Laki ja tulkinta

Jokaisen tunteman sanonnan mukaan laki on niin kuin se luetaan. Tällä viitataan lakien tulkintaan. Monien mielestä mitään tulkintaa ei tarvita, vaan mennään sen mukaan, mitä lakiin on kirjoitettu. Näin näyttää ajattelevan myös kirjailija Jari Tervo, joka Helsingin Sanomien kolumnissaan sanoo pääministerin ateriaedun olevan yksinkertainen asia. Noudatetaan lakia eikä tulkita sitä. Kun ateriakorvauksesta ei ole erikseen säädetty ministeripalkkiolain 6 §:ssä, niin sitä ei saa tulkita pääministerille kuuluvaksi.

En nyt aio puhua siitä ateriaedusta muuten kuin esimerkkinä lakien tulkinnasta. Onko se tarpeellista vai riittääkö, että katsotaan mitä lakiin on kirjoitettu? Jos siellä on jokin yksittäinen asia mainittu, niin sen mukaan mennään. Jos ei ole, niin sitten ei sovelleta lakia tulkitsemalla sitä.

On totta, että ministeripalkkiolain 6 §:ssä ei puhuta ateriaedusta mitään. Sen mukaan pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys ja valaistus sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista. Aterioista ei puhuta, joten niitä ei laki tunne. Kuitenkin lain 7 §:n mukaan valtioneuvoston jäsenelle korvataan tehtävien hoitamisesta aiheutuneet ylimääräiset kohtuulliset kustannukset valtioneuvoston kanslian päätöksellä.

Näyttää siltä, että vaikka valtioneuvoston kanslian ohjeissa ei viitata 7 §:än, niin sitä on silti sovellettu. Jos etu on tulkittu sen mukaiseksi, niin siitä pitäisi tietenkin olla maininta ohjeissa. Sen lisäksi pitäisi sitten tulkita, ovatko ateriakulut tehtävien hoidosta aiheutuneita ylimääräisiä kuluja.

Vakiintunut tulkinta on osoittautunut liian laajaksi. Mutta onko asia aina niin yksinkertainen, että tulkintaa ei tarvita? Riittääkö, että noudatetaan vain lakiin kirjoitettua?

Otetaanpa esimerkiksi usein esille nouseva vihapuhe. Laki ei tunne sanaa vihapuhe, joten sitä ei ole juridisesti olemassa. Rikoslaista löytyy kuitenkin useita yleiskielessä vihapuheeksi sanottuja rikosnimikkeitä, joiden tunnusmerkistö on kirjattu lakiin. Yksi tavallisimpia rikoksia on kunnianloukkaus. Siitä sanotaan rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentissa näin:

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Tätä lainkohtaa ei voi soveltaa yhteenkään yksittäistapaukseen ilman tulkintaa. Siinä ei mainita erikseen vaikkapa huorittelua tai idiootiksi, vähä-älyiseksi ja natsipelleksi sanomista. Ei mainita yhtään konkreettista esimerkkiä, vaan jätetään kaikki tulkinnan varaan. Suurin osa rikosilmoituksista jätetään aiheettomina tutkimatta tai tutkinta keskeytetään, koska teosta mahdollisesti seuraava rangaistus ei olisi oikeassa suhteessa tutkinnan ja oikeudenkäynnin aiheuttamiin kuluihin. Sekin on lain tulkintaa.

Sitten kun tutkitaan ja käydään oikeutta, niin se tehdäänkin perusteellisesti. Tällä hetkellä ylin oikeusaste miettii, täyttääkö natsipelleksi sanominen kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Alempien oikeusasteiden tulkinnan mukaan täyttää. Nyt on tulkintavuorossa KKO. Sitä ennen tuhannet maallikot ovat somessa tulkinneet lakia kukin omalla tavallaan, vaikka eivät huomaakaan sitä tulkinneensa. Heidän joukossaan on varmasti monia sellaisia, joiden mielestä lain tulkinta on tarpeetonta. Noudatetaan lakia eikä tulkita sitä.

Sehän on ihan eri asia kuin pääministerin ateriaetu, sanotte. Onko? Kun te otatte kantaa mihin tahansa julkisuudessa olevaan juridiikkaan liittyvään asiaan, niin te tulkitsette lakia, vaikka ette ajattelisi niin tekevänne tai ette pitäisi tulkintaa edes tarpeellisena. Lakeja on pakko tulkita aina, sillä kukaan ei pysty laatimaan ihan kaikki mahdolliset tapaukset sisältävää kasuistista lakia, jota ei tarvitse eikä saa tulkita.

Muistelen kaukaisilla oikeushistorian luennoilla kuulleeni, että joskus 1800-luvulla sitä Saksassa yritettiin. Siitä piti luopua, kun jopa tilusten aitaamista koskevaan lakiin olisi pitänyt kirjata ihan kaikki mahdolliset aitatyypit. Jos jokin olisi unohtunut, niin lakiin olisi jäänyt aukko, jonka tukkiminen tulkinnalla olisi ollut kiellettyä.

***
Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron vielä, että juttu ei ole Tervon kolumniin kohdistuvaa kritiikkiä. Otin sen mukaan siksi, että juuri se sai minut miettimään asiaa juristina.