Politiikan uskomushoitoja

Eilisen tärkein uutinen oli valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk) esittämä tuloveron alentaminen ja tänä aamuna kerrottiin kokoomuksen vahvistavan asemaansa maan suosituimpana puolueena. En tiedä mitä nämä uutiset kertovat teille, mutta minulle ne kertovat politiikan perustuvan hyvin pitkälle uskomuksiin, joita tietämättömyys vahvistaa.

Saarikon ehdotuksen tyrmäsi jopa Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju ennenaikaisena. Hänen mukaansa puheet kuulostavat poliitikon puheelta, vaaleihin valmistautumiselta ja äänten kalastelulta. Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta kirjoittaa , että veroalen kannustinvaikutuksia on vaikea arvioida, ja silloin puhutaan dynaamisista kannustinvaikutuksista.

Niistähän puhutaan aina silloin, kun halutaan alentaa suurituloisten veroja. Juuri ne dynaamiset kannustinvaikutukset houkuttelevat jollain salaperäisellä tavalla investoimaan ja luomaan uusia työpaikkoja. Tähän mennessä niitä ei ole onnistuttu mittaamaan, sillä veronkevennykset katoavat jonnekin jälkiä jättämättä. Silti monet ihan tavalliset palkansaajat ovat jo innostuneet Saarikon ehdotuksesta. Heidän mukaansa olisi korkea aika lisätä kansalaisten kulutuskysyntää keventämällä verotusta.

Tosiasiassa valtion tuloveron alentaminen ei hyödyttäisi läheskään kaikkia palkansaajia. Valtio ei voi puuttua kaikkien maksamaan kunnallisveroon, ja valtion tuloveroasteikon mukaan palkansaajan vähennykset huomioiden valtionveroa maksetaan käytännössä vasta noin 39 330 euron palkkatuloista. Lisäksi monet eivät tajua, että veronalennukset ovat aina prosentuaalisia, jolloin kaikkein suurituloisimmat saavat euromääräisesti suurimmat alennukset. Yleensäkin kummastuttaa, miksi veronalennuksista puhuvat eivät oikeastaan milloinkaan esitä kulutusverojen alentamista, sillä juuri ne koskettavat kipeimmin kaikkein pienituloisimpia.

Mutta kun usko on vahva, niin hyväksytään sekin, että veronalennusten vastapainoksi on etsittävä säästöjä. Niitähän on luvannut erityisesti kokoomus, joka on jo luvannut leikata sosiaaliturvaa, työttömyystukia ja asumistukia. Vahvistusta hän sai viime viikolla perussuomalaisten Riikka Purralta, joka lupasi jopa Sipilän hallituksen kikyn kalpenevan tulevien leikkausten rinnalla.

Uusimman puolueiden kannatusmittauksen mukaan sekä kokoomus että perussuomalaiset ovat nousussa. Tästä voi päätellä kansan haluavan selkäsaunaa kuvitellen saavansa veronalennusta ja uskoen leikkausten kohdistuvan kaikkiin muihin paitsi itseen. Kun keppi osuu, niin ei ymmärretä olevansa juuri se, jonka eväät syödään ensimmäiseksi.

Näitä politiikan uskomushoitoja on oppositiota tukeva kaupallinen media vahvistanut onnistuneesti. Hyvin vähälle huomiolle on jätetty muun muassa onnistuneet koronatoimet yritystukineen, jotka yhdessä estivät Suomen taloutta vajoamasta yhtä syvälle kuin muiden Euroopan maiden taloudet vajosivat. Vähälle huomiolle ovat jääneet myös sote, koulutusuudistus, perhevapaauudistus ja ennätyksellinen työllisyyskehitys. Tai onhan työllisyyskehityksestä kerrottu ja kerrotaan jatkuvasti, mutta hallituksella ei kuulemma ole mitään osuutta asiaan. Positiiviset asiat vain tapahtuvat, ja oikeastaan nekin ovat Sipilän hallituksen kikyn ansiota.

Sitäkin enemmän on uutisoitu pääministeri Sanna Marinin aamiaisesta, hänen virka-asuntonsa remontista ja ihan viimeiseksi hänen uudesta repustaan. Pääministerin henkilöön kohdistuva kohujen metsästys vaikuttaa varmasti vain iltapäivälehtien otsikoista politiikkaa seuraaviin, ja se sitten vaikuttaa puoluekannatusmittauksiin.

Tai ehkä minä olen väärässä. Ehkä meillä oikeasti on niin paljon hyvätuloisia, jotka hyötyisivät valtion tuloveroalesta. Ehkä meillä oikeasti on niin paljon omillaan toimeen tulevia kansalaisia, että he olisivat valmiita leikkaamaan julkiselta sektorilta jopa enemmän kuin Sipilän hallitus ja antamaan keppiä itseään köyhemmiksi katsomilleen.

Rohkenen kuitenkin epäillä poliittisen uskon syrjäyttäneen oikean tiedon.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (80)
  1. Jukka Laine
    23.9.2021, 12:13

    Kansaan menee läpi kun media hehkuttaa Kokoomusta, ja persuja siinä ohessa. SDP ei saa mitään aikaan, kaikki hyvä johtuu vain koronasta, luin tänään. Ja Marinin aamupalat sekä reput vievät Suomen konkurssiin.

  2. Kävihän Marin ravintolassakin eikä ollut siellä yksin.

    Mielestäni se on jäänyt täysin remonttimuroreppugaten varjoon.

    1. Jouko Norvapalo
      23.9.2021, 13:20

      Kavi ravintolassa ja ´tiedon mukaan söi ilman maskia.

      1. Eikä edes pähkinöitä!

    2. Jarmo Mäkinen
      23.9.2021, 13:45

      Mitä söi ja joi? Maksoiko itse? Kuitit esiin ja sassiin!

    3. Eikö sillä ollut jokin toppikin päällä!?

Kommentointi suljettu.