Kepin logiikka

Suurin pettymys on, että hallitus ei tehnyt päätöksiä paikallisen sopimisen edistämisestä eikä ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamisesta, kirjoittaa Kauppalehti. Iltalehti puolestaan harmittelee eilisessä pääkirjoituksessaan, että hallitus käytti kehysriihessä vain pehmeitä ja kivoja työllistämiskeinoja, ja kaiken lisäksi hallituksen työllisyysennusteet perustuivat väärien ministeriöiden laskelmiin.

Kova näyttää olevan pettymys. Paras työllistämiskeino on kepin antaminen työttömille ja toiseksi paras on työehtosopimusten yleissitovuuden korvaaminen paikallisneuvotteluilla. Minkään ministeriön laskelmat eivät koskaan ole muuttuneet työpaikoiksi eikä tukien leikkaaminen luo yhtään uutta työpaikkaa, mutta näillä itsestään selviltä tuntuvilla asioilla ei näytä olevan mitään merkitystä. Mitään merkitystä ei näytä olevan silläkään, että selvä enemmistö suomalaisista pitää ay-liikkeen vahvaa asemaa tärkeänä osana yhteiskuntaa. Reilu kaksi kolmasosaa vastaajista koki ammattiyhdistystoiminnan tärkeäksi.

Keppiä siis pitää antaa, mutta miksi? Miksi ansiosidonnaisen leikkaaminen ja paikallisneuvottelut ovat joidenkin mielestä ainoita oikeita työllistämiskeinoja? Kukaan ei ole ymmärrettävästi avannut sitä logiikkaa, jolla tukien leikkaaminen työllistää. Työttömien työhaluissa ole vikaa, vaan heiltä puuttuu työpaikka. Ansiosidonnaisen porrastaminen eli tukien leikkaaminen ei vaikuta työpaikkojen määrään, vaan sillä vain lisätään työttömien köyhyyttä. Taustalla kummittelee ajatus, jonka mukaan työttömyys on aina työttömän oma valinta ja tuet ovat houkuttelevan suuret.

Vielä tärkeämpi asia on vaatimus paikallisten neuvottelujen lisäämisestä. Sen ainoa tarkoitus on alentaa palkkoja, sillä mikään työehtosopimus ei määrittele palkan ylärajaa, vaan ainoastaan alarajan. Ammattiliitot neuvottelevat yleissitovat sopimukset, ja jos järjestäytymisaste laskee riittävästi, niin työnantajan ei tarvitse neuvotella mistään asiasta työntekijöiden edustajien kanssa. Silloin paikallisneuvottelut käydään työnantajan ja jokaisen työntekijän kanssa “tasavertaisina sopimuskumppaneina”. Se tarkoittaa sitä, että työnantaja voi sanella palkat ja ihan kaikki muutkin työsopimuksen ehdot.

Kun tukia leikataan tarpeeksi, saadaan köyhiä työttömiä, joille kelpaa työ millä tahansa palkalla. Jos kukaan ei neuvottele yleissitovia sopimuksia, niin palkka ja muut työsuhteen ehdot sitten ovat mitä tahansa. Kyse ei ole ilkeydestä, vaan taloudellisista intresseistä.

Nyt joku sanoo, että kylläpä taas tuli propagandaa, ja mikäs siinä. Nämä nyt kuitenkin ovat niitä perusasioita, joita noissa työttömyysturvan heikentämistä ja paikallisneuvottelujen lisäämistä vaativissa lehtijutuissa ei koskaan kerrota. Joskus mietin, mahtavatko noita juttuja kirjoittavat toimittajat itse kuulua ammattiliittoon.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka tyoelama
Kommentit (102)
  1. Lasse Kosonen
    3.5.2021, 14:33

    Toki markkinatalouden lue (suuryritysten) hampaissa on koko valtio jonka puuttuminen vapaaseen markkinaan on haitallista. Siinä suhteessa se on verrannollinen ay-liikeeseen, ainoaan tahoon joka pitää vielä palkansaajan etuja yllä. Suuren veden takana Biden on radikaali, jota suuryritysten röyhkeys ja sanelupolitiikka huolestuttaa. Toivon mukaan meillä Suomessakin joskus havahdutaan todellisuuteen.

    1. Kenen kolikko
      3.5.2021, 14:49

      Liian joustamattomat ovat yrittäjän kannalta pykälistöt. Jos tulisi joustoa, niin tulisi myös työpaikkoja auki. Mutta haluaako kukaan töihin kun saa muutenkin lonkkaa vetämällä toimeentulon. Nyt yrittäjät tekevät nuo tarvittavat joustot itse. Olisi mukava tietää mitä tapahtuisi jos yritykset pantaisiin kiinni pariksi vuotta… Itse yrittäjänä jouduin tilanteeseen jossa lomautettuna ollut työntekijäni oli tavoittamattomissa pitkän tovin. Yhtäkkiä tulikin viesti että lomautus on loppu ja pistä tilille 20000. Vanha työntekijä kun oli. Eipä auttanut muu kuin mennä pankkiin ja tehdä pari vuotta n 80h viikossa töitä jotta sai tuon lainan ym. maksettua. Kolikossa on AINA kaksi puolta.

