Edustajien esiintymistunti

Eduskunnan kyselytunnit ovat nykyisin tv-katsojien ajan haaskausta. Kaavahan menee niin, että ensimmäisenä kysymyksen esittävät perussuomalaiset vievät yhdessä muun opposition kanssa tunnista puolet kysymällä samaa asiaa monta kertaa, vaikka siihen saatiin vastaus jo ensimmäisen kysymyksen jälkeen. Ideana on, että ei olla millään ymmärtävinään vastauksia. Voi tietysti olla, että ei ymmärretäkään, mutta jos tavallinen tv-katsoja ymmärtää, niin pitäisi kansanedustajienkin ymmärtää.

Niin kävi taas eilen, kun hallitukselta kysyttiin monta kertaa hallituksen kantaa EU:n kaavailemaan uuteen sosiaalirahastoon. Komissio ehdottaa, että päästökaupasta saatavia tuloja ohjattaisiin EU:n uuteen sosiaalirahastoon, jolla on tarkoitus vähentää päästökauppajärjestelmän aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia etenkin pienituloisiin kansalaisiin, mikroyrityksiin sekä liikenteen käyttäjiin. Useampikin ministeri vastasi, että suhtautuminen tähän valmistelussa olevaan asiaan on erittäin kriittinen, mutta vastaus ei kelvannut.

Asia on siis eduskunnan suuren valiokunnan käsiteltävänä, joten hallituksen esitystä ei vielä ole. Normaalijärjellä varustettu kansalainen ymmärtää nämä ministeri Tytti Tuppuraisen sanat:

-Suomen hallitus ei halua, että Euroopan unionin välinein ryhdyttäisiin maksamaan kotitalouksille suoria tulotukia. Sosiaaliturva pysyköön kansallisessa päätösvallassa. Tämä on meidän linjamme. Odotan, että eduskunta vahvistaa sen.

Opposition kansanedustajat eivät ymmärtäneet, vaan tivasivat vastausta kyllä tai ei. Tämän jankutuksen Iltalehti otsikoi grillaamiseksi, mutta minä sanon sitä ajan haaskaamiseksi.

Kun tämä asia saatiin viimein käsiteltyä, niin ruvettiin puhumaan yksityislääkärikäyntien Kela-korvausten leikkaamisesta, josta erityisesti kokoomus on köyhien puolesta huolissaan. Kokoomuksessa on unohdettu aiempien hallitusten tekemät rajut leikkaukset, joiden seurauksena korvaus on enää vain vähän yli kymmenen prosenttia laskun loppusummasta. Laitetaan kuva.

Suurimmat leikkaukset tehtiin vuosina 2015 ja 2016, enkä muista hallituksissa silloin olleen kokoomuksen murehtineen niitä. Silloinen huolettomuus johtuu mielestäni siitä, että  Sipilän hallituksen suunnittelema sote olisi asettanut julkisen ja yksityisen terveydenhoidon samalle viivalle ja antanut asiakkaalle valinnanvapauden. Siinä ei olisi enää tarvittu mitään erillistä Kela-korvausta, vaan yhteiskunta olisi korvannut kaikki hoidot. Silloin kerroin monta kertaa, että suurimmissa kaupungeissa valinnanvapaus olisi toiminut, mutta maaseudulle olisi muodostunut yksityisiä monopoleja. Yhteiskunnan ei olisi kannattanut pitää kahta rinnakkaista järjestelmää, vaan julkinen sektori olisi kuihtunut pois.

Nyt kun yksityissektoria uhkaa kutistuminen, niin kokoomus on kovasti huolissaan pienituloisten puolesta. Eivät pienituloiset käytä yksityissektorin palveluja, koska heillä ei ole siihen varaa, ja hyvätuloiset käyttävät niitä joka tapauksessa, koska heillä on siihen varaa. Rinnakkaisjärjestelmien ylläpitäminen vie resursseja, jotka voitaisiin ohjata parantamaan julkisen sektorin palveluja.

