Entäpä jos?

Perussuomalaiset asemoivat eilen itsensä osaksi eurooppalaista äärioikeistoa, kun he äänestyttivät eduskunnan suuressa valiokunnassa EU-budjettiin sidotusta oikeusvaltiomekanismista. Esityksen oikeusvaltioperiaatteen hylkäämisestä teki Jani Mäkelä Olli Immosen kannattamana. Kuten kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kovassa kritiikissään sanoi, niin perussuomalaiset tukevat avoimesti Unkarin ja Puolan oikeusvaltioperiaatteen loukkauksia. Molemmat maat ovat toistuvasti syyllistyneet ihmisoikeusrikkomuksiin, sananvapauden rajoittamiseen, EU-varojen väärinkäyttöön ja yhteisten sääntöjen rikkomiseen.

Perussuomalaiset olisivat siitä huolimatta valmiita antamaan EU-rahaa näille valtioille. Yle kysyi ihan suoraan, kannattavatko perussuomalaiset oikeusvaltioperiaatetta vai eivät, ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion vastaus oli suunnilleen “Kyllä, mutta ei”. Puolan ja Unkarin rikkomuksia oikeusvaltiota vastaan pitäisi katsoa läpi sormien, koska ne ovat valtioiden sisäisiä asioita.

Eivät ne ole, vaan oikeusvaltioperiaate on EU:n perussopimuksessa määritelty velvoite, johon kaikki jäsenmaat ovat sitoutuneet. Unkari ja Puola ovat kuitenkin viitanneet kintaalla tälle periaatteelle, vaikka ovat EU:n rahanjaossa nettosaajia.

Unkari ja Puola ovat murentaneet tuomiovallan riippumattomuutta, rajoittaneet opposition toimintaa, vieneet yliopistojen tutkimuksen vapauden, lakkauttaneet hallituksesta riippumattoman lehdistön ja keskittäneet EU:n tukirahoja valtaapitävien lähipiirille. Tällainen toiminta pitäisi perussuomalaisten mielestä hyväksyä maiden sisäisenä asiana.

Koska oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluva hallinnon lainalaisuus tuntuu yhä vieläkin olevan niin monelle epäselvä, niin tehdään pieni ajatuskoe. Entä jos Suomen nykyinen hallitus heittäisi oikeusvaltioperiaatteen nurkkaan ja toimisi Puolan ja Unkarin tavoin?

Ensi töikseen se voisi kieltää vaikka Suomen Uutiset ja muun oppositiota edustavan median. Kaikkien tiedotusvälineiden olisi julkaistava vain positiivisia uutisia hallituksen toiminnasta. Hallitus voisi myös säätää lain, jolla opposition toimintaa muutenkin rajoitettaisiin. Perussuomalaiset puolueena voitaisiin kieltää ja puoluejohto vangita. Hallitusta vastustavat mielenosoitukset voitaisiin tukahduttaa väkivalloin ja mielenosoittajat tuomittaisiin hallitusta kannattavien tuomareiden miehittämässä oikeuslaitoksessa.

Nyt jokainen sanoo kauhistuneena, että eihän näin voi tehdä. Ei voi eikä pidäkään voida, sillä Suomi on oikeusvaltio, jossa hallitusta saavat arvostella sekä oppositiopuolueet että tavalliset kansalaiset. Silti juuri tuollaisia toimenpiteitä ovat varsinkin jotkut perussuomalaisten kannattajat sosiaalisessa mediassa esittäneet kohdistettavaksi nykyisiin hallituspuolueisiin ja niiden kannattajiin.

Jope Ruonansuuta siteeraten: Aattelepa ite omalle kohalle!

Olen nyt kirjoittanut oikeusvaltiosta kolmena peräkkäisenä päivänä, koska oikeusvaltio perustuu vallan kolmijakoon. Lainsäädäntövaltaa käyttää vaaleilla valittu eduskunta perustuslain asettamissa rajoissa. Maan hallitus panee ne täytäntöön ja viranomaiset soveltavat niitä noudattaen perustuslakia ja muita eduskunnan säätämiä lakeja. Tuomiovaltaa käyttävät poliittisesti riippumattomat tuomioistuimet. Kaikkia sitoo perustuslain asettama vaatimus, jonka mukaan kaikessa virkatoiminnassa on noudatettava lakia.

