Vertailevaa viisastelua

-Olen huonosti seurannut uutisointia ja asia näyttää epäselvältä, mutta ei tämä nyt hallitukselta hyvin mennyt.

Jotenkin näin voisi tiivistää Ylen aamun Jälkiviisaiden mielipiteen jo pari päivää jauhetusta ”uutispommista”, jonka mukaan pääministeri Sanna Marin ajoi liikkumisrajoituksia vastoin THL:n Mika Salmisen kantaa. Jokainen asiaa vähänkään seurannut tietää, että uutinen oli suutari ja lehdeltä unohtui oma maaliskuinen juttunsa, jonka mukaan THL suositteli hallitukselle pikaista liikkumisrajoitusten valmistelua. Samaa THL sanoi omassa kirjallisessa lausunnossaan, ja toissapäivänä Salminen korjasi virheellisen tiedon sanomalla, että ei THL:n kanta missään vaiheessa muuttunut.

Olen luullut jälkiviisauden tarkoittavan, että ollaan viisaita sitten, kun saadaan uutta tietoa ja kerrotaan uuden tiedon valossa, mitä olisi pitänyt tehdä. Se tarkoittaakin näköjään sitä, että uusi tieto ei edes kiinnosta. Erityisen raskauttavaa tuntui Jälkiviisaiden mielestä olevan, että pääministeri ei vastannut haastattelupyyntöihin eli ei selittänyt tätä moneen kertaan uutisoitua asiaa jokaiselle tollolle erikseen.

Viisastelun aihetta saadaan lisää tänään, kun hallitus päättää ravintoloiden osittaisesta aukiolosta. Kenelläkään ei ole vielä tarkkoja tietoja päätöksen sisällöstä, mutta sen tiedetään joka tapauksessa menevän pieleen. Siitä saatiin esimakua jo eilen, kun Yle kertoi ravintola-alan yrittäjien näkemyksiä. He ottaisivat mieluummin täyssulun ja tuet kuin rajoitetun aukiolon. Jotkut pitävät ovet suljettuina sulun purkamisesta huolimatta, koska vajaatoiminta ei ole kannattavaa.

Kyllä minä ymmärrän, että rajoitettu toiminta ei välttämättä ole kannattavaa, mutta nyt rupean viisastelemaan. Yrittäjiä ei siis kiinnosta avata ravintoloiden ovia, vaan he ottaisivat mieluummin tuet tekemättä mitään niiden eteen.

Missä ovat nyt kaikki ne raivostuneet kansalaiset, jotka vaativat tukia pois laiskureilta? Missä ovat kaikki ne, joiden mielestä tukien eteen pitää tehdä työtä? Missä ovat kaikki ne, joiden mielestä ylisuuret tuet laiskistuttavat ja reipas tukien leikkaaminen tekisi hyvää? Hehän ilmestyvät paikalle heti, kun jostain saadaan kaivettua esiin vaikka vain fiktiivinen työnvieroksuja, jonka mielestä tuilla lojuminen on mukavampaa kuin huonosti palkatun työn tekeminen. Nyt tukileikkurin vaatijat ovat varmaankin sitä mieltä, että on ihan oikein pitää ravintoloiden ovet kiinni ja maksaa yrittäjille vastikkeettomia tukia.

Mutta sehän onkin ihan eri asia. Työttömät ovat laiskoja ja heitä pitää kannustaa tekemään huonosti palkattua tai jopa palkatonta työtä leikkaamalla heidän tukiaan. Ravintolat voivat pitää ovet kiinni ja niille pitää maksaa vastikkeetonta tukea, koska kyse on hallituksen elinkeinoelämälle asettamista typeristä rajoituksista. Rajoitukset ärsyttävät yrittäjien lisäksi myös asiakkaita, joiden tekisi kovasti mieli päästä ryyppäämään. Tosin kysyttäessä kukaan ei mene ryyppäämään, vaan ainoastaan ruokailemaan, mutta se on toinen juttu. Se on kuitenkin varmaa, että työttömät kyllä ryyppäävät ruhtinaallisia tukirahojaan mieluummin kuin menevät töihin.

