Keneltä leikataan, kenelle annetaan?

Kuten eilen kerroin, niin kokoomuksen Kai Mykkänen ehdotti hyvinvointivaltion säilyttämiseksi sosiaalitukien leikkauksia. Leikkaukset tulisi kohdentaa erityisesti työttömyysetuuksiin, asumistukeen ja toimeentulotukeen, koska juuri nämä tuet muodostavat kannustinloukkuja. Kannustinloukku tarkoittaa kokoomuksen kielenkäytössä sitä, että työtä ei liian hyvien tukien takia kannata ottaa vastaan. Niinpä Mykkänen haastaa pohtimaan, pärjättäisiinkö esimerkiksi kymmenen vuoden takaisilla tukitasoilla.

Toimeentulotuen perusosa on tällä hetkellä 504,06 euroa, joten jokainen voi pohtia, pärjääkö sillä. Sen jälkeen voi pohtia, pärjäisikö kymmenen vuoden takaisella tuella, joka oli 419,11 euroa.

Tässä keskustelussa hämätään ihan tahallaan puhumalla vain pienestä osasta sosiaaliturvaa. Monella on sellainen käsitys, että sosiaaliturva tarkoittaa vain työttömyysetuuksia, asumistukea ja toimeentulotukea. Tosiasiassa ne ovat siitä vain pieni osa. Sosiaaliturvaan sisältyvät niiden lisäksi muun muassa eläkemenot, sairausvakuutus ja lapsilisät. Tilastokeskuksen sivulta näkee, mitä kaikkea itsestään selvänä pidettyä siihen kuuluu.

Vuonna 2018 sosiaaliturvan menot olivat Tilastokeskuksen mukaan 70 229 miljoonaa euroa. Siitä lähes puolet oli eläkemenoja, ja toiseksi suurin osa oli sairauteen ja terveyteen liittyviä menoja. Työttömyysturvaan käytettiin vähemmän rahaa kuin vaikkapa perheisiin ja lapsiin kohdistuvaan sosiaaliturvaan. Lapsilisätkin ovat sosiaaliturvaa. Eläkevakuutus ja sairausvakuutus ovat lakisääteisiä vakuutuksia ikääntymisen ja sairauden varalle, ja niinikään lakisääteisellä työttömyysvakuutuksella varaudutaan työttömyyteen.

Laitetaan vielä kuva sosiaaliturvan menojen jakautumisesta.

Kuten näkyy, niin työttömyyteen ja asumiseen käytetään vain kymmenisen prosenttia kaikista sosiaalimenoista. Toimeentulotuki kuuluu kohtaan “Muu sosiaaliturva”, jonka osuus on vain kolme prosenttia. Kokoomus haluaa pelastaa hyvinvointivaltion kohdistamalla leikkaukset juuri tähän 13 prosenttiin.

Keitä leikkaus sitten koskisi? Ketkä saavat työttömyystukea, asumistukea ja toimeentulotukea, joka on viimesijainen tuki. Tietenkin kaikkein köyhimmät, jotka taas kerran halutaan hyvinvointivaltion pelastajiksi. Leikkausten vastapainoksi kokoomus esittää työn ja eläkkeiden verotuksen keventämistä sekä kotitalousvähennyksen laajentamista. Nämä toimet vähentäisivät julkisen talouden tuloja yli 1,2 miljardia euroa vuodessa.

Näin sitä kakkua jaetaan. Otetaan niiltä, joilla on vähän ja annetaan niille, joilla on jo paljon. Minusta on oikeasti hyvä asia, että kokoomus kertoo yhteiskunnalliset näkemyksensä näin selkeästi. Eipähän tule kenellekään yllätyksenä sitten, kun kokoomus taas joskus on hallituksessa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (78)
  1. Tuon kun nyt vielä väännät rautalangasta ja asetat esiin niin ehkäpä se menee änkyräpuolueenkin kannattajien kaaliin.

    1. Sampo Makkonen
      7.2.2021, 13:47

      Väänä mullekin.
      Suomi ei enää päätä omasta hyvinvoinnista, se on ihan velkarahalla ylläpidetty.
      Köyhän pitäisi olla todella huolissaan itsenäisyydestä, meitä ollaan viemässä markkinatalouden armoille. Siinä köyhä tulee häviämään.