Jos joku ei vieläkään ymmärrä oikeusvaltion käsitettä, niin sille minä en mahda mitään.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (90)
  1. “Jos joku ei vieläkään ymmärrä oikeusvaltion käsitettä, niin sille minä en mahda mitään.”
    Kuin heittäisi helmiä sioille.

    1. Meiltähän puuttuu perustuslaki tuomio istuin. Suomessa vallan kolmijako ei toteudu täydellisesti, sillä samat henkilöt voivat olla säätämässä ja toimeenpanemassa lakeja. Hallitusvalta on tehty osittain riippuvaiseksi lainsäädäntövallasta, sillä hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Tämä periaate tunnetaan parlamentarismina.

      1. “Meiltähän puuttuu perustuslaki tuomio istuin”

        Niinpä. Eikä ole sattuma että puuttuu: Hallitus ei halua että hallituksen mielivaltaisuudet punnitaan jossain muuallakin kuin vain hallituksen pääosin hallitsemassa perustuslakivaliokunnassa.

        Ammattirikolliset eivät halua että tuomioistuin pääsee tonkimaan rikoksia. Siitä on aivan puhtaasti kyse.

        1. jaakko muranan
          21.11.2020, 13:40

          voi voi, puuttuu perustuslakitruomioistuin. juu, on puuttunut rapiat sata vuotta, jotenkin on eletty eikä istuva hallitus ole vastuussa perustuslakituomioistuimen puuttumisesta Suomessa. Kansalaisaloitteen voi tehdä varmaan tässäkin asiassa.

          1. Veijo Halttunen
            21.11.2020, 14:05

            Mitenpä kävi kun eräs nimeltä mainitsematon henkilö istui “hirmuvallan”rappusille vaatimaan perustuslakituomioistuinta?

        2. Mirja Pekkonen
          21.11.2020, 13:43

          Eikä ole vaan siitä, että perustuslakituomioistuin on auttamatta myöhässä toimissaan. Perustuslakivaliokunta, jossa on edustus kaikista eduskuntapuolueista, on nimenomaan etupainotteisena oikea tapa toimia.

        3. “Hallitus ei halua että hallituksen mielivaltaisuudet punnitaan jossain muuallakin kuin vain hallituksen pääosin hallitsemassa perustuslakivaliokunnassa. — Ammattirikolliset eivät halua että tuomioistuin pääsee tonkimaan rikoksia.”

          Hertintähären! Mielivaltaisesti toimivat ammattirikollisetko meillä on ollut hallituksessa koko itsenäisyytemme ajan?! Onko kansa äänestänyt aina väärin?!

          1. Suomessa oikeuslaitos ei ole korruptoinut niinkuin Unkarissa ja Puolassa. täällä voi luottaa oikeuslaitokseen ja siihen, että kakki tuomitaan samalla tavalla.
            Puola Ja Unkari eivät noudata EU.n oikeuslaitoksen määräyksiä. Näissä maissa ei ole sanvapautta. Minusta Unkari ja Puola pitäisi erottaa EU:ta tai tuet pitäisi ainakin lopettaa!

        4. Kenenköhän nää hupiveikot kuvittelee istumaan sinne kaiken vääryyden korjaavaan perustuslakituomioistuimeen? Siellä tulisi olemaan ne samat pl-talibanit, jotka nytkin käyvät lausumassa pl-valiokunnassa.

        5. Katsopa perustuslakivaliokunnan kokoonpanoa. Ei siellä pelkät hallituspuolueet istu.

        6. Meillä on eduskunnassa perustuslakivaliokunta, missä uusia lakiehdotuksia hyväksytään. Kaikkia lakiehdotuksia ei hyväksytä, mutta pitää noudattaa EU:n antamia ihmisoikeus-ja sananvapaus määräyksiä.
          Suomessa on hyvin paljon rikollisjengejä, mutta näiden rikosten tutkimen kuuluu poliisiviranomaisille ja tutkintotuomareille!

