Mediavaalit

Eilisillan A-studiossa toimittaja kysyi Maria Ohisalolta, miksi vihreät eivät vaalikeskusteluissa nostaneet selkeämmin esille sellaisia omia teemojaan kuin ilmastonmuutos ja ympäristöasiat. Ohisalo vastasi lakonisesti jotenkin niin, että sitäpä toimittaja voisi kysyä itseltään. Yritettiin kyllä, mutta pääministerin aamupala oli tärkeämpi.

Niinhän se oli. Yli kaksi viikkoa pidettiin yllä Iltalehden tekemällä tehtyä kohua ateriaedusta, jonka on vuosien ajan tulkittu kuuluvan pääministerille. Vaikka sitä käyttäneitä pääministereitä on pitkä liuta, niin se henkilöitiin Sanna Mariniin. Kun tämän yritti kertoa vaikkapa somessa tai blogissa, niin vastaus oli vähän samanlainen kuin raskaaksi tulleella Pohjantähden Leppäsen Aunella, jolta kysyttiin oliko ollut muitakin miehiä kuin Kivivuoren Oskari: “On ollut, mutta Osku kumminkin eniten”.

Viime hetkellä ennen vaaleja Yle lähti mukaan ja teki oman kohujuttunsa Anni Sinnemäen esitutkinnasta. Juttu oli huonosti taustoitettu ja sen juridiikka jäi kokonaan selvittämättä. Ei sitä ole selvitetty vieläkään, vaan näyttää siltä, että asia ei ole enää uutisoinnin arvoinen. Mitäpä sitä enää selvittämään ja sen juridiikkaa tutkimaan, kun vaalit on pidetty.

Nyt on tärkeämpää keskittyä eduskuntavaaleihin. Kaikille lienee jo selvinnyt, että hallitus ei kaadu kuntavaaleihin, joten tähtäintä pitää siirtää eteenpäin. Niinpä nyt kirjoitetaan, että vaalitulos auttaa näkemään Marinin sädekehän läpi ja että halu äänestää Marinia vastaan voi levitä valtakunnalliseksi ilmiöksi eduskuntavaaleissa. Veronkorotusten suosiokin kuulemma vähenee kuntavaalien tuloksen takia.

Kyllä Sanna Marin on paha ihminen. Syö veronmaksajien piikkiin aamupalaa kansainvälisen mediajulkisuuden sädekehä pään ympärillä ja korottaa jatkuvasti veroja. Velkaakin se mokoma ottaa, ja kuten Petteri Orpo eilen illalla sanoi, niin vaaleissa kansa tuomitsi hallituksen holtittoman velanoton. Hallitus ei tosin ole korottanut veroja ja velkarahalla on tuettu koronasta kärsiviä yrityksiä eli juuri niitä ryhmiä, jotka äänestivät Orpon johtamaa puoluetta, mutta ei siitä kannata puhua. Veronkorotukset ja velka ovat pahoja asioita silloinkin, kun niitä ei ole tai niistä hyötyy itse.

Milloin viimeksi olette nähneet uutisoitavan jotain positiivista Sanna Marinista ja hänen hallituksensa työstä? Minä en muista, sillä uutisointi on ollut täynnä puolitotuuksia, ilkeilyä, pikkuasioiden kaivelua ja suoraan sanoen kateutta. Opposition jokainen narahdus uutisoidaan näyttävästi ilman kriittiistä tarkastelua. Marinin suosio on selvästi myrkkyä, mutta sitä ei tunnusteta, vaan puhutaan hurskaasti kriittisestä journalismista. Sitähän se tietysti on, mutta kovin yksipuoliselta se kritiikki vaikuttaa.

Hallituksen koronatoimet ovat kansainvälisesti vertaillen onnistuneet hyvin, jos sairastuneiden ja kuolleiden määriä lasketaan. Velanottokin on ollut maltillista verrattuna moniin muihin maihin. Veroja ei ole korotettu, vaikka koko ajan niin väitetään. Talousvaikeuksissa olevat yksittäiset kunnat tekevät omat ratkaisunsa, ja ainakin tämä Ylen uutinen pistää epäilemään, että jotkut kunnat rupeavat paikkaamaan talouttaan myymällä kaukolämpö-, energia- ja vesilaitoksensa kansainvälisille sijoittajille. Näin tekevät huomaavat muutaman vuoden kuluttua ryypänneensä siemenviljansa, mutta eiköhän syyllinen silloinkin löydy Marinin hallituksesta. Sitten ei muisteta eikä nytkään juuri kerrota, että hallitus on paikannut valtionosuuksien aiempia leikkauksia ylimääräisillä tuilla.

Kun nyt uutisten ja asiantuntijoiden mukaan oppositio on jyrännyt hallituspuolueet, niin lienee turha sanoa, että hallituspuolueet saivat 56,1 prosenttia annetuista äänistä. Ei prosenteilla ole väliä, sillä tunnetusti faktat pilaavat hyvän uutisen. Näiden vaalien todellinen voittaja oli klikkijournalismi.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (150)
  1. Muun hyvän lisäksi Elina Valtonen oli jo Helsingissä ideoimassa lainalla maksettavaa keskustatunnelia. Ehkä se on sitten sitä parempaa velanottoa, kun Kokoomus tahtoo ottaa velkaa autotunnelin rakentamiseen?

  2. Pertti Heiskanen
    15.6.2021, 09:03

    Voi vain kuvitella millaista loanheittoa seuraavat eduskuntavaalit ovat, toivonmukaan korona on väistynyt ja muutenkin päästy normaaliin menoo, nyt hallitus on joutunut opposition, sitä tukevan median ennennäkemättömään ryöpytykseen, asia kysymykset on ollut sivuseikka, on kaivettu esiin kaikki millä voidaan horjuttaa hallitusta. On maalitettu yksittäisiä ministereitä median myötävaikutuksella, medialla ei ole ollut juuri ollenkaan hyvää sanottavaa hallituksesta. Ehkä vasemmisto voisi alkaa puhumaan yhdistymisestä, yhdistyneenä se olisi voimakkaampi.

    1. Ja oikeisto ottaa kaiken kunnian koronan kukistamisesta. Niin se vaan menee. Meillä ei ole varaa menettää tätä hallitusta, koska oppositio toimii todellakin opposition tavoin vaikka muuta väittävät (eli kaikkea vastustavat vaikka mistään eivät mitään näytä tietävän?) . Jaa-a, mitähän ne keksii seuraavaksi :O

    2. Niimpä. Alettiin heti pohjustamaan eduskuntavaaleja. Pikku Petterillä on kova hinku pääministeriksi. Minä en ainakaan halua siniveristen hallitusta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Eikö sieltä löydy 12 hallitus vuoden jälkeen kokkareita koskevaa tikun nokkaan nostettavaa asiaa.

    3. Jos vaikka vasemmisto yhdistyisikin, niin Suomen mediassa ei tule olemaan tarpeeksi vahvaa vastavoimaa kokoomusvetoiselle medialle, kuten esim. jenkeissä Fox Newsillä on säällisenä vaihtoehtoina CNN tai CBS. Yle on ollut, mutta nyt se näyttää luisuvan kokoomusohjaimissa lööppimedian seurakuntaan.

      1. Kuka muistaa vielä kuinka Sipilällä oli kokoajan ongelmaa YLEn kanssa, kun se kehtasi uutisoida hänen politiikastaan?

        Eikös siinä lähteny YLEn johtoportaassa tuuletus käyntiin, kun se ei ollutkaan yrityspomon mieleen.

Kommentointi suljettu.