      1. Erotaan eu:sta hankitaan, markka takaisin ja laitetaan rajat kiinni, mitä arvelet sitten käyvän. Menetetään iso tulliton markkina-alue ( me emme ole englanti, joten pienenä valtiona miellä ei ole juurikaan neuvottelu valtteja kauppasopimuksia laadittaessa) korot nousee haluatko maksaa 15 % asuntolainastasi, Venäjän suunnalta tulee kovaa painostusta, joka asiaan. Ilman EU:ta jäisimme todella yksin ei unioni täydellinen ole ja paljon on parannettavaa, mutta on se parempi, kuin taantua euroopan “pohjois-koreaksi”. Kyllä se Halla-ahokin tämän tietää, mutta sillä EU vastuksella saa vaan kivasti kerättyä ääniä.

      2. Sysi-Suomi ei selviäisi erosta kuivin jaloin, kun isommatkaan valtiot eivät selviä!
        EU:ssa EU:n säännöillä
        EU:n ja Britannian kauppaneuvottelujen keskeinen kipupiste oli EU:n vaatimus yhtäläisistä kilpailusäännöistä eli ”tasaisesta pelikentästä”.
        Britannian hallituksen miehittäneet brexiteerit eivät näytä vieläkään oivaltaneen, ettei EU tule sallimaan millään alalla sitä, että britit yrittäisivät hankkia kilpailuetua sisämarkkinoilla luistamalla EU:n standardeista. Vaikka palvelut jäivät jouluaaton laihan kauppasopimuksen ulkopuolelle, sama periaate pätee myös finanssipalvelujen myynnissä EU-maissa.
        Euroopan unioni – maailmanhistorian suurin sisämarkkina – on tehnyt vuoden 2016 brexit-kansanäänestyksestä lähtien selväksi, ettei se tule sallimaan sitä, että Britannian finanssiala yrittäisi saavuttaa kilpailuetua EU:ta kevyemmällä sääntelyllä. Yrityksetkin tähän suuntaan ovat tuhoon tuomittuja. Miksi EU-maat sallisivat brittien kilpailla sisämarkkinoilla niiden ulkopuolelta käsin löysemmillä säännöillä kuin mitä EU-maat ovat itse sopineet noudattavansa?
        Varsinkin ne EU-maat, jotka ovat kasvattaneet omaa finanssisektoriaan yhä kansainvälisemmäksi, eivät halua jättää finanssipalvelujen tarjoamista Britannian erityisalueeksi. Päinvastoin ne haluavat kehittää edelleen omia palvelujaan. Britannia ei ole enää liittolainen vaan kilpailija.

        1. Sampo Makkonen
          7.2.2021, 19:20

          En nyt vertaisi suomea britteihin.
          Mut miks eussa kaikki krääsä tulee Kiinasta. Maa, jossa on keskitysleirejä, kyllä Suomi saisi paremman kauppasopimuksen kuin tollanen natsi valtio.

          1. Ei sitä krääsää ole kenenkään pakko ostaa. Ostaessa voi valita minkämaalaisen tuotteen ostaa ja jättää ostamatta jos ei saa “oikeassa” maassa valmistettuja. Ihmisillä tuntuu vaan olevan hinta niin tärkeä ja krääsän himo niin kova että kaikki kelpaa. Miksiköhän jotkut persujen kansanedustajatkin kehuskelevat Kiinan bisneksillään ja jotkut heistä jopa sillä kun ovat siirtäneet oman yritystoimintansa ulkomaille.

            Me olemme markkinatalouden ja kansaivälisen kapitalismin armoilla, mutta se ei johdu EU:sta vaan siitä että Suomalaisten enemmistö on halunnut markkinataloutta ja kapitalismia, sitä oikeistolaista politiikka mitä kokoomus ja perussuomalaiset ajavat nyt oppositiossa, mutta mitä nykyinen hallitus yrittää edes hiukan suitsia palvelemaan myös tavallista kansaa.

