Heräämisen aika

-Tässä maassa on fiksuja lapsia ja nuoria ja heillä maailman parhaat opettajat. Silti Perussuomalaiset vihjailevat heidän aivopesevän lapsia. Nuo väitteet ovat vastuuttomia, eivätkä ne johda mihinkään.

-Aikaamme on pesiytynyt puistattava puhumisen tapa. Eikä vain puhe. Radikaalit puheet johtavat radikaaleihin tekoihin. Nyt viimeistään on aika ymmärtää se.

Näin sanoi keskustapuolueen puheenjohtaja Annika Saarikko. Perussuomalaisten käynnistämään opettajien ilmiantokampanjaan otti voimakkaan kielteisen kannan myös toimittaja Sanna Ukkola Iltalehden kolumnissaan. On erinomainen asia, että tämä lähestulkoon hiljaisuudella kuitattu kampanja alkaa herättää kielteisiä reaktioita laajemminkin. Nyt Jussi Halla-aho joutuu miettimään oman kantansa tarkistamista.

Tuskinpa hän mieltään muuttaa, mutta ei sillä väliä. Oikeastaan tärkeämpää on Saarikon ääneen lausuma havainto puistattavasta puhumisen tavasta, josta tämäkin kampanja kertoo. Jo vuosien ajan on kuultu paljon puistattavampia juttuja, ja puheet ovat vain koventuneet viimeisen neljän vuoden aikana. Se on ollut Donald Trumpin aikaa, ja juuri hänen esimerkkinsä on innostanut koko maailman populisteja.

Valehteleminen, uhkailu, ihmisten jakaminen heihin ja meihin, rasismi ja avoin vihamielisyys erilaisia vähemmistöjä kohtaan ovat tulleet joillekin tavaksi, josta on syytä päästä eroon. Nämä ihmiset eivät itse muuta tapojaan, vaan enemmistön on kerrottava heille, että tässä maailmassa ei käy ihan millainen käytös tahansa. On olemassa sellainen asia kuin hyvä käytös, mutta valitettavasti se on päässyt monilta unohtumaan. Hyvien tapojen ja toisten kunnioittamisen vaatiminen ei ole sananvapauden rajoittamista, mutta niiden unohtaminen on. Uhkailemalla ja maalittamisella on meilläkin jo vaiennettu monia, ja vielä useampia on yritetty vaientaa.

Jossain kulkee raja, ja ilmeisesti nyt se on saavutettu. Saa nähdä, olenko oikeassa vai jatkuuko populistien mellastaminen entisellään. Se jatkuu, jos sen annetaan jatkua, mutta se loppuu, kun yhä useampi sanoo suoraan sen olevan sopimatonta.

Populistit ovat nyt tienhaarassa, jossa heidän on valittava joko asiallinen keskustelu tai entiseen tapaan jatkaminen. Jos asiaa ei kerta kaikkiaan ole, niin sitten sitä ei ole, ja entinen tyyli jatkuu. Sillä ei kuitenkaan enää menestytä, vaan ajetaan itsensä lopulliseen oppositioon.

Politiikan populistit voivat vielä parantaa tapansa. Menetettyjä tapauksia sen sijaan ovat salaliittohörhöt, joiden selitykset käyvät koko ajan oudommiksi. Kun lopullinen taistelu ei eilen alkanutkaan, niin nyt on selitysten aika, jotta rahastaminen voi jatkua.

Näin siis ne, jotka salaliittoteorioista hyötyvät tai jotka niihin oikeasti uskovat. Heidän määränsä on romahtanut suunnilleen yhdessä päivässä, kun monen silmät ovat auenneet. Silti heitä on yhä jopa populistien kuntavaaliehdokkaina. Näin Espoon perussuomalaisten ehdokas kokee asioita.

Enemmistön on nyt aika avata silmänsä ja herätä tästä populistien ja salaliittouskovaisten luomasta painajaisesta. Sanotaan heille, että nyt riittää tuota lajia ja nyt ruvetaan puhumaan asioista. Samalla selviää sekin, onko näillä populisteilla mitään oikeaa asiaa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (54)
  1. Olihan ennenkin kylähulluja. Nyt on some ja kylähulluja. Ei ne kovin vaarallisia ole, kumpikaan, jos ei pahasti suututa. Olemisen tuskaansa mölisevät vain. Lannanajoon kelpaavat ja ”marginaaliin” uppoavat.
    Vaarallisempia ovat yllyttäjät ja hyväksikäyttäjät eli ” pilliin puhaltajat”.
    Hyväksikäyttäjät tapaa somessa. Keinoja kaihtamatta tarkkaan harkituilla ”kiihdytysteksteillään/mielenilmaisuillaan” laukaisevat hölmömmän kansan mölisemään. Ja niinhän ääntä syntyy…

    1. äimänkäki
      21.1.2021, 18:54

      Ennenvanhaan jokaisessa kylässä oli keskimäärin vain yksi ihminen joka oli (aina onnellinen) kylähullu. Nykyisin kun vähintään puolimiljoonaa syö mielialalääkkeitä, niitä ei saa enää laskettua.

  2. Ei ole Yazkalla saati Helenalla kaikki muumit ( anteeksi alkuperäiset) laaksossa! Onneksi täältä voi lukea järjen ääntä.

    1. jep. ei tainnut herra olla tietoinen siitä tosiasiasta, että kyseisiä salkkuja on usempi varmuuden vuoksi ja trumpin salkussa olevat koodit lakkasivat toimimasta sillä sekunnilla, kun valta vaihtui…

      1. Olen varsin vakuuttunut siitä, ettei USA:n presidentti pysty yksin mitään ydinaseita laukaisemaan, kyllä siinä on useampia takuuhenkilöitä oltava mukana. Siinä mielessä turhaa pelottelua koodeista huolestua.

        Jos tässä asiassa väärässä olen, niin sitten on asiat todella hullusti. Mitä tämmösestä Pentin Keisarivainaakin sanois…

        1. Käsittääkseni se laittaa vain asian alulle ja tarpeen mukaan sitä mennään muun asiaankuuluvan porukan kanssa joko eteen päin tai takaisinpäin.

Kommentointi suljettu.