Arvovalintoja ja vääriä tulkintoja

Nykyisin yhteiskunnallisista asioista kertovia uutisia on valittavaksi asti, ja jokainen voi etsiä itselleen sopivan totuuden. Media tekee omat valintansa päättämällä uutisaiheet ja käsittelytavan. Joku poliitikko sitten nappaa itselleen sopivan uutisen, tulkitsee sen väärin ja julistaa omille kannattajilleen omana totuutenaan.

Katsotaan ensin tätä uutisten valikointia, jossa erityisesti kohuja etsivät iltapäivälehdet kunnostautuvat. Niiden pitää joka päivä hankkia lukijoita, ja erityisen hyvin myyvät poliitikkojen puheet  ja tekemiset. Lehdet ovat kuitenkin valintansa tehneet, sillä niitä eivät kiinnosta esimerkiksi tällaiset puheet.

Kansanedustaja Veikko Vallin (ps) saa vapaasti twiitata Tampereen ratikkapäätökseen liittyen maahanmuuttajia ja kaikkia lähiöiden köyhiä halventavan kommentin kohulehdistön reagoimatta. Lähiöiden asukkaita saattaisi kiinnostaa tietää, mitä Vallinilla on Kelan asiakkaita vastaan.

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) puolestaan iloitsee Finnairin tulevista irtisanomisista, koska näin loiset karisevat ja yhteiskuntaa päästään rakentamaan puhtaalta pöydältä, mutta sekään ei lehtiä kiinnosta. Turtiainen tuntuu kovasti haluavan koko yhteiskunnan romahtamista, jotta hän puolueineen pääsisi rakentamaan kaiken alusta. En välttämättä halua tietää hänen kaavailemansa yhteiskunnan rakennetta, mutta ehkä monet haluaisivat.

Tätä ei kuitenkaan kysytä, koska nyt on tapahtunut paljon kuohuttavampaa. Pääministeri Sanna Marin on juonut yhden oluen valtuuston etäkokouksen aikana. Tämä tieto ohittaa kaiken muun.

Media päättää itse uutistensa aiheet, mutta asiallisetkin uutiset saattavat antaa mahdollisuuden väärään tulkintaan. Näin kävi, kun Helsingin Sanomat kertoi vireillä olevasta seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisesta ja lakiluonnokseen tulleista lausunnoista. Tämä tulkittiin niin, että suojaikärajaa ollaan laskemassa nykyisestä 16 vuodesta 12 vuoteen. Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen (ps) mukaan uhrien asemaa ollaan heikentämässä.

Tämä ei pidä paikkaansa, kuten lakimies Ville Hoikkala jo pari päivää sitten kertoi Facebookissa. Raiskauksen määritelmäksi on tulossa seksuaalinen kanssakäyminen vastoin vastapuolen tahtoa, eikä raiskauksen syyksilukeminen edellytä enää väkivaltaa tai sen uhkaa. Suojaikäräja on jatkossakin 16 vuotta, mutta sen lisäksi on suunniteltu uutta suojaikärajaa. Lapsenraiskauksena esitetään tuomittavaksi teot, joissa uhri on alle 12-vuotias tai 12-16-vuotias, joka ei ole antanut tekoon suostumusta. Jos 12-16-vuotias on suostunut seksiin, rikosnimike on sukupuoliyhteys lapsen kanssa. Rangaistukset eivät ole lievenemässä, vaan kovenemassa.

Tässä vielä tiivistettynä oikeaa tietoa asiasta:

Lakiluonnosta täsmennetään vielä lausuntokierroksen jälkeen, ja vasta sitten siitä tulee hallituksen esitys eduskunnalle. Ymmärrän kyllä, että julkisuushakuiselle lainsäätäjälle lakitekstin ymmärtäminen on vaikeaa, mutta hän voisi pyytää jonkun selittämään asian itselleen.

Media on oikeasti paljon vartijana. Mediasta riippuu, millaisista asioista ihmiset puhuvat ja millaista tietoa niistä asioista on annettu. On huolestuttavaa, jos lukija joutuu ensin miettimään uutisten painoarvon lisäksi myös niiden oikeellisuutta ja täsmällisyyttä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (47)
  1. Seppo Kinnunen
    21.10.2020, 12:12

    Teemaan liittyen tässä katkelma tänään julkaistusta kirjoituksestani “EU:n yhtenäisyys koetuksella”, jossa pyrin kyselemään median vastuullisuudesta jopa EU:n tasolla.