      3. Kaikki raha on velkaa. Velattomia maita on vain kourallinen lähinnä öljyvaltioita. Miksi Suomi olisi se ainoa, joka pystyisi maksamaan velkansa takaisin? Ja miksi sen pitäisikään?
        Koska kaikki raha syntyy velasta, niin jos kaikki maksaisivat velkansa pois, ei olisi uuttaa rahaakaan ja kaikki pysähtyisi. Ja jos valtio ei ota velkaa, pitää kansalaisten ottaa. Kummalla luulet olevan pienempi korko, suurempi maksukyky, mahdottomuus mennä konkurssiin tai muuhun ulosottoon ja omaavan mahdollisuuden siihen, että keskuspankki nollaa velat? Onko sinulle pankki tarjonnut tälläisiä etuja? Perehdy siihen miten raha syntyy ja miten valtion laina eroaa yksityisen lainasta, niin pääset turhasta velan pelosta eroon. Lohdutukseksi:99% ei ymmärrä ja 99,9% päättäjistä ymmärtää vielä vähemmän.

        1. Monilla ihmisillä ei tosiaankaan tunnu olevan juuri mitään käsitystä valtionvelan luonteesta ja siitä kuinka keskuspankit voivat toimia velkojen kanssa. Jos ei tajua sitä miten koko rahajärjestelmä toimii, niin se selittää paljolti sen pelon ja huolen mikä ihmisille voi syntyä vaikka siihen ei olisi todellista syytä. Poliitikot osaavat kyllä pelotella velalla ja valitettavasti osa ymmärtämättömistä kansalaisista uskoo kaiken pelottelun. Kannattaa miettiä miksi kaikki valtiot velkaantuvat tarkoituksella selviytyäkseen koronakriisistä. Ja ne jotka vastustavat EU:n tukipakettia voivat meittiä mitä tarkoittaa se jos nyt otetaan velkaa, käytetään velka investointeihin ja maksetaan velka pois korkoineen 10-30 vuoden päästä. Minkälaisella investoinnin tuotoprosentilla kannattaa maksaa lainattu summa takaisin kaksinkertaisena?

      4. On aikoihin eletty kun ilmipersut hinkuvat kommunismiin 😀

        Mykkäseltä voisi kysäistä, miksi on leikattava juuri köyhimmiltä, joiden tuki menee kokonaisuudessaan kotimaiseen kulutuskysyntään?

        Mikseipä sen sijaan leikata pörssiyhtiöiden yritystukia, jotka menevät osakkeenomistajien taskuun osinkoina?

        1. Persut esittävät milloin kapitalismin ja markkinatalouden periaattista luopumista, milloin taas puolustavat sitä henkeen ja vereen. Kapitalismin sääntely ja ohjaaminen palvelemaan kaikkia kansalaisia on heille taas kommunismia jota he vastustavat jyrkästi, vaikka vaativatkin toimia joilla puututaan kapitalismiin ja markkinatalouteen. Samaan aikaan kyllä ja ei, ollaan niin porvaria vaikka tiedetään että sääntelemätön kapitalismi ja markkinatalous eivät luo hyvinvointia kaikille. Tietävätkö persuja äänestävät mitä he haluavat, sääntelemätöntä kapitalismia ja markkinataloutta, vai säänneltyä sellaista eli sosialismia kapitalismiin ja markkinatalouteen, sitä vasemmistolaisuutta jota persut pitävät “kommunismina” mutta monet muut hyvinvointivaltiomallina. Ovatko persut äärioikeistolaisia kapitalisteja vai kommunisteja?

          Sekä kokoomukselta että persuilta pitää kysyä, miksi heidän mielestään on leikattava aina köyhimmiltä, vaikka tulot ja varallisuus kertyvät aivan muille? Mielenkiintoisinta siihen on saada vastaus persuilta jotka näyttelevät olevansa köyhimpien puolella.

          Ja niitä jotka eivät ymmärrä julkisen velan luonnetta ja merkitystä kehotan perehtymään vaikka oheiseen juttuun:
          Lukijan mielipide | Julkinen velka on tärkeä talouspolitiikan väline: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007788517.html?share=73ebee94f65815103f309b0b91d01e6e

          Ja aivojumppana pohdittavaksi sitä, mihin raha joka on ollut kierrossa ennen koronaa on hävinnyt ja mihin julkinen velka häviää? Ja miksi kokoomus ja persut ovat sitä mieltä että juuri köyhät on laitettava maksamaan tuo velka, heillekö sitä velanmaksukykyä on kertynyt?

