Puuhastelua

Kuten toissapäivänä sanoin, niin oppositiopolitiikka ja siitä uutisoiminen alkavat tympiä. Kyse ei ole siitä, etteikö hallitusta saisi kritisoida, vaan kritiikin laadusta. Kun oikeaa asiaa ei ole, niin keksitään jotain, ja kun sitä keksittyä asiaa toistetaan tarpeeksi, niin se rupeaa näyttämään kansalaisten silmissä mahdottoman tärkeältä.

Otetaanpa esimerkiksi perussuomalaisten viime torstain kyselytunnilla lupaama välikysymys maahanmuutosta. Sellainen tehtiin vasta muutama viikko sitten, ja tänään tehdään uusi. Tällä kertaa se perustuu epäilyyn Puolan rajoilla olevan kriisin mahdollisesta rantautumisesta myös Suomeen. Hallitus tekee koko ajan työtä sen tilanteen estämiseksi, mutta perussuomalaiset eivät näytä huomanneen sitä.

Näin saadaan taas paljon puhetta ja otsikoita, mutta ei mitään valmista. Hallitus ei kaadu, mutta välikysymyskeskusteluun käytetty aika on pois itse asian hoitamisesta. Kyseessä on taas kerran vain perussuomalaisten oman hännän nostaminen. Se on tietysti opposition oikeus, mutta saa nähdä, onko mukana myös konkreettisia ehdotuksia toimenpiteistä ja lainsäädännöstä. Somen perusteella osa kansasta haluaa rajalle aidan, miinoja ja armeijan valmiina ampumaan pakolaisia, mutta ne eivät ole realistisia ehdotuksia.

Oppositiolle ei voi esittää välikysymystä, mutta siltä voi kysyä, miten se omasta mielestään sai hoidettua turvapaikanhakijoiden tulon vuonna 2015. Kansalaisilta voisi kysyä, antaisivatko he asian hoitamisen nykyisen opposition käsiin. Laitetaan tästä kuva:

Kuva: Twitter/Antti-Jussi Lehtonen

Otetaan toiseksi esimerkiksi kansalaisaloite, jolla pyritään estämään koronapassin käyttöönotto työpaikoilla. En tarkkaan tiedä sen alullepanijoita, mutta ei ole väliksikään. Aloitteella ei tee käytännössä mitään, sillä se ei sisällä lakiehdotusta tai ehdotusta lainvalmisteluun ryhtymisestä, kuten kansalaisaloitelain 4 §:n mukaan pitäisi. Se sisältää vain ehdotuksen, että lakia ei säädetä. Valtiosääntöoikeuden asiantuntija Pauli Rautiainen sanoo, että tällaisen kannanoton lisäarvo on olematon. Asia on jo vireillä ja selvitysvaiheessa, mutta mitään päätöstä lain säätämisestä tai säätämättä jättämisestä ei ole vielä tehty. Ei aloitteesta tietysti haittaakaan ole, mutta sen ainoa hyöty on hyvä mieli, jonka aloitteen allekirjoittajat siitä saavat. He kokevat saaneensa vaikuttaa, vaikka eivät olekaan vaikuttaneet.

Puuhastelu on siitä mielenkiintoista, että se saadaan haluttaessa näyttämään aktiiviselta oppositiopolitiikalta tai tehokkaalta kansalaisvaikuttamiselta. Tosiasiassa se on kuitenkin vain puuhastelua, jonka lisäarvo on olematon. Hyötyä ei ole myöskään tästä minun tekstistäni eikä teidän kommenteistanne siihen, joten kommentointi on suljettu. Minulla on nyt paljon tärkeämpää ja konkreettisempaa hyötyä tuottavaa työtä, kun käytän lyhyen päivänvalon saunapuiden pilkkomiseen.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)