En ole tosissani, vaan pelkästään viisastelen. Tämä korona-aika pistää miettimään ihan kummallisia asioita, mutta siihenhän minulla on samanlainen oikeus kuin muillakin. Ei siihen tietoa tarvita, vaan pelkkä mielipide riittää. Se tiedon hankkiminen on niin raskastakin, eikä pääministeri ole vaivautunut selittämään minulle henkilökohtaisesti ravintolasulun osittaisen purkamisen perusteluja.

Älkää nyt tulko sanomaan, että kun hallitus on koronan takia rajoittanut elinkeinoelämän toimintaa, niin sen velvollisuus on korvata aiheutuneet vahingot. Kyllä minä sen tiedän ja olen samaa mieltä. Mutta mitä tehdään sitten, kun hallitus tarjoaa mahdollisuuden päästä harjoittamaan sitä elinkeinoa rajoitetusti? Maksetaanko ovet lukossa pitäville täydet tuet ja jos maksetaan, niin miksi? Eikö se huonostikin palkattu työ nyt ole parempi kuin tuilla eläminen?

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (82)
  1. “Olen huonosti seurannut uutisointia ja asia näyttää epäselvältä, mutta ei tämä nyt hallitukselta hyvin mennyt.”

    Jukka Lindströmin anti oli pettymys. Mies oli sanojensa mukaan viettänyt viime ajat käsikirjoittajan kammiossaan ja “narkkarina” vähentänyt some-addiktiotaan. “Tavallinen mediankuluttaja tippuu nopeasti kärryiltä.” Silti oli pakko kommentoida THL:ää ja hallituksen valmiuslakia valeuutisen pohjalta.

    1. Härmän+jätkä
      16.4.2021, 11:31

      Ylen nykyinen toiminta on todella alkanut epäilyttää siinä mielessä että mihin apuseen luotetaan milläkin kertaa? Tänään viisastelivat Tietämätön Shoukki joka ei osaa edes termejä, Kokoomuksen ErikoisAgenda IltaPulu joka ei halunnut puhua vaikeasta aiheesta ja Änkyrä lipiraali joka ei saanut kehua nahkahousujaan vaan piti haukkua Hallitusta ja tyytyi siihenkin !
      No mainittakoon Maikkarin vastaava jäi tästäkin ja ilmaan nousi vain puolen kilon ketsuppipullon korkki!

    2. Asia asiana
      16.4.2021, 11:43

      Jälkiviisaita ei voi enää pitää minkäänlaisina viisaina, kun ajankohtaisista asioista on keskustelemassa ihminen, joka on ollut “uutispimennossa” pitkään. Sehän on samaa luokkaa kuin jos perähikiän mummo olisi arvioimassa putinin hallintoa. Ja Kreeta Karvalan olisi ehkä aiheellista lukea muitakin uutisia kuin oman lehtensä. Päätoimittajan arvolle ei sovi, että toistaa jo vääräksi todistettua asiaa. Vaihtoon!

      1. saattaa olla että sellainen “perähikiän mummu” on paremmin perillä putinin hallinnosta kuin siitä “uutsisoinnistaan “palkkaa saavat ns “toimittajat”
        .

    3. E-K Stairby
      16.4.2021, 12:20

      Pitkästä aikaa katsoin aamullisen “Jälkiviisaat”. Lindströmin pärstän ilmestyminen ko porukkaan oli hilpeä yllätys. Tyyppi on ollut itseni mieleen suht tarkkanäköisen terävänä yhteiskunnallisessa komedy-satiirissa, jonka scene kaikkineen tässä maassa on aika ohut. Jaan tuon: terävyys oli hieman jutuista kateissa, toivottavasti jämäköityy mahdollisessa jatkossa. Karvala vaikutti peitetysti tuskaiselta: hallituksen ja PM:n kritiikki ei tällä kertaa kulkenut täysin rutiinisti, olemuksensa taisi läpäistä pilkahduksen ahdistusta?

      1. Samat tuntemukset Lindströmistä. Taitaa olla niin, että sujuvuus toimii vain käsikirjoitettuna.

      2. Tyypillä on ollut käsikirjoittajatiimi tähän asti ja tod näk riittävän iso ego, kun tuommastakin pokkana sanoo mielipiteenään?

    4. Tapio Halmetoja
      16.4.2021, 12:57

      Kaksi asiaa ovat äärettömyys:
      Universumi ja ihmisen tyhmyys.
      Ensimmäisestä en ole niin varma.
      -Albert Einsteim.

