Nykyisen hallituksen vika

Ihmisten poliittinen muisti on tunnetusti niin lyhyt, että kaikki ongelmat nähdään aina kulloinkin istuvan hallituksen vikana. Unohdetaan, että ongelmat ovat olleet olemassa jo kauan ja edelliset hallitukset ovat yrittäneet korjata niitä. Joskus ne ovat jopa pahentaneet niitä omilla korjausyrityksillään. Huvittavaksi uutisointi menee silloin, kun joku entinen poliitikko havahtuu ongelmiin vasta jälkikäteen.

Näin teki Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, joka nyt antamassaan haastattelussa pitää pääministerin kaksoisroolia pääministerinä ja oman puolueensa puheenjohtajana ongelmallisena. Hänelle se ei ollut mikään ongelma silloin, kun hän itse oli ministerinä hallituksessa, jonka pääministeri oli myös oman puolueensa puheenjohtaja. Muutenkin Berner on suunnilleen viimeisiä ihmisiä, joilla on kanttia arvostella nykyisen tai tulevien hallitusten tekemisiä. Hänet itsensä nimitettiin ruotsalaisen pankin hallitukseen hänen istuessaan vielä ministerinä, ja täysin pieleen menneestä taksiuudistuksesta ei kannata edes puhua. Jos teitä kiinnostaa, niin voitte palauttaa mieliin hänen omia tekemisiään täältä.

Bernerin haastattelu menee samaan huumorisarjaan kuin vaikkapa Timo Soinin “ploki”, joka ei kiinnosta enää ketään. Paljon vakavammasta asiasta on kyse silloin, kun hallitusta moititaan sinisilmäisyydestä terroristilakien suhteen. Suojelupoliisin päällikkö sanoo, ettei lainsäädäntö ole pysynyt nykytilanteen perässä. Esimerkiksi hän ottaa Suomeen palanneen vierastaistelijan, josta ei täällä aloitettu esitutkintaa, mutta kun henkilö meni ”hyvinkin Suomeen vertailukelpoiseen” maahan, hän sai samojen tietojen pohjalta neljän vuoden vankeustuomion.

Samoilla linjoilla on rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio, jonka mukaan terrorismilainsäädäntöä on tiukennettava. Hänen mukaansa esimerkiksi terroristijärjestö Isisin koulutukseen osallistumisesta tulisi tehdä rangaistavaa.

Kyllä niitä voi ja varmaan pitääkin tiukentaa, mutta se ei vaikuta millään tavalla vaikkapa al-Holin leiriltä nyt palaavien asemaan. Suomessa on taannehtivan lainsäädännön kielto, joten heitä ei voida tuomita teoista, jotka eivät tekohetkellä olleet lain mukaan rikoksia. Juuri tästä syystä heitä ei voida tuomita terrorismirikoksen tekemistä varten matkustamisesta. Se kriminalisoitiin vasta vuonna 2016.

Terrorismilainsäädäntöä on tiukennettu jatkuvasti vuodesta 2003 lähtien, jolloin se otettiin rikoslakiin omaksi luvukseen. Kuten säädösten vuosiluvuista näkyy, niin lakia on täydennetty ja muutettu jatkuvasti. Lainsäädäntö yleensäkin tuppaa tulemaan jälkijunassa, sillä kukaan ei osaa etukäteen arvata mitä kaikkea rikolliset tekevät.

Isisiin on liittynyt vuosina 2011-16 noin sata Suomen kansalaista, ja Isisin sotilaallinen alamäki alkoi kesällä 2016. Sen jälkeen suomalaisia on liittynyt siihen joko hyvin vähän tai ei ollenkaan. Isis on luokiteltu koko ajan EU:ssa terroristijärjestöksi. Värväys terroristisen rikoksen tekemiseen on ollut Suomen rikoslaissa rangaistavaa vuodesta 2008 alkaen, ja sitä muutettiin vuonna 2018 siten, että siitä poistettiin tekijää ja matkustamisen kohdetta koskevat rangaistavuuden rajaukset.

Nyt sitten voikin kysyä Suojelupoliisilta, miksi lain kieltämä värväys on onnistunut ilman että asiaan on puututtu. Siitä huolestutaan vasta nyt, kun aikoinaan lainvastaisesti värvätyt mutta laillisesti konfliktialueelle matkustaneet alkavat palata Suomeen.

Ei kysymisestä ole mitään hyötyä, sillä se on pelkkää jälkiviisautta. Kuten sanottu, niin lainsäädäntö laahaa aina jäljessä eikä viranomaisillakaan ole kristallipalloa, josta näkisi kaiken suunnitteilla ja meneillään olevan lainvastaisen toiminnan. Se konkretisoituu vasta myöhemmin, ja sitten katsotaan, mikä oli voimassaolevan lain sisältö tekohetkellä.

Ennustajan lahjoja ei ole kenelläkään, mutta jälkiviisautta löytyy kaikilta. Terroristien toimintaa ei pysty ennustamaan, mutta vaikkapa taksiuudistuksen epäonnistumisen näkemiseen ei tarvittu edes ennustajaa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (65)
  1. Kaisa Jyräs
    19.1.2021, 13:51

    USA:ssa ei ole lainsäädäntöä kotimaisen terrorismin varalle.
    Kongressitaloon tunkeutuminen ja laillisten vaalien jälkeen presidentin valitsijamiesvaalien estämisyritys oli selvää terrorismia.
    Nyt siellä haikaillaan, että tällainen laki tulisi olla.
    Lainsäädäntä kulkee aina vähän jäljessä.
    Meidän tartuntatautilakimme on yksi sellaisista.

    1. Ei ole, koska sellainen laki osuisi USAssa yksinomaan valkoisiin.

      1. Hyvä pointti.

    2. Kari Kuitunen
      19.1.2021, 16:44

      Lakien ymmärrykseni on aika vähäistä ja vielä vähäisempää on USAn lakien ymmärrys. Siksi juuri voin ihmetellä, että miten USAssa voidaan lakiteknisesti erottaa tekeekö terroristisen teon oman maan kansalainen vai ulkolainen? Yleensä kun laki rustataan, niin siinä määritellään mikä teko on vastoin lakia, mutta harvoin siinä on maininta, että teko ei ole rikos jos sen tekee jokin tietty ryhmä. Lain tulkinta sitten on asia erikseen. Ei Suomessakaan tuomittu vastaanottokeskuksiin polttopullo iskuja tehneitä suomalaisia terrorismi lain perusteella, vaikka minun ymmärryksen mukaan teko täytti edellytukset. Laki sanoi jotenkin niin, että jos teolla on tarkoitus aiheuttaa pelkoa ja vahinkoa… Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta polttopullo iskujen tarkoitus oli aiheuttaa pelkoa ja vahinkoa. Miksi muuten ei tuomittu?

  2. Bernerin haastattelu ja Soinin ploki aiheuttavat myötähäpeää enemmän kuin normaali ihminen voi kestää.

Kommentointi suljettu.