Toiveikasta uutta vuotta

Näin vuoden viimeisenä päivänä on paikallaan vilkaista kuluneen vuoden saldoa, ja päällimmäisenä tulee mieleen osan mediaa ja ison osan sosiaalista mediaa toistama mantra Marinin hallituksen kaikinpuolisesta kelvottomuudesta. Mitään ei osata, työllisyystoimia ei näy eikä kuulu, maa velkaantuu ennätysvauhtia ja keväällä joku ministeri sanoi kasvomaskeista sitä, vaikka olisi pitänyt sanoa tätä. Näinhän uutisointi on suunnilleen mennyt.

Ihanko totta? Onko meillä tosiaankin osaamaton tyttö-, sukkahousu- ja huulipunahallitus?

Ei ole. Vuosi 2020 alkoi työttömyysturvaa leikanneen aktiivimallin poistamisella ja pienimpien eläkkeiden korottamisella. Eläkkeiden korotus oli osa siitä vappusatasesta, joka kuulemma nyt on petetty vaalilupaus. Sitähän ei koskaan luvattu kerralla, vaan vaiheittain useamman vuoden aikana taloustilanteen niin salliessa.

Sitten iski korona ja tämä uudistus keskeytyi. Rahaa tarvittiin kiireesti yritystukiin ja kunnille, ja sen hyväksyivät kaikki puolueet. Äläkkä nousi vasta sitten, kun hallitus teki tilapäisen 75 euron korotuksen toimeentulotuen perusosaan. Opposition mielestä se oli tarpeetonta, sillä maa velkaantuu ja sitä paitsi osa korotuksesta menee viinaan ja maahanmuuttajille.

Koronakriisin keskelläkin hallitus on tehnyt monia uudistuksia, mutta jostain syystä media ei esittele niitä kootusti. Täysin kiville mennyttä Sipilän hallituksen tekemää taksiuudistusta on ruvettu korjaamaan, hoitajamitoitus saatiin viimeinkin lakiin, Sipilän hallituksen poistama subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen palautettiin ja päivähoitomaksuja alennettiin.

Hallitus sai valmiiksi sote-esityksen, joka on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Oppositio on asiasta yllättävän vaisu, vaikka luulisi varsinkin kokoomusta harmittavan viime vaalikaudella epäonnistunut yritys yksityistää koko sote. Sen lisäksi hallitus on toteuttanut oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen koulutuksen.

Näiden lisäksi on saatu monia pienempiä uudistuksia, kuten vaikkapa maksuton pysäköinti kotihoidon työntekijöille, ja eilen hyväksyttiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uudistus. Uudistus korostaa asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen ensisijaisuutta suhteessa toimeentuloturvaan. Laissa säädetään lisäksi kunnan velvollisuudesta antaa asiakkaalle tieto maksun alentamisesta ja perimättä jättämisestä.

Nämä ovat vain ensimmäiseksi mieleeni tulevia asioita, joten listauksesta jäi varmasti pois paljon. Silti jo nämä koronan keskellä toteutetut uudistukset osoittavat puheet osaamattomasta hallituksesta turhiksi. Jotenkin nämä vain ovat jääneet vallan vahtikoiraltakin huomaamatta. Se on kummallista, sillä Sipilän hallituksen aikana muistettiin uutisoida työllisyystavoitteen saavuttamisesta kuukausittain ja kehua jopa Talvivaaran ihmettä.

Nyt tulette taas sanomaan, että olen ohjeet puoluetoimistosta saava hallituksen äänitorvi. En ole, vaan seuraan valtioneuvoston virallisia tiedotteita. Uutisoinnista päätellen osa mediaa seuraa lähinnä Twitteriä ja kirjoittaa uutisensa siitä, mitä joku ministeri sanoi ja miten joku oppositiopoliitikko kuittasi sen viiltävästi.

Se siitä ja tämä vuosi on nyt taputeltu. Omia kuulumisiani en tuttuun tapaan kerro, koska ne eivät teille kuulu. Laitan kuitenkin vielä kuvan yhdestä kuluneen vuoden kohokohdastani, jota en sen tarkemmin rupea erittelemään.

Toivotan parempaa uutta vuotta kaikille. Myös sille Ilpolle, joka käy kuittaamassa juttuni sanomalla minua limanuljaskaksi ja inhottavaksi paskaksi sekä sille Ilmarille, joka lähes päivittäin toteaa minun olevan ihan pihalla kaikista asioista ja erityisesti juridiikasta. Hankkikaa laadukkaampaa sisältöä ilmeisen kurjaan elämäänne.

Katsotaan toiveikkaina tulevaisuuteen.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (90)
  1. Parempaa Uutta Vuotta myös sinulle!
    (huonommaksi ei olisi tämä vuosi voinut mennä, paitsi jos olisi ollut persuhallitus 😉 )

    1. Edit: tarkoitan tietysti tuon viruksen aiheuttamaa maailmantuskaa. Hallitusta en moiti, hyvää työtä naisten käsistä!

  2. Hyvää uutta vuotta, blogistille ja kommentoijille.
    Ja parempaa uutta vuotta Ilpolle ja Ilmarille.

    1. Pitäähän Ilpoa ja Ilmaria ymmärtää, heillä on kannettavana koko maailman tuska.

      1. En usko. Ilmari ja Ilpo kantavat kipein polvin 40 ylikiloaan ja isältä opittua ihmisvihaa ja epäluuloista persoonallisuutta.

        Niin ylipainoon, nivelkipuun kuin kipeään päähän saa hoitoa varaamalla ajan omaan terveyskeskukseen .

        Pitää vain tajuta, että vika ei ole koko maailmassa vaan oman kallon sisällä.

        Hyvää uuttavuotta kaikille ja pitäkää itsestänne ja rakkaistanne huoli. Älkää pitäkö heitä ja hyvää isänmaatamme itsestäänselvyyksinä. Kumpikin vaatii työtä.

        1. E. Petäjä,
          31.12.2020, 17:49

          Muistakaa se, että vian ei tarvitse olla suuri, jos se on päässä.

    2. Vasuriporvari
      1.1.2021, 01:32

      Kyllä Ilpo-Ilmarille tulee nyt varmasti lämmin olo sydämeen, kun noin oikein nimeltä mainittiin. Ei mennyt vuoden trololollottelu hukkaan <3

Kommentointi suljettu.