    5. Oli surkein Jälkiviisaat pitkiin aikoihin. Eivät voineet myöntää STT:n ja HS:n ”uutispommin” olleen suutari.

      Satiiri ja harhaanjohtava valehtelu ovat, Jukka, eri asioita!

    6. Kiinnitin samaan huomiota. Lindström totesi ettei ole paljoa asioita seurannut mutta kommentit olivat valmiina. Kysyi toki retorisesti edustaako raadissa Abdulkarimia vai Apusta mutta kaikkihan sen tietää että Jälkiviisaissa edustaa nykyään kaikki Apusta ja Matti Apunen lisäksi on itse Ylen hallituksen puheenjohtaja. Hommat on vakaasti hoidossa.

    7. Näin on. Ei tätä porukkaa voi kutsua jälkiviisaiksi, eikä mielestäni edes viisaiksi. Siis näiltähän oli focus kadonnut täysin. Ei Karvala hyvä jos silmät laittaa kiinni sanottuaan jotain tee siitä sanomisesta älykästä.
      Tämä liikkumisrajoitus oli tarkoitettu suojelemaan kansalaisia siinä tilanteessa jos mikään muu keino ei enää auta. Tällainen pitää saada aikaan tulevia tapahtumia varten niin että se on valmiina jos sitä tarvitaan.
      Seuraavalla kerralla ei ehkä oo aikaa ollenkaan mihinkään lausuntokierroksiin.
      Tällaisissa asioissa politikointi on äärimmäisen typerää, mutta niin vain tehdään.

  2. Ymmärrän pointin, mutta tämä on mielestäni juuri sitä vastakkainasettelua yrittäjien ja palkkatyössä olevien kanssa, joka on turhaa. Ja josta hyötyy lähinnä Kokoomus.

    Nykymaailmassa duunarit ja pienyrittäjät ovat paljon enemmän samassa veneessä, kuin pienyrittäjät ja isot yritykset. Tästä ilmainen vinkki muuten myös sinne teille demareihin.

    1. Onko Suomen yrittäjät ry ja Mikael Pentikäinen tuosta samasta veneestä samaa mieltä?

      1. Pienyrittäjät eivät välttämättä edes ole Suomen yrittäjät ry:n jäseniä ja jokunen voi olla eronnutkin, kun on ymmärtänyt, millä puolella se seisoo.

      2. Ei varmaan julkisesti voi näin sanoa mutta kyllä sekä suomen yrittäjät ja kokoomus selkeästi profiloituvat keskisuurten ja suurten yritysten äänitorviksi. Ehkä kyseisten tahojen ylin päättävä taso keskustelee mieluiten saman (tulo)tason kollegoiden kanssa ja muodostaa näin strategioita jotka suosivat suurpääomaa.

        1. Lasse Kosonen
          16.4.2021, 15:35

          Töitten halpuutus asettaa pienyritykset ikävään kilpailutilanteesseen. Heidän palvelujensa ostajat, usein suuryritykset siitä hyötyvätkin.Yksityisasiakkaat eivät aina hyödy, vaan halpuus kostautuu laatuongelmina. Tässä kilpailussa suu saattaa lopulta mennä mutruun lopulta useiltakin. Voittaja voi hymyillä, mutta kun tarkemmin katsoo hymyssä on nähtävissä pinnistettyä kireyttä.

    2. Ai siksikö kaikki lehdet ovat täynnä pienyrittäjien itkuvirsiä siitä miten työntekijät ovat laiskoja, ahneita ja kaikinpuolin huonoja?

      1. Lasse Kosonen
        16.4.2021, 16:37

        Varmaan komenttipalstoilla on niitä itkuvirsiä eniten. Jätä lukematta. Ei kai he kuitenkaan ilman työntekijöitä tule kaikki toimeen.

        1. Ei ole. On kuule ihan artikkeleita. Sakukin niitä on tuonut aika liudan esille…. vaikka kyllä kommenttipalstojakin kirjoittaa oikeat ihmiset, vai väitätkö muuta?

    3. Niin. Kannatta sen pienyrittäjän miettiä sitä, että kannattaako sitä kokoomusta äänestää. Voi olla parempi vaan pysyä demarina, vaikka miten ois yrittäjää. Tyhjätaskut ei kokoomusta kiinnosta.

Kommentointi suljettu.