Näin tehtiin uutinen

Olen viime päivinä sanonut monta kertaa, että hallituksen antama erittäin positiivinen lisätalousarvioesitys ei kelpaa uutiseksi edes verorahoitteiselle Ylelle. Medioilla yleensä näyttää olevan suuria vaikeuksia uutisoida ajankohtaisista hallituksen esityksistä ja eduskunnan päätöksistä, vaan mieluummin ne tehtailevat uutisia itseään kiinnostavista aiheista. Tänään Ylen aamu käytännössä lupasi meille työtulojen verotuksen kevenevän jo tällä hallituskaudella, koska Yle oli kysynyt siitä kansanedustajien mielipidettä. Tätä toistetaan epäilemättä tänään kaikissa Ylen uutisissa.

Yle siis kysyi kansanedustajilta, pitäisikö työn verotusta alentaa vielä tällä vaalikaudella. Kyselyyn vastasi 119 kansanedustajaa, joista 85 oli puolesta, 12 vastaan ja 22 ei osannut sanoa kantaansa. Peräti 81 edustajaa ei siis vastannut lainkaan ja 22 ei osannut sanoa mielipidettään, joten emme tiedä mitä mieltä nämä 103 edustajaa ovat asiasta. Kuitenkin juuri he muodostavat eduskunnan enemmistön, mutta veronkevennyksistä puhutaan ikään kuin varmana ja luvattuna asiana.

Huomautettavaa on myös Ylen aamun toimittajan puheissa, joita Markku Lehtola ruoti Facebookissa. Toimittaja korosti haastateltavina olleille poliitikoille, että ansiotulovero on ihan valtava osuus koko valtion tulopotista. Lehtola tarkisti tämän osuuden määrän ja totesi sen olleen vuonna 2008 noin 15,6 prosenttia. Vuonna 2019 valtion progressiivista ansiotuloveroa kertyi 5 666 miljoonaa euroa ja valtiolle vastaavasti kaikkia verotuloja 49 579 miljoonaa euroa, joten ansiotuloveron osuus oli vain noin 11,4 prosenttia valtion koko tulopotista.

Verokeskustelussa vedotaan yleensä aina siihen, että suurituloiset maksavat suunnilleen kaikki verot ja muut elävät heidän kustannuksellaan. Tämähän ei pidä paikkaansa, sillä suurituloisin kymmenen prosenttia maksaa kyllä noin 70 prosenttia valtion ansiotuloverosta, mutta valtion ansiotulovero on vain vähän yli kymmenen prosenttia kaikista Suomessa kerättävistä veroista. Lisää voitte lukea täältä.

Ketään ei hämmästyttäne se, että vasemmistopuolueiden edustajat kannattavat veronkevennysten kohdistamista pieni- ja keskituloisille, ja mitä enemmän oikealle mennään, niin sitä suurempi kannatus on kevennysten kohdistamisella kaikkiin tuloluokkiin tasapuolisesti. Tämä tasapuolisuus tarkoittaa sitä, että suurituloiset hyötyvät eniten, koska kevennykset ovat prosentuaalisia.

Työtulojen veronkevennyksistä puhuttaessa on muistettava sekin, että ne alentavat ensisijaisesti kunnallisveroa varsinkin silloin, kun kevennykset kohdistetaan pieni- ja keskituloisille. Tämä tarkoittaa lisää päänvaivaa kuntapäättäjille, kun kasvavia menoja pitäisi pystyä rahoittamaan vähenevillä verotuloilla.

Kyllä minulle veronkevennykset kelpaavat, ei siinä mitään. Kaikkihan me haluamme maksaa mahdollisimman vähän veroja ja saada entistä enemmän ja parempia verorahoilla tuotettuja palveluja. Se yhtälö ei kuitenkaan toimi, mutta se on toinen juttu. Tarkoitukseni oli vain kertoa, että Yle näyttää päättäneen ulkoparlamentaarisesti keventää veroja.

Minä en enää tiedä, uutisoiko Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus politiikasta vai tekeekö se itse politiikkaa.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (74)
  1. Kiitos tekstistä. Onpa tosiaan yllättävän pieni tuo tuloverojen osuus koko potista. Olen luullut sen olevan pääosa enkä ole taatusti ainoa. Joka tapauksessa nykytilanteessa valtionvelan kasvaessa huomattavasti ja huolestuttavasti ei vaikuta realistiselta ryhtyä mihinkään veroaleen.

    1. Rönttä-Köllönen
      9.11.2021, 13:15

      Suuri osa siitä huomattavasti ja huolestuttavasti kasvaneesta velasta on ohjattu yrityksille. Mitä ne ovat sillä tehneet? Sijoittaneet pääasiassa seiniin.

      Suurin osa yritysten investoinneista on kohdistunut rakentamiseen ja logistiikkaan, vain vähän uuden innovointiin, tutkimukseen ja kehitykseen. Eli niihin uusiin tuotteisiin, joiden myynnillä pitäisi maksaa pois sitä huolestuttavaa velkaa.

      Vaan siitähän kokoomus ja EK eivät ole huolissaan. Mediakin on ollut varsin hiljaa, paitsi Turun sanomat eilisessä yliökirjoituksessaan.

  2. Yle pyrkii tekemään politiikka. Minusta näyttää siltä, että Yle ajaa ylimmän johtonsa poliittista agendaa. Kuten havaitsimme tänään Ylen aamusta, myös tosiasiat joutuvat joustamaan tämän agendan tieltä.

    1. Tämän näki heti uuden päätoimittajan astuessa remmiin. Kaikista A-studioista tuli ns. riitaisia vailla vastaantuloa argumentteja heittävien taholta. Ellei sitten kokoonpano sattunut olevan samalta laidalta tulevia. Silloin tuli vastaan jopa studio, jossa mietittiin tosissaan helsingin x kadun mäen loiventamista (Iso maanrakennusurakka). Koska kyllä lapsi pyörällä kouluun menisi, mutta kun se yksi mäki on niin samperin jyrkkä (Vih. ja Vas.studiossa).
      YLEn PT:n puoluekantaa en itse tiedä, voin vain arvella.

      PS. Jos kritisoimme puoluetta kun puoluetta demokraattisessa avoimesa valtiossa.
      Toivoisin kaiken kriittisen ajattelun jakautuvan tasaisesti kaikkialle 🙂

Kommentointi suljettu.