Kenen joukossa seisot?

Tämä juttu ei käsittele työväenlauluja, vaikka otsikko sellaisesta onkin peräisin. Annan vain ajattelemisen aihetta niille, jotka aikovat osallistua ensi lauantaina pidettävään Fixit-mielenosoitukseen, josta kerroin eilen. Tarjolla on myös polttoaineveroa vastustava mielenilmaus ja sosiaalisessa mediassa leviävä THL:n vastainen disinformaatiokampanja.

Sosiaalisessa mediassa täydennettiin vajavaisia tietojani Fixitin puhujista, joten katsotaanpa listaa uudelleen.

Sami Martikainen löytyy venäläisestä Facebookia vastaavasta VK:sta, ja hän näkyy kannattavan EU-eron lisäksi valkoista ylivaltaa sekä pitävän koronavirusta huijauksena. Olli Kotro on Laura Huhtasaaren avustaja. Jouni Koistinen esiintyy “Donetskin tasavaltaa” edustavan Janus Putkosen videoilla. Myös Jarmo Ekmanilla on yhteys tähän “tasavaltaan”, ja sen lisäksi hän on yksi johtavia QAnon-salaliittoteorioiden levittäjiä. Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana olevan Helena Puustisen mielestä tarvitaan uusi Auschwitz. Hannamari Auvinen on KD:n valtuutettu ja seksuaalineuvoja, jonka mielestä vain perinteinen perhe on oikea. Kaiken huippuna tapahtumaa mainostaa kielletyn natsijärjestö PVL:n jatkajan julkaisu Partisaani.

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari avustajineen sekä kansanedustajat Ano Turtiainen ja Mauri Peltokangas ovat mielenkiintoisessa seurassa.

Lauantaina pidetään myös toinen mielenosoitus, kun polttoaineveroihin kyllästyneet autoilijat aikovat torvea töötäten tukkia Mannerheimintien. Mielenilmauksen jälkeen osallistujien nimilista ojennetaan perussuomalaisten puoluejohdolle. Liikenteen tukkiminen sopii nyt hyvin perussuomalaisille, joiden suhtautuminen Elokapinan istahtamiseen kadulle oli tällainen:

Niinpä niin, kyseessä on ihan eri asia.

Sosiaalisessa mediassa on muutaman päivän ajan levinnyt joidenkin somevaikuttajien kampanja THL:n koronaohjeistusta vastaan. Kampanja vaikuttaa sinänsä viattomalta korostaessaan positiivisia asioita, mutta se täyttää disinformaation tunnusmerkistön, kuten Johannes Koski kertoi Facebookissa.

Taustataho ei paljasta itseään, 60 prosenttia on totta ja 40 prosenttia valhetta, ja lisäksi kampanja toistaa QAnonin ydinviestiä epäluotettavasta valtamediasta ja valehtelevista päättäjistä. Laitetaan vielä kuva:

Kuva: Facebook/Johannes Koski

Kun korona rajoittaa ihmisten liikkumista ja lisää sosiaalisen median käyttöä, niin disinformaation levittäjät ovat aktivoituneet. Nyt he näkyvät myös yhdistyvän ja houkuttelevan kansalaisia mukaan erilaisilla teemoilla. Niistä itse kukin voi valita itselleen sopivan. Kannattaa kuitenkin miettiä, mihin bussiin nousee, mihin mielenosoitukseen osallistuu ja mihin somekampanjaan lähtee mukaan. Koskaan ei voi tietää, kenen lippua päätyy kantamaan.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (92)
  1. Asko Laitinen
    24.11.2020, 11:16

    Ompas sitä nyt mieli pahoitettu muutaman mielenilmauksen vuoksi. Oikeus julkiseen mielenilmaukseen, jos jokin, kuuluu perusoikeuksiin ja siihen oikeusvaltioperiaatteeseen, jonka puolesta tässäkin blogissa on paljon puhuttu.

    Minusta on aivan ymmärrettävää ja suotavaakin, että joku kritisoi Eu:a, toinen korkeita polttoaineveroja.

    1. Oikeus kritisoida mielenilmauksen tavoitteita, taustoja ja niihin sisältyvää natsismia ja kaksinaismoralismia kuuluu myös perusoikeuksiin.

    2. Eihän tässä kielletty mieltä osoittamasta, kehotettiin vain ottamaan selvää missä seurassa ja millaisia teemoja ajavien tahojen kanssa. Nykypäivänä varsin järkevä neuvo, poliittisesta kannasta riippumatta. Tässä tapauksessa moni maltillisempi PS:n kannattaja saattaisi yllättyä tapahtuman kytkyistä.

