Mikään ei muutu

Kahdessa edellisessä jutussani kerroin, että pesun ja vahauksen jälkeen perussuomalaiset jatkavat kaksilla rattailla ajamista. Eilisen päivän uutisoinnin perusteella lisään vielä, että media tulee kehumaan niiden rattaiden olevan ihan uudet. Eilen puheenjohtajaksi valittu Riikka Purra sai monissa medioissa niin kritiikitöntä kehua, että oikeastaan vain toimittajien uskollisuudenvala jäi puuttumaan.

Johtaja on siis vaihtunut, ja kuten väistynyt johtaja Jussi Halla-aho jäähyväispuheessaan sanoi, niin puoluejohto ei tee puoluetta, vaan se vain edustaa sitä. Purra on monta kertaa sanonut, että puolue jatkaa entisellä linjalla, jonka painopiste on maahanmuutossa. Hän lupasi kuitenkin perustella linjaa tähänastista paremmin, ja tarpeen se olisikin. Kiinnostaisi esimerkiksi tietää, miten salaliittoteoriaksi todettuun väestönvaihtoteoriaan nyt suhtaudutaan tai miten sitä perustellaan.

Uusi puoluejohto tulee edustamaan puoluetta jopa entistä selvemmin, ja käräjäoikeudesta aloitetaan. Varapuheenjohtajistoon nousseet Mauri Peltokangas ja Sebastian Tynkkynen aloittavat edustamisen vastaamalla syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Peltokangas on ensikertalainen, mutta Tynkkysellä on samasta rikoksesta jo kaksi tuomiota. Purra sanoi eilen Ylen iltauutisissa, että oikeastaan nämä rikosjutut ovat yhteiskunnan vika ja kertovat sen tilasta. Vastaavassa tilanteessa Timo Soini sanoi aikoinaan, että puolueessa on vielä vähän rosoa.

Jos kansanedustaja rikkoo lakia, niin se ei ole yhteiskunnan vika, vaan lakia rikkovan kansanedustajan vika. Niiden rosojen hiomiseen olisi ollut vuosia aikaa, mutta sitä ei ole koskaan ollut tarkoituskaan tehdä. Kuten aiemmassa jutussani sanoin, niin puolueen kannatus perustuu hyvin pitkälle juuri näihin näyttävästi esillä oleviin ja lakia tahallaan uhmaaviin, ja jos heille annetaan kansalaiskasvatusta, niin puolueen kannatus laskee. Samalla menetetään myös tilaisuus uhriutua ja syyttää oikeuslaitosta puolueellisuudesta. Kansanedustajilla olisi mahdollisuus yrittää muuttaa lakia, mutta se olisi liian tavanomaista ja vähemmän näyttävää. Peltokankaan ja Tynkkysen nouseminen varapuheenjohtajistoon kertoo selvästi, että juuri tällaista performanssia puolueen kenttäväki haluaa.

Purralta lipsahti yhdessä haastattelussa ilmeisen harkitusti, että Perussuomalaiset on isänmaallinen kansanliike. Historiaa vähänkään tunteville ei jäänyt epäselväksi tämän ”lipsautuksen” viesti. Kuten tutkija Emilia Palonen sanoo, niin puolue ei enää ole populistinen, vaan maahanmuuttokeskeisesti radikaali­oikeistolainen. Puolueen ylivoimaisesti tärkein teema on maahanmuutto, ja siihen palaavat perussuomalaisten puheissa niin talous, sosiaalipolitiikka kuin koulutuspolitiikkakin. Lisäksi puoluetta voi kuvata kansallismieliseksi ja EU-kriittiseksi.

Puolueen talouspoliittisesta linjauksesta Purra antoi selvän viestin Iltalehden pitkässä haastattelussa luvatessaan, että vaalikaudesta 2023–2027 tulee hirmuinen. Häntä ei pelota se, että lähihistoriassa perussuomalaisten kannatus romahti, kun puolue lähti vuonna 2015 pääministeri Juha Sipilän hallitukseen. Ensimmäiseksi se hallitus leikkasi julkisia menoja lähes neljällä miljardilla eurolla, ja samaa on luvassa sitten, jos perussuomalaiset pääsevät yhdessä kokoomuksen kanssa hallitukseen. Purrahan on linjannut, että hyvinvointivaltio säilytetään alentamalla veroja ja supistamalla julkista sektoria, ja se tarkoittaa köyhien kyykyttämistä heidän omien ääniensä antamalla mandaatilla.

Vaikka julkisivu muuttuu, niin puolue ei muutu. Mitään lasikattoa Purra ei rikkonut, sillä hänet oli jo hyvissä ajoin nimetty kruununperilliseksi. Ihan varmaa on, että kukaan ei rupea puhumaan perussuomalaisista vähättelevästi sukkahousu- ja huulipunapuolueena, vaan puolue pysyy leimallisesti konservatiivisena äijäpuolueena, jota vain sattuu johtamaan nainen.