          1. Olisiko täsmällisempää ilmaista: “EUn ja sen jäsenvaltioiden hyväksymiä ja säätämiä ihmisoikeus- ja sananvapausmääräyksiä”? Hakiessaan EUn jäseneksi, kukin valtio on neuvotellut tarkoin yksityiskohdista ja saavutettuaan toivomansa hyväksynyt allekirjoituksellaan noudattavansa sopimiaan säännöksiä omassa lainsäädännössään.
            Näin ovat toimineet myös Puola ja Unkari.
            Myöhemmissä vaaleissa ovat voimasuhteet muuttuneet ja uusi hallinto on alkanut toimia toisin kuin edellinen sopinut myös näissä oikeusvaltiona toiminnasta sopimistaan.
            Jos eivät hyväksy aiempien hallitsijoiden sopimuksiaan, olisiko toisen sopijapuolen; EUn vain kiltisti hyväksyttävä ja rikottava sopimus?
            Huomioitava on meidän suomalaisina, siis osallisena EUn täysivaltaisena jäsenenä, Unkarin ja Puolan toimivan täysin sopimustaan vastoin.
            Rahoituksen EU-lta näiden maiden nykyiset hallitukset kyllä haluavat ja ovat ottaneet, mutta eivät ole noudattaneet muutoinkaan sopimiaan sääntöjä rahojen käytössä.
            Jos kerran eivät halua toimia sopimiensa mukaan – miksi ne eivät aloita irrottautumista EUn jäsenyydestä?
            Onko siis Suomen perussuomalaisten joukko eduskunnassa hyväksymässä, ettei sopimusta tarvitse noudattaa?

      2. Jos Suomesssa eimuka toteudu oikeusvaltioperiaate, niin eikö sen toteutumista sitten edistäisi paremmin se että sitä vaaditaan EU-tasolla tiukemmin, kuin että sallitaan rikkomukset Unkarissa ja Puolassa? Tuo jauhaminen perustuslakituomioistuimen puutteesta on pelkkää populismia, persujen puppulismia, koska oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen on Suomessa järjestetty jo muulla tavalla.

        Jos vaatimuksessa olisi jotain järkeä niin arvostelijat esittäisivät ensinnäkin mitenkä tuo perustuslakituomioistuin muodostettaisiin niin ettei sillä olisi mitään mahdollisuutta olla puolueellinen. Toisekseen he kertoisivat sen missä vallan kolmijako heidän mielestään toteutuu täydellisesti ja mitenkä vallan kolmijako on silloin rakennettu. Mutta eiväthän he sitä kerro vaan jauhavat yksityiskohdista joilla ei ole mitään lisäarvoa. Heidän kaksoisstandardinsa on ettei oikeusvaltioperiaatetta tarvitse noudattaa kunhan on vaan olemassa perustuslakituomioistuin jonka ovat nimittäneet ne jotka rikkovat oikeusvaltioperiaatetta kuten Unkarissa. Kova on persujen halu murentaa koko oikeusvaltioperiaate, heidän mielestään millään muulla ei ole väliä kunhan on olemassa vain perustuslakituomioistuin johon vaikka diktaattori voisi valita haluamansa edustajat suojelemaan diktaattorin yksinvaltaa tai kuten Unkarissa hallituksen yksinvaltaa. Kohti fasismia, persut!

      3. Topi (US - Puheenvuoro)
        21.11.2020, 13:05

        Se on just näin. Sen takia en ole äänestämässä mitään istuvia puolueita vaan ulkopuolisia. Koska ulkopuolisilla puuttuu se haitta, joka on jokaisilla puolueilla kaapeissaan omat luurangot, joista on hankalaa päästä eroon.

        Perustuslakituomioistuin toisi enemmän järkeä päätöksiin ja hallitus ei mahda perustuslakituomioistuimelle mitään.

        Lukekaa ihan oikeasti kirja “Lumedemokratia”, jossa raapustetaan vain jäävuoren huipusta, kun sama vaiva koskee koko Suomea. Jotta voisimme kehittää itseämme, on ensin korruptio kitkettävä pois haittaamasta ihmisten toimintaa.

        Se on vaan käsittämätöntä, että PS fanittaa niitä maita, mitkä sortavat kansalaisten perusoikeuksia. Toivon vaan, että media edes korostaa tätä asiaa vähän vahvemmin esille, että PS haluaa yksinvaltiuden, johon kenelläkään ei ole mitään vastaansanomista.