      1. Nollatunti ukko
        24.11.2020, 14:04

        Miksi kukaan maltillinen kannattaisi Perussuomalaisia? Kyseisessä puolueessa ei ole mitään maltillista. Ainakin sosiaalisessa mediassa on Perussuomalaisten taholta nähtävissä vain kiilusilmäistä fanatismia ja kuultavissa loputonta kirosanoin ryyditettyä maahanmuuttohumppaa. Eikä Eduskunnan istuntosalissakaan touhuaan voi ainakaan maltilliseksi sanoa.

        1. Täytyy sanoa että varsinkin työkavereissa löytyy valitettavasti ihan “tavallisia” PS kannattajia joilla vaan mennyt kuppi nurin maahanmuutto politiikkaan ja maahanmuuton kritisoinnin tuomitsemiseen kyllästyneitä. Näitä ihmisiä ei enää kiinnosta mikään muu kuin saada vastakkainen äänenkannattaja valtaan. Ja vaikka pidän näitä “täysjärkisinä” en itsekkään ymmärrä miksi kaikelle muulle suljetaan korvat.

          1. Niin se jatkuva propaganda vaikuttaa.

          2. Itse taas olen pitkään ihmetellyt näissä persujen kannattajissa, että miksi niin moni tyytyy siihen, että ehdokkaat vain julkisesti valittelevat huonoista laeista sen sijaan, että tekisivät aloitteita niiden muuttamiseksi haluttuun suuntaan?

            Jos ei yritä, ei voi onnistua.

    3. En minä sano, että mielenosoituksiin ei pitäisi osallistua. Kerron vain, että on hyvä tietää, mihin osallistuu.

      1. Tuommoinen valtakunnanajatelijan tehtävä ei voi olla väsyttämättä. Ihmiset odottavat, että sanot jotakin terävää joka päivä. Pitkään tehtynä toisten puolesta ajatteleminen on raskasta ja rasittavaa.

        Olet tehnyt tavattoman hyvää työtä jo toistakymmentä vuotta. Sinulla on hienoja kommentaattoreita, jotka eivät olisi heränneet kirjoittamaan ilman sinua.

        t. timo

        1. Näin se on. Sopii oikeastaan ihmetellä, miten Saku jaksaakin kirjoittaa melkeinpä joka päivä uuden jutun. Joka vielä osuu asiallaan!

          Aamu alkaa yleensä sillä että katsotaan mitä uutta Saku kirjoittaa. Iltapäiväsatulehtiä ei tule luettua kuin joskus harvoin, Yleä tulee seurattua säännöllisesti. Nämä riittävät.

    4. Eihän tässä kielletä oikeutta järjestää mielenosoituksia tai niihin osallistumista. Ihmetellään vaan sitä miksi nyt ne, jotka juuri olivat kieltämässä muilta mielenosoitukset ja liikenteen häritsemisen, eivät enää niitä kielläkään, vaan jopa yllyttävät niihin.

      Eikä kukaan ole kieltämässä sitä että protestoidaan, paitsi persut kun muut protestoivat. Saat kyllä kantaa hörhöjenkin lippuja, kunhan et nyt sentään kanna PVL:n lippua. Tässähän vaan valotettiin sitä millainen porukka nuo protestit järjestää, niin että jokainen osallistuja varmasti tietää minkälaisen porukan kanssa on tekemisissä, eikä tarvitse sitten jälkikäteen ihmetellä jos tulee itsekin leimatuksi.

      Se kai voidaan todeta, etteivät tuossa tilaisuudessa esiintyvät edusta ainakaan aivan penaalin terävämpiä kyniä. Jokainen voi toki sitten valita kenen lippua kantaa!

    5. Raili Sergejeff
      24.11.2020, 13:09

      Miksi poimit nuo periaatteessa “keveimmät” aiheet postauksesta? Miksi et ottanut esiin vakavampaa ongelmaa, eli äärioikeistoa tai koronaa koskevaa disinformaatiokampanjaa?

      Tottakai oikeus julkiseen mielenilmaukseen on kaikilla.

      Ja on todellakin jotenkin ristiriitaista, että elokapinaan osallistujia kritisoitiin hyvin kovin sanoin kadun tukkimisesta, mutta perussuomalaisilta ei kuulu pihahdustakaan siitä, että nämä polttoaineveroja vastustavat aikovat tukkia kadun.

      Se on kaksilla rattailla ajamista ja todella kaksinaamaista touhua esim. perussuomalaisilta.

      Minusta on hyvin huolestuttavaa, että mennään mukaan johonkin äärioikeistolaiseen mielenilmaisuun, tai uskotaan koronaa koskevaa disinformaatiota. Olemmeko natsi-Saksan tiellä?