***
Perussuomalaiset on myös ainoa puolue, jonka kritisointi johtaa paskaryöppyyn kommenttiosiossa. Jouduin sulkemaan kahden aiemman jutun kommentoinnin, ja niin käy luultavasti tänäänkin. Katsotaan vähän aikaa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (137)
  1. Kiitos tästä paketista. Ylekin tietty täynnä juttuja aiheesta, mutta niitä en pysty lukemaan kiimaisesta innostuksestaan johtuen, ja täytyy samaan hengenvetoon ihmetellä, miten persut vieläkin edelleen valittaa, etteivät kuulu median lellikkeihin kun joka toinen juttu heistä, oli puoluekokous tai ei – urheilun rinnalla: sirkushuveja. (Sori sirkukselle.) Kumpaakaan en harrasta.

  2. Ex-puheenjohtaja sanoi aikaisemmin haastattelussa, että perussuomalaisten menestys johtuu siitä, että sen kannattajien ei tarvitse enää hävetä. Tämä, jos jokin, kertoo yhteiskunnan tilasta. Eli, mikä olikaan se asia, jota ennen tarvitsi hävetä ja nyt ei enää?

    1. Häpeä on uusi kunnia!

    2. Rönttä-Köllönen
      15.8.2021, 10:04

      Meidän pitää hävetä, sanovat eivätkä häpeä mitään.
      Me emme saa sanoa, sanovat ja sanovat tosiaan aivan kaiken.
      Meitä syrjitään, sanovat ja syrjivät muita.
      Meitä yritetään vaientaa, sanovat ja vaientavat muut.
      Meitä vihataan, sanovat ja jatkavat vihansa julistamista.

      Marttyyrinkruunu on niin kovin kirkas.

      1. Asian ytimessä!

    3. Jos kannattajat eivät vieläkään ymmärrä mitä perussuomalaisten vahvan oikeistolainen politiikka ja avoin lähestyminen kokoomuksen kanssa tarkoittaa, niin niiden kannattajien on kyllä syytä hävetä omaa ymmärtämättömyyttään. Mutta jos kannattajat ymmärtävät persujen olevan nykyajan IKL, niin he kantavat varmasti sen häpeän mikä heihin kohdistuu. Se etteivät persut enää häpeile toimintaansa ei tarkoita sitä etteivätkö muut häpeäisi heidän edustajiensa toimintaa ja linjauksia varsinkin somessa. Kehotan jokaista, ainakin niitä jotka harkitsevat jatkossa kannattavansa persuja, tutustumaan siihen millaisena myös heidän puolueensa uusi johto on esiintynyt somessa. Normaali ihminen kyllä häpeisi sitä, vaikka Purra ei sitä häpeäisikään.

      Sitä ei tarvitse hävetä että persut on erittäin oikeistolainen puolue, sitähän se saa olla kunhan se on sitä avoimesti. Ilmeisesti Purra tarkoittaa ainakin sitä ettei puolueen oikeistolaisuutta haluta enää peitellä häpeillen. Tosin hänellekin se tuntuu olevan vielä vaikeaa, joten tulemme näkemään vielä monenlaista kiemurtelua äänestäjien harhauttamiseksi. Sen nyt luulisi olevan ainakin kaikille selvää, ettei persuilla ole mitään yhteistä vihervasemmistolaisen, eikä edes alkiolaisen keskustalaisen politiikan kanssa, joten häpeilemättä he aikovat nyt rakentaa oikeistoyhteistyötä rahaoikeiston kanssa. Nyt kun scriptamies saatiin syrjään häiritsemästä sivistysporvareita, niin mitä tulikaan tilalle, Tynkkynen, Peltokangas ja Luukkanen, joiden esiintymien somessa on ollut täysin ala-arvoista, paikoitellen aivan sekopäistä populismia. Nähtäväksi jää kuinka moni itseään sivistyneenä pitävä keski- tai pienituloinen retkahtaa kannattamaan jatkossa tuota maahanmuuttokeskeitä radikaalioikeistolaista populistisakkia, joka kaivaa maata tavallisten ihmisten jalkojen alta hyvinvointivaltiota romuttamalla ja vain siksi että saisi heikennettyä maahanmuuttajien asemaa ja häirittyä heidän kotoutumistaan Suomeen. Purra ilmaisikin jo heti alkuun että hän hyväksyy ainakin kiihottamisen kanasanryhmää vastaan, kun hän ryhtyi puolustamaan Peltokangasta ja Tynkkystä. Saapa nähdä milloinka myös kokoomus antaa tukensa tuolle kiihottamiselle.