          Raha on tosiaan velkaa jolla luodaan ja ylläpidetään toimeliaisuutta yhteiskunnissa ja sen arvo säilyy niin kauan kun siihen säilyy luottamus väihdantavälineenä. Keskuspankin velkaa voidaan hoitaa vaikka niin että kaikkien euromaiden velkakirjoja keskuspankille vain mitätöidään vaikkapa suhteessa kansantuotteeseen tai sitten vaan maksamalla velka velalla…

          Ohessa painavaa asiaa kokoomuslaisesta työllisyyspolitiikasta ja täyttä totta:
          Lukijan mielipide | En keksi muuta syytä kuin ikäni työllistymisen vaikeutumiseen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007788524.html?share=2abe9c234cba785145d6ec8d21afec5d

  2. Niin, ikään kuin nämä toimeentulotukea saavat olisivatkin juuri niitä kaikkein helpoiten työllistyvät!

    1. työtön nro 716796
      7.2.2021, 12:18

      Siihenkin Mykkäsellä oli parannuskeino: “Hän myöntää, että eivät kaikki työttömät sosiaalietuuksien leikkauksien ansiosta kuitenkaan työllistyisi. Osan tulot pienenisivät. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tukien varassa elävän pitäisi muuttaa halvempaan asuntoon.” Tästä Saku eilen.

      1. Jukka Laine
        7.2.2021, 12:34

        Sillä halutaan köyhien muuttavan pois suurista kaupungeista, tai ainakin Helsingistä, jonka Mykkänen vieläpä mainitsi erikseen. Eli köyhien työllistyminen olisi vieläkin vaikeampaa.

        Kaipa pakkosiirrot tulevatkin ajankohtaisiksi jos persut sekä kokoomus pääsevät muodostamaan hallitusta.

        1. Luukas Pyykorpi
          7.2.2021, 13:03

          Voisi ensin tietysti tehdä gallupin kuntien kesken, mitkä niistä haluavat lisää köyhiä ja työttömiä asukkaita

        2. Ritu Ripeä
          7.2.2021, 13:40

          Helsingistä halutaan eliitin asuinpaikka. Köyhät ainakin kuntarajan taakse – paitsi Espooseen. Piha pormestariksi niin asia etenee.

          1. Helsinki on kolonialistinen. Maakuntien luonnonvarat rohmutaan ja jätetään paskakasat jäljelle. Sitten vikistään kun Helsingin pitää elättää koko Suomi.

            1. No niin, taas joku keksi uuden jakolinjan. Helsinki vs. Muu Suomi.

              Eikun sehän on vanhaa smp:läistä, nykyistä persupropagandaa. Ripaus Kepua seassa.

              1. Sitä tosiaan, haluavat Suomen sekaisin. Pakko todeta että jos noilla ajatuksilla olisi Suomea rakennettu, niin persujen ei tarvitsisi haikailla Suomea takaisin vähintään 50 vuoden taakse. Sama ajattelu on laajentunut nyt koskemaan myös EU:ta. Kun kaikki riippuvuus muista loppuisi, niin persu olisi onnellinen, vai olisiko sittenkään. Ymmärtävätkö persut mitä he kannattavat, he kannattavat oikeistolaista politiikka johon kuuluu kapitalismi ja markkinatalous jotka tarkoittavat taas kaupungistumista. Vai eivätkö kaikki persut haluakaan sitä kapitalismia ja markkintaloutta, vaan sosialismia sääntelemään ja vihreyttä pitämään huolta siitä ettei lunnonvaroja rohmuta ja jätetä paskakasoja jäljelle.

    2. El jefe grande
      7.2.2021, 12:18

      Toimeentulotuki itsessään on kannustin loukku, ei sen määrä vaan miten se maksetaan. Sen saa tilille vain ja ainoastaan kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Ajatellaanpa tilannetta, jossa toimeentulotuen varassa elävä työllistyy kaksi viikkoa tuen maksamisen jälkeen. Siihen mennessä 500€ on jäljellä vain roposia. Toiset pari viikkoa odotetaan tukea. Osan työttömyyskorvauksen ja -kassan rahoista saa sentään kahden arkipäivän kuluttua työllistymisestä. Työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen ero n. 40€, jonka kela muuten vie vuokraan. Ei edistä työllistymistä muussa kuin sekoomuksen ajatusmaailmassa…

      1. Korjaapas nimimerkkisi. Koska kai et vertaa itseäsi pienempään pomoon sen tulisi olla “el gran jefe” 🙂

Kommentointi suljettu.