Näyttävä spektaakkeli

Eilisen suurin uutinen oli Jussi Halla-ahon ilmoitus puolueensa puheenjohtajuudesta luopumisesta elokuussa. Hän teki sen tietenkin näyttävästi sulkien todelliset syyt kirjekuoreen, jonka saa avata vasta kymmenen vuoden kuluttua. Ehkä kuoressa on pitkä kirje tai ehkä siellä lukee vain, että pitäkää tunkkinne, mutta se selviää sitten siitä kiinnostuneille. Puolueen työmies Matti Putkonen nieleskeli kyyneleitä ja kenttäväki kyynelehti avoimesti. Politiikan asiantuntijat kiirehtivät pohtimaan eron syitä ja seuraavan puheenjohtajan nimeä. Ylen aamussa kansanedustaja Kike Elomaa sanoi tyhjentävästi, että seuraaja on joko mies tai nainen.

Kyseessä on siis melkoinen spektaakkeli, jossa unohtui ainakin minulle ensimmäiseksi mieleen tullut asia. Ehkä Halla-aho vain kyllästyi johtamaan puoluetta, joka on lievästi sanottuna moniääninen. Halla-aho ei ole koskaan näyttänyt viihtyvän kovin hyvin puolueen sisäisiä erimielisyyksiä sovittelevana puoluejohtajana. Puoluejohtaja edustaa myös koko puoluetta ja hänen jokaista lausuntoaan pidetään puolueen linjauksena. Myös tulevaisuudessa mahdollinen hallitusvastuu saattaa arveluttaa. Ainakin Halla-ahon neljä vuotta sitten syrjäyttämä Timo Soini näkyy olevan sitä mieltä, että Halla-aholta petti kantti.

Soinilla on omat syynsä olla Halla-aholle katkera, sillä puolueen menettäminen kesällä 2017 oli nolo paikka. Soinin ehdokas Sampo Terho jäi toiseksi, ja jo aiemmin Soini oli pelannut tulevilta sinisiltä puoluetuet pois vahingossa. Hänen aloitteestaan säädettiin Lex Soini, jonka mukaan jostain eduskuntapuolueesta eroavan ja uuden puolueen muodostavan ryhmittymän puoluetuet jäävät entiselle puolueelle. Tällä piti varautua halla-aholaisten eroamiseen puolueesta, mutta he kaappasivatkin vanhan puolueen ja uusi jäi ilman tukia.

Mutta unohdetaan inhimillinen kyllästymisen mahdollisuus ja pidetään median tavoin politiikkaa jatkuvana shakkipelinä, jossa jokainen liike harkitaan monta siirtoa etukäteen eri vaihtoehtoja punniten. Siinä tapauksessa ilmeisin selitys on puolueen tekeminen hallituskelpoiseksi. Halla-aholta henkilönä puuttuu se kuuluisa yhteinen arvopohja kokoomuksen kanssa, mutta joltain toiselta se epäilemättä löytyy. Kolmisen viikkoa sitten Halla-aho linjasi puolueensa jopa kokoomuksesta oikealle hyväksymällä työttömyysturvan ja irtisanomissuojan heikentämisen, paikallisen sopimisen lisäämisen, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisen ja lakko-oikeuden rajoittamisen. Jos ei näillä eväillä kelpaa hallitukseen kokoomuksen kanssa, niin sitten ei millään.

Tulevan puheenjohtajan nimellä spekuloidaan elokuuhun asti. Vahvin ehdokas on tietenkin varapuheenjohtaja Riikka Purra, jolle paikkaa on pedattu jo pitemmän aikaa. Nainen ja kasvissyöjä saattaa kuitenkin olla vaikeasti hyväksyttävä osalle kenttäväkeä. Hänen hyväksymisensä puolesta puhuu tieto, jonka mukaan Halla-aho ei jätä puoluetta, vaan siirtyy vain syrjään ja jatkaa vaikuttamista tukemalla uutta puoluejohtoa sivusta. Se tieto puolestaan voi saada Purran puheenjohtajuuden näyttämään pelkkänä keulakuvana olemiselta, eikä sekään ole hyvä juttu.

