Kun ei saa sanotuksi

-Vuonna 2016 Sipilän hallituksen esitys maahanmuuttajien alemmasta sosiaaliturvasta kariutui sen ongelmallisuuteen perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta. Kokoomus on kuitenkin lämmittänyt saman ajatuksen uudelleen.

Näin lyhyesti kuittaa Ylen uutistoimitus keskeisimmän ongelman kokoomuksen eduskuntaryhmän esityksessä eriyttää maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten sosiaaliturva. Uutisessa pyöritellään eduskuntaryhmän jäsenten näkemyksiä, ja yllättävän monet ovat esityksen kannalla. Keskustelu asiasta on muutenkin juuttunut sanaan ”kantasuomalainen”, vaikka suurin ongelma on esityksen oleminen vastoin perustuslakia. Sen sanoi jopa Jussi Halla-aho eilen, mutta medialla Yleä laajemminkin näkyy olevan vaikeuksia nähdä asia tai ainakin sanoa se ääneen. Edes perustuslakiasiantuntijoilta ei vaivauduta kysymään, vaikka esimerkiksi koronarajoitusten kommentointiin heitä käytetään kiitettävän paljon.

Jankutetaan taas kerran. Sipilän hallituksen aloittaessa silloinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) julisti ensi töikseen tärkeimpänä tavoitteenaan olevan maahanmuuttajien tukien alentamisen. Kuten odotettavissa oli, niin esitys törmäsi perustuslakiin. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Ulkomaalaisuus ei ole hyväksyttävä peruste asettaa työtöntä työnhakijaa eri asemaan, totesi perustuslakivaliokunta, ja hallitus perui esityksensä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän uusi esitys ei poikkea millään tavalla Sipilän hallituksen perustuslakiin törmänneestä esityksestä. Ei sittenkään, vaikka kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen sitä yrittää selittää sanomalla, että ehdotus sosiaaliturvan eriyttämisestä turvapaikkaa haettaessa ei ole ennenkuulumaton, vaan tällaisia ratkaisuja on tehty myös muualla maailmassa. Niin on tehty Suomessakin, joten Valtonen yrittää säätää olemassaolevan lain.

Kerrataan tämäkin asia. Turvapaikanhakija saa vastaanottorahaa, joka on pienempi kuin alin toimeentulotuki. Vasta oleskeluluvan saatuaan ulkomaalainen saa tukea, joka kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 §:n mukaan määräytyy joko toimeentulotukilain tai työttömyysturvalain mukaisesti riippuen siitä, kumman lain piiriin työtön ja kotoutumissuunnitelmaa noudattava maahanmuuttaja kuuluu. Työttömyysetuus tarkoittaa peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea ja toimeentulotuesta on oma lakinsa. Kyseessä on siis täsmälleen sama summa kuin minkä suomalainen saa. Tuet ovat myös sanktioituja ihan samalla tavalla kuin syntyperäisten saamat tuet. Velvoitteista kieltäytyvä menettää työttömyysturvan ja joutuu toimeentulotuelle, jota alennetaan 20 prosenttia.

Kokoomus on ajanut itsensä nurkkaan tämän ”perustuslain kannalta ongelmallisen” asian kanssa, mutta sen myöntäminen näkyy olevan vaikeaa niin kokoomukselle kuin mediallekin. Ehkä se ei kokoomukselle olekaan ongelma. Eihän se ollut ongelma silloinkaan, kun Sipilän hallitus rikkoi yhdenvertaisuuden lain edessä lyhentämällä turvapaikanhakijoiden valitusaikaa yleisestä 30 päivästä 21 päivään.

Nyt tämä virhe on korjattu, mutta eipä ole siitäkään uutisia sattunut silmiin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (50)
  1. Kokoomuslaisilla on harmi päällä. Kun ei voi moittia hallitusta talouden ja työllisyyden noustessa, on pakko päästä motkottamaan edes jostain aiheesta. Arvelevat että pieni flirttailu perus persun kanssa kasvattaisi suosiota seuraavia eduskunta vaaleja ajatellen.

  2. Kokoomuksen täytyisi ehkä vaihtaa nimensä Sekoomukseksi?

    1. Hanna Mäntynen
      1.8.2021, 08:21

      Tai yhdistyä persujen kanssa ja ottaa nimeksi Perskokkareet.

      Tämä oli jonkun muun idea mutta minustakin järkevää. Kertaheitolla Suomen suurimmaksi puolueeksi. (Tosin fiksut pakenisivat fiksumpiin puolueisiin, mutta eikö se olisi kaikille paras. Suurin jakolinjahan kulkee nykyään lukutaitoisten ja -taidottomien välissä).

Kommentointi suljettu.