Loppuuko sotehumppa?

Eilen hallitus esitteli ehdotuksensa sote-lainsäädännöksi, mutta media tarjoili kansalle enemmän maskikeskustelua. Ylen A-studioon oli saatu ministeri Krista Kiuru, mutta häneltäkin kyseltiin vain maskeista. Ylen klo 18 tv-uutisissa kysyttiin muutamilta opposition kansanedustajilta mielipiteitä hallituksen sotesta, ja nämä ihmettelivät, millä se rahoitetaan. Katsojille luvattiin antaa vastauksia klo 20.30 uutislähetyksessä, mutta sielläkin samat kansanedustajat ihmettelivät, millä sote rahoitetaan.

Tarvittiin vain yksi asiasta perillä oleva hallituspuolueen kansanedustaja kertomaan Twitterissä vastaus. Ennen valmistelussa olevan maakuntaveron käyttöönottoa valtio tilittää kunnille soten verran vähemmän kunnallisveroa.

Tämän olisivat toimittajat voineet ihan hyvin kertoa sekä kansalle että asiaa ihmetteleville kansanedustajille.

Tv-uutisissa on tietysti mahdotonta kertoa valtavasta kokonaisuudesta kerralla, vaan se on käsiteltävä pala kerrallaan. Nettisivuillaan Yle teki hyvää työtä julkaisemalla sotesta parhaiten perillä olevan toimittajan Tiina Merikannon taustoituksen. Kristiina Tolkki kertoi hyvin, mitä uudistus merkitsee kansalaiselle. MTV-uutiset julkaisi koko STM:n tiedotteen sellaisenaan. Nämä kannattaa lukea, jotta tietää alustavasti, mistä sotessa on kysymys.

Pala kerrallaan minunkin on asiaa käsiteltävä, joten otan nyt esille vain pari keskeistä asiaa. Sipilän hallituksen sote perustui valinnanvapauteen, joka olisi antanut yksityisille palveluntuottajille mahdollisuuden osallistua terveydenhuollon järjestämiseen pelkällä ilmoittautumisella. Laskut olisi maksanut julkinen sektori. Käytännössä tämä olisi johtanut laajoihin yksityistämisiin, sillä terveysjätit jakoivat maan reviireihin jo hyvissä ajoin. Tästä kerron huhtikuussa 2017.

Sipilän sote kaatui perustuslakiin, joka edellyttää kokonaisvastuun palvelujen järjestämisestä olevan julkisella sektorilla. Se ei tarkoita sitä, että julkinen sektori tuottaisi itse kaikki palvelut, mutta koska se joka tapauksessa on niistä vastuussa, niin on viisasta, että se tuottaa niistä suurimman osan. Julkisen sektorin palvelutuotantoa täydennetään ostopalveluilla nykyiseen tapaan. Laajat kokonaisulkoistamiset kielletään, ja osa jo tehdyistä kumotaan.

Jos Sipilän sote olisi mennyt läpi, niin nyt oltaisiin liemessä. Ikävänä esimerkkinä tästä on Kemi, jolle aluehallintovirasto antoi huomautuksen järjestämisvastuun laiminlyömisestä. Kaupunki oli ulkoistanut koko terveydenhuollon ja puolustautui sanomalla, että sillä ei ollut keinoja valvoa yksityisen palveluntuottajan toimintaa. Ei mennyt läpi, sillä niitä keinoja on oltava.

Yleensäkin ihmetyttää, että laajoja kokonaisulkoistuksia on saanut tehdä. Perustuslaki kieltää viranomaistoiminnan ulkoistamisen, ja varsinkin sosiaalipuolella on paljon viranomaistoimintaa. Silti ulkoistuksia on tehty. En tiedä, miten ulkoistamiskieltoa on pystytty kiertämään, mutta on se onnistunut. Tulevaisuudessa ei onnistu, sillä raja vedetään selkeästi.

Isot kaupungit valittavat, että sote vie niiltä rahaa ja jakaa sitä muuanne. Niinhän se saattaa tehdä, ja niin tekevät valtionosuudetkin. Siinäkin on taustalla perustuslaki. Sen mukaan kaikille on taattava samanlaiset palvelut yhdenvertaisesti. Nyt isot ja rikkaat kaupungit tuottavat ilman asiakasmaksua enemmän ja parempia palveluja kuin monet pienet kunnat ja kuntayhtymät, joiden asiakasmaksut ovat tapissa. Silti esimerkiksi Pohjois-Karjalan kuntayhtymä Siun sote on tuottanut laadukkaita palveluja kaikkein kustannustehokkaimmin, mutta se tie on kuljettu loppuun. Tulevaisuudessa rahoitus mitoitetaan tarpeen mukaan ottaen huomioon muun muassa asukkaiden ikä ja sairastavuus. Rahaa annetaan enemmän sinne, missä sitä tarvitaan enemmän. Jos isot kaupungit haluavat kustannustehokkuuden opetusta, niin kannattaa kysyä Siun sotelta.

Kokonaisuutena sote ei suinkaan ole vielä taputeltu, sillä lait menevät ensin arvoitaviksi ja perustuslakivaliokunnan tutkittaviksi. Lopullisen päätöksen tekee eduskunta.

Sotea on tehty ainakin 15 vuotta, joten siteeraan erästä lukijaani: Jos jotakuta ottaa päähän sotehumpan loppuminen, niin ei voi kuin ihmetellä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (51)
  1. Nyt odotamme hallituksenkaadon talkoihin kiitettävän aktiivisesti osallistuneen Setä Arkadian tuomiota soten kelvottomuudesta.

  2. Varmasti tästäkin löydetään vain ja ainoastaan ongelmia, sekä Itsekästä politikointia,vaikka sote on koko Suomen uudistus.
    Ja kokoomus. Eihän tässä mitään, mutta kun väärä hallitus ja julkinen .
    Saas nähdä ps:n syvää luotavat ulostulot Soten tiimoilta.
    Mikä on median asento? Kuullaanko asiantuntijoita vai mennäänkö sokeasti toiselle puolen.

Kommentointi suljettu.