      Korkeita polttoaineveroja tai vaikkapa EU:ta saa ja on myös oikeus kritisoida. Mutta pandemiaa koskevan disinformaation levittäminen on tuomittavaa. Äärioikeiston myötäkarvaan silittäminen on arvotonta.

      Äärioikeiston nousu on erittäin huolestuttavaa. Sitä ei pidä vähätellä. Ja koronatapaukset ovat nousussa täällä meilläkin.

      1. Raili Sergejeff
        24.11.2020, 13:12

        ASKO LAITINEN
        24.11.2020, 11:16

        Edellinen viestini oli siis Asko Laitiselle.

    6. Perusoikeuksien ja läpinäkyvyyden nimissä olisi kai toivottavaa sekin, että tapahtuman puhujalista vastaisi tapahtumajärjestäjien ilmoittamiin arvoihin ja periaatteisiin.

      Fixitin perustajia näyttää yhdistävän perinteisten kristillisten arvojen jakaminen ja Suomen itsenäisyyden, sotaveteraanien ja vanhusten kunnioittaminen ja puolustaminen. Sivuilla olevissa tiedotteissa lukee, että Fixit-tapahtumat eivät liity “minkään poliittisen puolueen, ryhmän, järjestön tai minkään muunkaan yhteisön toimintaan” ja siksi tapahtumissa ei sallita muita kuin Suomen lippuja ja -tunnuksia ja “tapahtuman luonteeseen sopivia banderolleja”. Tuleva tapahtuma on annettujen tietojen mukaan rauhanomainen, päihteetön eikä salli rasismia. Koronatiedotteessakin suosittavat toimimaan koronan osalta THL:n ohjeiden mukaisesti.

      Blogistin tekemää taustoitusta vasten nämä arvot ja periaatteet eivät kuulosta monellakaan tasolla ihan kohtaavan, ainakaan minä en saa niitä kohtaamaan.

      1. Se mitä arvoja edustaa ja mitä arvoja sanoo edustavansa ei aina ole saman asia.

        1. Tatu Itkonen
          24.11.2020, 16:12

          “Kaikki mitä sanot voidaan käyttää sinua vastaan,” sanovat jenkkipoliisit aina pidättäessään epäiltyjä. Jos väittää olevansa perseestä, ja todistaa väitteensä sanoillaan ja teoillaan, on muut taipuvaisia uskomaan väitteen, eikä kenelläkään ole intressejä todistaa väitettä vääräksi, jos henkilö ei ole selkeän psykoottinen.

        2. Kyllä pitäisi edustaa samoja arvoja, joita on sanonut kannattavansa. Se on äänestäjien pettämistä!

      2. Politiikka on muutakin kuin puoluepolitiikkaa.

      3. Kaikenlaista voi teeskennellä ja väittää, mutta esimerkiksi diskriminaatio ja rasismi ei ole millään tavoin kristillistä eikä tyhjänjauhaminen vanhuksista ja veteraaneista vaalien alla muuta kuin opportunistista ääntenkalastelua.

        1. Toivottavasti päivän blogi ja kommenttiosio saavat jonkun miettimään vielä kahdesti, millaiseen joukkohon on ehkä liittymässä.

          1. Kaisa Jyräs
            25.11.2020, 11:40

            Jos ei saa, niin ainakin heillä on aikas sitä miettiä koronnaa köhiessään.
            Ikävä kyllä siitä sitten kärsii moni sivullinen, koko syrjäinen pikkukukunta.
            Sairastaessaan näillä ihmisillä on sitten aikaa miettiä oikeusjitun nostamista: ” Kuka pentele vei koronnan hoivakotiin?”
            Varmaan se nuori hoitaja, joka nähtiin ystävänsä kanssa baarissa kahvilla. Niittenhän ( hoitajien) kuuluisi tehdä ylityönsä nurkumatta. Painuan työpäivänsä jälkeen siivouskopin kokoiseen himaansa ja ilmaantua sieltä hyvin desinfinoituna, taatusti steriilinä ja tartuttamattomana seuraavaan työvuoroonsa.
            “Ai että heilläkin on yksityiselämää?! Joillakin jopa puoliso ja lapsia? Miten sellainen on sallittu? Pitää heti lailla kieltää. Heti nimilista kiertämään.”