        1. Ketkä tuossa tuomioisistuimessa sitten käyttäisivät valtaa ja kuka heidät valitsisi ja millä perusteella? Eikö Suomen systeemi että parlamentaarinen perustuslakivaliokunta, jossa ovat edustettuna kaikki puolueet, varmistaa jo etukäteen että lainsäädännöstä tulee perustuslain mukaista, kuin että siirretään perustuslaillisuuden tulkinta tehtäväksi avusta jälkikäteen jolloinka vahinko on jo tapahtunut. En ymmärrä mikä päähänpinttymä joillakin on perustuslakituomioistuimen tuomasta autuudesta kun unkarilainen pääministeri hyökkää sen varjolla Suomea ja suomalaisia vastaan saadakseen murentaa lisää demokratiaa Unkarissa.

          Se on tosiaan käsittämätöntä että jotkut suomalaiset ovat Unkarin ja Puolan puolella Suomea ja suomalaisia vastaan. Ja tekevät sen aivan häpeilemättä, kutsuen itseään …suomalaisiksi.

        2. Jukka kärki
          21.11.2020, 17:44

          Niin hallitus ei mahtaisi mitään.
          Unkarissa taas kukaan ,ei edes perustuslakituomioistuin mahda hallitukselle mitään,koska se on hallituksen ja Orbanin talutusnuorassa,sen takia voidaan siellä laatia lakeja joilla tukahdutetaan oppositio ,sananvapaus ja oikeusvaltio.

      4. Kerrotko esimerkin tilanteesta, jossa kansanedustajat käyttävät toimeenpanovaltaa?

        Suomalainen järjestelmä pyrkii varmistamaan lainsäädännön perustuslain mukaisuuden perustuslakivaliokunnassa ennen lain säätämistä. Valiokunnassa ovat kaikki puolueet edustettuna, mutta myös valiokunnan toimintakulttuuri tukee sen keskittymistä ennen kaikkea perustuslaillisuuden arviointiin. Tämän lisäksi oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä on roolinsa tässä. Ja jotta ei varmistuksia uupuisi, oikeuslaitoksen on huomioitava perustuslaki päätöksissään ja ilmoitettava tilanteet, joissa havaitaan ristiriitoja perustuslain ja muun lainsäädännön välillä.

        Usein maista, joissa on perustuslakituomioistuin, puuttuvat nämä muut rakenteet. Ja lainsäädäntö on sen mukaista.

        1. PispalanPunikki
          22.11.2020, 06:03

          En ole aivan varma, mutta suurin osa hallituksen jäsenistä on ollut itsenäisyydemme aikana samanaikaisesti myös valtiopäiviin osallistumiseen oiketettuja henkilöitä l. kansanedustajia, ja hallitus käyttää ylintä hallintovaltaa(täytäntöönpanovaltaa).

          Oma ajastaikani muistaa vainen jonkun virkamieshallituksen. On myös huomioitava sotatilojen aikaiset hallintojärjestelmät. Mutta pääosin meillä on toiminut poliittisesti enemmistöön perustuva hallitus.

          Eli pääsääntöisesti kulloinkin hallitusvastuussa olevat ministerit(yl. myös kansanedustajia) käyttävät ylintä hallintovaltaa, josta luonnollisesti johtuupi virkatietä pitkin tämä kuvaamasi toimeenpanovalta. Esimerkkinä tulli ja poliisi mm.

          Virkavirheitä sattuu, valitettavasti. Mutta eri segmenttien viranhaltijoiden päätöksiä voidaan myös lievemmissä tapauksissa oikaista joko välittömästi tai asianosaisen(ten) sen huomattuaan tahi sitä vaatiessa. Hankalimmat asiat etenevät tai eivät etene hallintotuomioistuimiin.

          Oikeuskanslerin statuksesta en tiedä tarkalleen, käsittääkseni hän ei voi vaikuttaa millään tavalla lainsäädännön prosessiin.

          Oikeusvaltio teoriassa taas: Lainsäädäntövalta/Hallintovalta/Tuomiovalta. Erillisiä ja toisistaan riippumattomia.