      1. Avaatko hieman? Minulle jäi kolikko pystyyn.

      2. On selvää, että sekä työntekijöissä että työnantajissa on poikkeustapauksia, jotka pyrkivät maksimoimaan oman etunsa ja samalla tietysti vähät välittävät vastapuolesta; esim. provosoiden voi sanoa, että työntekijä tekee minimipanoksen, hakee sairaslomaa jatkuvasti jne. ja työntantaja hyväksi käyttää kunnan tarjoamia työkokeilussa tms. olevia ilmaisia työntekijöitä aikansa ja kun tulisi aika alkaa maksaa palkkaa kokeilu loppuu ko. työntekijän kohdalla ja hetken päästä otetaan seuraava sisään.
        Uskon, että valtaosa sekä työntekijöistä että työnantajista toimii asiallisella ja rehellisellä pohjalla.

      3. “Mutta haluaako kukaan töihin kun saa muutenkin lonkkaa vetämällä toimeentulon. ”

        Väite on samaa tasoa kuin jos sanoisin, että mihin yrityksesi tarvitsee tekijöitä tai urakoita? Toimeentulonhan saa niillä avokätisillä yritystuilla?
        Eli jos niitä leikattaisiin niin se kannustaisi sinua myymään tuotteitasi ja palveluitasi alle omakustannushintojen ihan vaan yrittämisen riemusta?

      4. sakutimonen
        3.5.2021, 20:33

        Kiinnostaisi tietää kuinka paljon arvelet työttömän saavan tukea verrattuna palkkaan.

        1. Vastaan tähän omakohtainen kokemus:
          Ansiosidonnainen 40-50 % palkasta, ei ansiosidonnainen 30%

          Siinäpä kovasti kadehtimisen aihetta.

      5. Hannu Ala-Olla
        4.5.2021, 00:23

        Jos yritys tekee jotain, mille on oikeasti tarve, suljetun tilalle tulisi nopeasti uusi. Jos sille taas ei ole tarvetta, miksi sille olisi tarvetta?

        Jätät myös kokonaan kertomatta, minkälaisesta joustosta puhut. Jos puhut palkkojen maksussa joustamisesta, niin kannattaa lukea juttu uudestaan.

        Mutta miten ihmeessä työntekijältä voi tulla viesti, että lomautus on loppu? Et avaa anekdoottia yhtään.

        1. Ralf Karlsson
          5.5.2021, 10:46

          No tuota minäkin jäin ihmettelemään että lomauttavatko kommentin kirjoittajan työntekijät itsensä epämääräiseksi ajaksi. Ja mistä suorituksesta hän vaatii niitä 20.000 euroa?

      6. Olisi mukava tietää mitä tapahtuisi jos työväestö lakkoilee pari vuotta.

        Yritykset tarvii työväkeä ja asiakkaita. Työväki ja asiakkaat ei tarvitse varsinaisesti yhtään yrittäjää, se voidaan järjestää muutenkin kuin yksityisillä yrityksillä joitten pitää lisätä voiton osuus hintaan. Jos otetaan voittomarginaalit pois, tuotteet on halvempia.

        Mutta yksi asia on varmaa, et tiedä ollenkaan mitä työttömien tuet ovat jos luulet että sen takia valitaan työttömyys.

      7. Tuosta jutusta on vaikea ottaa kiinni ja ymmärtää mikä jousto tuossa olisi auttanut?

        On olemassa kuitenkin selvät säännöt kuinka asia hoidetaan:
        https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/lomautus

        Ja jos työnantajalla on vaikeuksia selvitä yksinään työlainsäädäännöstä, niin hän voi myös järjestäytyä ja saada tukea siihen kuinka asiat hoidetaan oikein. Ohessa esimerkkejä:
        https://kauppa.fi/
        https://www.yrittajat.fi/
        https://ek.fi/tietoa-meista/organisaatio/ekn-jasenliitot/

        Ja eikö työntekijä tee kuitenkin sitä työtä eli myy työpanoksensa yrittäjälle, josta yrittäjä saa myös voittonsa sen lisäksi mitä yrittäjä saa omasta työstään ja mahdollisista investoinneistaan.

        Se on varmaa ettei ilman työtä synny mitään, mutta se miten työtä teetetään voidaan järjestää monella tavalla. Kuitenkin keskustelu siitä kumpi on tärkeämpi työn teko vai teettäminen on saman tason keksutelua kuin kumpi oli ensin muna vai kana. Molempia kuitenkin tarvitaan, eikö vaan.

