Kymmenen vuotta myöhemmin

Tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun 77 ihmistä kuoli Norjan terrori-iskuissa. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto muistuttaa, että vaikka teoista on kulunut vuosikymmen, on poliittisen väkivallan ja vihapuheen kasvu edelleen ajankohtainen ja vakava ongelma. Hänen mukaansa poliittinen väkivalta ei synny tyhjiössä, vaan se syntyy, kun asenteita muokkaamalla luodaan sille hiljalleen kysyntää ja hyväksyntää.

Tätä asennemuokkausta tapahtui jo kymmenen vuotta sitten, mutta silloin suuri yleisö ei kiinnittänyt siihen huomiota. Tutkijat ja äärioikeistoa seuranneet alan harrastajat kyllä kiinnittivät, mutta suurimmalle osalle Anders Behring Breivikin manifesti näyttäytyi hullun houreena. Historiantutkija Jussi Jalonen sanoi tuoreeltaan, että samanlainen manifesti olisi periaatteessa ollut mahdollista laatia myös Suomessa julkaistuista kirjoituksista. Myös Suomessa puhuttiin islamisaatiosta, väestönvaihdosta ja kulttuurimarxismista, jotka olivat Breivikin manifestin keskeisiä teemoja.

Kuulostaako tutulta? Jos kuulostaa, niin ei ihme. Nykyisin ihan samanlaista puhetta löytyy sosiaalisesta mediasta, iltapäivälehtien kommenttipalstoilta ja poliitikkojen puheista ihan eduskuntaa myöten, kun maahanmuuttajia on verrattu vieraslajeihin. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa väestönvaihto oli keskeinen teema ainakin vielä vuonna 2019, jolloin puolueen todennäköisesti tuleva puheenjohtaja Riikka Purra sitä julisti. Hän puhui siitä vielä viime tammikuussakin, vaikka Suojelupoliisi on todennut väestönvaihdon salaliittoteoriaksi. Kulttuurimarxismi on toinen salaliittoteoria, jolla väitetään pyrittävän murentamaan länsimaisen yhteiskunnan rakenteita ja peruspilareja, kuten yhteistä uskontoa, perinteisiä arvoja ja ydinperhettä. Lukekaa siitä vaikka Wikipediasta.

Tämä sama puhe on yleistynyt niin, että moni ei sitä edes huomaa. Siitä on tullut yleiskieltä, kun näihin teorioihin sen kummemmin perehtymättömät heittelevät niitä keskusteluihin selittämättä niitä mitenkään. Maahanmuutto koetaan yksiselitteisen pahana asiana, ja sen pahuuden takana nähdään olevan kaikki vihattavat suvakit, sosialidemokraatit, vasemmistoliittolaiset, vihreät, seksuaaliset vähemmistöt ja muu sateenkaariväki sekä suunnilleen kaikki muut paitsi itseään ainoina isänmaallisina pitävät. Kommunismia on kaikki, mikä poikkeaa ainoiden oikein ajattelevien ajattelusta. Viha ja vastakkainasettelu ovat näiden ajatusten liikkeelle paneva voima.

Vihan kyllästämä keskustelukulttuuri on levinnyt sosiaaliseen mediaan ihan mistä tahansa aiheesta. Jopa ylioppilasaine voi saada virtuaaliset lynkkausjoukot liikkeelle, ja jos siitä huomauttaa, niin huomauttaja saa kimppuunsa häirikköjoukon. Varsinkin Twitter on paikka, jossa aikuiset ja arvostetussa asemassa olevatkin muuttuvat ilkeyttä tihkuviksi pikkupennuiksi. Riita ja maalitussyytteet saadaan aikaan ihan mistä tahansa asiasta.

Kymmenessä vuodessa meidät on saatu sietämään vihapuhetta niin, että emme edes tunnista sitä vihapuheeksi. Se on normaalia kielenkäyttöä, ja se, mikä Breivikin manifestissa näytti hullun houreilta, on nyt normaalia poliittista retoriikkaa. Kukaan ei hyväksy Breivikin tekoja, mutta puheilla pohjustetaan uusia. Poliittinen väkivalta ei synny tyhjiössä, vaan sille luodaan kysyntää ja hyväksyntää puheilla.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (57)
  1. Nollatunti ukko
    22.7.2021, 10:47

    Sananvapauden kannattajiksi itseään kutsuvat tekevät kaikkensa poistaakseen sananvapauden. Mitään ei saa sanoa, jos sanominen ei tue perussuomalaisten tai kokoomuksen käsityksiä asioista.

    1. Puhumattakaan Päivi Räsäsen ja muunkin uskonnollisen äärioikeiston ratsastamisella raamatun homovastaisiksi tulkituilla kohdilla.

      Jos näille menet sanomaan jotain vihapuheesta, niin eiköhän taas ala ulisemiset sananvapaudesta. Ja niin edelleen: väittävät vielä Suomen muuttuneen totalitaristiseksi valtioksi.

  2. Nollatunti ukko
    22.7.2021, 11:02

    Jokohan seuraavien 10 vuoden kuluttua vaalisalaisuus on murrettu, jotta päästään “vääriä puolueita’ äänestäneiden kimppuun,vai päätetäänkö vain kieltää Kokoomusta vasemmistolaisemmat puolueet, iltamedian hurratessa kommenttipalstoineen ?Suomalainen demokratia ja puolueeton riippumaton media ovat pelkkä vitsi.

    1. Dr Matuplond
      22.7.2021, 21:49

      Kymmenen vuoden päästä avataan juhlallisin menoin uutena valtiollisena juhlapäivänä eräs kirjekuori. Ohjelmassa on erääseen toiseen juhlaan sävelletty rapsodia kansansävelmistä ja poliittisten vankien vaihtaminen uusiin.

    2. Yhteen hiileen
      22.7.2021, 22:20

      Kaikki perussuomalaisista vasemmalla olevat ovat kommunisteja, mukaan lukien kokoomus. Näin lausui eräs euroedustaja. Korjatkaa, jos olen väärässä

      1. Arto Sivula
        23.7.2021, 06:09

        Kuka, ja missä näin on lausuttu?

        1. sakutimonen
          23.7.2021, 06:16

          Laura Huhtasaari Twitterissä.

        2. Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (pers) sanoi Satakunnan Kansan haastattelussa 21.2.2020, että kaikki keskustasta vasemmalle ovat kommunisteja – ”Nykyisin myös kokoomuslaiset”
          https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000007115094.html
          Tammikuussa 2021 Huhtasaari tviittasi Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin viitaten, että “ainoa vapaa suurvalta on nyt kommunistien hallussa”. Kyseinen henkilö oli puolueensa ehdokkaana presidentinvaalissa 2018 hän siis halusi päästä johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa.

Kommentointi suljettu.