi.

      1. Mietin vaan itekseni
        2.10.2020, 09:09

        Eipä tainnut yhteisöveroale ja Kela-maksun poisto lisätä ‘dynaamisesti’ työpaikkoja. Yritysten tukeminen ja investointeihin houkuttelu ei toimi ainakaan yritysten veroja laskemalla, olisiko vihdoin sen kepin paikka? Kuten vaikkapa se porrastettu yhteisövero suhteessa uusiin investointeihin, eli mitä enemmän on investoitu, sitä pienempi on yhteisöveroprosentti. Toki se yhteisövero nostetaan investoimattomilla jonnekin 30% tienoille.

  2. Lofoottien lammaspaimen
    1.10.2020, 09:42

    Asiapolitiikan aika tuntuu meillä(kin) olevan ohi ja se tekee minusta surullisen.

    Käsittämätöntä leukojen louskutusta kaikkialla.

Kommentointi suljettu.