Kouluopetus ja Närpiön kurkut

Mitä yhteistä on kouluopetuksella ja Närpiön kurkuilla ja tomaateilla? Äkkiä katsoen ei mitään, mutta molemmat ovat perussuomalaisten ilmaan heittämiä koepalloja. Esitetään perustelemattomia ja jopa täysin virheellisiä väitteitä, toistetaan niitä  ja pidetään jokaista vastaväitettä todisteena oman väitteen oikeellisuudesta. Tämä taktiikkahan on toiminut maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden kohdalla, joten samalla taktiikalla jatketaan.

Joskus taktiikka siis toimii. Perussuomalaiset päättivät jo vuosia sitten ottaa maahanmuuton vastustamisen ykkösaiheekseen, ja he onnistuivat herättämään siitä keskustelua. Nyt samaa taktiikkaa yritetään jatkaa. Joskus se menee täysin pieleen ja saattaa puolueen naurunalaiseksi.

Niin kävi joulukuussa, kun puolue yritti nostaa Närpiön esimerkiksi maahanmuuttajien aiheuttamista hirveistä kustannuksista.

Hyvin nopeasti puolueelle kerrottiin, että Närpiö onkin esimerkki kotouttamisen onnistumisesta. Kunnassa on paljon maahanmuuttajia, mutta he ovat työllistyneet ja maksavat veroja. Kunnan työttömyysprosentti on alle kolme, eli siellä on käytännössä melkein täystyöllisyys. Toimeentulotukea saa vain pari prosenttia asukkaista, kun maan keskiarvo on yli seitsemän prosenttia. Toimeentulotukea myönnetään tukilaskelman mukaan, ja sitä saa hyvin harva vakituisessa työssä oleva. Myös perussuomalaisten kannatus kunnassa on heikko, vain puolentoista prosentin luokkaa.

Tämä avaus meni siis komeasti pieleen ja sille nauroivat naurismaan aidatkin, joten puolue vaikeni tästä ajatuspajansa tarkoitushakuisesta prosenttilaskusta. Mutta koska taktiikka on toiminut ennenkin, niin nyt on nostettu esille kouluopetus, jonka “jokseenkin jokainen” tietää perussuomalaisia syrjiväksi poliittiseksi aivopesuksi.

Tässä toistuu tuttu kaava. Esitetään täysin tuulesta temmattu väite, uhriudutaan ja pidetään väitteen kiistämistä selvänä näyttönä sen paikkansapitävyydestä. Jos hyvin käy, niin media tarttuu syöttiin. Lehdet kirjoittavat opetuksen puolueellisuudesta ja tv:n ajankohtaisohjelmissa asetetaan vastakkain perättömän väitteen esittäjät ja opetuksen sisällöstä oikeasti tietävät opetussuunnitelmien laatijat ja opettajat keskustelemaan tasavertaisina. Jos huonosti käy, niin puolue joutuu taas naurunalaiseksi.

Tosiasiassa kyseessä on perussuomalaisten nuorisojärjestön harkitsematon ilmiantokampanja, johon jopa puolueen kansanedustaja lähti mukaan. Kun heille kerrottiin, että tällainen ilmiantaminen ja mustien listojen laatiminen ei kuulu suomalaiseen demokratiaan, niin asia selitettiin huolestumiseksi opetuksen sisällöstä. Nyt itse puolueen puheenjohtaja lisää taas kierroksia kampanjalle.

En minäkään ole opetuksen asiantuntija, mutta olen joskus vilkaissut opetussuunnitelmia. Niissä ei mainita sanallakaan perussuomalaisia eikä muitakaan puolueita. Sen sijaan niissä puhutaan yhdenvertaisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja moniarvoisuudesta. Jo Suomen perustuslaki sanoo ihmisten olevan yhdenvertaisia lain edessä, joten ilman muuta koulutkin sitä opettavat. Ilmastonmuutosta ja muita tutkittuja ilmiöitä opetetaan tieteellisen tiedon pohjalta.

Jos jollekin puolueelle ei kelpaa Suomen perustuslaki ja tieteellinen tieto, niin se ei ole koulujen, vaan sen puolueen ongelma. Suvaitsemattomuutta, eriarvoisuutta ja tieteellisen tiedon kiistämistä opetetaan siellä elämänkoulussa, jossa kirjojen avaamisen sijaan uskotaan mieluummin omiin ennakkoluuloihin ja niitä vahvistaviin puheisiin.

En oikein halua kuvitella opetuksen laatua sellaisessa koulussa, jonka opetuksen sisällöstä prosenttilaskua myöten päättäisi yksi ainoa puolue omien mieltymystensä mukaisesti.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (84)
  1. Aikanaan puhuttiin “Murphyn laista” . Nyt samaan hupikategoriaan voidaan liittää “Persun logiikka”.

  2. Raili Sergejeff
    17.1.2021, 11:13

    Vitsinä pidetyn naisen logiikan korvaa nyt persumiehen logiikka, ja aivan aiheesta.

    1. Aika näkyviä ovat myös persunaiset logiikkansa kanssa. Ei ole miesten yksinoikeus.
      Toivottavasti persujen naisopettaja pysyy politiikassa. Pelottaa ajatella, mitä hän opettaisi koulussa oppilaille.

      1. Lea Bäckman
        17.1.2021, 19:14

        Kyllähän tämä aivan linjassa olisi peruskoulun opettajien poliittisen kannanmuodostuksen kanssa. Pikäaikaisen otantatutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurin osa peruskoulun opettajista kannattaa kokoomusta ja muita oikeistopuolueita, jopa äärioikeistoa, kuten persuja.

        Mutta melko pitkä matka on (ainakin toivottavasti) siihen tilanteeseen, joka vallitsi vielä 1950-luvulla, jolloin miespuolinen kansakoulunopettaja saattoi hyvinkin kantaa takataskussaan käsiasetta, turvatakseen selustansa. Näitä kansalaissodan valkoisen puolen veteraaneja oli luvattoman paljon vielä virassa tuolloin, levittämässä oikeistolaista ideologiaansa, kun 2. maailmansodan jälkeisessä Suomessa alkoi kuitenkin vasemmistolaisuus olla jopa sallittua.

        Persujen logiikka? = Hyökkäys on paras puolustus! Kun he ehtivät ensin puolustautumaan hyökkäämällä, niin kenellekään ei tule mieleen syyttää persuja äärioikeistolaisen propagandan levittämisestä kouluissa. Yksinkertaista, mutta tehokasta ja tyypillistä populismille.

        Paras ase populismia vastaan olisi lisätä peruskoulun opetussuunnitelmaan yhteiskuntaopin ja kansalaistaidon viikkotunteja. Jo pitkään on ollut nähtävissä yhteiskuntaopin opetuksen tarkoituksellinen vähentäminen ja oppilaiden kansalaistaitojen romahtaminen. Kaikki tuo luo oivaa maaperää oikeistopopulismille ja vastakkainasettelulle.

Kommentointi suljettu.