      Mikään ei tosiaankaan ole muuttumassa. No, ehkä se etteivät persut ehkä enää peittele niin paljoa oikeistolaista talous- ja sosiaalipoliittista linjaansa joka iskee kuin raippa jos persut pääsevät joskus muodostamaan hallituksen kokoomuksen kanssa.

      1. Nationalismi.
        Heimoaate.
        Fasismi.
        Neuvostovastaisuus.
        Antikommunismi.

        Nämä siis olivat IKL:n keskeiset teemat ja aivan avoimesti. Kun vähän muokkaa nykypäivään sopivammiksi, niin mikä nykypuolue tulee mieleen?

        IKL:llä oli enimmillään 100 000 jäsentä (PS:lla nyt n. 15 700 jäsentä) ja se lakkautettiin vasta Neuvostoliiton mahtikäskyllä 23.9.1944.

        Vaikka IKL lopetettinkin, niin aatteen kannattajat eivät hävinneet, vaan uudet sukupolvet toteuttavat isiltään ja esi-isiltään omaksuttuja käsityksiä ihanteistaan. Välillä verhotummin ja välillä näkyvämmin.

        1. Maahanmuuttoon liittyvät huolet ja ongelmat eivät tällä hetkellä ole mikään huoli tai ongelma poliittisesti. Siksi onkin mielenkiintoista miten perussuomalaiset, Purra yrittävät siitä sellaisen tehdä.

          Vai olisiko niin, että maahanmuuttokriittisyys onkin vain keino erottautua. Että puolueeseen pääsee, jopa ihan huipulle, kun vain vetää maahanmuuttokortin esiin. Että poloiset maahantulijat ovat tahtomattaan välineitä vallan ja rahanhimoisille populisteille. Vai onko niin että puheenjohtajaksi pääse vain omaamalla ksenofobisia persoonallisuuden piirteitä. Puistolla niitä ei tarpeeksi löytynyt, joten ei jatkoon.

          2021 IKL Suomessa on lukuisa joukko hörhöjä joita yhdistää perussuomalaisuus. Kaikkihan ne jossain kohtaa ovat kuuluneet persujen kannattajiin, jäsenistöön ja kansanedustajiin. On Suomen sisua, Odinin soturia, QAnon uskovaisia, rokotevastaisia jne. Kaikkia yhdistää liiman tavoin kuviteltu kommunismin ja sosialismin pelko, IKL äärioikeistolaisuus, joka on muokattu ajan hengen ja toistaiseksi lain hengen mukaisiksi.

          Minun mielestäni on aikalailla käsittämätöntä, että uusi puheenjohtaja melkein ilmoitusluontoisesti kertoo hyväksyvänsä sen, että puolueen aktiivit kansanedustajat toistuvasti haistattavat paskat laeille joita he itse laativat. Onko sitten niin, että muut voivat haistattaa vetelät heidän tärkeiksi kokemilleen laeille ja mitä siitä sitten seuraisi. Yhteistä eloa persujen kanssa hallituksessa kaavailevilta voisi kysyä, että miten demokratia kestää sen, etteivät edes lainlaatijat noudata lakia.

          1. olen useasti tuumaillut, että mikäli tämä ”perussuomalainen sananvapauslaki” joskus toteutuisi, niin todennäköisesti allekirjoittanut tykittäsi sellaisen setin sitä itseään persujen suuntaan, että vaatisivat nykyistä lakia takaisin alle viikossa.

            kun eivät reppanat vaan suostu tajuamaan, mitä milloinkin ovat tilaamassa.

      2. IKL:ä ei ole nykypersuille mikään häpeilynaihe, ei heillä ole perspektiiviä asiaan riityävästi. Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa persujen ydinaluetta, totta kai täällä on ”iikollien” perillisiä, jotka tahtovat isiensä maineen pestä puhtaaksi ja glorifioida.

      3. Vesa+Kauppinen
        15.8.2021, 18:47

        Huolestuttavaa on se, että Kokoomuksessa ja sen taustalla vaikuttavissa elinkeinoelämän etupiireissä ei ymmärretä, mihin ”pirun karkoittaminen Belsepubilla” saattaa johtaa. Ovat lukeneet huonosti historiansa, niin kuin bisnes-miehet yleensäkin.

    4. Hanna Mäntynen
      15.8.2021, 12:47

      ”mikä olikaan se asia, jota ennen tarvitsi hävetä ja nyt ei enää?” Huono käytös, rikollinen toiminta ja lapsellinen kiukuttelu. Mielestäni ne ovat edelleenkin noloja ja hävettäviä kun aikuinen niitä julkisesti harrastaa.

      Pikkulapsilta ja heidän tasoisiltaan ehkä ei ekalla kerralla, mutta kolmannella kerralla mokoma on jo silkkaa typeryyttä.

Kommentointi suljettu.