Paluu normaaliin

Nyt kun USA:n presidentinvaalit on pidetty, niin meilläkin palataan vähitellen normaaliin uutisointiin ja uutisilla politikointiin. Hyvä alku saatiin tänään, kun Helsingin Sanomat julkaisi laajan artikkelin nuorten väkivaltarikollisuudesta Helsingissä. Tästä maksumuurin takana olevasta jutusta tehtiin nopeasti pikku-uutisia, joissa kerrottiin asialla olevan yli sadan hengen pääasiassa maahanmuuttajataustaisten joukko. Näin kertoivat ainakin Iltalehti ja MTV. Näin annettiin ymmärtää, että liikkeellä on yhtenäinen joukko, vaikka kyseessä on ihan erillisiä porukoita.

Poliisi huomautti asiasta ja sisäministeri Maria Ohisalo käsitteli aihetta Facebookissa. Iltalehti korjasi uutisensa, ja kuten Ohisalon postauksesta käy ilmi, niin ongelma ei ole niin yksioikoinen. Se vaatii monialaista yhteistyötä eri viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja ennen kaikkea nuorten kanssa.

Vahinko pääsi kuitenkin tapahtumaan, ja tästä varmaan saadaan aikaan poliittista debattia. Ehkä perussuomalaiset puhuvat seuraavalla eduskunnan kyselytunnilla satapäisestä maahanmuuttajien rikollisjengistä, Ruotsin tiestä ja palavista ghetoista. Ainakin sosiaalisessa mediassa jo puhutaan, ja ratkaisukin on helppo. Pannaan rajat kiinni ja karkotetaan maahanmuuttajat lapsineen, niin asia on kunnossa.

Populisteilla on aina tarjolla yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Se näyttää kannattavan, koska eilen julkaistun mielipidemittauksen mukaan perussuomalaisten kannatuksen nousun takana on sekä työnantajien että työntekijöiden lisääntynyt siirtyminen puolueen kannattajiksi.

Ilmeisesti tämän perusteella kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) näkee edessään samassa joukkueessa pelaavien Suomen.

Kaunis visio maasta, jossa kaikki ovat yhteisellä isänmaan asialla eikä mitään erimielisyyyksiä ole. Käytännössä niitä kuitenkin on aina, kun ruvetaan puhumaan palkoista ja työehdoista. Työntekijät haluavat palkkaa, jolla tulee toimeen ja työnantajat haluavat yrityksensä tuottavan voittoa. Ihannetapauksissa edut ovat yhteneväiset, mutta eivät läheskään aina.

Oikeistolaiseen politiikkaan kuuluu sanoa, että ensin kasvatetaan kakkua ja vasta sitten ruvetaan jakamaan. Se jakamisen aika ei kuitenkaan koskaan tule, sillä huonoina aikoina siihen ei ole varaa ja hyvinä on varauduttava tuleviin huonoihin aikoihin. Köyhät tässä keskustelussa on jo heitetty yli laidan, kuten huomattiin syyskuussa toimeentulotuen koronakorotuksesta päätettäessä. Jussi Halla-ahon mukaan korotus on sosiaaliturva- ja köyhyyspopulismia, ja ainoa oikea tapa torjua köyhyyttä on lisätä tuottavan työn määrää keventämällä palkansaajan ja yrittäjän vero- ja maksutaakkaa. Sitten on sitä kakkua jaettavaksi.

Paitsi että ei ole sen enempää kuin ennenkään. Perussuomalaiset näyttävät tavoittelevan jotain Pahkasian Matti ja Maija-sarjakuvan Suomea, jossa aurinko paistaa mummolan pihalle ja uhkat torjutaan päättäväisesti niin maalla, merellä kuin bittivaruudessakin. Kaikki ovat yhteisellä asialla, isänmaa pitää huolen pojistaan ja tyttäristään ja mummo tarjoaa pullaa. En kyllä tiedä miten, sillä ilman veroja ei ole yhteiskuntaa eikä eläkeläismummolla pullaa, mutta kysykää asiaa Suomea takaisin vaativien vaalikojuilla.