Mutta tämäkin asia on vasta parlamentaarisessa valmistelussa, ja se tarkoittaa sitä, että valmistelussa ovat mukana kaikki puolueet. Hallitus tekee linjauksensa parlamentaarisen työn jälkeen. Työryhmä käsittelee yksityisiä hoito- ja tutkimuskorvauksia, matkakorvauksia, lääkekorvauksia sekä Kelan lääkinnällisen kuntoutuksen korvauksia, kuten ministeri Hanna Sarkkinen vastasi.

Näin saatiin tunti kulumaan ja kansanedustajat pääsivät esiintymään kansalle. Oikeastaan eduskunnan kyselytuntien formaattia pitäisi muuttaa. Mallia voitaisiin ottaa urheilukilpailuista, joissa nykyisin on kommentaattorina joku entinen lajin huippu-urheilija. Yle voisi palkata jonkun sanavalmiin entisen poliitikon kommentoimaan ja analysoimaan suorituksia.

Että liikkeelle lähdettiin taas kerran junnaamalla ja välillä vetovuoroa vaihtaen. Sen jälkeen saatiin isompi vaihde silmään, mutta kohta taas sorruttiin jankuttamiseen. Onhan tämä katsojille melkoista kidutusta, mutta eniten siitä kärsivät osallistujat itse.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (94)
  1. “.. yksityislääkärikäyntien Kela-korvausten leikkaamisesta, josta erityisesti kokoomus on köyhien puolesta huolissaan”

    Kokoomus, tuo köyhien ja pienituloisten ystävä. 😀

    1. 👍💓

      Ja kun nyt totean, että kokoomus on maan suurin puolue, ja että maassa on eniten pienituloisia, niin mitähän mahdankaan tällä tarkoittaa tai vihjailla?

      Sitä saavat pohtia loppuelämänsä kaikki, jotka eivät tätä yhtälöä ratkaise…

      1. KP. Keskustapuolue on ylivoimaisesti suurin puolue (n. 75 000 jäsentä). Kokoomus yltää siitä noin kolmannekseen (27 000). SDP kakkosena (29 600). Kannattajat ovat sitten erikseen.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisia-ovat-suurimpien-puolueiden-jasenet-mtv-uutiset-selvitti-iat-ja-sukupuolen-keskustalla-sdp-lla-ja-vihreilla-selvat-erityispiirteensa/8199760#gs.ewbfmh

      2. Aini Hautojärvi
        29.10.2021, 16:10

        ”Maailmassa monta ihmeellistä tarinaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.”

      3. Mikko Ilmén
        30.10.2021, 00:35

        Jos nyt jaettaisiin kaikki tasan, niin kauanko menisi jotta kaikki olisi vielä tasan?

        Minä voisin jakaa heti ja nyt tasan, tosin sitä karvan yli viittä miljoonaa hakijaa ei varmaan etes toimita tuo(orimattilan murre) hakemahan, lupaan kantaa korteni kekoon; kuka tahansa pyytää niin saa enemmän kuin on laskennallisesti määrätty, ja kaiken maailman nimimerkit juu ovat taas työväen asialla, juu hyvä olla on kun kuuma polla alla on.

      4. Hannele Tuomi
        30.10.2021, 16:56

        Kun on pankin kanssa yhteinen auto ja asunto kuuluu omistavaan luokkaan. Sen, että rahat tulee työtä tekemällä voi unohtaa.

    2. Niinhän se on. Oikeasti suurituloisia on murto-osa, se yksi kymmenys. Heidän äänensä eivät riitä vallan pönkitykseen, eivätkä osakesalkut raotu. Pitää kalastella vanavedestä sintit ja höylätä kaikilta juustot.

    3. Myös edustaja Arja Juvonen (ps) oli hyvin huolissaan siitä, miten köyhimpien eläkeläisten nyt käy, kun käynti yksityislääkäreillä on tehty kalliimmaksi. Ei köyhillä ole ennestäänkään ollut varaa käydä yksityisillä.