      4. Kaisa Jyräs
        25.11.2020, 12:02

        Vapaus on ahtautua bussiin ja lähteä isämmaan, sotaveteraanien ja ties minkä hyvän asian nimissä lähteä Uudeltamaalta hakemaan koronna johonkin Suomen syrjäiseen pikkukuntaan.
        Vapautta ei ole kaikilla. Vaikka laki vielä saliikin hoitohenkilökunnan kieltäytymisen ylitöistä, ei eettinen omatunto sitä salli.
        Jos tilanne vielä pahenee, vie valmiuslaki hoitohenkilökunnalta viimeisetkin itsemääräämisoikeuksien rippeet.
        Tätä eivät koskaan ajattele nämä, joilla on oikeus tähän ja tuohon. Heidän oikeuksiaan ei mikään ja missään saa rajoittaa, vaikka he samalla polkevat muiden oikeudet em.: hoitajien oikeuden normaaliin työaikaan, edes jonkinlaiseen perhe-elämään ja ajankäytön suunnitteluun, pelosta vapaaseen työympäristöön.Oikeuteen päättää, uhraako oman terveytensä näiden jäkäpöiden vuoksi vai ei.
        Narsistisia, itsekköitä, ikäviä ihmisiä.

    7. Jos asiallisesti kritisoi jotain kritisointia niin siihen on myös täysi oikeus ja kritisiointi ei tarkoita silloinkaan mielensä pahoittamista.

    8. Natsismin ja huuhaan vastustaminen tuskin liittyy tunteisiin, ellei kyseisiä aatteita itse sydämestään kannata. Silloinhan voi sydänjuuria myöten loukkaantua ja ryhtyä tunteikkaaksi, kun ei fakta-argumentointi onnistu. Sinä ensimmäisenä aloit puhua tunteista, kun muut puhuvat faktoista.

      Ihmisviha on yksiselitteisesti lajin säilymisen kannalta letaalia. Fossiilipolttoaineiden käyttö yksiselitteisen itsekästä ja lyhytnäköistä, kun korvaaviakin energiamuotoja on. Samoin lihansyönti, kun ennestään on 40 kg ylimääräistä vyötäröllä.

      EU:n vastustaja unohtaa sen tuoman vakauden koko maanosaan ja painoarvon globaaleissa neuvottelupöydissä. Ja esim. lainojen korot, jotka ovat matalammat kuin koskaan.

      Ilmeisesti nämä ovat ihan liian isoja asiakokonaisuuksia persun nuppiin.
      Sinne mahtuu kerrallaan yksi asia, esim. Minun diesel, Minun pihvi, Minun rahat, Minun palju Minun pyöröhirsimökkini pihalla.

      Huhtasaaren, Peltokankaan ja Turtiaisen läsnäolo ei ihmetytä noissa hörhökekkereissä. Eikä liioin se, että pj Halla-aho pitää itsensä noista bileistä pois. Kaksimaismoraalia viimeiseen asti, tehköön nuo kolme likaisen työn niin minä voin pestä siitä käteni 😀

      Ettekö persut itse tajua, että puolue-eliittinne hyväksikäyttää teitä kuin punkkilauma?

    9. Kaisa Jyräs
      25.11.2020, 11:20

      Onko sinusta ymmärrettävää, että luvataan bussikuljetuksia ympäri Suomen?
      Onko tarkoitus persujen levittää Uudenmaan koronna pikkukuntiin?
      Vapaus on jokaisella. Vapaus pitäisi olla myöe lääkäreillä ja hoitajilla jättää nämä jäkäpäät joitamatta. “Eihän teitä mikään vaivaa.Koronnatesti tosin näyttää +, mutta koko koronnahan on suurta feikkiä.” Se olisi realiterapiaa joka purisi. Persullehan kaikki hyysääminen on kauhistus. Pois meistä kaikki suvakkuus, silakkuus, ja kukkahattuisuus. Jos tuollaita bussireissua seuraa joukkosairastuminen, sitähän sitten kotona köhiessään muistelevat: Hauskaa reissua.

  2. Huvittavaa kuinka kansainvälistä nationalismi on; se ja sama se mikä maa on kyseessä niin samalla reseptillä keittelevät soppaansa. Kiikarit kun pitää esimerkiksi lätäkön toisella puolella tapahtuvan basan ja tuulettimen kohtaamisessa niin ei enää ylläty siitä mitä täällä kotimaassakin muhii toistaiseksi vielä katseilta kutakuinkin piilossa. Kryptofasistit ottavat askeleita poispän kryptosta ihan vain puhtaaseen fasismiin. Johan se on täälläkin haiskahtanut pidempään, kuten suuressa osassa muutakin maailmaa. Toivottavasti Suomessakin herätään antifasistiseen toimintaan.

    Sakulle kiitokset ja kummarrukset, olet pitkän aikaa tehnyt poikkeuksellisen arvokasta työtä blogillasi.

    Namaste!

Kommentointi suljettu.