Suomea vaativat takaisin myös ne perussuomalaiset, jotka haluavat eroon EU:sta. Jussi Halla-aho on sanonut, että ero ei ole ajankohtainen, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä.

Tämäkin mielenosoitus kerää varmaan kymmenkunta osallistujaa, jotka väittävät olevansa kansan enemmistö. Kutsujalle sattui vuosi sitten pieni natsivahinko, mutta eipä sekään tavatonta ole. Outoja juttuja ovat muutkin listan puhujat joskus päästelleet, joten tämä ei ylitä edes uutiskynnystä.

Mikä oli tämän juttuni punainen lanka? Sitä ei ole. Halusin vain aamupäivän uutis- ja somekoosteen avulla muistuttaa, että media uutisoi mitä haluaa ja kansa ja poliitikot reagoivat asioihin kukin omalla tavallaan. Ja että Pahkasika oli huumorilehti, joka lakkautti itsensä tarpeettomana, kun todellisuus ohitti parodian.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (52)
  1. Mirjami Virtanen
    10.11.2020, 12:57

    Olenko rasistinen, jos ihmettelen miksi tämä helena, tuli tunnetuksi Seiskassa Hakkaraisen morsiamena, on vieläpä huonosti suomea puhuvana pääasyt persuissa kovasti julkisuuteen ja ehdokkaaksi. Tunnen monia vähemmän aikaa suomessa asuneita jotka puhuvat ja kirjoittavat paremmin kieltämme. Vai onko jotain filmaamista, lasten ja työelämän kautta luulisi oppivan. ”Natsivahinko” ei auennut, mutta oliko se niitä hitlerin ihailupuheita?

    1. Natsivahinko viittaa siihen, että persuilla ei ole natsismin kanssa mitään tekemistä, mitä nyt joskus vahingossa jotain lipsahtaa. Kuuntele Puustisen törkeää puhetta tuosta kirjoituksessa olleesta linkistä löytyvästä videosta. Sama linkki tässä: https://mobile.twitter.com/TiiaMaija/status/1325839736372670467

      1. Täytyy sanoa että on ihmisellä puheet. Ei voi kuin ihmetellä.

    2. Veijo Halttunen
      10.11.2020, 18:50

      Ihmisten kielelliset taidot vaihtelevat,on niitäkin jotka eivät osaa kirjoittaa tai tekevät kirjoitusvirheitä vaikka olisivat syntyperäisiä suomalaisia.
      Muuten henkilön nimet kirj. isolla kirjaimella.

      1. Mirjami Virtanen
        11.11.2020, 23:43

        Kännykällä jää isot alkukirjaimet muuttamatta. Kirjoitusvirheet on eri asia kuin kielitaito.
        Mutta kun PS juuri toitottaa miten tärkeää on namujen oppia suomen kieli. Täydellisesti. Heillä on kaikkeen kaksoisstandardi, väestöä ei aaa vaihtaa mutta persulla voi olla puolisuomalainen perhe. Somalin pitää oppia kieli äkkiä, äärioikeistolaisella mamulla ei niin nuukaa. ( Kännykällä kirjoitettu)

    3. Asko Laitinen
      11.11.2020, 09:11

      Pitäisikö ehdokkuuden kriteerinä siis olla se, kuinka sujuvasti puhuu suomea? Myöskin RKP:ssa?

      Aika erikoinen, ja myöskin hyvin rasistinen tapa suhtautua ihmisiin.

  2. Jutussa mainittu Helena Puustinen (PS) ratkaisee myös itselleen ikävän hallituksen ja maahanmuuton ongelmat. Samalla tarjoutuen itse ulkoministeriksi.

    https://twitter.com/TiiaMaija/status/1166294734819643392

Kommentointi suljettu.