Kesäviihdettä

Nyt kun juhannus on juhlittu, niin Iltalehti palaa mieliaiheeseensa eli hallituksen kaatamiseen. Juha Ristamäki lämmittää pääkirjoituksessa lehden itsensä keittämää aamiaispuuroa ja heittää epäilyksen varjon poliisin päälle. Yhteiskunnallinen keskustelu vältettiin julkaisemalla päätös olla aloittamatta esitutkintaa juuri juhannuksen alla. Kreeta Karvala puolestaan kertoo sisäministeri Maria Ohisalon haastattelussa hallituksen kaatuvan syksyllä, jos työllisyys- ja ilmastotoimet eivät etene.

Molemmat jutut voisi oikeastaan kuitata tällä pääkirjoitukseen tulleella kommentilla, mutta katsotaan nyt kuitenkin vähän tarkemmin.

Lehti siis epäilee ihan pääkirjoituksessa, että poliisi on toiminut lehden tavoin ja ajoittanut oman päätöksensä julkaisemisen juuri juhannuksen alle. Iltalehtihän ajoitti itse masinoimansa aamiaiskohun sopivasti kuntavaalien alle, mutta on koko ajan kiistänyt vaalien ajankohdan ja mediamyllytyksen yhteyden. Asia putkahti esille ihan sattumalta, ja pakkohan se oli uutisoida heti. Tutkiva toimittaja sanoi jopa, että hän ei edes muistanut vaalien olevan tulossa.

Poliisi siis totesi esiselvityksessä, että pääministerin ateriaetu perustui valtioneuvoston kanslian vakiintuneeseen tulkintaan ministeripalkkiolain säännöksestä ja että tulkinta on muodostunut nykyistä pääministeriä edeltävänä aikana. Esiselvityksessä ei ilmennyt, että tulkintaan liittyisi virkatoiminnassa tehtyä toimivallan ylitystä tai virkatehtävien laiminlyöntiä. Jos poliisin päätös ei kelpaa Iltalehdelle, niin siitä voi tehdä kantelun poliisihallitukselle tai valtakunnansyyttäjälle. Kantelussa voi nostaa esille päätöksen julkaisemisen ajankohdan tarkoitushakuisuuden ja siitä voi tehdä myös rikosilmoituksen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Saa nähdä, kestääkö lehden kantti.

Epäilen, että ei kestä, sillä tarkoitus on vain jatkaa saman sopan lämmittämistä.

Samaa hallituksen kaatamista on myös Kreeta Karvalan tekemässä Maria Ohisalon henkilöhaastattelussa. Ohisalo antaa “myrskyvaroituksen” ja uhkaa kaataa hallituksen, jos vihreiden ilmasto- ja työllisyystavoitteet eivät etene syksyn budjettiriihessä. Kuntavaalien allahan vihreät yrittivät nostaa ilmastoasioita keskusteluun, mutta toimittajia kiinnosti enemmän pääministerin aamupala.

Ohisalon haastattelu on sinänsä hyvä, ja siinä käydään läpi vaalitappion syitä puolueen puheenjohtajan näkökulmasta. Niitä ovat muun muassa hallitusvastuu, vihreiden kannattajien alhainen äänestysaktiivisuus, koronan aiheuttama nuorten äänestäjien lamaantuminen sekä tapahtuma- ja kulttuurialan pettymys hallituksen toimiin.

Tämä on varmasti ihan totta. Lisään kuitenkin ihan omasta puolestani yhden syyn, ja se on haastattelussakin esille nostettu puolueen linja työllisyystoimiin. Puolue on valmis  paikallisen sopimisen edistämiseen, sosiaalipolitiikan uudistamiseen työhön kannustavaan suuntaan ja työmarkkinoiden uudistamiseen muuttamalla ansiosidonnainen työttömyysturva suhdanneperusteiseksi. Työhön kannustava sosiaalipolitiikka tarkoittaa suomeksi tukien leikkaamista, ja samaa tarkoittaa myös ansiosidonnaisen muuttaminen suhdanneperusteiseksi. Näillä linjauksilla puolue on jo ajautunut eri kurssille Vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa, eivätkä kaikki äänestäjät siitä pidä.