    “Viron sisäministeri, oikeistopopulisti Mart Helme nimitteli Suomen pääministeriä ”myyjätytöksi” ja kehotti maansa homoja muuttamaan Ruotsiin. Suomessa persuedustaja Peltokangas kirjoitti, että ”ministerimme ovat säälittäviä persereikiä jokainen”. Vaikka EU:n jäseniä eivät ole jäsenmaiden oikeistopopulistiset puolueet, näiden puolueiden esiintyminen edellä mainittuun tyyliin ei kuitenkaan ole eduksi EU:lle. Esimerkkien valossa kysynkin medialta, onko sananvapauden tila sellainen, minkä sen tulisi olla ja ilmentyä ja kuinka se palvelee EU:n yhtenäisyyttä ja menestystä, kun Suomessakin aivan liian moni media keskittyy vain hallituksen arvosteluun.”

  2. Media on paljon vartija demokratiassa. Mutta tasapuolisuus mediakentässä on vino. Varoittavaksi esimerkiksi on muuttunut Yle vai mitä tuumitte seuraavasta miehitysluettelosta siellä: hallitoneuvoston puheenjohtaja ( kok ), juuri valittu hallituksen puheenjohtaja ( kok ), toimitusjohtaja ( kok ) ja uutistoimituksen päällikkö ( kok ). Tällaista värisuoraa Ylessä ei ole ollut edes Hella Wuolijoen tai Eino S. Revon aikana. Tämä näkyy jo Ylen toiminnan sisällössä.

    1. Alkaa muistuttamaan Unkarin tilannetta.

    2. Ja se näkyy , uusinnan uusintaa pukkaa ja suorat urheilulähetykset siirtynevät kaikki maksukanaville. Jotkut eivät pidä sillä väliä, mutta toisille ainoa henkireikä.

    3. Hallintoneuvosto ei saa, eikä voi puuttua journalistiseen toimintaan, esim uutisiin…, eikä ole koskaan puuttunutkaan, ei edes silloin kun sen puheenjohtaja oli persu. Muutamasta kokeilusta on tullut sormille pahasti.
      YLE:n journalistisen toiminnan sisässä hallintoneuvosto ei näy mitenkään ja jos näkyisi olisin ensimmäinen siitä sanomassa.
      Unkarin tilannetta YLE:n tilanne ei muistuta mitenkään. Ei niin millään tavalla. Kuten aiemmin kirjoitin- tämä ansiokkaan blogistin kommentipalsta on paikoin ihan yhtenevä persujen vastaaviin – kommentit toki vastakkaisia – mutta ihan yhtä väärässä ja manipulatiivisiä.
      Mediakentän tasapuolisuudessa en ole nähnyt mitään vinoutumaa. media koostuu jumalauta Suomessa onneksi tuhansista osasista. Käsite media ei ole kaksi Iltapäivälehteä kuin osalle ihmisistä.. Eikä Hesari jonka levikki keskittyy Uudellemaalle. Vai luetaanko Savonsanomien levikkialueella Hesari päälehtenä. Ei lueta.
      Jatkuvasti saisi olla korjamassa perusteettomia väitteitä mediasta tnäissä threadeissa, kuten Saku korjaa persujen tekemiä..kumpi parempi.
      Jos pukkaa uusintaa niin voisiko se johtua siitä että uusintoja anotaan aivan valtavat määrät. Satun tietämään koska minulla on ylessä edelleen tuttuja. Kysyntään vastataan. Minäkin katsoisin mielellään englantilaisia poliisissarjoja -mutta tyhjästä on paha nyhjästä -jos niitä (laadukkaita ) ei ole ostettavana. Urheilu nyt saakin siirtyä mihin tahansa, se pilasi jo Yle Puheen täysin. Jos urheilu- joka perustuu mainosrahoitukseen on ihmisen ainoa henkireikä- niin kannattaa mennä peilin eteen ja vakavasti pohtia arvojaan. Minulle kulttuuri on se henkireikä, suosittelen potkupallon sijaan.
      Ihmeellistä mediavihaa täällä ilmassa ja kiihotetaan lisää. kaikki mediaviha on persujen eduksi koska he väittävät ihan samaa kuin täällä persuja vastaan olevat. Opiskelkaa median perusteita ja olkaa yhteydessä päätoimittajiin..ja tilatkaa lehtiä ja ostakaa niitä vai mistä kuvitteette toimittajien palkkojen tulevan, pyhästä hengestäkö. Kun kaikki pitää saada ilmaiseksi – niin lopulta pää jää vetävän käteen. Moni lehti on ahdingossa – eikä ole enää rahaa satsata tutkivaan, nyt yksi toimittaja joutuu YT jälkeen tekemään neljän viiden työt. kansa vaatii parempaa…mutta -No money no honey.
      Jore Puusa
      40 vuotta työssä median sisässä ja useassa maassa-

      1. Välillä pomot eivät saa puuttua journalistien toimintaan, välillä taas journalistien pitää tehdä mitä pomot sanovat. Hallintoneuvosto voi aivan takuuvarmasti vaikuttaa median yleisiin linjoihin. Muuta on edes turha väittää.