Muitakin ehdokkaita ilmoittautuu varmasti, joten tulevan puheenjohtajan henkilöllisyys ratkeaa vasta puoluekokouksessa. Jos puolueen sääntöjä ei ole muutettu, niin siellä voi toistua kesän 2017 kaltainen yllättävä äänestystulos. Tarvitaan vain vahva junttausporukka vaikkapa Ville Tavion tai Juho Eerolan taakse.

Toistaiseksi on varmaa vain se, että ainakin puhetta ja uutisoitavaa riittää koko uutispulaa potevaksi heinäkuuksi.

EDIT 22.6.2021 klo 10.25
Korjattu tekstiä siten, että Purra on kasvissyöjä, ei vegaani.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (102)
  1. Nainen ykköspuheenjohtajana on persuille mahdottomuus.
    Kun pomo eroaa, niin tavallisin syy on omistajan/rahoittajan tahto.
    Eroon johtanut kehitys on runsaan viikon juttu, ei sen pidempi.

    1. Arto Sivula
      22.6.2021, 10:40

      persuille kelpaa naispuheenjohta varsin hyvin, siksi he valitsevat riikka purran.

      persujen rahoittajat, eli jäsenet tuskin halla-ahon eroa ovat vaatineet.

      halla-aho sanoi n. 4 vuotta sitten haastattelussa että 4 vuotta on sopiva aika puheenjohtajalle. halla-aho myöskin ilmoitti jo talvella eduskuntaryhmälle ettei hae jatkoa elokuussa.

      mutta muuten olet oikeassa.

      1. Ehkä persuille kelpaisi naispuheenjohtaja, vaan ei toimintaa ohjaavalle rahoittajajoukolle.

        1. Arto Sivula
          22.6.2021, 16:34

          “toimintaa ohjaava rahoitusjoukko”on jäsenistö. rahoitusta tulee lisäksi myös valtioneuvoston kansliasta puoluetuen muodossa.

      2. ” halla-aho sanoi n. 4 vuotta sitten haastattelussa että 4 vuotta on sopiva aika puheenjohtajalle.”

        Ja tuo haastattelu avataan ja julkaistaan kuuden vuoden päästä, vai?

        1. Arto Sivula
          22.6.2021, 16:35

          se julkaistiin jo silloin kun se tehtiin, eli noin 4 vuotta sitten.

          1. Selkosen Roope
            22.6.2021, 22:19

            Mistä tällainen haastattelu löytyy? Ei ainakaan nopealla etsinnällä osunut silmään. Lisäksi en ole täysin vakuuttunut, jos Halla-aho itse tai perussuomalaisten ydinjoukko kertoo hänen tehneensä päätöksensä jo vuosi sitten. Halla-aho on tarinoiden mestari, ja tässäkin haiskahtaa hänen pyrkimyksensä luoda itselleen sopiva historia, jolla ei välttämättä ole totuuden kanssa liian paljon tekemistä. Tarina olisi huomattavasti ikävämpi, jos siihen kuuluisi hankalina sivujuonteina esimerkiksi ristiriidat puolueen duunarisiiven kanssa johtuen hänen lausunnoistaan viime keväänä.

            1. Kyllähän se haastattelu on tehty ja Halla-aho on noin sanonut, jos perussuomalainen kerran niin väittää. Perussuomalaisen sanaa kun pitää aina uskoa.
              #sarkasmia

  2. Sori siitä
    22.6.2021, 10:11

    Tällainen salaperäinen jäähyväiskirje oli kyllä hollywoodmainen veto 🙂 Onkohan se kirjoitettu kirkkoslaaviksi? Miten tylsää meillä olisikaan ilman Perussuomalaisia.

    1. Hanna Mäntynen
      22.6.2021, 10:58

      Kestäisin oikein hyvin tylsyyden, jossa asialliset asiat hoidetaan ja josta pöljäily puuttuu.

    2. Mikähän rikos vanhenee 10 v:ssa 🤔

    3. Ennen vanhaan pellet oli sirkuksessa. Sirkus takaisin!

Kommentointi suljettu.