Miten se olikaan?

Muistatte varmaan, miten parin viikon ajan puhuttiin nuorten ja erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten rikollisuudesta Helsingissä. Helsingin Sanomat sen aloitti ja muut tulivat perässä. Helsingissä piti olla yli satapäinen, enimmäkseen maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuva jengi, joka puukottaa ja ryöstää ohikulkijoita. Jopa pelkän merkkivyön tai merkkivaatteiden tavoittelun piti riittää ryöstön syyksi. Pahimman virheen eli yhtenäisen suuren jengin olemassaolon media korjasi itse, mutta liian myöhään. Tarina jäi elämään.

Näin lietsottiin pelkoa ja kylvettiin epäluuloa nuoria kohtaan yleensä ja maahanmuuttajataustaisia nuoria kohtaan erityisesti. Perussuomalaiset saivat uutta polttoainetta omalle propagandalleen ja kansa sai kauhistelun aihetta. Kokonaiset ihmisryhmät leimattiin potentiaalisiksi rikollisiksi.

Se oli paskapuhetta. Poliisin ennalta estävää toimintaa johtava ylikomisario Jari Taponen kertoi tänään Twitterissä Turvallinen Helsinki -verkoston käsitelleen alaikäisten väkivaltaa Helsingissä. Verkoston mukaan Helsingissä ei ole mitään väkivalta-aaltoa, vaan väkivalta on puolittunut kymmenessä vuodessa ja pudonnut muiden kaupunkien tasolle.

Alaikäisten tekemiä henkirikoksia tai niiden yrityksiä on tänä vuonna Helsingissä ollut viisi, kun viimeisen kymmenen vuoden aikana niitä on ollut 0-3 tapausta vuodessa. Lisäystä on siis vain pari tekoa tai teon yritystä, ja vaikka jokainen tapaus on tietysti liikaa, niin noin pienessä kokonaismäärässä se ei ole mikään merkittävä lisäys. Motiivit vaihtelevat, mutta yhdessäkään tapauksessa ei ollut kyse merkkivaatteiden ryöstämisestä.

Sen sijaan verkosto totesi nuorten ja perheiden ongelmien kasaantuneen aiempaa vahvemmin. Nuorten yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna. Kuten järjen ääni jo kohun keskellä yritti vakuuttaa, niin kyse ei ole mistään äkkiä syntyneestä väkivalta-aallosta, vaan yhteiskunnallisen kehityksen tuloksesta. Huono-osaisuus kasaantuu ja siitä seuraa ongelmia.

Mutta tämähän on liian tylsää tietoa, josta ei saa revittyä kohuotsikoita eikä maahanmuuttajavastaista propagandaa. Pitää maalailla uhkakuvia ja lietsoa pelkoa, niin saadaan klikkiotsikoita ja verta hyytäviä kauhutarinoita nuorison kamaluudesta. Samalla leimataan kokonaisia ihmisryhmiä potentiaalisiksi rikollisiksi, mutta se ei näytä mediaa huolestuttavan.

Nyt kun asiasta on saatavilla luotettavaa ja oikeaa tietoa, niin missä viipyvät uutiset siitä? Milloin Helsingin Sanomat myöntää, että tuli lasketeltua löysiä? Milloin Yle kertoo, että eivät ne Helsingin nuoret mitään hirviöitä olekaan. Milloin paneudutaan Taposen mainitsemiin juurisyihin pelkkien kohujuttujen sijaan? Korjataanko virheellisiksi osoittautuneita juttuja yleensä milloinkaan?

Näitä on tietenkin turha kysyä. Ei pahoitella eikä korjata virheellistä uutisointia, ei paneuduta ongelmia aiheuttaviin asioihin eikä kerrota monialaisen yhteistyön tarpeellisuudesta. Jäädään vain odottelemaan uusia kauhukertomusten aiheita.

Minua oikeasti raivostutti uutisoinnin tyyli, ja siksi kirjoitin asiasta monta juttua. Ihan samasta syystä kirjoitan tämänkin jutun. Median pitäisi ymmärtää vastuunsa ja pyrkiä antamaan oikeaa tietoa, mutta nykyisin näyttää olevan niin kova kiire tehdä uutisia, että faktojen tarkistamiselle viitataan kintaalla. Syvällisemmän analyysin tekemistä ei edes harkita.

Ja sitten vielä ihmetellään, että yleisö ei enää luota mediaan.

***
Olen totaalisen kyllästynyt siihen, että päivästä toiseen samat ihmiset tulevat tänne vain rähisemään ja riitelemään. Osa heistä ei edes ymmärrä kommentoivansa suoraan roskakoriin, koska heidän kommentointinsa on estetty jo kauan sitten. Jos teillä ei ole mitään asiallista sanottavaa, niin jättäkää juttuni lukematta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (39)
  1. Unohdat yhden tärkeän asian.

    Mediat eivät välitä tarkistaa faktoja, se on totta. Yhtä totta on myös se, että faktat tiedetään jo, mutta niistä ei välitetä.

    Faktat eivät myy. Ei ihmisiä kiinnosta lukea lehdestä tai kuulla radiosta, että liikenteessä ei ole ollut vakavia onnettomuuksia.
    Yhtä vähän ihmisiä kiinnostaa kuulla että Rautatientorin ympäristössä ei ole tapahtunut ryöstöjä ja pahoinpitelyitä.

    Siispä kirjoitetaan ja kerrotaan sellaista, mikä kiinnostaa ihmisiä. Kun sekaan vielä sotketaan se takuuvarma myyntivaltti, maahanmuuttajat tai/ja turvapaikanhakijat, niin tulos on taattu.

    Näin surffaillaan vesilasiin tekemällä tehdyn myrskyn laineilla, ja heitetään moraali ja oikeudentaju vessanpönttöön.

    Säälittävää touhua.

    1. Muistelen, että joku vuosi sitten perussuomalaisten Slunga-Poutsalo totesi, että ei ole niin väliä onko asia totta vai ei, jos se vaan koetaan niin.
      Eli maassamme on puolue, jonka mielestä hyvää tarinaa ei pidä sotkea faktoilla!
      Tulee hakemattakin mieleen Trumpin porukan tapa toimia ison veden takana.

    2. Riitta Kurki-Suonio
      26.11.2020, 12:01

      En usko. Päinvastoin, ainakin minulla on suorastaan nälkä lukea asiallisia, tosia uutisia, miksei myös uutisia rakentavista päätöksista ja ratkaisuista.

  2. Nuoriso on tyhmää edelleen mut ehkei se ole nyt niin tyhnää kun ennen

    1. Kari Kuitunen
      26.11.2020, 08:45

      Nuoret ovat fiksuja. Paljon fiksumpia kuin minun sukupolveni ihmiset.

Kommentointi suljettu.