      2. Moderni irtolainen
        21.10.2020, 18:04

        Jore puhuu kyllä mielestän aivan asiaa, ainakin mitä Yleen tulee. Itse asiassa sanoisin, että yksi Ylen onnistumisen merkeistä on se, että sen syytetään samanaikaisesti olevan kallellaan vähän joka suuntaan: persujen mielestä se on täyttä vihervassarimädätystä, vihervassareiden mielestä liian oikeistolainen, opposition mielestä liian hallitusmyönteinen, hallitusmielisten mielestä liian… ja niin edelleen.

        Sanomalehtien suhteen olen epäileväisempi. Ainakin noiden tuhansien osasten omistukset ovat hyvin pienelle joukolle keskittyneet. Hesari on edelleenkin monelle suomalaiselle se ainoa “oikea” lehti, ja mielestäni on aika kiistämätöntä että sillä on tiettyyn suuntaan kallellaan oleva poliittinen linja.

      3. Mistä sellainnne käsitys että koko mediaa syyllistetään, kun puhutaan joidenkin lehtien ja niiden toimittajien aivan ilmiselvästä puolueellisuudesta, vaikka ne ja he esiintyvät ilman puoluetunnuksia.
        Jos kokoomuslaiset omistavst jonkun median jolla on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten mieliin, niin aivan varmasti he käyttävät sitä hyväkseen. Puoluelehdistö muotoilee sanomansa ilman muuta oman näköisekseen, mutta se ei tee sitä “salassa” kuten esimerkiksi iltapäivälehdistö. Suomen uutiset on siteen aivan omassa sarjassaan, eikä ole sitoutunut noudattamaan edes journalistin ohjeita, eli lukija voi odottaa sieltä aivan mitä tahansa tuubaa, mutta kun sen tietää voi moisen tuuban jättää kokonaan lukematta.

        Aivan varmasti kokoomuslaisuus näkyy jo nyt YLEnkin ohjelmistossa ja kokoomuslaisuus näkyy jatkossakin myös sen hallituksen toiminnassa. En olisi ollenkaan luottavainnen että kokoomustaustaisilla henkilöillä miehitetty YLE pyrkisi edes säilyttämään YLEn asemaa koko kansan kanavana, vaan pikemminkin pelaamaan tilaa kaupallisille kanaville oman ideologiansa mukaan.
        https://yle.fi/aihe/sivu/yleisradio/ylen-hallitus

      4. lainaus
        —-
        Tämä jorepuusa se on varsinainen kaikkien alojen asiantuntijaa leikkivä yrittäessään rajoittaa muka media-alan asiantuntijana kaikkien toisten mielipiteitä. Mitkähän hänen tutkivan journalismin saavutukset mahtavat olla. Ei ole näkynyt.
        —-
        lainaus

        En osallistu nimimerkkipelkurin loanheiton selvittelyyn. Kirjoitan omalla nimelläni asioista – joista tiedän. Blogistin pitäisi puuttua kommenttiosiossa hyökkäyksiin toista kommentoijaa vastaan. Kuten sanoin esimerkiksi nimimerkki felixin toiminta on täsmälleen samanlaista kuin persujen medioissa, asian sijaan hyökätään asiasta kirjoittaneen henkilön kimppuun. Pidin vuoden tauon somesta inhoten henkilökohtaisuuksia mutta tämä vain pahenee. CV:ni löytyy bloggerista ja minä en ole koskaan ilmoittanut olevani tutkiva journalisti, olen lehtikuvaaja, sotakuvaaja ja tarkemmin kuvatoimistokuvaaja( Lehtikuva Oy ja Pressfoto oy ja Ap, UPI, DPA, Reuters ym. Eläkkeellä.
        Kirjoitan yleensä journalismin halveksinnasta puollustaen kollegoitani ja kirjoitin täsmälleen tähän hetkeen saakka tällä palstalle. Vuoden päästä uudestaan.