      1. Aki Linden kertoi oleellisen, keskimääräinen kelakorvauken perusteena ollut yksityislääkärin veloitus, josta kela maksoi n. 16 euron osuuden, oli 110€+toimistomaksu n. 20€. Hammashoidon veloitus oli 160€, josta kelakorvaus 20€. Ja että tuo korvaus on paljon järkevämpää käyttää julkiseen terveydenhuoltoon, niin että se oikeasti palvelee kaikkia ja erityisesti köyhiä ja pienituloisia hoitoa tarvitsevia.

        Kiitos kokoomukselle että piti asiaan esillä niin, että jokainen varmasti ymmärsi ettei kokoomus ollut pienituloisten ja köyhien asialla vaan niiden asialla joilla ylipäätään on varaa maksaa enemmän kuin palvelu maksaisi julkisella puolella.

        Onko kokoomus unohtanut kokonaan hyvätuloiset ja varakkaat, kun se ei mainitse koskaan ajavansa heidän asiaa? No ei ole, se ei vaan kehtaa mainita heitä ääneen, vaan yrittää jatkuvasti huijata puhumalla pieni- ja keskituloisen edusta, vaikka ajaa jatkuvasti suurituloisten etua.
        Yksityisen puolen kela-korvaus on nykyisessä muodossaan vain kokoomuksen ahneutta ja keino käyttää verovaroja pelkästään hyvätuloisten eduksi.

        Eipä taida Juvonenkaan ymmärtää pienituloisuudesta mitään, tai ei sitten oikeasti haluakaan ajaa pienituloisten etua. Hänhän on asiassa kokoomuksen linjoilla ja ajaa käytännössä hyvätuloisten etua, kuten persut ehdotuksissaan yleensäkin, vaikka puhuvat pienituloisten edusta.

        Se täytyy vielä todeta että Hjalliksen puheenvuoro oli jälleen pohjanoteeraus ja aivan tyhjää höpinää. Marinin vakavalla ilmeellä annetusta vastauksesta tuli mieleen Kummeli-sketsi, Tonnin seteli. Miksiköhän😎

        1. “Onko kokoomus unohtanut kokonaan hyvätuloiset ja varakkaat, kun se ei mainitse koskaan ajavansa heidän asiaa? No ei ole, se ei vaan kehtaa mainita heitä ääneen, vaan yrittää jatkuvasti huijata puhumalla pieni- ja keskituloisen edusta, vaikka ajaa jatkuvasti suurituloisten etua.
          Yksityisen puolen kela-korvaus on nykyisessä muodossaan vain kokoomuksen ahneutta ja keino käyttää verovaroja pelkästään hyvätuloisten eduksi.”

          Mitenkähän tämän faktan saisi juurrutettua ja väännettyä rautalangasta äänestäjien mieleen, ennen seuraavia eduskuntavaaleja?

          Kokoomus on pärjännyt vaaleissa aina sillä vinoumalla, tai huijauksella, suoranaisella valheella, jonka media on saanut syötettyä varsinkin keskituloiselle äänestäjäkunnalle. Tämä keskituloisten porukka lisäksi elää edelleenkin siinä kuvitelmassa, että Suomessakin on mahdollista saavuttaa ns. “amerikkalainen unelma”. Tästähän vääristymästä tuli viime keväänä erittäin paljastava dokumentti Areenassa, millaista se asuntoautoissa asuminen ja lääkäripalvelujen hakeminen ym. pelkästään   hyväntekeväisyyden kautta oikeasti USA:ssa on.

          Tämä suuri huijaus pitäisi saada estettyä. Oikea vaalitulos olisi kokkareille about 10%, ei sen enempää.

          Persuista viis, ne ei näillä näkymin tule koskaan pääsemään hallitusvastuuseen.

        2. Matti Viitakoski
          29.10.2021, 13:33

          AKK, se on ihan yksi lysti kuinka halpaa asiakkaalle vaikkapa hammaslääkärikäynti olisi julkisella puolella, kun sinne ei aikoja saa kuin vasta monien kuukausien päähän.

          1. Niin,pienituloisenkin on käytettävä yksityisektorin palveluja, etenkin hammashoidossa vaikkei varaa olisikaan. Säästettävä sitten muusta.