          Suomessakin tästä konklaavista on käytössä omanlaisensa versio, ja nyt en kyllä jaksa avata asiaa enempää. Kuin jotta hallituksessa kulloinkin istuvat kansanedustajat käyttävät omalta osaltaan ylintä hallintovaltaa. Jos olen aivan hakoteillä, niin varmaan joku valtiosäännön paremmin tunteva valistaa taas epätietoista kansalaista.

          1. “Oikeuskansleri.. käsittääkseni ei voi millään lailla vaikuttaa lainsäädännön prosessiin!”
            Olisiko syytä ennen julistamista tutustua Suomen Perustuslainsääntöihin, yms?
            Oikeuskanslerin tehtävänä on osallistua (siis istua mukana) Valtioneuvoston; siis Hallituksen kokouksiin ja siellä seurata asioiden valmistelun lainmukaisuutta sekä puuttua siihen jos havaitsee jotain asiaan kuulumatonta.
            Kerroin oikeuskanslerin toimen tältä osin omin sanoin, kuvittelisin siten sen selkeämmin sanotuksi. Mutta – Menkää asianosaisille sivuille vaikkapa Eduskunta.fi kautta ja etsikää oikea väylä josta saatte täsmällisen vastauksen.

      5. Jos meillä olisi perustuslakituomioistuin, niin perustuslainmukaisuus tutkittaisiin vasta jälkikäteen. Ja tutkintaan ja tuomioihin menisi ehkä vuosia.

        Nykysysteemillä perustuslainmukaisuus tutkitaan ja punnitaan lakivalmistelutyössä ennakoivasti, lainvalmisteluvaiheissa. Siksi mm Sipilän soteuudistus kaatui. Onneksi!

        Kumpi siis on parempi kansalaisten oikeusturvan kannalta? Miettikääpä ihan ite.

        1. Matti Viitakoski
          22.11.2020, 18:12

          Ei perustuslakituomioistuin estä Perustuslakivaliokunnan toimintaa. Ongelmahan Suomsssa on, ettei ole mitään tahoa, joka perustuslain vastaisia lakeja voisi kumota. Tänäkin vuonna on eduskunta hyväksynyt lakeja Perustuslakivaliokunnan mietintöjen vastaisesti eikä oikeuskansleri syystä tai toisesta ole huomannut puuttua niihin. Lisäksi myös Perustuslakivaliokunta on tehnyt selkeitä virheitä ja ja yksi lakiuudistus tulee varmasti odottamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavaa tuomiota.

          1. Ketkä tuossa tuomioisistuimessa sitten käyttäisivät valtaa ja kuka heidät valitsisi ja millä perusteella?

            Eduskunta voi tietenkin myös kumota lakeja, aivan kuten se niitä säätääkin. Parlamentaarisessa demokratiasta äänestäjillä on sitten mahdollisuus vaikuttaa eduskunnan kokoonpanoon joka neljäs vuosi ja valita sellaiset edustajat jotka muuttavat lait vastaaman perustuslakia jos tuntee että niissä on ongelmia. Mutta pitkälti höpö-juttujahan väitteet lakien perustuslain vastaisuudesta ovat, ei taida löytyä edes esimerkkejä sellaisista jotka olisivat päätyneet valmistelua pidemmälle.

            Kannattaa tutustua huolella lainsäädäntöprosessiin:
            https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/kotimaiset-oikeuslahteet/Sivut/Lainsaadanto.aspx

          2. Suomessa tuomioistuin ei saa soveltaa vastoin perustuslakia olevaa lakia.

    2. Tämän pikkupossun mielestä se on ihanasti sanottu!

    3. Hannele Rauha
      21.11.2020, 21:56

      Onneksi kaikki perussuomalaiset eivät ole Ville Tavion tavoin ajattelevia. Tosin onko perussuomalsilla oikeutta poiketa henkiläkohtaislla mielipiteillä eduskunnassa? Ilmeisesti Tavio ei ollut tietoinen,mikä on oikeusvaltio?

      Hannalore

      1. Suurin osa persuista ajattelee samalla tavalla Tavion kanssa. Heille ei ole tärkeintä, että noudatetaan EU.n oikeusvaltion periaatteita ja ihmisoikeuksia. Persuille tärkeintä on vastustaa maahanmuuttoa!