        1. Felixin kommentointiin on puututtu. Tästä lähtien hän saa kommentoida vain omalla nimellään, ja silloinkin hänen kommenttinsa tutkitaan.

      5. Anttipa vuan
        21.10.2020, 19:44

        Ihme jalkapallon julkisilla kanavilla esittämisen vastaisuutta. Hyvä, että julkisesti velvoitetaan näytettäväksi mm- ja em-kisat sekä Suomen maajoukkueen osalta karsintapelit. Onpahan köyhällä myös halutessaan mahdollisuus katsella. Ja seuraan mielestäni ihan riittävästi kulttuuria, että ei nämä ole toisiaan poissulkevia asioita.

        Muista lehdistä en osaa sanoa, mutta eipähän tee mieli tilailla Pohjois-Karjalan suurimman levikin omaavaa lehteä, kun aikanaan siinä haukuttiin Tarja Halosta presidenttinä ollessa ja vielä pakkomielteisesti hänen presidenttikautensa jälkeenkin. Eikä linja ole siitään muuttunut, koska lehden johtavan työntekijän mukaan Uuninpankkopojan juttuja ei kannata ottaa todesta, koska Uuninpankkopoika on demari. Että tämmöstä lehteä vielä pitäs köyhän tukea tilaamalla.

      6. Ehkä kannattaisi menneiden aikojen muistelun sijaan ottaa tuoreempi ja tarkempi silmäys siihen miten Yle kirjoittaa valitsemistaan aiheista. Ei ole vaikea huomata, että politiikkaa sivuavissa uutisissa on tendenssinä luoda epäilyksiä nykyisen hallituksen kyvystä hoitaa asioita. Opposition naurettavimmatkin hyökkäykset esitellään asiallisena kritiikkinä aivan kuin populismi olisi aivan järkevä lähestymistapa monimutkaisiin asioihin.

        Sen sijaan perussuomalaisten poliitikkojen somekäytös ei näytä kiinnostavan toimittajia lainkaan. Tosin viime kesänä Jani Mäkelä sai tilaisuuden esitellä ajatuksiaan lähetyksessä, jossa toimittaja olisi helposti voinut asettaa poliitikon vastaamaan sanomisistaan, mutta jostain syystä ei kuitenkaan näin halunnut tehdä. Tällainen journalismi on tietenkin itsensä irvikuva tai pelkästään naurettavaa, mutta valitettavinta tässä on että lukijan älykkyyttä aliarvioidaan.

        Esimerkkejä tällaisesta laiskasta toimittajantyöstä löytyy helposti, mutta ottaen huomioon oikeiston hallinnan Ylen johdossa, on pakko kysyä onko kyse vain laiskuudesta vai yritetäänkö ajatteluumme ja asenteisiimme jotenkin vaikuttaa. Vain hölmö ei käyttäisi suuren mediatalon valta-asemaa omien (poliittisten) intressiensä ajamiseksi ja jotenkin aavistelen, ettei Matti Apunen silkkaa hölmöyttään päätynyt Ylen hallituksen puheenjohtajaksi.Tai Ylä-Anttila toimariksi. Tai Jokinen päätoimittajaksi.

      7. “Vai luetaanko Savonsanomien levikkialueella Hesari päälehtenä.” Tiedoksi, kyllä Hesaria luetaan päälehtenä myös Kuopiossa!

    4. Erna Hartgivson
      21.10.2020, 21:46

      Rikhardia komppaan. Ylen hallinnon oikeistosuuntausta ei Apusen valinta yhtiön hallituksen pj:ksi ainakaan heikentänyt. Apusen puoluetaustoja tietämättä olen mieltä, että julkisuudessa hän on esittänyt, Eva:sta eronsa jälkeenkin, varsin talousoikeistolaisia mielipiteitä.Sävähdytti, kun hän joku aikaa sitten “Jälkiviisaissa” julisti vihaavansa ´verottavaa valtiota´. Ajatella voisi, että vastaavaa on lausahdellut – ja ehkä joskus myös lausunut – talousliberalismin ääri-intoilija, markkinafundamentaali Margaret Thatcher. Luultavasti Yle-veron maksajissa on vallitsevan talousliberalismin välillä myös asiallista kritiikkiä edellyttäviä kansalaisia. Toivottavasti Yle-tarjonta aiheen tiimoilta jatkossa ei edellämainituille ole entisestäänkin turhauttavampaa.

Kommentointi suljettu.