      8. Lomautus on loppu, ja pistä tilille 20.000 ? Mielenkiintoinen väite joka vaatii selityksen.

      9. Kenen kolikko:

        Imaisepa se pökäle takaisin sinne, mistä sen ulos päkistitkin 🙂

        1. Jos Aikamiehelle vastasit, niin saat löytämäsi pökäleen vaikka niellä.

          En siis tiedä tuliko kruuna vai klaava. Muista kommenteista päätellen meitä joilla kolikko jäi pyörimäämään on useampikin.

          1. Aikamies:

            Jos aloitin aiemman viestini saatteella “Kenen kolikko”, niin ei se hirveästi vaadi kapasiteettia selvittämään, että oliko juuri se vastaus nimimerkille Aikamies vai Kenen kolikko.

            Pahoittelut Sakarille näinkin tyhjänpäiväisen rutinan moderoimiseen pakottamisesta. Turhaa lisätäytettä ja -työtä. Itse poistaisin koko kommentoinnin käytöstä koko blogista, jos olisi omani.

    2. “Toki markkinatalouden lue (suuryritysten) hampaissa on koko valtio jonka puuttuminen vapaaseen markkinaan on haitallista.” Paitsi yritystukien muodossa saa puuttua.

    3. Madon luvut
      4.5.2021, 10:34

      Mainittakoon sekin vielä, että ansiosidonnainen edellyttää että on täyttänyt tietyt työssäoloehdot ja ollut riittävän kauan työttömyyskassan jäsenenä. Jos on niin paska tilanne, ettei ole ikinä ollut kerralla niin kauan töissä että saisi ansiosidonnaista, on pelkkä raaka työttömyysetuus 33,78€ /päivä, maksetaan viideltä arkipäivältä viikossa – pikaisesti laskettuna tekisi n. 675.6€ kuussa. Siitä tais vielä mennä verotkin.

      Jos pelkkää työttömyysetuutta katsotaan, sillä ei makseta edes asumiskustannuksia – siihen tarvitsee vielä asumistuet kylkeen, joka kattaa sen 80% maksimissaan ja yleensä edellyttää että asut melkein pahvilaatikossa – vuokrat on aika kovat varsinkin isommilla paikkakunnilla, jossa legendan mukaan ne työpaikat sijaitsee.

      Toisinsanoen, työttömyystuella ei “eletä leveää elämää” – ei sillä edes eletä elämää. Sillä korkeintaan maksetaan vuokra ja sitten kituutetaan makaronin voimalla seuraavaan tukipäivään ja täytetään mitä tahansa työhakemuksia. Auta armias jos haluaa pientäkään vaihtelua työnhakuarkeen, tai edes käydä jossakin roskakatosta pidemmällä – ei ole vain se, että pieninkin “huvitteluksi” laskettava toiminta vaatii budjetoinnin ja säästökuurin kuukauksia etukäteen, siihen saa vielä sosiaaliset stigmat ja paskat niskaan koska “työtön ei saa pitää hauskaa”.

      Jos jotkut lellittelevät ansiosidonnaisilla niin -siitä vaan-, hiton hyvä heille, ne on sen ansainnut! Sen sijaan jatkuvasti tukileikkureita ja muita keppityöllistämistoimia ehdottavat saisivat elää puoli vuotta nykyisillä tuilla.

      Katsotaan muuttuuko ääni kellossa kun bonukset ei lämmitä taskussa.

      1. Asiaa. Eikä ansiosidonnaisellakaan voi loputtomiin roikkua ellet sitten ole vaikkapa asfalttimies tyyliin kesät töissä ja talvet Thaimaassa.

      2. Tässähän se. Itse makoilen leveästi noilla työttömyyskorvausmiljoonilla mistä kaikki niin kadehtii. Käteen jää vuokran ja minimiin neuvotellun opintolainan vähennyksen jälkeen 450€, ilman sitä ”ilmaista lainaa” jäisi viisi sataa. Veroprosentti alin mahdollinen. Harrastuksia ei ole, autoa ja ajokorttia ei ole, sosiaalista elämää ei ole. Yleellisyystörsään veronmaksajien rahoja uusiin pyöränrenkaisiin kun vanhat puhkeavat, ja 20€ kuussa nettiin. Reseptilääkkeiden käyttö oli pakko lopettaa kun niitä muuten ei automaattisesti Kela tue. Jos sähkölasku tulee vääränä kuukautena niin sitäkään ei korvata ja maksan mahtiökyherkkutuistani 160€ sähkölaskun enkä paljoa sen jälkeen syö. Joo, aikaa on maata sohvalla. Mutta ei ole sohvaa kun sitä ei tänne 27 neliöön mahdu. Eikä toisaalta olisi varaa maksaa kierrätyskeskuksen kuljetuspalveluakaan. Kadehtikaa, kadehtikaa niin että päänne halkeavat! Kyllä tänne ihanuuteen pääsee.

  2. Erään ryhmän perus edustaja, sanoi minulle , kysyessäni mikä siinä duunarin edunvalvonnassa oikein mättää, kun kaikki muu edunvalvonta on ok, että kyllähän se muuten käy mutta pitääkö se olla ay liike.
    Sillai kai !

Kommentointi suljettu.