          2. Siksi rahat tuleekin suunnata julkisen puolen palveluiden parantamiseen jotta sitä palvelua kyteään tarjoamaan nopeammin ja tasa-arvoisemmin ympäri Suomen. Päivystyksestä saa kyllä akuutin avun nytkin, sinne on vaan mentävä silloin kun on tarve. Jos asia vaatii sitten pikaisesti muita toimenpiteitä, niin päivystyksestä voidaan ohjata sinne mistä tuo apu löytyy. Ja jonoon kannattaa aina ilmoittautua heti kun tarvetta ilmenee. Kun joku on valittanut pitkiä jonoja, niin ensimmäisenä olen kysynyt, olethan jonossa. Ja arvatkaapa kuinka usein vastaus on ollut, en kun siellä on jonoa. Todella usein. Usein jonosta valitetaan jopa niin ettei itse ole edes yritetty jonoon tai päivystykseen. No siihen olen jatkanut, että ilmoittaudu nyt ihmeessä edes jonoon, oli se sitten kuinka pitkä tahansa, tai mene päivystykseen!

            Niinhän se onkin yksi lysti niille joilla on varaa maksaa tarvittaessa kaikki omasta pussistaan, mutta niitä joilla siihen ei ole varaa se ei olekaan yksi lysti. Eivät yksityiset palvelut katoa mihinkään, niitä voivat käyttää jatkossakin aivan vapaasti ne joille on yksi lysti mitä tuo palvelu maksaa ja jos tuntuu että palvelut on saatava nopeammin kuin yhteisesti on arvioitu kohtuulliseksi. Kaikille pitää vaan tarjota kohtuulliset riittävät terveyspalvelut niin ettei niiden saaminen ole kenenkään maksukyvystä kiinni.

            1. Viime keväänä oli jo jonkin aikaa häirinnyt viisaudenhampaat, enkä ollut saanut aikaiseksi varata hammaslääkärille aikaa. No, sitten yksi perjantai aamupäivästä sattui niin paljon, että soitin kaupungin hammashuoltoon. Minulle tarjottiin aikaa iltapäivälle, otin seuraavan ajan (lauantai aamupäivä) hammaskirurgille. Yksityinen vastaanotto, josta kaupunki ostanut palvelut. Että, näin surkea julkinen terveydenhuolto 🧐

            2. Olen itse käynyt muutamia kertoja yksityisellä hammaslääkärillä, palvelusetelillä ja työnantajan kassan kustantama, mutta mieluummin käyn julkisella. Yksityisissä on hyvinkin vaihtelevan oloisia pajoja, enkä yksinkertaisesti tykkää kun joku tekee hosumalla hommia mun suussa. Kerran istuin yksityisen odotuskopissa, ihmettelin kun minun ajalla meni huoneeseen toinen henkilö. Ajattelin että lääkäri on reilusti myöhässä, ja minun on aika vasta aikaisintaan puolen tunnin päästä. Yllätys oli suuri, kun huoneeseen mennyt henkilö tuli korkeintaan kymmenen minuutin päästä ulos. Homman juju aukesi, kun minunkin hammaskivenpoisto kesti korkeintaan viisi minuuttia, olo oli kuin täryjyrän alle jääneenä. Päätin samantien, että täällä ei minulta viisaudenhampaita poisteta, jota lääkäri innokkaasti minulle ehdotti.

              1. Kävin viimeksi yksityisellä hammasmengelellä noin vuosi sitten hammaskiven poistossa. Rouva Hammasmengele, joka nimestään päätellen oli ilmeisesti kurditar, suoritti työnsä kyllä rapsakasti, ei siinä mitään.

                Menetelmä kylläkin muistutti kiusallisen selvästi suon kuokkimista, olin pää hänen kainalossaan ja Hammasmengeletär kaivoi hammaskivet pois voimakkain ottein. Suu veressä ja hammaskaulat kipeinä maksoin hänen määräämänsä maksun, joka oli puolet normaalitaksasta.

