Aamupala, vappusatanen ja Kojamo

Niin sanottuun poliittiseen keskusteluun pesiytyy asioita, joista muodostuu joillekin ainoa heidän ymmärtämänsä käsitys politiikasta ja jota he toistavat jatkuvasti. Tällaisia ovat puheet ay-liikkeen jättimäisistä osingoista asuntosijoittaja Kojamosta (entinen VVO), vaalivalheen synonyymiksi tullut vappusatanen ja viimeisimpänä pääministerin aamupala. Yhteistä näille kaikille on, että ne puheet ovat joko suoranaista valehtelua tai ainakin voimakkaasti väritettyä yksipuolista tietoa.

Nämä jutut lähtevät liikkeelle valmiiksi yksipuolisesta kohu-uutisoinnista. Sitten niitä toistavat näkyvät poliitikot ja yhteiskunnalliset keskustelijat niin kauan, että niistä muodostuu totuus. Kun niitä rupeavat tunkemaan jokaiseen poliittiseen somekeskusteluun tavalliset tallaajat, niin se on varma merkki propagandan onnistumisesta. Oikea tieto ei kiinnosta, koska tarjolla on helpompi vaihtoehto. Hölmökin voi kuvitella vaikuttavansa fiksulta ja viiltävän sarkastiselta heitellessään keskusteluun jotain Kojamosta, vappusatasesta ja aamiaisesta.

Kojamo mainitaan aina esimerkkinä ay-liikkeen ahneudesta. Tosiasiassa Kojamon suurimpia omistajia ovat vakuutusyhtiöt ja muut sijoittajat. Niiden omistusta ja voittoja ei kerrota, koska halutaan nostattaa meteliä vain ay-liikettä vastaan. Erityisen paljon tuntuu ärsyttävän ammattiliittojen yleishyödyllinen status, joka vapauttaa ne osinkotulon verosta. Kaikesta muusta voittoa tuottavasta toiminnastaan ne maksavat veroa tavalliseen tapaan.

Vuosi sitten ay-liikkeen omistusosuus Kojamosta oli tällainen: Teollisuusliitto 10,44 %, Ammattijärjestö OAJ 6,10 %, JHL 5,22 % ,Rakennusliitto 5,02 %,  Ammattiliitto PRO 4,23 % PAM 3,54 %, AKT 0,64 %, SEL 0,58 %, SAK 0,39 %, Jyty 0,34 %, Paperiliitto 0,29 %, PAU 0,24 % ja Sähköliitto 0,18 %.

Sekin jätetään kertomatta, että myös työnantajapuolen liitot ovat yleishyödyllisiä, joten nekään eivät maksa veroa osinkotuloistaan. Eivät maksa myöskään yleishyödylliset säätiöt. Ei kerrota sitäkään tosiasiaa, että SAK oli valmis lopettamaan tämän ay-liikkeen verovapauden jo keväällä 2019, mutta EK ja sitä tukevat oikeistopuolueet eivät esitystä hyväksyneet.

Nyt SDP esitti sitä taas osana lähdeveron uudistamista, mutta finanssiala tyrmäsi esityksen. Yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauden poistamista siis vastustavat juuri ne samat tahot, jotka julkisuudessa vaativat sen poistamista. He haluaisivat verottaa vain ay-liikettä ja säilyttää verovapauden kaikilla muilla.

Vappusatanen heitetään jatkuvasti keskusteluihin muka terävänä sivalluksena. Sen faktat on niin monta kertaa selitetty, että niiden olisi pitänyt upota jo tyhmäänkin päähän. Eivät ne sinne uppoa nytkään, mutta yritetään vielä kerran. Vappuna 2018 Antti Rinne lupasi pienimpiin eläkkeisiin sadan euron korotuksen vaiheittain ja useamman vuoden aikavälillä. Vuoden 2020 alussa tätä lupausta ruvettiin toteuttamaan ja kaikkein pienimpiin eläkkeisiin tehtiin ensimmäinen korotus. Sitten tuli korona ja rahat tarvittiin muun muassa yritystukiin. Enempää en jaksa tätä selittää, mutta lukekaa täältä aiemmat juttuni.

Ja nyt sitten puhutaan pääministerin aamiaisesta seuraavat kymmenen vuotta. Ei kuitenkaan kenen tahansa pääministerin, vaan pelkästään tämänhetkisen. Samaa etua saaneista aiemmista pääministereistä ei puhuta eikä ole juuri puhuttu koko aikana, ja tulevilla tätä etua tuskin enää on. Koska tarina jää elämään, niin se myös laajenee koskemaan vain yhtä ainoaa puoluetta kuvaamaan puolueen edustajien ahneutta.

Jotta ei menisi ihan yksipuoliseksi, niin miettikääpä huviksenne muita puolueita koskevia yleistyksiä. Kyllä niitäkin löytyy. Yleistyksillä korvataan oikean tiedon etsimisen ja ajattelun vaiva.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (80)
  1. Verrataanpa Kojamoa ja SATOa joka oli muistaakseni aiemmin oikeistoa lähellä olevien tahojen yhdistys. Sitten ne, kun “talousneroja” ovat, päättivät myydä sen jollekin ruotsalaiselle pääomasijoitus yhtiölle.
    Nyt sitten kadehtivat kun toiset saa säännöllistä tuloa ja heidän myyntivoitto on ties missä.

    1. Hyvä huomio, Kojamo ja SATO hallinnoivat kumpikin suurinpiirtein samansuuruista n. 30000 vuokra-asunnon määrää ja kun vuokra-asuntojen kokonaismäärä liikkuu miljoonan kieppeillä, niin kukahan mahtaa omistaa loput? Kuitenkin julkisuudessa pöyristellään vain Kojamoa, jonka osuus kokonaismäärästä on vain noin 3,5%.

      https://www.sato.fi/fi/talous-sijoittajat/osinkopolitiikka-omistajat

    2. Oikeistossa ollaan katkeria AY-liikkeen sijoitussalkun suuruudesta, jonka rinnalla EK:n salkku taitaa muistuttaa lähinnä kukkaroa. Talousneroina mielellään esiintyvä EK ei kestä sitä, että ay-liikkeessä taidetaan sittenki ymmärtää talousasioista aika paljon, vaikka oikeisto kovasti yrittää muuta kansalle uskotella.

  2. Päivä pelastettu. Saku teki sen taas.
    Nyt vaan jäädään odottamaan somen asiantuntijoiden tarkkaa tietoa aamupala, vappusatanen ja Kojamo- alueelta.
    Minäkin itseäni toistan: Paska on hyvää. Miljoona kärpästä sen todistaa.
    Ja eikun someen kärpäsjahtiin.
    Vaihtoehtoisesti “Ylös ulos ja lenkille”.

Kommentointi suljettu.