  2. Tämän lisäksi edustaja Mäkelä totesi MTV:n uutislähetyksessä eilen, että tämä oikeusvaltioperiaate on vain Unkarin ja Puolan kiusaamista, koska ne vastustavat maahanmuuttoa, eikä asialla ole todellisen oikeusvaltion kanssa mitään tekemistä… Hänen mielestään oleellisempaa olisi selvittää ei:n korruptio ja rahojen väärinkäyttö. Mielenkiintoista sinänsä että juurikin Unkaria epäillään rahojen väärinkäytöstä.

    1. Johanna Laakso
      21.11.2020, 12:46

      Unkarin hallitus yrittää myös ratsastaa tuolla aateveljiensä ainoalla poliittisella keppihevosella eli maahanmuuttovastaisuudella (eli muukalaisvihan lietsomisella). Myös koronan torjunta sössittiin Unkarissa osaksi siksi, että koronaviruskriisiä yritettiin epätoivoisesti kytkeä maahanmuuttoon, ja tällä hetkellä koronakuolematilastot ovatkin Euroopan kärkeä.
      On jotenkin käsittämätöntä, miten Unkarin hallituksen ystävät ympäri Eurooppaa yrittävät nähdä Orbánin hallituksen toiminnan jonkinlaisena “Euroopan suojelemisena maahanmuutolta”. Oikeastihan se kuuluisa piikkilanka-aita ei torjunut pakolaisvirtaa vaan pelkästään käänsi sen Slovenian ja Itävallan suuntaan (ja se tyrehtyi sittemmin ihan muista syistä). Unkari on myös kaikessa hiljaisuudessa ottanut maahan runsaasti väkeä nuoren ja koulutetun väestön maastapaon synnyttämän työvoimapulan paikkaamiseksi, mutta siitä ei huudella. Virallisesti esimerkiksi yleisradion uutislähetykset kertovat jatkuvasti tarinaa siitä, miten onnettomassa Länsi-Euroopassa rellestävät murhaavat ja raiskaavat “migrantit”.
      Ja vielä käsittämättömämpää on, että Orbánia puolustavat puhuvat EU:n korruptiosta. Orbánin hallintohan on nimenomaan giganttinen korruptiojärjestelmä, jonka takana ei edes ole mitään ideologista liikkeellepanevaa voimaa (Puolan Kaczyńskillä ilmeisesti on ihan oikea uskonvakaumus, eikä häntä tunneta omaisuuksien kahmimisesta tai ylellisestä elämäntyylistä). Orbán, joka on suht vaatimattomista oloista lähtöisin eikä juuri koskaan ole tehnyt ns. oikeita töitä, on – jos perheen ja bulvaanien nimissä olevat omistukset lasketaan – nykyään Unkarin rikkain mies, ja koko poliittinen johto elää paljon leveämmin kuin mihin sillä palkkansa ja virallisen omaisuutensa perusteella olisi varaa.

      1. PispalanPunikki
        22.11.2020, 06:33

        On aivan käsittämätöntä, että hädänalaisien ihmisten varjolla joku tai jotkut poliittiset puolueet ratsastavat.

        Ennen kuin syyttää joitain ihmisryhmiä jostain niin pitäisi tietää asioista jotain.

        Tässä tilastoja parin vuoden takaa:
        https://www.stat.fi/til/rpk/2018/13/rpk_2018_13_2019-05-16_tie_001_fi.html

        Tilastojen mukaan riski joutua kantasuomalaisen raiskaamaksi on n. kymmenkertainen. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä kun tarkastellaan väestöjakautumaa korrelaationa eri rikoksiin. Siis myös niihin seksuaalirikoksiin. Ja tämä ei sitten ole mikään tai minkään puolueen vaalimainos. Tämä on de facto.

        Kaikkein hurjinta lienee se, että alle 10% kaikista mihin tahansa etnisten(myös vaaleaan) ihmisryhmien segmentoituihin tekemisisistä seksuaalirikoksista tulee tietoon viranomaisille.

        Joten tästä olen ainakin itse huolissani, näin niinkuin ihmisarvon kannalta lähinnä.

Kommentointi suljettu.