Mutta se siitä. Hallituksella on sisäisiä erimielisyyksiä, ja aina niistä on päästy sopuun. Jos syksyllä ei päästä, niin sitten hallitus hajoaa. Ei se sen ihmeellisempää ole. Tämä hallitus on jo saanut tärkeimmän tavoitteensa eli sote-lainsäädännön hyväksytettyä, ja lisäksi se on parantanut kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa muun muassa purkamalla aktiivimallin ja palauttamalla Sipilän hallituksen tekemiä leikkauksia. Hallituksen aikaansaannoksia on niin paljon, että niitä on vaikea edes luetella.

Ne hyvät saavutukset ovat vain jääneet huonolle uutisoinnille, kun koko ajan on ollut niin kiire kaataa hallitusta. Iltapäivälehtienkin pitäisi muistaa, että hallituksen ei tarvitse nauttia niiden luottamusta, vaan eduskunnan enemmistön. Niin kauan kuin sitä ei muisteta, menevät jutut hallituksen juuri näillä hetkillä tapahtuvasta kaatumisesta kesäviihteen piikkiin. Sinne jonnekin helleuutisten ja julkkisjuorujen väliin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (49)
  1. Silja Lindh
    28.6.2021, 11:37

    Hallituksen saavutuksista kannattaisi varmaan ylläpitää jatkuvasti päivittyvää kronologista listaa. Siitä voisi sitten hakea tukea keskusteluissa, joissa vastapuoli väittää, ettei hallitus ole saanut mitään aikaan.

    1. Kunnon kommari
      28.6.2021, 12:12

      Sellainen löytyy täältä nyt tai kohta, jos lista jäi sen sisältämän www-linkin vuoksi moderoitavaksi.

  2. Olen pitkään ihmetellyt Karvalan asemaa Ylen äänitorvena, samaa soopaa suoltaa perjantai-aamusin.

    1. Noiden jälkiraatien jäsenten vaihtuvuus voisi olla nopeampaa. Länsimaisen demokratian yleisradioyhtiön tehtävä on kuitenkin antaa tilaa kaikenlaisille mielipiteille niin oikealta, vasemmalta kuin keskeltäkin, sillä emme kaipaa itätyylisiä raateja kilvan kehumassa hallitusta, emmehän?

      Ylen tj. Merja Ylä-Anttila on osuvasti todennut, että “kritiikkiä tulee tasaisesti joka suunnasta, joten tiedonvälitys on ollut ilmeisen onnistunutta.”

      1. ” …antaa tilaa kaikenlaisille mielipiteille…”

        Jazz on usein vaativaa soitettavaa ja äärimmäisen taitavasti tehtyä ja teksisesti hyvin toteutettua.
        Jos ei pidä siitä voi sanoa sen olevan p*skaa. Se on mielipide.
        Voi olla sekalainen lauma umpisurkeita soittajia r*iskaamassa humppaa, mutta ymmärtävät sentään soittaa jotain jonka tunnistan joten on varmasti hyvä orkesteri. Se on mielipide.

        Mielipide kertoo vain sanojastaan. Jos media antaa tilaa kaikenlaisille mielipiteille ja vain niille, niin kuka kertoo mitä milloinkin oikeasti tapahtuu?

        1. Miten siis tulisi mielestäsi toimia? Ei ihan auennut kommenttisi.

    2. Ei tarvitse ihmetellä, koska myös YLE:n kokoomusjohdon piilotavoitteena on kaataa Sanna Marinin hallitus. Sitä tarkoitusta varten keskusteluohjelmiin varta vasten kutsutaan Sanoma- ja Alma Media-konsernien vaikutusvaltaisimmat poliittiset toimittajat. Ohjelmissa edustettuina esiintyvien toimittajien työnantajat (iltapäivälehdet, Hesari ja Suomen Kuvalehti, sekä ihme kyllä myös MTV) saavat YLE:ssä ilmaista markkinointia itselleen.

      YLE on “journalisistista vapauttaan” hyväksikäyttäen poliittisesti räikeän epätasapuolinen.

      1. Ei nyt edes varsinaisesti piilotavoite. Kyllä se aika selvästi julki tuodaan mitään peittelemättä.
        Toivottavasti joku tutkija joskus tulevaisuudessa tekee tutkimuksen median vaikutusyrityksistä ohi demokraattisen päätöksenteon.

Kommentointi suljettu.