Vakaasti ja arvokkaasti

Perustuslain 31 §:n 2 momentin mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Tarkkaan ottaen tämä tarkoittaa vain esiintymistä eduskunnassa, mutta perinteisesti sen on katsottu koskevan myös muuta esiintymistä. Ainakin sivistyneisiin käytöstapoihin se kuuluu ihan kenelle tahansa, mutta sosiaalinen media on tuhonnut käytöstavat sekä kansalaisilta että kansanedustajilta.

Näin kaksi kansanedustajaa sanailivat toisilleen viikonloppuna.

Alkujaan kysymys oli tästä Antti Heikkilän twiitistä, jonka Turtiainen jakoi ja johon Antikainen vastasi.

Perussuomalaisia edustavan Antikaisen kommentti entiselle puoluetoverilleen ei ole ihan sieltä kohteliaimmasta päästä, jos sen ajatellaan viittaavan Turtiaisen taustaan voimanostajana. Turtiaisen vastaus ylittää kuitenkin kaikki soveliaisuuden rajat. Yksikään nainen ei ole ansainnut tulla puhutelluksi noin törkeällä tavalla.

Tälle tapojen rappeutumiselle  ei näy tulevan loppua eikä sille kukaan mahda mitään. Sosiaalinen media on tuhonnut kaikki käytöstavat ja taannuttanut osan meistä henkisesti kivikaudelle. Tai kivikausi saattaa olla väärä vertaus, sillä siihen aikaan ja kauan sen jälkeenkin ihmisyhteisöissä toimi sosiaalinen kontrolli, joka määritteli sopivan käytöksen rajat. Nyt niitä ei määrittele kukaan, vaan jokainen saa sanoa ääneen sen, minkä ennen uskalsi sanoa korkeintaan pienessä ja samanhenkisessä kaveriporukassa.

Puhutaan paljon somen kuplaantumisesta, ja tällaiset ulostulot herättävät ainakin minussa halun sulkeutua omaan kuplaani tiiviimmin. Ei minun tai kenenkään muunkaan ole mikään pakko sietää tätä sivistyksen rappiota, jossa kansanedustajat näyttävät yhä useammin esimerkkiä.

Mutta mennäänpä tuohon lerputteluun. Se on ilmeisesti rokotuskielteisten uusi keino yrittää säikytellä ihmiset vastustamaan koronarokotuksia. Itse laitoin sen heti samaan sarjaan kuin armeijan ylisukupolviset puheet alokkaille syötettävästä jarrusta. Ainakin kaikki minun ikäluokkani miehet sen tarinan tuntevat varmasti, ja moni onkin kuitannut vitsin toteamalla sen jarrun alkavan nykyisin vaikuttaa.

Rokotteen piikkiproteiini ei tieteellisen tutkimuksen mukaan tuhoa mikroverenkiertoa, mutta sen sijaan sairastettu korona sen voi tehdä, toteaa Paholaisen Asianajaja-blogi. Tästäkään ei ole kattavaa tutkimusta, vaan vasta viitteitä.

Näin toimii sosiaalinen media. Tahallisesti väärin ymmärretty lääketieteellinen artikkeli johtaa vain pienen mutkan kautta kahden kansanedustajan toistensa seksuaaliseen solvaamiseen. Ei turhaan sanota, että internetissä kaikki ovat vain muutaman ihmisen päässä toisistaan. Sama näkyy pätevän myös asioihin.

Olen oikeasti huolissani tästä takaperoisesta kehityksestä. Väärillä väitteillä tuhotaan uskoa lääketieteeseen ja mahdottomaksi paisuneella solvaamisella tuhotaan alkeellisetkin käytöstavat ja eduskunnan arvovalta. Läheskään kaikki eivät ole tämän kehityksen vietävissä, mutta huolestuttavan monet ovat. Kun oikeaa tietoa puuttuu, niin väärä tieto houkuttelee. Kun kansanedustajat näyttävät esimerkkiä, niin muutkin vapautuvat turhaksi kokemastaan toisten ihmisten kunnioittamisesta.

Minä en oikeasti tiedä, mihin tämä kehitys johtaa. Voi tulla vastareaktio, jossa tutkittu tieto ja käytöstavat palautetaan kunniaan, tai sitten taannumme toisiamme nuijilla mätkiviksi villi-ihmisiksi. Jälkimmäinen vaihtoehto näyttää tällä hetkellä todennäköisemmältä.

***
Eiliseen juttuuni tulleet kommentit osoittavat, että tämän blogin luullaan olevan vapaa paikka solvata mainitsemiani henkilöitä. Jätin tahallani suurimman osan kommenteista näkyville, jotta voitte mennä itseenne. Painakaa nyt mieleenne, että täällä ei solvata yhtään ketään, ja painotan sanomaani estämällä tämän jutun kommentoinnin. Olen kyllästynyt siivoamaan sontaa sen tulosuunnasta ja kohteesta riippumatta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)