Nettiterroristit

Olen pitänyt tätä blogia melkein 11 vuotta, ja olen aikoja sitten tottunut aloittamaan päiväni lapioimalla yön aikana kommenttiosioon kertyneet paskat pois. Suurin osa kommenteista on asiallista asiaa, mutta se törkyosasto onkin sitten omaa luokkaansa. Estän jatkuvasti sonnan suoltajia ja uhkailijoita, mutta silti monet heistä jatkavat suoraan roskakoriin kirjoittamista viikkoja ja jopa kuukausia ennen kuin kyllästyvät. He kokevat minut henkilökohtaiseksi vihollisekseen, ja teksti on sen mukaista. Monet heistä ihan oikeasti kuvittelevat tekevänsä politiikkaa kommenteillaan. Tosiasiassa he vain haluavat paskantaa aivoihini, kuten Ilona Pajari verkkovihaa ja vaaliehdokkuutta käsittelevässä blogijutussaan osuvasti sanoo.

Hyvin tavallisia ovat kommentit, joiden mukaan en ymmärrä juridiikasta ja kunnallishallinnosta mitään. Näitä kommentteja on tullut taas viime aikoina, kun olen sanonut, ettei maahanmuutosta päätetä kunnanvaltuustoissa. Eri mieltä olevat julistavat tietämättömyyden syvällä rintaäänellä, että kyllä kunta päättää pakolaisten ottamisesta.

Olen kyllästynyt vastaamaan jokaiselle erikseen, joten vastaan kaikille yhdessä. Kunta päättää kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, mutta ei muusta. Kuntapaikkoja on kuitenkin jo nyt enemmän kuin kiintiöpakolaisia, joten yksittäisen kunnan päätöksellä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä. Se on kunnan oma tappio, sillä valtio korvaa kunnalle aiheutuneet kotouttamiskustannukset.

Jos vaikkapa SPR päättää perustaa vastaanottokeskuksen kuntaan jonkun muun kuin kunnan omistamaan kiinteistöön, niin kunta ei voi sitä estää. Kunta ei myöskään voi estää oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa muuttamasta kuntaan. Hänenkin kotouttamiskustannuksiinsa saa korvausta, jos kunnalla on kotouttamissuunnitelma.

Tämä opetus menee tälläkin kertaa harakoille, sillä pystymetsästä valtuustoehdokkaiksi haalitut uskovat mieluummin mitä heidän halutaan uskovan.

Oma lukunsa ovat sitten ne, joilla ei oikeasti ole mitään sanottavaa, vaan jotka vain ovat päättäneet ruveta vihaamaan minua henkilökohtaisesti. He aloittavat ja lopettavat jokaisen päivänsä lietsomalla omaa vihaansa, ja kommentit ovat sen mukaisia. He sanovat minua selkärangattomaksi lieroksi, itkijäpojaksi ja häkämyrkytyksen saaneeksi, joka on vielä rumakin. Näille ihmisille sanon yleisesti, että koettakaa keksiä ilmeisen kurjaan elämäänne jotain muuta sisältöä, menkää vaikka hiihtämään. Ilpo S:lle sanon henkilökohtaisesti, että annapa jo olla, tai haastan sinut leuanvetokilpailuun. Minä vedän 150 kertaa, ja jos teet saman, niin kilpailu alkaa sitten siitä. Jos sen jälkeen haluat vielä otsaanlyöntikilpailun, niin sekin sopii, mutta sitten ei itketä.

Ilmeisen häiriintyneiltä uhkailijoilta tulee lähes päivittäin tällaista tavaraa.

Toivottavasti tällä kommentoijalla on riittävästi rahaa maksaa tulevat sakot, vahingonkorvaus ja oikeudenkäyntikulut sekä mahdollisesti myös aikaa istua muutama kuukausi vankilassa laittomasta uhkauksesta. Ei pitäisi katsoa tv-sarjaa Ivalo, jos se saa oman mielikuvituksen laukkaamaan noin villisti.

Minua moititaan vain kanssani samaa mieltä olevien kommenttien hyväksymisestä. Se ei pidä paikkaansa. Hyväksyisin mielelläni erityisesti eri mieltä olevien perustellut kommentit, mutta sellaisia tulee hyvin vähän. Varsinkin juridiikkaa ja kunnallishallintoa koskevien faktojen osalta niitä onkin vaikea keksiä, sillä olen molempien alojen ammattilainen. Samojen faktojen pohjalta voi kuitenkin olla eri mieltä, kunhan tekee sen asiallisesti ja perustellusti.

Sosiaalinen media antaa jokaiselle mahdollisuuden myös kirjoittaa ihan ikiomaa blogia. Nämä minulle päivittäin räkyttävät voisivat avata oman blogin, niin minä lupaan tulla sinne esittämään perusteltua kritiikkiä. Ikävällä palautteella ei ole minuun ja kirjoittamiseeni minkäänlaista vaikutusta.

Moniin saattaa olla, ja juuri siihen tällä nettiterrorilla pyritäänkin. Sen tarkoitus on vaientaa ja saada pelkäämään, sillä näiden terroristien mielestä sananvapaus kuuluu vain heille.

Heille ei kenenkään pidä koskaan antaa periksi.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (77)
  1. Lasse Kosonen
    9.2.2021, 11:08

    Asiota on hyvä selventää ja kertoa niiden oikea laita. Tiukka moderointi on hyödyllistä joka aatesuunnan edustajille.

  2. Martti Tyynelä
    9.2.2021, 11:13

    Ikäväähän tommoiset viestit on. Itse ynnä esikoinen luemme Sakun juttuja mielenkiinnolla. Kaikkea hyvää Juukaan ynnä jaksamista.

Kommentointi suljettu.