                Niin se vaan on, että käytetyn Ladan hinnalla ei saa upouutta Rolls-Roycea!

          3. Paikkakuntakohtaista. Kolmesti asian kokeneena, Kouvolassa kiireetön aika julkisella puolella hammaslääkärille kahden viikon päähän, kiireellisessä tapauksessa parissa päivässä.

          4. Särkypäivystykseen pääsee nopeasti, ja en ole itse koskaan joutunut kuukausia odottamaan muitakaan aikoja, mutta ehkä se vaihtelee paikkakunnan mukaan.

          5. Lohkesi hammas viime viikolla to iltana, pe aamulla hammas kuntoon. Kysyin lähtiessäni millä aikataululla pääsis tarkastamaan koko kaluston. Kahden viikon päästä pääsee.
            Tämä julkisella.
            Terv: tyytyväinen asiakas

            1. Olen käynyt jo vuodesta 2014 lähtien opetushammashoitolassa paikkaamassa kaikki hampaat, siis harjoittelijoilla. “Hauskoja” sattumuksia siis riittää, kun h-lääkäriharjoittelijat ovat poranneet ja paikanneet!

              Hinta per karies-poraus + paikkaus on kuitenkin ollut vain noin 8,40€ / kpl, ja kiitos Sakun infon, p-toimeentuloa saavat saavat esim. kaikki hammaslääkärilaskut kelalta 100% korvatuiksi. Luulisi kelankin olevan mielissään, kun ei ole tullut rasitettua tippaakaan varsinaista julkista saatikka yksityisiä hammashoitopalveluja.

          6. Itse olin olin noin vuoden vuoden asiakkaana julkisessa hammaslääkärissä ja aikoja sain hyvin koko ajan.

          7. Onkohan tosiaan noin suuria eroja eri paikkakunnilla kun olen aina päässyt kiireettömissä tapauksissa muutamassa viikossa ja kiireellisissä muutamassa päivässä, joskus jopa seuraavana päivänä.

          8. Pentti Renfors
            30.10.2021, 13:38

            Sehän juuri on soten tarkoitus, helpottaa ihmisten pääsyä julkisen puolen palveluiden piiriin. Enkä ole koskaan ymmärtänyt verovarojen käyttöä yksityisen puolen osinkojen maksuun.

            1. Tämä , asian ydin on kovin yksinkertainen.
              Lanseeraus toki tulee viemään aikansa, etenkin kun osa porukkaa lyö kapulaa rattaisiin.

        3. Aki Linden on oikeassa. Kela-korvaus jää toimistomaksuun yksityisen lääkärifirmat kassaan. Suuren osan tuloistaan nämä yksityislääkärit saavat vakuutusten korvauksista. Varsinkin tapaturmat kannattaa hoidattaa yksityisellä. Silloin pääsee suoraan erikoislääkärille ja sitä kautta nopeammin hoitoihin keskussairaalaan. Ja kas, siellähän voi olla hoitamassa sama lääkäri kuin yksityisvastaanotolla.

      2. Kyllä NIIN TYHJÄÄ lätinää kun olla ja voi. En lakkaa ihmettelemästä rouva Juvosen roolia persuissa.
        Ymmärryksessäkö vika?

      3. Ilmeisesti tällä sanojalla on ollut varaa käydä yksityisellä eikä ymmärrä suurimman osan tulojen pienuusdesta yhtään mitään. Ovatkohan yksityiset korottaneet jo valmiiksi hintojaa kun luulee johtuvan siitä ettei valtio sinne jaakkaan niitä meidän veroeruroja?

      4. Ovatkohan yksityiset korottaneet jo valmiiksi hintojaan kun luulee joku johtuvan siitä ettei valtio sinne jaakkaan niitä meidän veroeruroja? Miten niin identtinen kommentti?

    4. Ihan kyynel tirahti silmään. Jakoikohan Wallinheimo nenäliinoja katsojille?

  2. Hyvin sanottu eipä tuohon ole lisättävää.Näinän se menee valitettavasi.

Kommentointi suljettu.